Kaverille kanssa

Hallituksen budjettiesityksessään päättämä työttömien kolmen kuukauden välein tapahtuva haastattelu saa ansaitsemaansa huomiota, mutta hallitus ei välttämättä tällaista huomiota halunnut. Näyttää pahasti siltä, että hallituksen tarkoituksena on koko ajan ollut vain yksityisten henkilöstövuokrausyritysten tukeminen veronmaksajien rahoilla.

Jo etukäteen tiedettiin, että TE-toimistoilla ei ole resursseja päivittää jokaisen työttömän työllistymissuunnitelmaa kolmen kuukauden välein. Myös se tiedettiin, että TE-toimistot eivät tule saamaan tarvitsemiaan lisäresursseja. Se arvattiin, että haastattelut hankitaan ostopalveluna, mutta sitä ei tiedetty, että työ- ja elinkeinoministeriöllä on jo kumppanuussopimus Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL:n kanssa. Lisäksi erilaiset työttömien valmennusyhtiöt saavat osansa budjetissa tarkoitukseen varatusta 17 miljoonan euron potista.

Asiasta kertovassa jutussaan Helsingin Sanomat  kertoo myös, että ministeriön mukaan on saatu hyviä tuloksia pilottihankkeista, joissa yrityksille on maksettu sen mukaan, onko työtön saanut työpaikan vai ei. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonilla on myös hyvä esimerkki vastaavasta toiminnasta Turussa saaduista kokemuksista. Siellä yhden henkilön työllistäminen maksoi kaupungille 35 000 euroa. Kaupunki osti työvoimapalveluita yksityiseltä yrittäjältä, yritys oli kontaktissa 500 työttömän työnhakijan kanssa ja sai hankittua yhden ainoan työpaikan.

Hintoihinsa tuli ja niin käy myös tässä hallituksen uudessa ulkoistamishankkeessa. Facebookissa näin yhden laskelman, joka vaikuttaa perustellulta:

Työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa 214 000,  joten vuodessa tarvitaan 856 000 haastattelua. Jos jokainen haastattelu kestää puoli tuntia, niin aikaa tarvitaan 428 000 tuntia eli 17 833 työpäivää. Jos haastattelufirma laskuttaisi vaikkapa noin 50 euroa tunnilta, olisivat kustannukset yli 21 miljoonaa euroa.

Laskelma on todennäköisesti alakanttiin, mutta antaa hyvin suuntaa. Tilastokeskuksen tilasto tehdään haastattelutkimuksena ja tiedonkeruu perustuu Tilastokeskuksen väestötietokannasta kahdesti vuodessa satunnaisesti poimittuun otokseen. Kuukausittainen otos on noin 12 000 henkeä ja tiedot kerätään tietokoneavusteisilla puhelinhaastatteluilla. Vastaajien antamien tietojen pohjalta luodaan kuva koko 15–74-vuotiaan väestön toiminnasta.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan heinäkuussa oli 336 000 työtöntä eikä yksikään arvonsa tunteva ja rahan vainua vetänyt yritys suostu haastattelemaan työttömiä 50 euron tuntihintaan. Hallituksen tarkoitukseen varaamat 17 miljoonaa euroa eivät tule riittämään alkuunkaan.

Sitten vielä se yksi tärkeä asia, jonka problematiikkaa hallitus todennäköisesti ei ole edes miettinyt. Kyse on julkisen vallan ja yksityisen yrityksen välisestä työnjaosta. TE-toimistot ovat viranomaisia, joten ne käyttävät julkista valtaa päivittäessään työllistymissuunnitelmia ja antaessaan työvoimapoliittisia lausuntoja. Kielteinen työvoimapoliittinen lausunto velvoittaa tuen maksajaa katkaisemaan maksatuksen. Kielteinen työvoimapoliittinen lausunto on siis käytännössä määräys tuen maksatuksen katkaisemistesta eli määräys karenssista.

Julkista valtaa voidaan siirtää yksityiselle toimijalle vain lailla. Hallitus ei ole kertonut onko tällaista lakia edes suunnitteilla vai aikooko se siirtää julkista valtaa yksityisille ihan tuosta vaan, pohtimatta asiaa ollenkaan. Jos näin käy, niin toivottavasti jokainen haastateltava asettaa yksityisen firman suorittaman kuulustelun kyseenalaiseksi ja kantelee asiasta valtakunnan ylimmille laillisuusvalvojille.

Hallitus aikoo ilmeisen tosissaan yksityistää työttömien kuulustelut ja oikeuttaa yksityisen toimijan määräämään karensseja. Mitähän seuraavaksi? Ehkä työttömille määrätään jalkapanta ja seurantalaitteet, joilla päättäjien kaverit voivat rahaa vastaan seurata työttömien mahdollista sohvalla lojumista päiväsaikaan.

 

 

Kommentit
  1. 1

    Heikki sanoo

    Viranomaisvallan siirtämistä yksityisille yrityksille tehdään hivuttamalla. Pysäköinnin valvonta on jo siirretty ja siinä sivussa oikeus jakaa sakon luontoisia maksumääräyksiä. Nyt sitten yksityistetään työvoimahallintoa. Mitä seuraavaksi? Poliisi?

    En ole ihan varma, mutta onkohan tuossa nyt sellainen sudenkuoppa, että nuo vuokratyöfirmat voivat painostaa työtöntä tekemään sopimuksen kanssaan?

    Tehdään ns. Sisilialainen tarjous, eli tee sopimus vuokratyöfirman kanssa, tai päivärahaasi leikataan. Pahimmillaan kieltäytyminen voisi johtaa karenssiin.

    • 1.1

      Aku sanoo

      ”Mitä seuraavaksi? Poliisi?”
      Vartiointiyritykset ovat jo ottaneet suuren osan poliisin tehtäviä hoitaakseen.

  2. 2

    mika sanoo

    ehkä noin,mut toisaalta nykyinen TE ei myöskään oon vuosien saatossa tehnyt mitään muuta kuin vähentäny työvoimaansa,joten palvelu ollut pikkaisen ala-arvoisiakin,parhaat paikat on tiskin alla,ja tuntuu et asiakkaita otetetaan vastaan vain silloin kuin päivälle ei oo sovittu mitään muuta,en nyt sano juuta enkä jaata.mut hyvä että joku ees joskus kuuntelee työtöntä,oli se sit palkattu tai valtion oma työntekijä,,itse en työttömänä oo käynny työkkärissä 7vuoteen,ja liekö ees kerkiävät kutsuä kun parempiakin on tarjolla.

    • 2.1

      Pekka Rantamäki sanoo

      TE-toimistothan eivät varsinaisesti itse vähennä työvoimaansa, vaan rahoittaja eli valtio tekee sen.

  3. 3

    Jami Pekkanen sanoo

    Poliisin yksityistämisen hivutus on alkanut jo aikoja sitten. Vartiointiyritysten räjähdys on tietenkin yksi merkki tästä, mutta vielä konkreettisempaan suuntaan lähdettiin jo viime vaalikauden lopulla, kun eduskunta mahdollisti putkapalveluiden yksityistämisen.

    http://kansanmuisti.fi/session/172-2014/10/

  4. 4

    T.K. Lehtinen sanoo

    Jossain artikkelissa oli maininta ”rikkomus”. Eli työtön tekee työttömyydessään ”rikkomuksia”, nyt jäi vain äärimmäisen epäselväksi, mitä termi pitää sisällään. Siinä missä rikkomus, täytyy olla myös pahempi, eli rikos. Millainen mahtaa olla työttömyysrikos? Varmaan se, ettet väistä parempaa ihmistä ojaan ja kumarra tarpeeksi syvään…

  5. 5

    Jusa sanoo

    Kaverille kanssa – toden totta; en haluasi olla kyyninen, mutta yksi suurimmista henkilöstopalvelu- ja vuokrafrimoista on lestadiolaisjohtoinen Barona. Tämä varmaan sopii lestadiolaiselle pääministerillemme oikein hyvin. Hoiva-alan ja turvapaikkabisneksessähän jo Baronan tytäryhtiö Luona hääriikin.

  6. 6

    Rintsu sanoo

    Päivä päivältä ollaan lähempänä tuntematonta sotilasta.

    Kun Rokka ei suostu koristelemaan herrojen polkuja kivillä mutta on liian arvokas ammuttavaksi.

    Elämme aikoja jossa Koskelat ovat kuolleet sukupuuttoon mutta Lammiot ovat lisääntyneet.

  7. 7

    Rauno Makkonen sanoo

    Sen verran oon konsulttien kans viime aikoina toiminut ettei mikään firma todellakaan teen mitään 50€ tunti vaan paremminkin päivää kohden saatavaa korvausta vastaan joka on ollut luokkaa 1000-1500€ 8/h.

  8. 8

    sanoo

    Voi kuinka paljon saataisiinkaan aikaan, jos kaikki tämä puuhastelutarmo käytettäisiin TYÖPAIKKOJEN LUOMISEEN. Luulisi tyhmemmänkin ministerin osaavan sen verran peruskoulun matematiikkaa, että ihminen jolla on rahaa on helpompi lypsykohde, kuin sellainen jolla ei sitä ole. Jos loputtoman ahneuden keskellä osattaisiin katsoa edes tämän verran kohti huomista, voisi tulevaisuuteen katsella hieman turvallisimmin mielin.

  9. 9

    Markku Kemppainen sanoo

    Tuleeko jollain puhelinmyyjällä olemaan oikeus antaa työvoimapoliittisia lausuntoja jatkossa?

  10. 10

    Markku T Koivisto sanoo

    Onhan tämä nyt absurdia. Työttömillä ruvetaan tekemään yksityistä miljoonabisnestä. Tekisi mieli sanoa ruma sana, mutta en kehtaa. Kyllä minäkin mietin, että millä resursseilla jo nyt tukossa olevat TE-keskukset aikovat haastattelut eli kuulustelut hoitaa.

    • 10.1

      kirsti laine sanoo

      onko ihmisillä todella työttömistä tommonen käsitys,että makailevat sohvalla ,Mun tuttavapiirissä ei ole yhtäkään,

  11. 11

    Ingmar Forne sanoo

    Kirjoituksessa sivuutetaan ihan sama problematiikka, joka itsellänikin juolahti mieleen. Eli yksityisen firman viranomaisvalta. Jollei ole valta siirretty lailla, niin millä perusteella sitten työtön on velvoitettu kertomaan firman edustajalle yhtään mitään?

    Ingmar Forne

  12. 12

    yksi tuleva loinen sanoo

    Olen jäämässä työttömäksi, koska jouduin irtisanoutumaan työstäni terveydellisistä syistä, toistuva työuupumus. Olen vielä työsuhteessa, mutta mielenkiintoiset ajat lienevät edessä.

    Nyt on kuitenkin todettava, että TE-toimiston työntekijä, johon olen ollut yhteydessä jo kuukausia, on ollut todella avulias. Minulle on neuvottu, minkälainen lääkärinlausunnon on oltava, jotta välttyisin karenssilta. Lisäksi minulle todettiin suullisesti, että opinnot, jotka alkavat kohta, oikeuttavat työttömyysetuuteen. Ne etenevät tosi hitaasti.

    Tosin molemmissa asioissa tilanteeni tullaan ”tutkimaan”, joten mitään lupauksia yksikään työntekijä ei voi nyt antaa koskien opintoja ja karenssia. On kyllä p***a tilanne varsinkin, jos en voi aloittaa opintojani. Niiden pitäisi ratkaista työongelmani pidemmällä tähtäimellä. Eläkkeeseen on vielä yli 30 vuotta.

    Jos pääsen kuulustelurumbaan, ehkä yritän kinua työtä sen pöydän toiselta puolelta . Ehkä haen ensin sairauspäivärahaa, koska työn rasitteista pitää toipua kunnolla, jotta jaksaa vastailla TE-toimiston kyselyihin.

  13. 13

    Jari Kähkönen sanoo

    Kah, tässähän se perustuslaki taas sitten punnitaan. Suomi on heikko perusoikeusmaa, jossa ei ole sitovaa käsitystä valtion tehtävistä ja sitämyöden pakottavaa kieltoa olla antamatta niitä yksityiselle. On ainoastaan velvoite säätää asiasta lailla. Ehkäpä tätä ei siis tehdä ollenkaan kuten on nolon hiljaisuuden vallitessa käynyt niin monille muillekin tämän hallituksen tekosille? Tai vähintäänkin toteutukseen menee oma aikansa. Voisin hyvinkin nähdä tapahtuvan sellaisen light-laittoman virityksen, jossa yksityinen paperisuutari suhaa mitä suhaa, mutta koska muodollisesti ottaen data menee puolikuolleena suolestettuna makaavan Te-hahahahaa….Palveluiden…piuhan kautta niin sitten muka kaikki on taas ok. Olkoonkin sitten niin, että käytännössä toimituksen kohteen mahdollisuudet protesteerata ovat koomiset, huonot tai molempia.

