Tuenalennusautomaatti

Hallitus on kovaa vauhtia purkamassa normeja, vähentämässä byrokratiaa ja poistamassa holhousta. Elämä vapautuu ja helpottuu, kansalaiset voivat hengittää vapaammin.

Tämä ei tietenkään koske työttömiä. Heidän elämäänsä aiotaan hankaloittaa entisestään ja heille järjestetään lisää byrokratiaa, kiusaamista ja luukulta toiselle juoksemista, mikäli Verkkouutisten saamat tiedot pitävät paikkansa.  Jokaiselle työttömälle aiotaan järjestää joka kolmas kuukausi haastattelu työvoimahallinnon edustajan kanssa. Keskustelussa käytäisiin läpi, onko työtön ollut aktiivinen kuluneen kolmen kuukauden aikana.

Aktiivisuudella tarkoitetaan sitä, että työtön on tehnyt töitä vähintään viiden päivän ajan kuluneen kolmen kuukauden aikana. Neuvotteluja käydään vielä siitä, voisiko aktiivisuus tarkoittaa myös esimerkiksi kouluttautumista.

Mikäli työtön ei ole ollut aktiivinen, hänen työttömyysturvansa alenee kolmella prosentilla joka kerta kolmen kuukauden välein.

Työttömän pitää siis tehdä työtä, jota ei ole, vähintään viisi päivää jokaisen kuluvan kolmen kuukauden aikana. Jos hän ei tee sitä työtä, jota ei ole, niin hänen tukeaan leikataan. Tämä toistuu kolmen kuukauden välein ja tällä tavalla rakennetaan työttömyystuen alennusautomaatti. Kun työtä ei ole, niin sitä ei voi tehdä. Kun sitä ei voi tehdä, niin tuki alenee kolmen kuukauden välein. Ei mene kauan, kun tuet ovat pyöreä nolla euroa.

Työttömät ovat näköjään loputtoman kiusaamisen kohde. Heille voi antaa keppiä mielin määrin ja nyt heitä aiotaan ruveta sen lisäksi myös kiduttamaan. Kolmen kuukauden välein toistuva ehdonalaisvalvojan luona käyntiin verrattava puhuttelu on puhdasta kiusaamista. En minä keksi sille mitään muuta sanaa. Tarkoitus lienee näyttää työttömille lopullisesti, että he ovat ihmisroskaa ja paskasakkia, jota voi kohdella ihan millä tavalla tahansa.

Samalla kun hallitus toteuttaa tämän suunnitelmansa, niin hallitus varmaan järjestää TE-toimistoille riittävät resurssit sen toteuttamiseen. Jo nyt virkailijaa on lähes mahdotonta päästä tapaamaan, sillä asiakasta käsketään hoitamaan asiat netissä. Puhelimiin ei vastata ja TE-toimistoissa saa turhaan huhuilla virkailijaa – jos nyt edes pääsee sisään lukitusta ulko-ovesta.

Nyt hallitus aikoo säästää tukieuroja, mutta rakentaa samalla itselleen moninkertaiset kulut järjestämällä näitä henkilökuntaa vaativia kuulustelutilaisuuksia. Samalla pudotetaan hiljaa hivuttamalla työttömyysturvaa saavia toimeentulotukiluukulle ja se tietää kuntien menoja kasvamista. Ensi vuoden alusta toimeentulotuki siirtyy Kelan maksettavaksi, joten valtio järjestää näitä kustannuksia lisää itselleen.

Ei se mitään, hallitus voi syyttää tästäkin työttömiä. He eivät mene niihin olemattomiin töihin, vaan aiheuttavat lisää kustannuksia. He eivät ole aktiivisia, joten siitä kärsii nyt koko kansa. Palkkatyötä ja sen edellytyksiä hallitus ei pysty järjestämään, joten se turvautuu heikoimpien syyttelyyn ja kiusaamiseen.

Sanokaa minulle, että tämä uutinen on ankka tai että näen pahaa unta. Tällaista järjettömyyttä en olisi osannut kuvitella edes tämän hallituksen keksivän. Piti sentään purkaa normeja, holhousta  ja byrokratiaa, ei lisätä niitä. Seuraavaksi hallitus varmaan julistaa työttömyyden rikokseksi, jotta tälle suunnitellulle ehdonalaisvalvonnalle saadaan hyvät perusteet.

