Johtajat esiin!

Forssassa tuntuu olevan meneillään kauan manattu ja yllytetty kansannousu turvapaikanhakijoita vastaan. Kaava on tuttu jo kylätappeluiden ajalta: ensin soitetaan suuta puolin ja toisin, sitten joku tekee jotain, sen jälkeen kerätään jengiä kostamaan ja sitten alkaa riehuminen. Sitten seuraavat tietenkin vastakostot ja niitä seuraavat kostot. Lisää löylyä lyövät kiireellä yllyttämään haalittavat mielenosoittajat ja verenhimoisina paikalle kokoontuvat sivustakatsojat.

Ilmeisesti kaksi turvapaikanhakijaa pahoinpitelivät ensin 15-vuotiasta poikaa. Tästä liikkuu netissä kaksi täysin erilaista valokuvaa, mutta itse teko lienee totta. Tämän rikoksen katsotaan oikeuttavan kaikkiin turvapaikanhakijoihin kohdistuvaan kostoon ja omankädenoikeuteen.  Kostajat lähtivät eilen paikalle kättä pitemmällä aseistautuneena, kertoo Hämeen poliisilaitos tiedotteessaan. Poliisin mukaan syntyneessä “hässäkässä” arviolta viisi henkilöä sai pieniä vammoja, jotka eivät vaatineet välitöntä sairaalahoitoa.

Näin siis poliisi, jonka tiedotusta pidän kaikkein luotettavimapana. Ilmeisesti tappeluun osallistuneen mielestä kyseessä on elämää suurempi sankaritarina, jossa karkuun lähtemistä selitetään vihollisen likaisilla keinoilla ja ylivoimalla.

ruotuun

Tämä alkaa olla jo verrattavissa Mauri Kunnaksen Suosikissa ilmestyneeseen legendaariseen sarjakuvaan Nyrok City, jossa elokuussa 1978 käsiteltiin Helsingin jengiväkivaltaa ja rasismia.

mauri kunnas

Kuva: Mauri Kunnas/Nyrok City kokoelma 1984

En tiedä milloin on se seuraava kerta, jolloin “suomi ei ota turpaan”. Sen tiedän, että huomenna Suomi Ensin -kansanliike järjestää paikalle päihteettömäksi ja väkivallattomaksi ilmoitetun mielenosoituksen. Siihen osallistuu epäilemättä myös Rajat kiinni-liikkeen jäseniä ja muita joutilaita, joita netin mukaan on jo viime yönä alkanut valua paikalle. He eivät aio osoittaa mieltään väkivallattomuuden puolesta, vaan he tulevat vaatimaan turvapaikanhakijoiden siirtämistä jonnekin muuanne, mieluiten Tornion lähelle perustettavalle keskitysleirille.

Ainekset isoonkiin rähinään alkavat olla koossa. On joukko tappelunhaluisia räkänokkia, on joukko itseään puolustamaan valmiita turvapaikanhakijoita, on yllyttävä mielenosoittajajoukko ja on iso liuta uteliaita katsojia, jotka haluavat nähdä verta. On myös poliisi, jonka tehtävänä on estää väkivaltaisuudet.

Vain yhtä puuttuu. Paikalla ei ole yhtään näkyvää johtajaa. Omatekoiset kansanjohtajat ja tilanteessa toisten selän takaa huutelevat sankarit eivät ole todellisia johtajia. Siellä ei tulla näkemään vuosikausia maahanmuuttajavihaa kylävänyttä europarlamentaarikkoa. Sinne ei ilmesty yksikään niistä kansanedustajista, jotka ovat avoimesti kiihottaeet kannattajiaan turvapaikanhakijoita vastaan jo kauan. He pesevät kätensä ja tuomitsevat jyrkästi kaiken väkivallan. Pölyn laskeuduttua he harjaavat vaatteensa ja aloittavat alusta. He tulevat sanomaan, että kaikki johtui Suomen turvapaikkapolitiikan lepsuudesta, turvapaikkaturistien hyysäämisestä ja ennen kaikkea siitä, että kansan ääntä ei kuunneltu.

Nyt heillä olisi elämänsä tilaisuus osoittaa johtajuutensa. He voivat tehdä sen kahdella tavalla. He voivat joko suoraan ruveta johtamaan yllyttämiään joukkoja, kuten johtajan pitäisi tehdä. Tai sitten he voivat osoittaa todellista johtajuutta ja rauhoittaa joukkonsa samalla tavalla kuin P.E.Svinhufvud rauhoitti Mäntsälän kapinan yhdellä radiopuheella.