    Jos taas ajatellaan kasvonpelastuksellisesta näkökulmasta, saattaa ministeri lausua hallintonsa päälle velvoitteen niin tähän, tuohon kuin siihenkin, mutta tapahtuu mitä tapahtuu ja aina ei oikein ihan täyttä sitäkään. Näin siksi, että itsekin työttömyyttä maistanut keskitason koulut käynyt keskiluokkapudokas globalisoituvan yhteiskunnan uhri, viiskymppinen puolijuntti pieneltä paikkakunnalta, saattaa muistaa ajan ennen poliittista pyrkyään. Todennäköisesti hän joutui itse joka 2-3 kk:n välein istumaan silloisen Työvoimatoimiston käytävälle vuoronumero kourassa, ja jotakuinkin jonninjoutavan sekä vähintäänkin yhtä mihinkäänjohtamattoman keskustelun jälkeen sai pahviseen korttiin kynällä kirjoitetun uuden ”käynti tähän ja tähän päivämäärään mennessä” -merkinnän.

    Niin, sehän siinä tosiaan on, että kun ei moisella ole mitään merkitystä TYÖNSAANNIN kannalta, koska ei niitä työpaikkoja sinne Te-palveluihin ilmoiteta kuin a) viranomaistoiminnallisen kaavamaisuuden vuoksi b) saadakseen helpon ja varman kuitin että kyllä oli työpaikka lain vaatimalla tavalla julkisesti haettavaksi ilmoitettu. Voi viulu millaisia ennakkoluuloisia hävyttömyyksiä sainkin jo kauan sitten nuorena miehenä kuulla pienten ja keskisuurten firmojen yrittäjiltä. Pannaan tähän nyt näytille vaihteen vuoksi vaikka nämä: ”ei sinne voi ilmoitusta laittaa tai muuten firma on kuukauden täysin motissa” tai ”no, ne lähettää sieltä kuitenkin jonkun epäluotettavan juopon”. Aika taisi olla 80-90 lukujen taitteessa männävuostuhannella.

    Jos siis oli jollekulle satunnaiselle tämän netin surffarille epäselvä, että kuinka homma oikeasti menee. Ei mikään firma ota ketään töihin, jos töitä ei ole. Oleminen taas on sataprosenttisen läpinäkymättömyyden takana oleva vallankäytöllinen asia, koska yhteiskunnallinen ajanpyörä on jo vuosikymmeniä sitten kääntynyt pääomavaltaiseen suuntaan, jossa työntekijä on kulu ja palkka velkaa, minkä olemassaolo on kyettävä perustelmaan tai muuten ne lähtevät niin powerpointilta kuin toimitiloistakin. Ei toisinpäin, että jos työntekijöitä on niin ja niin paljon, tuotantoa syntyy sen ja sen verran mistä saadaan rahaa tuon ja tämän verran myymällä tuotteita. Kyllä, koska pääoma ei enää ole sidottu, estetty ja markkinat rajatut. Se on yhtä historiaa kuin ylikorkojuttu ja akuankkatilit.

    Työllistäminen on niin pienen prioriteetin juttu ettei sillä ole enää edes numeroa. Näin siksi, että tässä ajassa pääoma lähtökohtaisesti halveksii työtä, jota se ei katso enää tarvitsevansa yhtään mihinkään, koska joko mitään ei viitsitä valmistaa kaiken ollessa lyhyen elinkaaren kohta kaatopaikalla -romua ja se mitä viitsitään valmistaa tulee milloin mistäkin kaukomailta….Taatusti oikeaan hintaan. No, ehkä etabloitumis- tai lanseerausvaiheen tuotteet tehdään lippulaivatehtaalla, jotta ne saavat varmasti laatutuotteen nimen, mitä ikinä sekin sitten tässä ajassa enää tarkoittaakaan. Rivinmitan riittäessä en räntänne luovien alojen kurimuksesta, jota sitäkin on ihan riittävästi.

    Että repikää siitä kun oligarkin syntyä odotatte, tämä kaverille kanssa -ajattelu on nimittäin juuri sitä itseään: VENÄJÄN hyvää hallintotapaa. Siitä teidän on pelkonne, että keistä tulee despootteja ja millaisin ottein täkäläiset tshekistit sekä sun muut patukka-armeijat toimivat kun on tullut aika.

    • 13.1

      Jarkko sanoo

      ”Oleminen taas on sataprosenttisen läpinäkymättömyyden takana oleva vallankäytöllinen asia, koska yhteiskunnallinen ajanpyörä on jo vuosikymmeniä sitten kääntynyt pääomavaltaiseen suuntaan, jossa työntekijä on kulu ja palkka velkaa, minkä olemassaolo on kyettävä perustelmaan tai muuten ne lähtevät niin powerpointilta kuin toimitiloistakin. Ei toisinpäin, että jos työntekijöitä on niin ja niin paljon, tuotantoa syntyy sen ja sen verran mistä saadaan rahaa tuon ja tämän verran myymällä tuotteita. Kyllä, koska pääoma ei enää ole sidottu, estetty ja markkinat rajatut. Se on yhtä historiaa kuin ylikorkojuttu ja akuankkatilit.”

      Tässä on tosiaankin se puoli, että jos tämä on se todellinen ongelma miksi valtiot ovat taloudellisissa ongelmissa, koska verotus perustuu suurelta osin keskiluokan palkoistaan maksamiin veroihin ja kulutuksestaan maksamiin veroihin. Jos keskiluokan palkkasumma pienenee ja pääoman saama osuus suurenee kokoajan (pääoma ei ole veronmaksultaan enää sidoksissa samalla tavalla mihinkään tiettyyn valtioon). Niin on väärin, että työttömiä aletaan tämän takia kohdella entistä tylymmin, koska hehän ovat ihmisiä, jotka jo ovat työttömäksi joutumisen kautta uhranneet enemmän kuin muut.

      Seurauksena tälle politiikalle on valtio joka on paperilla rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin, mutta jolla on varaa pitää keskiluokassa vähemmän ihmisiä kuin aikaisemmin ja enemmän Suomalaisia ulosotossa, sekä köyhyydessä kuin koskaan aikaisemmin. Ruokajonojen pituus kasvaa kokoajan pitemmäksi.

      ”Että repikää siitä kun oligarkin syntyä odotatte, tämä kaverille kanssa -ajattelu on nimittäin juuri sitä itseään: VENÄJÄN hyvää hallintotapaa. Siitä teidän on pelkonne, että keistä tulee despootteja ja millaisin ottein täkäläiset tshekistit sekä sun muut patukka-armeijat toimivat kun on tullut aika.”

      Ilman tätä politiikkaa niille kavereillekaan ei jäisi mitään jos vapaa kilpailu vietäisiin niin pitkälle, että kaveritkin altistuvat sille. Jonnekinhan valtion lainaamat eurot pitää sulloa, niin kauan kun velka piikki Kreikan tapaan on auki.

      Sitten kun piikki menee kiinni voi aina levitellä käsiään ja väittää en minä mitään, mutta kun muut tai sulloa kassit täyteen rahaa ja mennä kaukomaille ja jättää bileiden sotku muiden siivottavaksi. Näin Kreikkalaisetkin tekivät kun valtion lainaamia rahoja jaettiin joka suuntaan ja piikki meni kiinni ja bileet poikki ainakin niiden joukossa jolle oli kertynyt enemmän pääomia kuin muille.

  14. 14

    Ritva Suominen sanoo

    Lisäisin Sakun huolenaiheeseen vielä toisenkin asian. Yksilön tietosuojan. TE virkailijoilla on hyvinkin arkaluontoista tietoa esim. karensseista tai sairaushistoriasta työnhakijan kohdalla. Kun työnhakija joutuu yksityisen firman haastatteluun nämä tiedot ovat silloin nähtävissä myös henkilölle joka ei ole valtion virassa ja jota vaitiolovelvollisuus ei koske …ainakaan lain määrittelemällä virkamiestä koskevalla tavalla.
    Mikä antaa hallitukselle valtuudet tähän ihmisen henkilökohtaisen tietosuojan vaarantamiseen ?

  15. 15

    Helena Creutz sanoo

    Työllistetään työttömät haastattelemaan toisiaan!
    Ikiliikkuja on keksitty, ei ihan ilmainen. Kuin Munchhausen, joka nosti itsensä hiuksista vetämällä suosta.

  16. 16

    liisa hirvonen sanoo

    Jos tämä oikeasti toteutuu, niin silloinhan tässä siirretään myös henkilötietoja julkiselta puolelta yritykselle, ja ilman asianomaisten lupaa. Eikös henkilötietolaki jo estä sen?

    Jokainen työtön, tai kuka tahansa, voi oma-aloitteisesti olla vuokratyöfirman käytettävissä. Mahdollisesti moni työtön onkin jo jonkun henkilöstöpalveluyrityksen listoilla. Mutta eihän se voi niin mennä, että Te-toimiston asiakkuuden voi ilman asianomaisen lupaa siirtää minkä hyvänsä vuokratyöfirman tai henkilöstöpalvelunyrityksen asiakkuudeksi noin vain.

    • 16.1

      Jarkko sanoo

      ”Jokainen työtön, tai kuka tahansa, voi oma-aloitteisesti olla vuokratyöfirman käytettävissä. Mahdollisesti moni työtön onkin jo jonkun henkilöstöpalveluyrityksen listoilla. ”

      Oma lukunsa on se, että noilla vuokrafirman listoilla roikkumisesta ja työpätkän odottamisesta ei makseta päivystyskorvauksia eikä hälytysrahoja vaikka se päivystäminen ja kokoajan valmiudessa pysyminen haittaa ratkaisevasti elämän laatua ja mahdollisuutta suunnitella omaa elämää. Oikeissa töissä esim. huoltomiehen töissä on itsestään selvää, että ajat milloin päivystät ilmoitetaan kolmeviikkoa etukäteen ja niiltä maksetaan asianmukaiset korvaukset.

      En tiedä sitten onko tuossa 3kk välein tapahtuvassa pakkohaastattelussa yritystä saada kaikki työttömät ikäänkuin päivystämään ennalta arvaamattomia työkeikkoja 24 / 7, mutta ilman korvauksia ja työvuorolistoja, joita oikeissa töissä maksetaan vastaavasta päivystämisestä. Jos tuo menee tuollaiseksi niin työttömillä pitäisi olla myös päivystys listat jotta hän tietää, että ei sovi niille päiville mitään menoa kuten lääkäriä, parturia jolloin päivystys on aktiivista.

  17. 17

    Elli Metsälä sanoo

    Hei Saku. Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta!
    En tiedä oletko jo kirjoittanut tästä asiasta, mutta tässä mitä nöyrin ehdotukseni aiheeksi, jota voisi myös nostaa esille, jos suinkin haluat/jaksat/pystyt. Kyse on nuorille työttömille asetetuista erityisehdoista, joiden tulee täyttyä, että työmarkkinatukea voi saada. Ehdoissa sanotaan, että alle 25-vuotiaan tulee joka kevät ja syksy hakea ammatilliseen koulutukseen, jos sellaista ei ole vielä käytynä. Otan esimerkkinä itseni. Olen käynyt lukion ja nyt ollut noin vuoden työttömänä. Tahtoisin ensi keväänä hakea yliopistoon. Nyt joudun kuitenkin antamaan työkkäriin selvityksen, että minkä takia en ole hakenut ammatilliseen koulutukseen. Ilman selvitystä tuet katkaistaan, mutta en tiedä kelpaako tämä syyni heille selitykseksi. Tulee tästä ihan mieleen, että työttömät nuoret ovat B-luokan kansalaisia, joiden on tyydyttävä heille osoitettuun ammatilliseen koulutukseen. Muut saavat valita opiskelupaikkansa, työttömät nuoret eivät. Heidän tulee mennä ammatilliseen koulutukseen ja valmistua duunareiksi, koska mitäpä tällainen tyhmä nuori yliopistossa tekisi, kun ei ole onnistunut edes työtä itselleen hankkimaan. No, en tiedä meneekö syyni läpi selvityksessä. Joka tapauksessa stressaavaa saada näitä selvityspyyntöjä tuen katkaisemisen uhalla. En tiedä, kenen etua palvelee, että työttömät nuoret pakotetaan ammatilliseen koulutukseen. Ei ketään oikein voi pakottaa opiskelemaan, jos ei henkilöä itseään se kiinnosta.

    • 17.1

      J-P sanoo

      > Tahtoisin ensi keväänä hakea yliopistoon. Nyt joudun kuitenkin antamaan työkkäriin selvityksen, että minkä takia en ole hakenut ammatilliseen koulutukseen.

      Muistaisin, että ainakin aiemmin about vastaavassa tilanteessa oli velvoite hakea kolmea opiskelupaikkaa, joista kahden piti olla ammatti(korkea)kouluja.