 

Kommentit (65)
  1. Joni Pelkonen
    29.8.2016, 18:47

    Vastahan työvoimahallintoa haluttiin uudistaa siten, että siellä oikeasti etsitään ihmisille työtä eikä istuta päivät pitkät kuuntelemassa kulloisenkin pöydän takana istujan syitä työttömyyteensä.

    Nyt sitten istunnot työvoimavalvojan (tai mikä heidän virkanimikkeensä lieneekään) nelinkertaistuvat. Palkataanko lisää väkeä, vai lyhennetäänkö aiemmin tunnin mittaisia vuosittaisia istuntoja varttituntiin? Siis juoksutetaan ihmisiä joskus pitkienkin matkojen päästä työttömyystoimistoon vain kertomaan että töitä ei löytynyt? Mitä ih-meen järkeä tässä on?

    Sama onnistuisi vallan mainiosti kotoakin käsin. Siis sillä samalla lomakkeella johon nytkin raapustetaan työtön-työtön-työtön… paitsi jos teet sen tietokoneella jolloin kaikkiien päivien kohdalla lukee jo valmiiksi että työtön.

    Oikeastihan tässä yritetään painostaa loputkin työttömät ns. “työvoiman palvelukeskuksien” asiakkaiksi, siis niihin laitoksiin joissa istutaan kerran viikossa yksi päivä tekemättä mitään, jotta “kuntoudutaan” työttömyyteen sairastumisesta.

    Ei hyvät herrat ja naiset siellä hallituksessa: kun ihmisiä kiusataan, he eivät vastaa siihen hyvällä. Osa keksii kepulikonsteja, osa luovuttaa kokonaan, osa pelkää ja alistuu. Mitään hyvää ei painostuksella saada aikaan. Eikä tämä hölmöily takuuvarmasti luo Suomeen ainuttakaan uutta työpaikkaa. Ellei sitten sinne työttömyystoimistoon hyödyttömäksi byrokraatiksi.

    1. Veli-Pekka Saarinen
      29.8.2016, 22:19

      “Kun ihmisiä kiusataan, he eivät vastaa siihen hyvällä. Osa keksii kepulikonsteja, osa luovuttaa kokonaan, osa pelkää ja alistuu.” Ja kun tarpeeksi kauan kiusataan, alkaa löytyä näiden lisäksi muita vaihtoehtoja.

      On kauheaa katsoa, kun hallitus tuhoaa parissa vuodessa kaiken, mikä on tehnyt Suomesta hyvän maan asua kaikille. Jonkun pitää pysäyttää tämä kehitys, sillä tämän jatkuminen voi vain päättyä huonosti – kaikille osapuolille.

  2. Miten tuollainen automaatti on linjassa Perustuslain 18§:n ja 19§:n kanssa?

    Tosin tulkintaahan voi aina tehdä. En tiedä, pitääkö tarina paikkaansa, vai ei, mutta vanhan perustuslain mukaan työvoima oli valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Sitä on kuulemma tulkittu niin, ettei rikkureita saa estää menemästä lakon alaisiin töihin.

    1. Verkkouutiset eivät tosin ole luotettavin media. Ainakaan vielä en ole löytänyt asiasta uutisia muuista medioista. Ihmetyttää sekin, että onko tälläistä valmisteltu salassa taas kerran. Demokratiassahan tälläiset asiat pitäisi valmistella avoimesti eikä salassa ikäänkuin ne putkahtavat vain jostain ilman, että kukaan hallituksessa ollut puolue edes päätti asiasta mitään. Jotenkin tuntuu, että nämä heikennykset putkahtavat vain jostain ilman, että kukaan päätti niistä.

      Oma lukunsa on se, että pienin työttömyysturvan taso on katsottu jo nyt hyvin alhaiseksi ostovoimaltaan hintoihin nähden miten siitä vielä voidaan leikata? Eikö sen pitäsi mennä päinvastoin annetaan lisää jos työllistyy.

      1. Verkkouutiset monesti uutisoi asioista, joista keskustellaan Kokoomuspiireissä ja joista myöhemmin tulee totta mikäli tähän eivät muut hallituspuolueet reagoi.

        Retoriikka on todella surkeaa. Alkaa muistuttamaan Aktion Arbeitsscheu Reich – toimia. Sielläkin työnvieroksujia haluttiin muistaa vähän kepillä kun ei mikä tahansa orjatyö maistu.

    2. Työvoima ei ole enää valtiovallan erityisessä suojeluksessa, se on mun käsittääkseni poistettu laista.

Kommentointi suljettu.