He eivät tule tekemään kumpaakaan, koska molemmilla tavoilla he tuohoaisivat poliittisen uransa. He elävät jatkuvasta jännitteestä, ja avoimeen väkivaltaan osallistuminen tekisi heitä rikollisia. Omia kannattajia vastaan puhuminen tekisi heitä pettureita.

Siksi he katselevat juuri nyt muuanne eivätkä ole näkevinään mitä tapahtuu. Jokainen osallistuja toimii vain omalla vastuullaan.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu. Asiattomat kommentit poistetaan.

 

 

 

Kommentit (42)
  1. Markku T Koivisto
    24.8.2016, 13:43

    Hauskinta tässä on se, että puhutaan “meistä suomalaisista”. Olen suomalainen, mutta en sentään idiootti. Forssalaiset saavat minun puolestani tapella keskenään, mutta jättäkää minut, tamperelainen, siitä pois.

    1. Veli-Pekka Saarinen
      24.8.2016, 17:30

      Juu, ei näiden kirjoitustaidottomien urpojen kuva suomalaisuudesta vastaa ihan omaanikaan. Tuo Nyrok City -lainaus osui kyllä naulan kantaan. Sama tuli mieleen tuosta teini-ikäisestä uhosta, kun olen sitä 70-80-luvulla Helsingin Kalliossa kasvaneena kuunnellut ja nähnyt yhden elämän tarpeiksi. Se uho loppui lyhyeen, kun yksi jengin jäsenistä kuoli vammoihinsa erään jengitappelun jälkeen. Keskittyivät jengiläiset sen jälkeen lähinnä liimanhaisteluun, huumeidenkäyttöön ja dokaamiseen. Pari varmaan tuli järkiinsäkin ja laittoi elämänsä kuntoon ja kävi koulun loppuun.

      Joka tapauksessa niin kauan kuin poliitikot lietsovat vihaa tietoisesti oman asemansa pönkittämiseksi (tai mistä minä tiedän, ehkä suuri johtaja, esimerkiksi, on oikeasti psykopaatti, vaikka enemmän vaikuttaa koulukiusatulta raasulta) tai pesevät kätensä siitä, eletään vaarallisia aikoja. Oppositioltakin toivoisi vähän enemmän melua ja oikeita toimia twiittailun sijaan.

      1. Juha Nordman
        25.8.2016, 13:30

        Mikäli, Veli-Pekka, viittaat Halla-ahoon, niin psykopatia hänen tapauksessaan vaikuttaa vähintäänkin ilmeiseltä diagnoosilta. Mistäs minäkään toisaalta voin varmaksi mennä sanomaan, mutta tuota hänen väitettään koulukiusattuudestaan lukisin tietyn, hänen julkisen kuvansa ja tunnettujen toimintatapojensa kautta määrittyvän suodattimen läpi. Eli se “kiusaaminen” voi käytännössä tarkoittaa vaikka sitä, että koulutoveri on kehdannut olla hänen kanssaan eri mieltä, ja sitten se ruoja on vielä kyennyt perustelemaan kantansa (tämähän on yleisesti tunnettu syy siihen, että hän lähti lätkimään yliopistolta). Niin paljon kuin Halla-ahoa inhoankin, korostan, etten edes hänen tapauksessaan halua mitätöidä hänen mahdollisesti todellisiakin koulukiusaamiskokemuksiaan. Mutta hänen ilmeisen narsisminsa ja läpimädän valheellisuutensa tuntien en voi välttyä ajatukselta, että muunkinlaiset tulkinnat ovat mahdollisia.

        1. Veli-Pekka Saarinen
          25.8.2016, 19:58

          En missään nimessä minäkään halua mitätöidä koulukiusauskokemuksia. Itseänikin on kiusattu koulussa ala-asteelta yläasteelle ja uhkailtu rankallakin väkivallalla, mutta en silti tunne tarvetta kostaa kokemaani vääryyttä ihmisille, joilla ei asian kanssa ole mitään tekemistä, tai edes kiusaajille. Heitä kohtaan tunnen lähinnä sääliä. Mitä nuo kokemukset minussa saivat aikaan on vahva oikeudenmukaisuuden arvostus. Mitä Halla-ahoon tulee, niin se miten hän mielessään nostaa itsensä muiden yläpuolelle älyllisesti, muslimeihin kohdistuva sairaalloinen halveksinta sekä hänen kosto- ja väkivaltafantasiansa eivät mielessäni ole kaukana Arto Halosen “Valkoinen raivo” -elokuvan päähenkilöstä. Kyseessä on mitä ilmeisin varhain opittu defenssimekanismi ulkoistaa itsensä vaikeiden asioiden ulkopuolelle korottamalla itsensä niiden yläpuolelle. Tätä fantasiaa tukevat hienosti nuo hölmöt, jotka pitävät häneen vastenmielistä sanomaansa suurena totuutena.