      Eli yliopisto ykköseksi, ja toivot, että se tärppää. Jos ei, niin mikäli joku muista tärppäsi, niin sinne olisi kai vähän pakko mennä, tai tuet menee.

      Toki voit ammatti(korkea)koulun ohella hakea puolen vuoden välein yliopistolle, ja toivoa, että opintokuukaudet riittävät.

  18. 18

    Iiro Peltonen sanoo

    Olen media-alan freelanceri ja teen määräaikaisia työsuhteita, pitkiä ja lyhyitä.

    Havaitsin juuri, että olen vahingossa unohtanut katkaista työnhakuni aloitettuani meneillään olevan keikkani.

    Kumma juttu TE-toimistoa ei ole kiinnostanut tippakaan olla tekemisissä kanssani kun en ole nostanut työttömyyspäivärahaa vaikka heidän näkökulmastaan olen ollut joko täysin tai melkein työttömänä lähes koko vuoden 2016 😀 En ole hakenut töitä eikä minulle ole niitä tarjottu.

    • 18.1

      J-P sanoo

      > Havaitsin juuri, että olen vahingossa unohtanut katkaista työnhakuni aloitettuani meneillään olevan keikkani.

      Kyllähän sitä työtä saa hakea, vaikka töissä olisikin? (No, eipä työttömäksi työnhakijaksi kirjautumisella ole mitään tekemistä työn hakemisen kanssa nykyään…)

      Nimenomaan tukien kohdalla vasta nousee kysymys, että onko oikeutettua vai ei.

  19. 19

    Pertti Holopainen sanoo

    Ruotsissa nämä asiat on opittu kantapään kautta. Osa työnvälitystehtävistä yksityistettiin ja työnhakijat saivat valita oman ”luotsin” (lots), jonka tehtävänä oli auttaa työpaikan/koulutuksen hankinnassa. Maasta nousi pilvin pimein luotsifirmoja. No pieleenhän se meni. Osa yrityksistä oli toki ihan ok. Mutta valtavia summia siirtyi epärehellisille yhtiöille kun ne välittivät – usein – väliaikaisia työpaikkoja työttömille. Joukkoon mahtui monia huijarifirmoja, joilla oli yhteistyökumppaneina mm kotihoitoa tarjoavia yrityksiä. Nämä yritykset käärivät suuria summia, työntekijät saivat palkkaa tekemättömästä työstä ja kotihoitoa tarvitseat saivat vain minimaalisen osan luvatusta hoidosta.

    Nyttemmin luotsisysteemistä ollaan luopumassa.

    • 19.1

      Eija Sundholm sanoo

      Tuntuu, et vaikka Ruotsissa on monet asiat todettu virheiksi, niin Suomessa ”pitää lähes kaikessa matkia Ruotsia” Meikäläinen ei voi mitenkään ymmärtää eikä hyväksyä tätä uutta työttömien puhuttelu/nöyryytyslinjaa. Vasta sit, jos joskus sattus oleen niin, että avoimia työpaikkoja on enemmän kuin työttömiä, niin silloin ehkä jotenkin tämäntyyppinen käytäntö vois jotenkin olla mielestäni mahdollista!

    • 19.2

      Jarkko sanoo

      Pertti Holopainen olen itse ollut monessakin vuokrafirman pätkissä ja voin sanoa, että noi hommat missä annetaan ihan lyhyitä pätkiä siellä sun täällä ja henkilöt vaihtuvat kokoajan menevät nopeasti täyteen kaaokseen kun kukaan ei oikeasti tiedä mitä missäkin pitäisi edes tehdä. Lisäksi niissä hommissa saa kokoajan valvoa omaa selustaansa, koska pomot helposti pesevät kätensä koko jutusta ja lähettävät paikkaan missä hommat on menneet pieleen jonkun randomi tyypin vuokrafirman listoilta ja sitten tekevät hänestä syntipukin kaikkiin jo aikoja sitten alkaneisiin ongelmiin, jotka ovat aiheutuneet pääasiassa jatkuvasta vaihtuvuudesta ja lyhyistä työpätkistä.

      ” työntekijät saivat palkkaa tekemättömästä työstä ja kotihoitoa tarvitseat saivat vain minimaalisen osan luvatusta hoidosta.”

      Lopulta se menee juurikin lainatun oloiseksi, koska jatkuvan vaihtuvuuden takia kukaan ei pysy kärryillä mitä missäkin pitäisi edes tehdä. Pahimmillaan jostain syyttömästä tehdään syntipukki siihen, että asiakas sai vain minimaalisen luvatusta, koska sattui olemaan se viimeinen ketjussa ennenkuin se kusi päälle ja alkoi syyllisten etsintä.

      Jos työntekijänä joudut tuollaiseen tilanteeseen missä epäilet, että sinua ollaan lähettämässä vuokrafirman kautta johonkin paikkaan jossa kaikki on jo ennen sinua lauennut käsille kannattaa ilmoittautua sairaslomalle, jotta se ei laukea juuri omaan syliin ja voit sanoa, että et ollut siellä töissä ongelmien laukeamishetkellä ollenkaan.

  20. 20

    liisa hirvonen sanoo

    Henkilöstöpalveluyritysten Liitto, HPL
    Hallitus:
    Puheenjohtaja Mika Kiljunen, StaffPoint Holding Oy
    Varapuheenjohtaja Ilkka Lindroos, ManPower Group Oy
    Jäsenet: Pia Björkroth;LEAD-henkilöstöratkaisut, Katja Jaakonsaari;Adecco Finland Oy, Marko Massinen;Suomen Henkilöstöpooli, Aaron Michelin;Enersense International, Tuomas Mikkonen; Barona henkilöstöpalvelut Oy, Olli-Pekka Mollberg; Rekrytointipalvelu Sihti Oy, Lasse Pehto; Pro-Source Oy, Minna Vanhala-Harmanen;Opteam Yhtiöt Oy, Tapio Vuojärvi;Citywork Oy.

    Poliittiset kytkennät, etenkin keskustapuolueen osalta, mutta miksei muidenkin hallituspuolueiden osalta olisi kiinnostava tietää. Sekä kuinka moni edellä mainituista yrityksistä maksaa veronsa Suomeen?

    Tässä olisi kyllä tutkivalle journalismille haasteellinen tehtävä: Valtion 17 miljoonaa euroa ja elinkeinoministeriön kumppanuussopimus HPL:n kanssa.

    • 20.1

      Veli-Pekka Saarinen sanoo

      Jep. Juuri näin. Ravintola-alalla työskennellyt avopuolisoni kertoo, että esim. Staffpoint (puheenjohtajan edustama firma) on pahimpia työehtojen polkijoita ainakin mitä tulee kyseisen alan ekstraamiseen eikä juuri kukaan kokeneempi työntekijä halua työskennellä heille.

      Onhan se toisaalta tosi jännää,. että hallitus siirtää sosiaaliturvaa urakalla yksityisille.

  21. 21

    elm sanoo

    Itse odotan sitä päivää, että työstäkieltäytymisen voisi suorittaa myös vankeusrangaistuksena. Siinä vaihtoehdossa voi sentään säilyttää itsekunnioituksensa, kun taas TE-toimiston ylikävellessä ei. Nykykäytäntö on omiaan mitätöimään koko ihmisen, viemällä itsemääräämisoikeuden. Olisi sosiologeille työtä, alkaa selvittää kuinka paljon nämä nykyiset työllisyystoimet ovat lisänneet mielenterveysongelmia – ja tulevat kaiketi vielä lisäämään. Silläkö tämän maan talous nousee? Että lytätään ja mitätöidään? Tässä hallitus näyttää esimerkkiä miten ihmistä kunnioitetaan. Ja kuten sanontakin kuuluu: niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan. Miten tällä rakennetaan luottamusta yhteiskuntaa kohtaan? Vastaus: hyvin heikosti, josko ollenkaan.

    Paljonko sitä rautalankaa tarvittaisiin vääntämään tämä asia hallituslaisille?

    Ministeri Soini sanoi kotihoidontuen yhteydessä, että heillä ei ole minkäänlaista aikomusta puuttua perheiden sisäiseen päätöksentekoon (lue: itsemääräämisoikeuteen) lapsenhoidon suhteen. Mutta miten on, miksi itsemääräämisoikeus työnhaussa on sitten sellainen, johon hallitus puuttuu?

    Huomauttaisin, että yhä edelleenkin perustuslain 18 pykälä kuuluu seuraavasti: ”Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.” Miksi tämä lainkohta ei koske tällä hetkellä kaikkia?

    Työnvälitys olisi täysin mahdollista toteuttaa tätä perustuslain kohtaa kunnioittaen. Itse en millään tajua miksi näin ei tehdä jo nyt.

    Jos työnvälitys (ja työtarjousten, työllisyyssuunnitelmien tekeminen) tehtäisiin tuota perustuslain kohtaa kunnioittaen, niin että valinnanvapaus mitä työtä haluaa hakea jää ihmiselle itselleen, kaikki olisi ok. Jos taas tuo perustuslaillinen oikeus evätään, mikään ei ole ok.

    Pienestä se on kiinni, että yhteiskuntaa pystyttäisiin myös hyvässä hengessä viemään eteenpäin.

    • 21.1

      Veli-Pekka Saarinen sanoo

      Allekirjoitan kaiken kommentissasi, elm. Pitkään jatkuva väheksyminen ja ihimisen elämän mitätöinti johtaa usein mielenterveysongelmiin ja lopulliseen syrjäytymiseen.

      • 21.1.1

        elm sanoo

        Kiitos Veli-Pekka kommentistasi – hyvä kuulla, että joku ajattelee samoin.

        Olen täysin vakuuttunut, että olisi mahdollista tutkia (sosiologian, psykologian jne saralla monitieteellisesti) mikä osuus näillä jo pitkään jatkuneilla itsemääräämisoikeuden riistävillä työllisyys”toimilla” on kasvaviin sote-menoihin(kin). Toki inhimillinen kärsimys on silminnähtävissä jo ilman mitään tutkimuksia, ei sillä.

        Mutta että saataisiin mustaa valkoisella päättäjillekin. Hehän eivät meitä tai meidän kohtaloitamme ole näkemässä. Mutta että edes tietäisivät.

        Olen myös sitä mieltä, että jo se, ettei työttöminä olevia ihmisiä oteta millään muulla kuin ennaltamäärätyillä TE-toimistoissa(?) määrätyillä tavoin yhteiskuntaan mukaan, syrjäyttää ja hylkää, ja luo toivottomuutta. On melkoinen moraalin irvikuva velvoittaa ihmiset olemaan oma-aloitteisia ja samaan aikaan sanktioida vaikkapa nyt marjojenkerääminen. Toinen suupieli sanoo, että ihmisen oma vastuu on tärkein ja toinen suupieli sanktioi oma-alotteisuudesta.

        Tekisi mieli melkein sanoa, että mitä hi**oa tässä maassa oikein tapahtuu. Sivistysvaltio vuonna 2016? Ihan aikuisten oikeastiko?

  22. 22

    elm sanoo

    Eiköhän tuo 17 miljoonaa olisi järkevimmin käytetty, jos se olisi käytetty TE-toimiston työntekijöiden uudelleenkouluttamiseen ja asennekasvatukseen, niin että he ymmärtäisivät mitä työnhakijan kunnioittaminen elämää eläneenä ihmisenä tarkoittaa..

    Kuka on mahdollistanut aikuisen koulutetun väestön ylikävelemisen? (toisin sanoen: kuka TE-toimistojen käytännöt varsinaisesti sanelee?)

    Kukaan ei käsittääkseni pakota virkailijaa lähettämään työhönosoitusta sanktion uhalla, vaan työtarjous olisi täysin mahdollista tehdä niin, että valinnanvapaus siitä, onko työpaikka sopiva, jää työnhakijalle itselleen. Tämä käytäntö olisi täysin mahdollista, jo nyt. Onko simputtaminen sitten niin hohdokasta, että TE-virkailija haluaa sille tielle lähteä? Vai onko heillä jonkun sortin tulospaine ja esimies hengittämässä sanktion uhalla niskaan? Kunpa joku virkailija suostuisi tästä avautumaan, niin että tietäisimme paremmin. Nyt menee vain arvailuksi.

    Oma ihmetykseni on: mistä tämä käsittämättömän ihmisarvoton kohtelu työnvälityksessä johtuu? Aivan järjettömän väärin ja järjettömän lyhytnäköistä. Moukkamaistakin. Ja hallituspuolueiden siunauksella, vieläpä? Se tämän tekee vielä niin erityisen hirviömäiseksi, että käytännöllä on hallituspuolueiden hyväksyntä. Onko lynkkaaminen tulossa työnvälitystrendiksi? Mitä laki siihen sanoo?