        2. Joni Pelkonen
          25.8.2016, 21:24

          Halla-aho taisi mennä lukioon vuotta tavallista myöhemmin. Tuossa iässä muuta porukkaa muita vanhempi tyyppi on helposti porukan outolintu. Halla-ahon persoona ei varmasti lainkaan auttanut asiassa. Hän oli jo lukiossa julkirasisti, mistä hänen entinen äidinkielenopettajansa kirjoitti muistaakseni Opettaja-lehdessä. Jälleen ominaisuus joka ei varmasti lisää kenenkään sosiaalista statusta. Internetin rasistimouhuajat eivät ole tosielämässä suuri eivätkä näkyvä ihmisjoukko, joten luokkahuoneessa tuskin oli kannatusta hänen mielipiteilleen.

          Soinin on väittänyt että Halla-ahoa kiusattiin lukiossa raa’asti. En oikein usko siihen. Ehkä hän koki jonkinlaista porukasta eristämistä, tai muusta porukasta eristymistä. Toki jo se ahdistaa muutenkin katkeruuteen ja vastakkainasetteluun taipuvaista tyyppiä. Kaveri siirtyi päivälukiosta iltalukioon, joten tuo vaikea aika tuskin oli kovin pitkä.

          Oli syy mikä tahansa, jostakin hänen katkeruutensa kumpuaa. Koska järjellistä selitystä ei oikein löydy, se varmaan on tunteista peräisin. Katkeruus on niin pinnalla että hän ei oikeastaan koskaan kirjoita muuten kuin ilkeästi muista ihmisistä.

          On hirmuista vihaa “punavihreitä” kohtaan, täydellistä kyvyttömyyttä nähdä omassa käytöksessä mitään korjattavaa, kovia arvoja jotka eivät kuitenkaan päde omassa elämässä – siis muita ihmisiä pitäisi aina ja jatkuvasti rangaista jostakin, mutta ei tietenkään häntä itseään. Tuollaisen pääkopan sisällä olisi hyvin ahdistavaa oleskella.

          Halla-aho ei ole erityisen lukenut tyyppi. Mielipiteet ovat pinnallisia, ideologia muslimivastaisuutta myöten kopioitu muutamilta netin englanninkielisiltä rasistiblogeilta, politiikassa hän ei ole esittänyt minkäänlaisia uusia ideoita eikä hän ole selvästikään vaivautunut edes tutustumaan esimerkiksi kunnallispoliitikkona niihin aiheisiin joita Helsingin kunnallispolitiikassa kulloinkin käsitellään. Uudet sillat, tiet, kaavoitusratkaisut eivät ole saaneet häneltä koskaan yhtään mainintaa. Kun Helsingin valtuustossa keskusteltiin koulujen kasvisruokapäivästä, Halla-aho esitti naurettavan pinnallisia ja ennakkoluuloisia mielipiteitä lihansyönnin puolesta, vaikka ulkomuodostaan päätellen itse noudattaa jotakin suunniteltua ruokavaliota.

          Kaiken kaikkiaan pinnallinen, älyllisesti laiska tyyppi joka teeskentelee fiksua jättämällä kertomatta milloin ja mistä on ideansa kopioinut. Lainahevosella ratsastava ilkeämielinen populistinplanttu.

          Psykopaattiin ei terapia tehoa, mutta katkeraan ja kieroutuneeseen tyyppiin kyllä. Ehkäpä joku päivä ovi avautuu sinnekin.

          1. Juha Nordman
            26.8.2016, 15:17

            Erinomaisesti argumentoitu, Joni. Voinemme yhteenvetona todeta olevamme Halla-ahoa onnekkaampia jo sen johdosta, että hänen on pakko viettää elämänsä jokainen hetki itsensä seurassa.

            Toki hän siinä sivussa kurjistaa toisten elämää parhaansa – tai pahimpansa – mukaan.

  2. Tomi Peltonen
    24.8.2016, 13:51

    Poliisilla on oikeus ja velvollisuus siirtää “mielenosoitus” muualle jos on oletettavissa että siitä seuraa häiriötä ja/tai vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Ja tätä poliisi tuskin tulee tekemään

Kommentointi suljettu.