    Ajatuksesta toiseen: mitäpä jos hyväksyttäsiin perustulo, niin että työnvälityksen ja TE-toimistojen piiriin jäisivät vain ne ihmiset, jotka tarvitsevat apua työnhakemisessa? Eikö tämä helpottaisi k a i k k i a.

    • 22.1

      elm sanoo

      Taisin olla aika kärjekäs ylläolevassa viestissäni. Mutta aihe kyllä taitaa vaatiakin sitä. En kuitenkaan halua haukkua väärää puuta enkä nostaa ketään syyttä tikunnokkaan, joten yritän mahdollisimman vilpittömästi ja avoimesti pyytää, että joku TE-keskuksen työntekijä avautuisi kertomaan meille omasta työstään. Muutamia kysymyksiä tässä alla.

      Sanomattakin selvää, että kiireistä ja paineista on – kuten monessa muussakin paikassa. Mutta voisitteko ystävällisesti kertoa meille miltä tuntuu käyttää omaa päätösvaltaa toisen ihmisen elämän yli? Ymmärrättekö te, että päätöksillänne te vaikutatte kyseisen ihmisen aivan koko elämään, jopa elämänhaluun? Miltä sellainen valta tuntuu? Makealta? Pahalta? Ristiriitaiselta?

      Varmasti osittain näitä kaikkia. (toivoisin toki, että vain kahta jälkimmäistä..)

      Sanoisin jokaiselle TE-keskuksen työntekijälle, että te teette aivan mittaamattoman vastuullista työtä. Te vaikutatte meidän tulevaisuuteemme (ja sitä kautta koko tämän maan tulevaisuuteen) hyvin ratkaisevalla tavalla: jokainen kohtaaminen työnhakijan kanssa voi joko sysätä tämän raiteiltaan tai auttaa tämän raiteille. Onko sen päätöksen tekeminen helppoa vai vaikeaa, että kumpaa kautta asiakkaan tilannetta lähestytte: auttamalla vai velvoittamalla? Miltä karenssin antaminen teistä tuntuu? Ajatteletteko koskaan syvemmin sen kertautuvaa seurausta työnhakijalle?

      Jokainen tehty työhönosoituspäätös vaikuttaa jokaisen työnhakijan elämään ratkaisevan paljon. Teidän päätöstenne vaikutukset elämänhaluumme ja elämän mielekkäänä kokemiseen ovat ratkaisevan suuria. Joskus jopa lopullisia. Ymmärtäkää se, pyydän.

      Ymmärtäkää, että lähettämällä yksikin epäsopiva työhönosoitus, te voitte kääntää koko ihmisen elämän suunnan myös paljon huonompaan. Entä ymmärrättekö minkälainen kumuloituva vaikutus virheellisesti tehdyllä karenssipäätöksellä voi ihmisen elämään olla? Meillä ei ole mahdollisuutta valittaa karenssipäätöksestä saati tuoda julki epäoikeudenmukaiseksi kokemaamme kohtelua. Saati että voisimme tuoda esiin puhtaat virheymmärrykset tai puutteet kommunikaatiossa. Näettekö tämän käytännön yhteiskunnallista luottamusta lisääväksi?

      Osaatteko sanoa miksi ette toimissanne kunnioita sitä perustuslaillista oikeutta, joka takaa jokaiselle kansalaiselle oikeuden valita millä työllä tai elinkeinolla toimeentulonsa hankkii? Ettekö näe, että tätä lakia olisi mahdollista kunnioittaa? Pystyttekö ymmärtämään, että työtarjoukset olisi täysin mahdollista tehdä myös tätä lakia kunnioittaen?

      Tiedän, että suuri osa teistä tekee työtä vastuullisesti. Mutta kaikki eivät. Osa käyttää valtaa räikeästi aikuisten, koulutettujen ja täysin oikeustoimikelpoisten työnhakijoiden yli. Se on luotaantyöntävää ja epäinhimillistä. Ja niin tekemällä te ette auta näitä ihmisiä tai Suomen tilannetta yhtään. Päinvastoin. Toivoisin, että ymmärtäisitte tämänkin.

      Myös teillä on oikeudet vaatia hyviä (ja inhimillisiä) työoloja ja työtehtävien eettisyyttä. Myös teillä pitäisi olla mahdollisuus äänestää jaloillanne sekä työolojen että käytettävien käytäntöjen osalta. Myös teillä saa olla oma sana sanottavananne työllisyyspolitiikasta ja siinä käytettävistä toimenpiteistä. Ei teidän tarvitse alentua kumileimasimiksi. Ei ainakaan minun mielestäni. Koetteko itsenne sellaisiksi? Jos koette, onko teillä edunvalvojaa, jolle voisitte tämän asian viedä niin että tilanne paranisi?

      Mielestäni teidän tulisi saada olla työnvälittäjiä, jotka oman vankan ammattitaitonsa ja kokemuksensa perusteella osaavat räätälöidä työnhakupolun juuri työnhakijalle sopivaksi – ja juuri siinä määrin kuin työnhakija apua tarvitsee. Eikö tämä olisi omaltakin kannaltanne mielekkäämpää?

      Tiesittekö, että osa työnhakijoista selviytyisi työnhausta aivan itse? Ilman, että täytyisi teitä kuormittaa juuri lainkaan.

      Ymmärränette hyvin kuinka paljon hukkaanheitettyä aikaa, ammattitaitoa, rahaa ja resursseja kuluu siihen, että te ”autatte” niitäkin, jotka pystyvät hakemaan työtä ihan itse. Turhauttaako tämä koskaan teitä itseänne? Näettekö mitään vaihtoehtoa tälle yhden putken menetelmälle, siis sille, että myös itsenäiseen työnhakuun kykenevät tuodaan tämän ”avun” piiriin? Miksi emme tarjoaisi apua juuri sen verran, kun työnhakija omassa tilanteessaan tarvitsee? Eikö tällaista lähestymistapaa voisi kutsua ammattimaiseksi ja osaavaksi? Tarkoituksenmukaiseksikin, jopa?

      Entä osaatteko sanoa mikä mahdollistaa sen, että ette aina näe ihmistä työnhakijan takana? Miten on mahdollista, että asiakaslähtöisessä työssä voi unohtaa asiakkaan olevan ihminen?

      Onko osalle TE-keskuksen työntekijöistä tilastot ihmisiä ja ihmisten elämää tärkeämpiä? Jos on, niin miksi?

      Pysähtykää ja miettikää hetki, mikä teidän suhde omaan työhönne on. Ja pysähtykää hetkeksi miettimään miten te suhtaudutte omiin asiakkaisiinne.

      Kutsutteko meitä muuten asiakkaiksi? Kumpi on kummalla ”töissä”, jos oikein ajatellaan?

      Olisin kiitollinen, jos edes osaan näistä kysymyksistä saisi vastauksen sellaiselta ihmiseltä, joka näistä omakohtaisesti tietää. Kiitos.

    • 22.2

      elm sanoo

      Muutama kysymys lisää TE-keskusten työntekijöille:

      – huolehditaanko teidän omasta työhyvinvoinnistanne tarpeeksi?
      – velvoitetaanko teitä toimimaan tietyllä tavalla vai saatteko käyttää työssä omaa harkintaanne? Onko esimerkiksi valinta velvoittavan työhönosoituksen ja työtarjouksen välillä teidän omassa harkinnassanne? (jälkimmäinenhän näistä on se, jossa päätös hakeako työpaikkaa jää oikeustoimikelpoiselle työnhakijalle itselleen. Tässä vaihtoehdossa luotetaan siihen, että työnhakija on kykenevä arvioimaan oman tilanteensa ja osaamisensa itse).
      – käskeekö esimiehenne (joka on kuka / missä??) valitsemaan velvoittavan työhönosoituksen kaikissa tilanteissa ja jättämään työtarjousten lähettämisen (jossa harkinta on työnhakijalla) kokonaan käyttämättä? Jos näin on, mitä mieltä te olette tästä?

      – onko TE-keskuksissa joku johtava taho (jos on, niin mikä tämä taho on? En ole koskaan lukenut TE-keskusten johtajista lehdissä…) joka sanelle käytännöt niin tiukasti, että te ette voi omaa harkintaanne käyttää vaikka joskus niin ehkä haluaisitte?
      – koetteko epäinhimillisen painavaa vastuuta työstänne? (teidän sijassanne minä kokisin!!)

      – velvoittaako tai kehottaako joku teitä olemaan kylmä ja epäystävällinen, vai johtuuko kylmyys siitä, että määräysvaltaa toisen ihmisen yli ei oikeastaan voi tehdä kovin ystävällisesti? Olen täysin varma, että iso osa teistä kokee myötätuntoa myös työnhakijaa kohtaan. Mutta saatteko kokea sitä tarpeeksi? Voitteko vaikuttaa omiin työtapoihinne, asiakkaan kohtelu mukaanlukien?
      – vai joudutteko omasta mielestänne vain toteuttamaan politiikkaa, joka joskus on ristiriidassa myös omien arvojenne kanssa? Jos näin on, miten selviätte näistä tilanteista?

      – käykö niin, että teidän pitää kovettaa itseänne voidaksenne tehdä näin vastuullista ja tärkeää työtä – työtä, jossa on jokaisen työhönosoituksen kohdalla kyseessä aina yhden kokonaisen kansalaisen koko elämä?
      – käskeekö esimiehenne (joka on.. missä / kuka? Onko teillä esimiestä?) teitä sanktioimaan kaiken sellaisen työnhakijan oma-aloitteisuuden, joka ei ole TE-keskuksen erikseen määrittelemää tai sallimaa? Kuten marjojen poimimisen? Mitä mieltä itse olette tästä?
      – miltä tuntuu toisaalta kehottaa työnhakijoita oma-aloitteisuuteen ja toisaalta kieltää se lähes kokonaan? Näettekö tässä ristiriitaa?
      – haluaisin tietää koetteko te joskus itse oman työnne aikuisia, oikeustoimikelpoisia ihmisiä tarpeettomasti holhoavana?

      – entä oletteko itse sitä mieltä, että kaikkien työnhakijoiden tulee mennä samasta työnhakutoimenpiteiden putkesta saman matkaa, täysin samoin toimenpitein, vai ajatteletteko, että järkevämpää voisi olla työtapa, jossa menetelmät sovitetaan työnhakijan tarpeisiin? Eikö menetelmien arvioiminen työnhakijakohtaisesti olisi kunnianosoitus teidän ammattitaitoanne ja osaamistanne kohtaan?

      – entä luotatteko te niihin ihmisiin, jotka toimistossanne ovat asiakkaina? Koetteko voivanne auttaa työnhakijoita, vai onko resurssinne vedetty niin tiukalle, ettei mahdollisuutta juuri ole?
      – minkä arvon annatte omalle työllenne? Kumpaa koette palvelevanne enemmän, valtiontaloutta vai meitä työnhakijoita – kumpi tulee teille ensin?

      Kaikille TE-keskuksen työntekijöille sellaisia terveisiä, että teidän työnne ja työtapanne on meidän työnhakijoiden kannalta ratkaisevan tärkeää. Teidän työtavoillanne ja sillä miten meidät kohtaatte, on suuri merkitys siihen, miten me voimme ja miten me koemme tämän yhteiskunnan. Työnne painoarvo on siten mittaamattomankin suuri. Sen haluaisin teidän tietävän ja muistavan joka päivä. Ja muistakaa myös itse äänestää jaloillanne sekä äänellänne, jos haluatte omaa työtänne muuttaa paremmaksi ja inhimillisemmäksi! Teillä on oikeus kohdella meitä oikein.

      Hmm.. ehkä tämä ”ääneen ajattelu” kannattaa vaikka kukaan ei (ääneen) vastaisikaan..? Ehkä tästä saa ajattelun aihetta, vaikka hiljaisestikin. Toivossa on hyvä elää, että tapahtuisi käänne parempaan. (Vielähän hallitus voi vetää takaisin omat ehdotuksensa.. kääntää kelkkansa.. ja alkaa luottaa omiin kansalaisiinsa…)

  23. 23

    Servitus sanoo

    Pikakarensseja tuottava systeemi ei tuota yhtään uutta työpaikkaa, mutta tilaston siivoushan tässä olikin tarkoituksena.

  24. 24

    Teppo Palmroos sanoo

    No, mulle ainakin riittää parodioitavaa taas joksikin aikaa.

  25. 25

    Jyrki sanoo

    Tuosta 50e/haastattelu hinnasta. Niin toinen esimerkki täysin eri jutusta ja alalta. Niin kolariautoja korjaava yritys voi ottaa jo ja ottaakin 50e siitä, että arvioi kolaroitua autoa. Ja tekee siitä kustannusarvion, millä summalla ajoneuvon saisi kuntoon. Kaikki tämä vie ammattilaiselta noin 15-30 min paperitöineen. Ja kyseessä on siis mekaanisen laitteen arvionti, miten se saataisi takaisin tieliikennekuntoon. Ja omistajakin tyytyväiseksi sekä tietty vakuutusfirma hyväksymään korjauskustannukset. Ja tässä vaiheessa autoon ei ole tehty vielä ensimmäistäkään lommon oikaisua, jotka voi viedä ammattilaiselta ehkä yhtä soittoa tehtynä 16-32h.

    No nyt voi sitten miettiä mitä riittääkö tosiaan työttömän tilanteen arviontiin jonkun hyvä veli/siskokerhon firman tekemä ehkä 30-60min yhtään mihinkään 3kk välein. Tässähän pitää selvittää työttömän historiaa. Onko rajoitteita kuten sairauksia mikä vaikuttaa siihen mitä työtä voisi edes tehdä. Sitten täytyisi myös ymmärtää, että ihmisen luonnetta. Kaikki ei ole kiinteistävälittäjä Jethroja. Eikä Jethrot kykene välttämättä työhön joka vaatii tiukkaa keskittymistä jne. Ulottuvuuksia on monia.

    Ja tuollaiseen kokonaisvaltaiseen työttömän arviointiin ei välttämättä pysty edes yksi ainoa henkilö. Ja jos pystyisi sen laskutus olisi täysin jotain muuta kuin 50e/h. Joten varmaan ratkaisuvaihtoehdoksi jää palkata halpoja ammattitaidottomia kuulustelemaan rikollistyöttömiä ja tulos on sen mukainen.

    Kaiken lisäksi täytyy muistaa, että tässä kerätään myös tietoa ihmisistä jos siis työtöntä enää sellaiseksi voidaan sanoa. Joka taas tarkoittaa tiedon kerääminen/säilytys ja salassa pitäminen on jo toinen juttu pelkästään. Ja kun TE-toimistoissakin kuka tahansa siellä töissä oleva voi edelleenkin katsoa vaikka mitä sen naapurin Timo Työttömän tietoihin on merkitty, eikä siitä jää edes mitään jälkeä minnekään. Eli jopa TE-toimistoissakin asia on täysin retuperällä.

    Niin miten se tiedon salaaminen on edes järjestetty tulevaisuudessa sitten yksityisissä rikollistyöttömiä kuulustelevissa firmoissa? Onko niille laadittu edes velvoitteita asiaan? Ja on paljon muutakin mitkä herättää monia ihmetyksiä.

    Joten en oikeastaan itse näe tässä touhussa tosiaan muuta kuin työttömien karenssien maksimoiminen eli rahan kerääminen valtiolle. Vähän niin kuin tieliikenteen sakotuksesta on jo poliisit todenneet, että ei tässä ole enää kyse sakottamisesta tieliikenne käyttäytymisen ohjaamisena vaan täysin puhtaasti jo rahan keräämisestä valtiolle. Ja silloin ollaan väärällä tiellä pahasti.

    Ja lopulta kaikki tieto mitä työttömistä on yksityisiin firmoihin kerätty. Esimerkiksi vaikka sairaushistoriaa koskevat tiedot voi olla tulevaisuudessa kaupan sille kuka maksaa eniten. Eikä asialle voi yhtään mitään, koska olet ne työttömänä antanut yksityiselle kuulustelufirmalle tai siis sinut on karenssin uhalla pakotettu ne antamaan. Joten olet menettänyt oikeutesi yksityisyyteen ja olet todennäköisesti myyntitavaraa koska olet työtön.

    Ja nyt tässä täytyy tosiaan vielä ymmärtää, että 50e/työttömän haastattelu. Niin se ei tosiaan riitä mihinkään. Tämä toiminta tulee maksamaan rajusti enemmän. Saatu tulos tulee olemaan lopulta rajusti miinusmerkkinen kun lasketaan kaikki vaikutukset yhteen. Pahoinvointi lisääntyy, mielenterveysongelmat kasaantuu jne.

    Mutta niitä uusia PALKKAtyöpaikkoja ei tule yhtään lisää muuta kuin näihin hyväveli/sisko kerhojen pyörittäjille alkaen vallan huipulta aivan varmasti ministerikarsinasta alkaen päätyen saunailta kavereiden hämäriin suullisiin sopimuksiin ”saunailloissa”.

    Kaikesta tästä tosin revitään joitain yksittäisiä positiivisia juttuja, rajusti miinuksella olevasta kokonaisuudesta erilleen. Joilla sitten perustellaan hölmöille idiooteille toiminnan fiksuus.
    Ja uusi bisneskeino työttömillä on päässyt taas vauhtiin. Ja kaikki hölmöt idiootit vaan nyökyttelee päätänsä hyväksyvästi kyseenalaistamatta yhtään mitään. Kun todellisuudessa pitäisi keskittyä PALKKAtyöpaikkojen luomiseen ei työttömien kepittämiseen ja hyväksikäyttöön hyväveli/siskopiireissä.

  26. 26

    Mauri Ignatius sanoo

    Onkohan Anders Borg ollut ”oppi-isänä” tässä tapauksessa? Täällä Ruotsissa kyykytettiin työttömiä 90-luvun lopulla kaikenlaisilla ”järkevillä” aktiviteeteilla. Muistan kun meitä silloin istutettiin rinkiin ja meidän piti heittää olematon ”pallo” jollekin toiselle, jonka se piti olevinaan kopata kiinni ja sitten kehua itseään, miten mainio työläinen on. Näistä tehokkaista tapaamisesta laskuttivat konsultit raskaimman jälkeen…Minulla ei siihen aikaan ollut vara pitää puhelinta, joka aiheutti sen että minut laitettiin karenssiin koska ”en ollut työmarkkinoiden käytössä”.

  27. 27

    Servitus sanoo

    Jos nämä henkilöstövuokrausyritykset olisivat voineet rahasta metsästää ihmisille työpaikkoja (eikä vain tekijöitä työpaikoille), niin sitä ne olisivat tehneet jo pitkään. Ja työttömiä olisi ollut asiakkaina niin paljon kuin he vain pystyisivät palvelemaan.

    Mutta näin ei ole, koska yksinkertaisesti töitä vain ei ole kaikille. Eikä 17 miljoonaa euroa muuta tilannetta mitenkään.

  28. 28

    elm sanoo

    Voisiko joku Suomen kunnista pilotoida asiakaslähtöistä työnvälitystä? Siis sellaista työnvälitystä, jossa tuota perustuslaillista oikeutta (valita millä työllä tai elinkeinolla hankkii toimeentulonsa) kunnioitetaan? Eikö joku kunnista voisi olla niin rohkea edelläkävijä, että kokeilisi tällaista? Saataisiin hieman vertailukohtaa. (ja jos muutama sosiologi vaikka palkattaisiin kuntaan tutkimaan, mikä – sekä taloudellinen että inhimillinen – vaikutus tällaisella muutoksella olisi).

    Siis kokeiltaisiin vaikkapa yhdessä kunnassa sitä, miltä tuntuu rakentaa työnvälitys ja TE-keskusten toiminta luottamuksen ja asiakaslähtöisyyden varaan.

    Luulisi, että saisimme myös hyvinvoivempia TE-keskuksen työntekijöitä? Työnhakijoista nyt puhumattakaan.

    Siinä on toki se mahdollisuus, että kuntalaisten hyvinvointi paranee, terveysmenot (mielenterveysmenot) pienenevät, ja luottamus kunnan ja kuntalaisten välillä lisääntyy ja vahvistuu. Mutta kukapa ei tällaista muutosta haluaisi?

    Minä itse ainakin haluaisin.

    Miten voi olla, etteivät työvoimapolitiikassa toimivat näe yhteyttä itsemääräämisoikeuden epäämisen ja kansalaisten pahoinvoinnin välillä? Tai mikseivät TE-toimistojen palkkalistoilla toimivat näe sitä? En voi uskoa sitä, etteivät he välittäisi.

    Olisipa kuntapäättäjät rohkeita ja kokeilisivat. Vaikka puolikkaan vaalikauden ajan. Ehdotan vuosia 2017-2018 tällaiseen kokeiluun. Saataisiin sitten hyvä vaaliteema seuraaviin eduskuntavaaleihin, kun tuloksia alkaisi olla nähtävissä.

  29. 29

    sanoo

    Kylläpä on valtava määrä väärää tietoa ja turhia pelkoja kytketty tähän aiheeseen. Nykyisissä pilottihankkeissa yritys saa palkkion ainoastaan jos työnhakija työllistyy. Mitään pakkoa ei ole ottaa vastaan tarjottua tehtävää, joten epämieluisia ne eivät ole olleet työnhakijoillekaan. Opteamille tulleet työnhakijat ovat olleet erittäin iloisia saadessaan henkilökohtaista asiantuntevaa palvelua.

    • 29.1

      J-P sanoo

      > Mitään pakkoa ei ole ottaa vastaan tarjottua tehtävää, joten epämieluisia ne eivät ole olleet työnhakijoillekaan.

      Eli karenssi tulee kuvioihin vasta siinä vaiheessa, kun pilotointi päättyy, ja käytäntö otetaan yleiseen käyttöön?

    • 29.2

      Jari Kähkönen sanoo

      Lässynlässyn. Jos oikean Minna Vanhala-Harmasen Opteamista on pitänyt tänne tulla keskustelemaan, olisi voinut samalla vaivalla irtisanoutua tulossa olevasta perustuslain vastaisesta julkisen vallan liurumisesta yksityisiin käsiin ja puhua avoimesti JO OLEMASSAOLEVASTA puitesopimuksesta. Muuten olisi yksintein kannattanut pitää suukki kiinni kokonaan: tottahan sen nyt tyhmempikin ymmärtää ettei hanslankari voi käydä isännän ajalla hänen ylitseen tai saati sitten puhumaan vielä hankalia totuuksia.

      Mutta piti sitten ihan aitoon vallanpitäjätyyliin tulla puhumaan työttömien suihin heidän onnellisuuttaan, teidän palveluidenne laatua ja kuinka auvoisasti kaikki on kun onnellinen päivä paratiisissa on päättymässä taas…uaaa…vai miten se Siekkareiden laulunsäe taas menikään. Kiinnostaa varmaan kiviäkin ja tuoko muka pitäisi sitten uskoa vai? Lähinnä tuli kerrottua, että oikeasti olette ihan pihalla eikä teillä ollut mitään käsitystä sen paremmin ministerin äläyksestä kuin ylijohtajattarenkaan…no…päästöstä.

      Jos edes oikeasti olet se kenen nimen ja kotisivut mainiten postaat, niin kykenetköhän keskustelemaan älykkäästi ja tietämykseen perustuen niistä teidän jo olemassaolevista työttömien palveluistanne? Syytä itseäsi, nyt ei voi pyytää kysymyksiä etukäteen sähköpostiin, juttuja luettavaksi ennen julkaisua(hahahaa) tai jahdata niin puhujia kuin puhumisesta epäiltyjäkin parhaaseen korporaatiotyyliin. Somessa ei noin saa kuin (retorisesti) nokkaansa vaikkei nyt sen pahimmassa paikassa ollakaan, päinvastoin.

      • 29.2.1

        sanoo

        Tässä nyt ei ole mitään salakähmäistä. Puitesopimuksessakaan ei ole mitään peiteltävää. Saat kaikki kaipaamasi tiedot Henkilöstöpalveluyritysten Liitosta http://www.hpl.fi joka edustaa kaikkia alan yrityksiä, ei ketään meistä erityisesti.

        • 29.2.1.1

          Jari Kähkönen sanoo

          Ja sitten se tekee sen perinteisen…Alkaa selittää, että kaikki on hyvin, käy vaikka arkisin virka-aikana virallisessa toimipisteessä selvittämässä asia. Huoh. Kuule Minna, sinulla ei kaiketi ole mr/ms/mrs Pressiä ollenkaan tai sitten se on ihan liian tiiviisti kiinni telefaksin, valokopiokoneen ja TOIMITETUN VIESTINNÄN ajassa. Aikamoista sometonttuilua, pakko sanoa. Ei ole hajuakaan, että kuinka täällä toimitaan.

          Ei ketään kiinnosta, että saako paperit tiskin yli pulpetissa istuen luettavaksi toimistoaikana, kun vain kauniisti pyytää tai sopii tapaamisesta etukäteen. Jos ylipäätään operoi churnalismin tasolla, pitää koneen hörähtää käyntiin ja kiihtyä nollasta sataseen alta ohmin, kun pidetään huoli siitä, että joku mänttiministeri tai tonttuylijohtaja eivät yliolkaisilla julkisilla heittelyillään saa firmaa näyttämään kuin olisi juuri paljastunut valtion tilanneen siltä kidutus-, salamurha- ja ruumiinhävityspalvelua. Sanovat nuo kaksi muppettihahmoa ihan mitä tahansa tai tahtokoon mitä lienee, sinun firmasi on yhä sinun firmasi ja sen on itse pidettävä huolta omasta yritysidentiteetistään. On osattava kertoa, että miksi olemassaolevat palvelut ovat hyvä ja rakentava juttu.

          Heikoin mahdollinen veto on mennä dirikan omalla nimellä moderoimattomalle alustalle nimimerkkien keskelle, mutta ei se kuule siitä kaksisesti paranekaan, jos tullaan pääosin omilla oikeilla nimillä postaavien keskelle moderoidulle alustalle ihmettelemään, kummastelemaan ja sitten selittelemään että kysytty tieto on julkista. Niinno, johtajatehtävissä tavataan säännöllisesti myös sellaisia mätämunia, jotka tulevat pahimmillaan koko suvun voimin heikosti moderoiduille alustoille trollaamaan, mainostamaan ja menemään henkilökohtaisuuksiin. Onneksi näin ei ole nyt. Jos siis someen pitää ylipäätään tulla, on oltava jo valmiiksi olemassa kertomus mikä siellä esitetään.

          Eli Minnan on ihan itse osattava kertoa firmastaan ja sopimuksista, jotka sitä velvoittavat, muuten tulee vain virtuaalisesti kuraa naamaan sekä tervaa peppuun. Näin siksi, että mediapeli laukaistiin käyntiin äärimmäisen poliittisesti riidanalaisissa merkeissä, josta Sakarin tässä blogissaan tekemään ylösnostoon olet toistaiseksi lähinnä onnistunut vastaamaan…sangen avuttomasti. Helppoa tämä ei ole: julkisen hallinnon päätöksin käytetty veroraha, viranomaistoiminta joka puuttuu yksilön oikeuteen tai velvollisuuteen, työttömyyden stigmaattisuus ja tilanne maassa muutenkin.

          Vähin kelvollinen vastauksen raja menisi yhtiön suhteessa perusoikeuksiin ja sitten siinä kuinka olette hyödyksi kaikille sekä miten toimintaanne kuvaatte. Ahdistavaako? No, kuule siitä voit syyttää ihan omaa itseäsi, mitä rumaa sanaa sinä sitten tänne tulet ellei sinulla ole mitään sanottavaa aiheesta eli henkilöstöpalveluyrityksen roolista kun yhteistyö työhallinnon kanssa lisääntyy. Minkä alan hanslankarifirmassa osataan aina porata kaulakkain valuttaen kyyneleet toinen toistensa rintataskuun, sekä vaieta vaikka kysytäänkin. Ja mitä tulee tulokseksi, ylläriylläri, firma joutuu kärsimään kun sille tulee kielteistä mainosta. Eikä se ole kenenkään muun kuin oma vika.

          • 29.2.1.1.2

            Jarkko sanoo

            Jari Kähkönen :”Helppoa tämä ei ole: julkisen hallinnon päätöksin käytetty veroraha, viranomaistoiminta joka puuttuu yksilön oikeuteen tai velvollisuuteen, työttömyyden stigmaattisuus ja tilanne maassa muutenkin.”

            Niin onhan tämä ongelmallista kun Suomen perustuslaki sanoo:

            ”18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

            Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.”

            Suomen lakiin ja viranomaisten käytäntöihin on jo ennestään sisällytetty käytäntöjä, jotka rikkovat tätä oikeutta, niin työttömillä on ihan perusteltu syy pelätä, että tätä oikeutta valita elinkeinonsa aletaan rikkoa vielä nykyistäkin räikeämmin kun sitä on rikottu aikaisemminkin.

            Puhumattakaan seuraavasta perustuslain pykälästä jota sitäkin rikotaan jopa kymmenissä tuhansissa tapauksissa vuosittain karenssien myötä:

            ”19 §

            Oikeus sosiaaliturvaan

            Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

            Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.”

            Puhumattakaan sitä, että valtion pitäisi turvata työvoiman asemaa eikä tukea kehitystä, jossa työttömät pakotetaan päivystyslistoille vuokrafirmoihin ilman asianmukaisia työvuorolistoja, josta selviävät päivystysajat ja päivystyskorvaukset. Päivystelemään ennalta arvaamattomia lyhyitä työpätkiä ilman samoja oikeuksia kuin mitä ”oikeissa töissä” päivystämisestä tai sen luontoisesta toiminnasta maksetaan.

          • 29.2.1.1.3

            Jari Kähkönen sanoo

            Ja perustuslakiin on myös kirjattu velvoite säätää siitä lailla, jos yksityiselle annetaan julkinen hallintotehtävä.

          • 29.2.1.1.4

            Jarkko sanoo

            ”Ja perustuslakiin on myös kirjattu velvoite säätää siitä lailla, jos yksityiselle annetaan julkinen hallintotehtävä.”

            Tämäkin vielä. Ainakin tämä päivystysluonteinen työ on aina ollut lähellä sydäntäni. Jos tämä vuokrafirmojen kautta ennalta arvaamattomasti tapahtuvat minityöt yleistyvät tekemisen mallina niin työntekijän asemaa pitää kohentaa, koska jatkuvalla päivystämisellä tai sen luontoisella asemalla on ihmisen ja perheiden hyvinvointia alentavia vaikutuksia.

            Vuokrafirman listoilla työtä odottava on tässä päivystysasiassa jopa heikommalla kuin yrittäjä, koska yrittäjä voi säädellä omaa työmääräänsä muuttamalla hinnoitteluaan ylöspäin, jolloin hänen työmääränsä jossain vaiheessa alenee ja jos ei alene niin kun laskutus kasvaa se ei niin paljon haittaa se ylimääräinen työ. Samalla mahdollinen lasten kärsimys ja perheiden hajoaminen tulevat ainakin rahallisesti korvatuksi. Lisäksi yrittäjä voi laittaa laskuunsa mukaan kaikki päivystämisesta ja valmiuden ylläpitämisestä tulevat ylimääräiset kulut mukaan toisin kuin vuokrafirman listoilla oleva. Jatkuvan valmiuden ylläpitämisestä, jotta voi lähteä töihin hyvin lyhyellä varoitusajalla 24 / 7 tulee aina ylimääräisiä kuluja riippumatta siitä, että vuokrafirmat yleensä härskisti jättävät nämä kulut työntekijät itsensä kontolle. Yksikään firma ei myy palvelua missä päivystetään jatkuvassa valmiudessa odottaen työkeikkaa ilmaiseksi eikä sitä tule työttömältäkään edellyttää jos työn tekeminen menee päivystysluonteiseksi minitöiksi.

    • 29.3

      Joni Pelkonen sanoo

      Kyseinen ”henkilökohtainen asiantunteva palvelu” tarkoittanee sitä muutaman päivän mittaista kurssitusta, jonka jälkeen työtön lykätään ”työharjoitteluun” johonkin fimaan. Taisi olla jopa niin, että työttömän täytyy itse etsiä se työharjoittelupaikka.

      Eipä muuten taida pitää paikkaansa että työttömän pitäisi työllistyä, rahnaa tulee Opteamille myös mikäli työtön saadaan pelkkään työharjoitteluun.

      • 29.3.1

        sanoo

        Pitää työllistyä paikalliseen työhön. Tätä ei pidä sekoittaa nyt muihin käynnissä oleviin hankkeisiin ja koulutuksiin. Yksityiset työnvälittäjät saavat palkkion vain paikallisesta työsuhteesta, ei koulutuksesta. Ja kuten totesin, vastaanottaminen on ollut ainakin tähän saakka vapaaehtoista.

        • 29.3.1.1

          Pekka Rantamäki sanoo

          Paikalliseen? Mutta ei varmaankaan palkalliseen… Freudilainen lipsahdus sen aina paljastaa.

          • 29.3.1.1.2

            Jari Kähkönen sanoo

            Onko se sinun mobiililaitteesi tekstinsyöttö niin ennakoiva, että painaa Lähetä kommentti -nappiakin puolestasi? 😀

  30. 30

    elm sanoo

    On valtavasti ihmisiä, jotka selvitytyvät työnhausta aivan itsenäisesti. Nykykäytäntö työnvälityksen osalta on mielestäni verrattavissa tilanteeseen, jossa jokaiselle sairaalaan tai terveyskeskukseen sisään astuvalle tehtäisiin täysin sama tutkimus ja toimenpiteetkin – oireista ja avuntarpeesta viis. Järkeä vai ei? Turhia kustannuksia vai tuiki tarpeellista toimintaa? Tarvitseeko kaikki laittaa saman putken läpi? Jos tarvitsee, voitteko kertoa miksi? Varmuuden vuoksiko? Entä mitä sillä ”varmuuden vuoksi” tekemisellä voitetaan? Vai hävitäänkö sillä jotain? Mielestäni kaikkien ihmisten laittaminen saman putken läpi on resurssien täydellistä tuhlausta. Vähän sama tosiaan, kuin jos lääkäri ei luottaisi lainkaan siihen, mitä asiakas omasta avuntarpeestaan lääkäriin tullessaan sanoo.

    Kaikki eivät tarvitse samaa määrää apua – osa työnhakijoista ei välttämättä tarvitsisi apua lainkaan. Tämän asian tajuaminen ja TE-toimiston käytäntöjen SOPEUTTAMINEN työnhakijan tarpeita vastaaviksi – se olisi järkevää säästämistä ja kohdentamista.

    Joten jos säästää haluttaisiin sekä valtion kustannuksissa että resursseissa, niin miksemme aloittaisi tästä? Siis TE-toimistojen käytäntöjen järkevöittämisestä niin, että ei tarjota kaikille kaikkea, vaan räätälöitäisiin apu tarpeen mukaan. Kyllä se 17 miljoonaa siihen riittäisi. Siihen järkevöittämiseen siis. (Tai ainakin se olisi hyvä alku 😉

    Eilen kuulemamme suunnitelma vastaa tilannetta, jossa jokaiselle kansalaiselle tehtäisiin kolmen kuukauden välein pakollinen terveystarkastus ja samalla ihmeteltäisiin, että julkisen sektorin varat ei kyllä tähän riitä. Niin, tarvitseeko niiden sellaiseen epätarkoituksenmukaiseen toimintaan riittääkään?

    Eli aloitetaan nyt hyvät ihmiset siitä, että järkevöitetään toimenpiteet vastaamaan tarvetta. Nykyteknologia kyllä mahdollistaa työnhakuavun räätälöinnin, siitä se ei jää kiinni. (Voisimme haluttessamme olla jopa edelläkävijä ja tällaisen teknologian vientimaa, vink vink).

  31. 31

    Venla Vanamo sanoo

    Sipilän suunnitelma on ilmeisesti tehdä työttömistä niin köyhiä, ettei heillä enää ole varaa sohvaan, jolle jäädä makaamaan. Saati olkkariin, jonne pistää se sohva. Jos sellainen olisi.

    • 31.1

      elm sanoo

      On surullista, että hallituksella oli keinovalikoimassaan enää vain sanktioiminen. Kovin surullista. Eikö edellisillan A-Studiossa ollut juuri puhetta siitä, että kulttuurin ja ilmapiirin olisi syytä nyt jo muuttua? Ja käsittääkseni hallituspuolueiden jäsenet olivat siitä yhtä mieltä. Että syyllistäminen ei nyt enää vaan auta asiaa, saati että se parantaisi työllisyystilannetta millään tavalla.

      Jos keinona työpaikkojen vähyyteen on silmukan kiristäminen työnhakijan kaulan ympärillä, niin eikö se kerro lähinnä siitä, ettei osa poliitikoista tosiaankaan ymmärrä mistä työttömyydessä on kyse?

      Jos mahdollista olisi rakentaa luottamusta ja rakentaa työllisyydenhoitosysteemi, joka luottaa kansalaiseen, niin he tekevät juuri päinvastoin: lähtevät epäluottamuksesta.

      Jos verrataan vielä hieman vaikkapa terveydenhuoltoa ja työllisyydenhoitoa keskenään:
      – siinä missä terveydenhuollossa tosiaankin tajutaan räätälöidä annettava apu tarpeen mukaan (ja tätä palvelua yhä alati kehitetään, että vielä tarkoituksenmukaisemmin saataisiin tarvittava apu avuntarvitsijalle) niin

      – työllisyydenhoidossa ollaan sillä tavalla hölmäjä ja tietämättömiä, että nyt yritetään koko vajaan neljänsadantuhannen ihmisen JOUKKO viedä samasta puristimesta ja seulasta läpi. Ja tehdään tästä seulanläpipuristamisesta vielä bisnestä (mutta kuvitellaan ettei kukaan näe – ”mehän ajattelemme vain työttömän parasta”, tuntuvat sanovan).

      Jos terveydenhuollon puolella meneteltäisiin samalla tavalla kuin työllisyydenhoidossa nyt, niin hallitus päättäisi, että jos joku ihmisistä ei huolla omaa terveyttään säännöllisesti tarkastuttamalla vaikkapa hammasrivistöään puolen vuoden välein, niin rekisteröidään tämä ihmisen toiminta, seurataan häntä ja pidätetään ihmisen palkasta puolen vuoden välien 3%, jos hammastarkastuksessa ei ole käyty. Eli sanktioidaan se, jos hallituksen mielestä ihminen ei ole tehnyt ”omaa parastaan” tai hoitanut hampaitaan hallituksen vaatimalla tavalla. Hirtehistä? Jollei olisi niin totta.. Hallitus on kehittämässä koneistoa, jolla se yrittää seurata voiko ihmiseen luottaa. Ja koko koneisto on silloin jo valmis epäluottamuslause näitä ihmisiä kohtaan. Eikö?

      Olisi paljon kannattavampaa ruveta valmistamaan oikeita lihamyllyjä ja alkaa markkinoida niitä, kun kehittää tällainen aikuisen ihmisen jauhelihaksi tekevä menetelmä. TIedättehän, että lihamyllyllä saa jäntevästä lihasta tehtyä sellaista tahdotonta, rakenteetonta massaa (jota on kätevä sitten ruskistaa ja syödä).

      Ainoa ongelma hallituksella on tässäkin vain se, että se kuvittelee työttömien työnhakijoiden olevan jo nyt sitä tahdotonta jauhelihamassa, jota voi kyykyttää ja siirrellä. Pieleen menee tuo arvaus.

      Ei meidän – onneksi – tarvitse olla heidän suunnittelemiensa ratkaisujen kaltaisia. Eikä meidän tarvitse tulla heidän kaltaisiksi epäluottamusta kylväviksi ihmislyttääjiksi.

      Ei menetetä toivoamme. Pysytään me ihmiskäsitykseltämme erilaisina. Myös heitä kohtaan. Eivät he taida, parat, ymmärtää lainkaan mitä tekevät.

  32. 32

    elm sanoo

    Yksi asia, mikä itseäni joskus ihmetyttää, on muiden maiden mallien ”perässäjuokseminen” (Ruotsin malli sitä, ja Tanskan malli tätä..) niinkun emme osaisi oman maamme erityispiirteitä huomioida ja kehittää systeemeitämme ihan itse! Toki muiden maiden tutkimukset ja kokemukset huomioiden – mutta ihan oikeesti, me voisimme myös kehittää rohkeasti jotain ihan omaa ja tänne sopivaa. Eikö meillä sen takia virkamiehiäkin ole? Voisimme keksiä ja luoda sellaisia malleja ja tapoja (hoitaa nyt vaikkapa työllisyys), josta ihan oikeasti voisimme olla ylpeitä. Laahaamme vain perässä koko ajan emmekä uskalla tehdä ihan omia päätöksiä.

    Tällaisessa perässäjuoksun mallissa on innovatiivisuus lähinnä loistaa poissaolollaan.

    Emmekö sitten pidä itseämme luovana, innovatiivisena maana? Emme kai sitten. Vaikka innovointi vielä ihan hetki sitten tuntui olevan jokaisen kalvon otsikkona.

    Mitä muuten tapahtui niille jokunen vuosi sitten kootuille brändityöryhmän asioille? Niille, joiden myötä Suomesta piti tulla tunnettu? Muistaako kukaan mitä he listasivat? Pyyhittiinkö niillä kaikilla pöytää?

    Itse laitan aika paljon likoon kyllä nuoren tulevan yber-sukupolven puolesta. Ehkä he pyyhkivät pöytää näillä meidän sukupolven järjenvähyyttä hipovilla käytännöillä. Ainakin itse toivon niin. Surullista silti, että kehitys kehittyy joskus niin kovin hitaasti.. Rohkeampia me voisimme olla uudenlaisten mallien kokeiluissa.

  33. 33

    Pertti I. Ikonen sanoo

    Josko hallitus olisi päättänyt, että muutaman kerran vuodessa katsastetaan työttömien vaatetus vuotuisella 17M budjetilla, niin olisihan tuo ollut ihan asiaa ja lämmitänyt talvella työttömiäkin.

  34. 34

    elm sanoo

    Ehdotan, että:

    – joku kunnistamme osoittaisi edelläkävijän lailla rohkeutta ja irrottautuisi hallituksen pihdeistä sanomalla ”me alamme kohdella oman kuntamme alueella asuvia työnhakijoita kunnioittavasti”. ”Me emme enää toteuta teidän lyttäämiseen perustuvaa politiikkaa vaan toimimme toisin”. ”Me alamme luottaa omiin kuntalaisiimme – niihinkin, jotka ovat työttöminä – ja uskomme sen lähestymistavan maksavan itsensä moninkertaisesti takaisin”. ”Me otamme työnhakijat osaksi kuntaamme – ja luomme osallisuutta myös muillakin kuin hallituksen määrittelemillä tavoilla”.

    – tämä kunta alkaa alkaa uskaltaa toteuttaa perustuslaillista oikeutta, jossa ihminen saa itse määrätä mitä työtä hakee ja jossa ihmisen itse uskotaan olevan se paras arvioija, joka tietää minkälainen työ tämän osaamiseen ja kokemukseen prahaiten sopii. (Olisitteko minään historian päivänä kuvitelleet, että perustuslain kunnioittaminen edellyttäisi kuntapäättäjiltä ihan erityistä rohkeutta??)

    – tämä kunta seuraisi kyseisen asenne- ja suunnanmuutoksen vaikutusta niin yleiseen kunnalliseen ilmapiiriin kuin sote- ja työllisyydenhoitomenoihinkin. Kunta seuraisi myös tällaisen muutoksen vaikutusta TE-toimistojen työntekijöiden työhyvinvointiin (ja siihen, kuinka mielekkäänä nämä oman työnsä nyt kokevat).

    – tämä kunta kartoittaisi ja kysyisi mielipidettä myös itse työnhakijoilta, kysyen a) mikä vaikutus menetelmän vaihdoksella olisi heihin työnhakijoina ja b) kokemukseen kuntalaisena. Miten radikaalia tällainen olisikaan! Siis se, että kysyttäisiin työnhakijalta itseltään, mikä tälle olisi parasta ja lähdettäisiin vieläpä toteuttamaan sitä 😉

    – tällainen edelläkävijäkunta säästäisi omissa työllisyydenhoitomenoissaan radikaalisti, alkaessaan räätälöidä työvoimapalvelut työnhakijan tarpeen mukaan: ei kaikkia työnhakijoita enää saman putken läpi, vaan annetaan vain se apu, mitä työnhakija tarvitsee – vähän kuten terveydenhuollossakin. (Huom: tällaisen terveydenhuoltomallin on todettu toimivan hyvin).

    – joten.. mistä saataisiin Justin Trudeau viransijaiseksi johonkin kuntaamme?

    Vai olisiko joku omista kunnanjohtajistamme niin suoraselkäinen, että uskaltaisi poiketa ruodusta ja tehdä oman kuntalaistensa osalta asioita eri tavalla?

    Minä veikkaan tätä jälkimmäistä – että tällaisia johtajia löytyy kyllä meiltäkin. On vain ajan kysymys, milloin joku uskaltaa olla niin radikaali, että kokeilee jotain erilaista myös työllisyydenhoidon saralla. Kuka uskaltaisi pilotoida luottamusta työnhakijoita kohtaan?

    Inhimillisyyden aika ei ole ohi, vaan se on vasta tulossa. Näin itse veikkaan.

    Siispä kysymys kuuluu: mikä kunnista haluaisi toimia edelläkävijänä?

    • 34.1

      Raili sanoo

      Paltamo sai julkisuutta muutama vuosi sitten työttömien työllistäisestä ihan oikeisiin töihin. En oikein muista miten kaikki tapahtui, mutta varmaan joku teistä tuntee asiaa.

        • 34.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Ei se kokeilu tuonut yhtään pysyvää työpaikkaa. Työttömyys aleni kokeilun ajan, mutta heti sen loputtua palasi entisiin lukuihin. Kokeiluhan toteutettiin siten, että työttömän saamat tuet laskettiin yhteen, nimettiin se palkaksi ja laitettiin sitä vastaan kutomaan mattoja ja nikkaroimaan linnunpönttöjä. Vain työnohjaajille maksettiin oikeaa palkkaa, joka tuli valtiolta.

        • 34.1.1.2

          elm sanoo

          Jos hankkeet on toteutettu niin, että ihmisen itsemääräämisoikeus säilyy, niin silloin se on / voi olla hyvä. Jos taas itsemääräämisoikeus evätään, kaikki paha alkaa siitä (mielivallalla ja määräilyllä toisen aikuisen yli kun ei saavuteta mitään muuta kuin haittaa – omanarvontunto heikkenee, itsetunto katoaa lopulta kokonaan). Itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen sen sijaan poikii vain hyvää. Se listää myös luottamusta yhteiskuntaa kohtaan (sitä luottamusta, joka tällä määräilevällä politiikalla ollaan kovaa vauhtia menettämässä – ellei ole jo pitkälti menetetty).

          Sinänsä hyvältä kuulostavaa räätälöintiä tuossa Paltamon hankkeessa, tosin en nähnyt selkeää mainintaa jäikö valinnanvapaus tehdyistä töistä ihmiselle itselleen.

          Vastikkeellisuuden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että itsemääräämisoikeus viedään. Päinvastoin. Tämä pitäisi kaikkien tajuta.

  35. 35

    elm sanoo

    EIkö nämä nyt suunnitteilla olevat työllisyystoimet vastaa tilannetta, joissa hallitus toisi yksityiset firmat etsimään kansalaisille oikean terveydenhuollon tuottajan? Teidättehän: jos sinulla on influenssa oireita, menet tämän konsulttifirman pakeilla ja he etsivät sinulle lääkäriaseman joka voi auttaa? Mitä järkeä tällaisessa on?

    Eikö kohtaanto-ongelmaa voi hoitaa hieman suoremmin ja KARSIA näitä tarpeettomia välikäsiä?

    Eli nyt ollaan tekemässä raskasta väliporrasta, joka palvelun tarjoamisen lisäksi myös seuraa ja rekisteröi tekemisiämme. Ja raportoi hallitukselle. Voi pyhä ihme, että olemme kuin kivikaudella tai hölmöläisten maassa!

    Ja sitten vielä ihmetellään, miksi kustannukset nousevat!

    Hallitus ei tunnu osaavan päättää korostaako ihmisen omaa vastuuta vai holhotako niin paljon, että velkataakka vain lisääntyy.

    Johtuuko tämä tilanne siitä, että meillä ei ole tarpeaksi humanisteja edelleenkään tärkeissä instituutioissamme? Vai miten selittyy se, että inhimillinen kohtelu ei tunnu olevan muodissa tai käytänteenä työllisyydenhoidossa?

    Me, jotka oireilemme tämän simputuksen seurauksena, olemme itse asiassa terveitä (koska on terve reaktio oireilla kokiessaan epäoikeudenmukaisuutta) ja tämä maailma on sairas. Yhteiskunta, joka simputtaa ja kyykyttää, on sairas. Yhteiskunta, joka ampuu omia kansalaisiaan jalkaan, ei ole tulevaisuuden yhteiskunta. Vaan rampa.

  36. 37

    Anne Forssen sanoo

    Tuo on niin totta. Vajaa vuosi sitten työttömäksi jääneenä (firmassa 25 vuotta) sain muutosturvana kaksi viikkoa konsulttiapua josta silloinen työnantajani maksoi mansikoita ja te-toimisto loput näille työttömyyskonsulteille. Eikä se siihen loppunut, vaan te-toimisto vaati konsulttiyhtiön samansisältöiseen tunnin infoon ukaasilla.., että korvaukset menee. Taas yksityinen konsultti asialla…ei ymmärrä. Vaikea vaan saada tällaista soopaa mahtumaan allakkaan kun opena heittää keikkaa ihan omatoimisesti ja kuittien kanssa taistelee sopeutetusta ansioturvasta. Pitäiskö meidän veronmalsajien eurot suunnata asiallisemmin?

    • 37.1

      elm sanoo

      ”Pitäiskö meidän veronmalsajien eurot suunnata asiallisemmin?”

      Tässä työllisyysasiassa pitäisi.

      Entä tämä: kun puhutaan työllisyydenhoidon kustannuksista, oletteko koskaan nähneet eriteltyä tietoa siten, että luvuissa olisi selkeästi kerrottu paljonko tuosta ”karmean suuresta potista” kuluu:
      a) TE-viranomaisen toimitaan kokonaisuudessaan
      a.1) TE-toimistojen työ (virkailijoiden palkat)
      a.2) konsulttifirmoille työllisyydenhoidosta maksettuihin palkkoihin
      b) varsinaiseen työttöminä oleville maksettuun työttömyysturvaan
      b.1) peruspäiväraha
      b.2) työmarkkinatuki
      b.3) ansiosidonnainen (lasketaanko ansiosidonnainen tuohon ”karmean suureen rahamäärään” muuten edes mukaan jos liitot sitä maksavat, eikä valtio?)

      Yleensä puhutaan vain tuosta ”karmean suuresta määrästä” rahaa mutta onko kellään tietoa miten tuo rahankäyttö jakautuu?

      Toisin sanoen: mihin osuuteen tuosta potista (joka on ”karmean suuri”) olisi mahdollista vaikuttaa järkevöittämällä (työllisyystoimet) ja mihin osaan on vaikea vaikuttaa (työnhakijoille menevät korvaukset).

      Oma arvaukseni on, että pelkästään järkevöittämällä saisimme mittavat säästöt, ilman, että tukiin tarvitsee koskea lainkaan. Eikä työllisyys siitä ainakaan heikentyisi. (sote-menot pienentyisivät, kun ihmiset voisivat paremmin).

      Työttömyys ei kasvaisi (kuin TE-toimistojen virkailijoiden verran), vaikka TE-toimistot lakkautettaisiin kokonaan. Tämä on oma tuntumani. Sellaiselta tyhjäkäyntikoneistolta tämä vaan vaikuttaa. Ja konsulttipelleily – se on työllisyydenhoidon irvikuva höpöhöpökursseineen.

      Järkeä vai ei? Jos on, voisiko joku kertoa missä kohtaa sitä on?

      Jokainen työtön työnhakija osaisi kertoa työttömän arjesta enemmän kuin yksikään konsultti.

  37. 38

    elm sanoo

    Kuuntelin pääministerin haastattelutunnin radiosta. Sinänsä hyvä, että kysyttiin myös näistä työllisyystoimista, tosin vastaus niihin taas kerran oli ainoastaan jo kuulemamme ”työttömät tullaan haastattelemaan kolmen kuukauden välein”. Eli tämän sanominenhan ei sisällä juuri uutta informaatiota lainkaan. Ainakaan niistä tärkeistä asioista, eli siitä tehdäänkö työllisyyssuunnitelma työnhakija itsemääräämisoikeutta (työn ja omaa tulevaisuutta koskevien suunnitelmien suhteen) kunnioittaen vaiko ei. Sehän se olennaisin kysymys tässä mielestäni on. Voisitteko, rakkaat toimittajat, artikuloida kysymyksenne näin:

    – tullaanko työllistymissuunnitelmat tekemään työnhakijan itsemääräämisoikeutta (ja perustuslain 18 pykälää kunnioitten) kunnioittaen?

    tai:

    – velvoitetaanko työllistymissuunnitelmaa tehtäessä TE-viranmainen kunnioittamaan työnhakijan itsemääräämisoikeutta oman työnhakunsa suhteen?

    tai:

    – aiotaanko työllistymissuunnitelmaa tehdessä käyttää TE-toimiston virkailijan päätös- sekä mielivaltaa vai voiko työllistymissuunnitelmaa kutsua aidosti sopimukseksi, jossa on kaksi osapuolta?

    Artikuloidessanne kysymykset tuolla tapaa yksiselitteisesti, tulette saamaan vastaukseksi joko selvän vastauksen tai vaihtoehtoisesti aivan mieletöntä kiemurtelua kysymyksen edessä.

    Eikö asetelma ole sillä tavoin herkullinen? Sillä haastateltavan kiemurtelukin kertoo hyvin paljon, mahdollisesti siitä, ettei asiasta ole vielä päätetty, tai sitten että kysymykseen ei uskalleta vastata kun ehkäpä asia nolottaa. Tai hävettää. Noita kysymyksiä kysyessänne paljastuu onko näitä asioita mietitty loppuun asti.

    Lopuksi: ei ole olemassa sellaista, kuin yksipuolinen sopimus. Sopimuksesta voi puhua ainoastaan silloin, kun tekijänä on kaksi osapuolta ja molempien tasaveroinen suostumus. Muistakaa tämä niissä haastatteluissanne – kuin myös kaikessa asioinnissa työvoimaviranomaisen kanssa.

  38. 39

    elm sanoo

    Osaisiko joku kertoa mitä tarkoittaa se, että työllisyyspalveluista voisi tulevaisuudessa vastata myös kolmas sektori?

    Senkin kuulimme tuossa budjettiriihen tiedotustilaisuuden yhteydessä.

    ”Palvelujen tuottamisesta vastaavat kunnat, yritykset tai kolmas sektori.”

  39. 41

    elm sanoo

    Taisin keksiä vielä paljon paremman vertauskuvan nykytilanteesta ja tästä käsittömästä työllisyyden”hoidosta”:

    Kuvitelkaa, että Suomessa on pula-aika. Osa ihmisistä elää omavaraistaloudessa ja voi hyvin, mutta osa ihmisistä ei, ja heillä on siten vaikea saada tarpeeksi ruokaa pysyäkseen kunnossa. Miten hallitus yrittää sitten hoitaa ruokapulaa ja selvitä tästä ruuan vähyydestä? No. Se keksii, että kaikki, joilla ei ole ruokaa riittävästi, rekisteröidään erilliseen tietojärjestelmään ja kutsutaan haastatteluun kolmen kuukauden välein. Tässä haastattelussa kysytään onko kansalainen tehnyt kaiken voitavansa löytääkseen ruokaa ja pyydetään näyttämään toteen se millä tavoin ja mistä tämä kansalainen on ruokaa yrittänyt etsiä. Jos kansalainen ei pysty todistamaan mistä hän on ruokaa etsinyt, pidätetään 3% hänen kuukausituloistaan. Ja sama kontrolli taas seuraavan kolmen kuukauden päästä.

    Ruokaa ei kaupoissa ole, mutta hallitus käskee kansalaisia silti etsimään sitä. Mistä? Ei mitään väliä, kunhan vain pysyt etsinnässä ”kiinni”. Etsinnän lopettaminen kun johtaa syrjäytymiseen ja siinä olisi myös se vaara että kun ruokaa on taas kaikille, nämä kansalaiset eivät enää tietäisi miten syödä. Hallitus ajattelee, että jos pysyttelee nälässä vain kotosalla, unohtaa varmasti pian myös sen, miten kaupassa käydään.

    Hallitus kuvittelee myös, että nälännäkemisen ajaksi ruuasta uneksivat kansalaiset täytyy laittaa kurssille jossa kerrataan kaupassakäynnin perussäännöt, siltä varalta kun kaupoissa taas on ruokaa. Ettei vaan tämä taito ruostuisi (kotosalla nälkää pidellessä). Hallitus maksaa suuria summia konsulttiyhtiöille näiden kurssien järjestämisestä ja luottaa edelleenkin konsulttiyhtiöiden ammattitaitoon tässä asiassa, vaikkei nälkäisten kansalaisten määrä ole yhtään viime vaalikaudesta vähentynyt, vaan päinvastoin kasvanut. Vaikka ruokaa ei ole, kaupassakäynnin taidon ei haluta kansalaisilla heikentyvän. Haastattelussa annetaan myös vihjeitä paikoista, josta ruokaa voisi alkaa etsiä.

    Ruokapulan pahenemisvaiheista selviämiseen hallitus on kehittänyt sarjan leikkikauppoja, joissa nälässäolevat kansalaiset voivat käydä harjoitellakseen kaupankäyntiä, ruoan ostamista ja jopa leikkuruoan syömistä. Ihan vaan siksi, ettei syömisen tuntuma pääsisi katoamaan. Täällä he saavat vertaistukea myös toisista nälässä olevista (joita he eivät muutoin pääsisi tapaamaan?). Leikkikaupan pitäjät saavat itse syödä lounaan oikeana ruokana, mutta kansalaiset eivät. Ruokaa ei yksinkertaisesti heille riitä.

    Vaikka osa ruokakaupoista availisi jo oviaan (joskin ruokaa on edelleenkin vähän), nälässäolevien tietojärjestelmässä kirjoilla olevat kansalaiset velvoitetaan sanktion uhalla hakemaan ruokansa vain tietyistä valtion tai kuntien ylläpitämistä kaupoista (joissa valikoima on suppea ja rajallinen, usein hyvin yksipuolinenkin). Jos kansalainen ei suostu velvoitteesta huolimatta käymään tuossa hänelle osoitetussa kaupassa, hänen koko varallisuutensa jäädytetään seuraavan kuuden viikon ajaksi. Sama tapahtuu, jos kansalainen käy syömässä vaikkapa oman naapurinsa luona tai leipäjonossa. Nälkäinen kansalainen ei itse saa ruokaansa hankkia silloin, kun on tähän nimenomaiseen tietojärjestelmään kirjattu.

    Hallitus päätti kuluvalla vaalikaudella budjetoida vielä ylimääräiset 17 miljoonaa kansalaisten ja ruuan välillä olevan kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi. (ps. vaikka ruokaa ei edelleenkään ole, pula-aika kun on). Myös kaupassakäyntikursseja ja leikkikauppoja tarvitaan yhä. Näillä varoilla saadaan myös lisäresursseja nälässä elävien kansalaisten säännölliseen haastatteluun, seuraamiseen sekä kontrolloimiseen. Olisihan tuolla 17 miljoonalla jo saanut ostettua paljon varsinaisia elintarvikkeitakin, mutta… hallituksen mielestä on tärkeämpää luottaa konsulttiyhtiöiden ammattitaitoon tässä asiassa. Hallituksen mielestä on elintärkeää satsata järjestelmään, joka taklaa kohtaanto-ongelman, oli ruokaa taikka ei.

    (ps. Pääasia, että jotain tehdään? Parempi, että tehdään huonokin ratkaisu kuin ei mitään? Vaikka se valtiolle maksaakin? Eipä kukaan pääse väittämään ettemme olisi tehneet mitään? Sekö meitä pelottaa niin paljon, että tehdään mieluummin vaikka jotain susihuonoa kuin ei mitään…?)

    • 41.1

      Jarkko sanoo

      Ollaan muutaman ystävän kanssa mietitty, että perustetaan nettipalvelu mihin työttömät voivat lähettää vapaamuotoisen työhakemuksen ja sitten yhdellä klikkauksella spämmätä hakemustaan kaikkiin työnantajien sähköposteihin mitä julkisista lähteistä on saatavilla. Siis käyttäjän ei tarvitse kuin painaa lähetä nappia palvelu hoitaa spämmäämisen käyttäjän puolesta.

      Samasta palvelusta sitten voi ottaa tulosteen siitä mistä kaikkialta on hakenut töitä ja toimittaa listan 3kk välein tapahtuvalle haastattelijalle tai mahdollisia kanteluita varten kirjallisena todisteena sen puolesta, että on hakenut aktiivisesti töitä, jopa kymmenistä tuhansista paikoista vapaamuotoisella hakemuksella.

      Ongelma tosin on se, että työttömyysturva voi silti alentua vaikka olisi toimittanut työhakemuksen 100 000 eri paikkaan, koska jos ei ole ollut edes sitä 5 päivän työtä per 3kk. Mutta ainakin sen väittäminen, että työtön ei ole aktiivsesti hakenut töitä vaikeutuu jos on esittää kirjallista todistelua sen puolesta, että töitä on haetta kymmenistä, jopa sadoistatuhansista yrityksistä ja julkisyhteisöistä.

      Toki jos kaikki työttömät alkavat toimia samoin niin nopeasti työantajien sähköposti palvelimet tukkiutuvat hakemuksista, mutta tämä lienee sivuseikka.

      (Keksittiin tämä palvelu Ruotsista missä joku työtön oli alkanut toimia vastaavalla tavalla jouduttuaan karensille, koska paikallinen TE-palvelu oli katsonut, että hän ei ole hakenut töitä tarpeeksi aktiivisesti. Hän kirjoitti tietokoneelleen makron joka lähetää kaikille työnantajille keneltä löytyy verkosta sähköposti hakemusta ja toimitti listat TE-palvelulle tarkastettavaksi. Jos työntekijällä on kirjallinen todiste, että on hakenut työpaikkaa kymmenistä tuhansista yrityksistä sen väittäminen, että ei ole tarpeeksi aktiivinen vaikeutuu huomattavasti.)

  40. 42

    töytön sanoo

    Työttömät on helevetin hyvää bisnestä monille tahoille ja nyt tämä nämä markkinat tulee kasvamaan. Kaikenmaailman vilunkiveivariyrityksiä syntyy kohta ku sieniä sateella entisten lisäksi. Pääasia että rikolliset työttömät tuodaan kuulusteltavaksi 3kk välein ja joku saa tienata siinä samalla. Mitenkähän kuulustelu tapahtuu, jonkun panssarilasin takaa ilmeisesti..? Saattaa vaan osa porukasta jo olla aika väsyneitä työttömyyteensä, niin voi kuulusteluissa pinna katketa.