Puolesta vai vastaan?

– Kun lähdetään Kehä III:n ulkopuolelle, niin keskustelutapa ja -tyylit ovat kovin erilaisia. Eri ihmisillä on eri ajatukset, mikä on rasistista puhetta ja mitä voi vitsillä heittää ja mitä ei.

Näin perustelee perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sitä, että puolue ainoana ei edellytä kuntavaaliehdokkailtaan sitoutumista rasisminvastaisuuteen. Oikeastaan hän sanoo, että rasismi ei ole objektiivisesti määriteltävissä, vaan jokainen määrittelee sen itse. Näin nämä asiat koetaan, kuten hänen tunnettu lausahduksensa kuuluu.

Myös muilla puolueilla on kannattajia Kehä III:n ulkopuolella, mutta niillä ei ole ongelmia löytää rasisminvastaisuuteen sitoutuvia ehdokkaita. Myös Kehä III:n sisäpuolella on rasisimia, mutta mikään muu puolue ei aio huolia heitä listoilleen. Tässä tulee nyt väkisin mieleen sellainen ajatus, että puolue sallii kaiken sen, mitä heidän potentiaaliset kannattajansa sallivat.

Niin puolue on tehnyt jo kauan ja seuraukset näkyvät eduskuntaa myöten. Tänään pidettävään Peli poikki -mielenosoitukseen aikovat osallistua muun kansan joukossa presidentti Tarja Halonen, pääministeri Juha Sipilä, sisäministeri Paula Risikko ja valtiovarainministeri Petteri Orpo sekä suuri joukko kansanedustajia. Yksi on kuitenkin varmasti poissa.

Laura Huhtasaari haluaisi osallistua Rajat kiinni -vastamielenosoitukseen eli hän haluaisi vastustaa rasismin, väkivallan ja ääriliikkeiden vastustamista.

laura-rk

Huhtasaari siis haluaa vastustaa rasismia vaatimalla rajoja kiinni. Oletan hänen tietävän millä tavalla Rajat kiinni -liike vastustaa rasismia. Jos hän ei tiedä, niin näytän esimerkin.

rk-ampuu

Mielenosoituksessa ei varmasti nähdä myöskään Olli Immosta, joka niputtaa kaikki marssiin osallistujat yhteen väkivaltaisten anarkistien kanssa.

immonen-takku

En tiedä millaisessa komerossa Immonen on kasvanut, mutta harvoin näkee noin pelokasta miestä. Hänelle Tarja Halonen, istuvat ministerit ja kansanedustajakollegatkin näyttäytyvät vaarallisten anarkistien liittolaisina. Jos olisin ilkeä, niin käskisin Immosta vähän miehistymään ja rohkaistumaan, mutta en taida viitsiä.

Tosin minähän Kehä III:n ulkopuolella asuvana saisin puoluesihteeri Slunga-Poutsalolta ymmärrystä pääkaupunkiseudusta poikkeavalle tavalle heittää vitsiä.

Kysyn taas samaa kuin eilenkin: Jos vastustaa natsien vastustamista, niin minkä puolesta silloin on?

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

 

Kommentit (39)
  1. Niko Mikkanen
    24.9.2016, 08:53

    Tässä sopassa unohtuu jatkuvasti se, että SVL ei ole vain rasistinen organisaatio, vaan SVL:n ja sen sisarjärjestöjen tarkoituksena on luoda yhteispohjoismainen, kansallissosialistinen diktatuuri. Jos siis vastustaa SVL:n vastaista mielenosoitusta, niin vastustaa Suomen valtion itsenäisyyden säilyttämistä. Huhtasaaren puoluehan on nimenomaan kunnostautunut siinä, kuinka isänmaallisiksi he itseään kehuvat. Jännä siis, että sympatia onkin yhtäkkiä isänmaan itsenäisyydestä eroon haluavien puolella.
    “Maahanmuuttokriittisyys” on vain osa SVL:n toimintaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että SVL:n tavoitteita on pitkä lista, ja rasismi on vain pieni siivu siitä. Esimerkiksi antisemitismi on myös heidän ohjelmassaan. SVL:n vastaisen mielenosoituksen vastustaminen on siis myös antisemitismin puolustamista.

    1. Aivan. On outoa että liike jonka tavoitteena on selkeästi laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoaminen saa jatkaa toimintaansa. Olisi Ukko-Pekalle töitä.

      1. Saavathan anarkistitkin jatkaa, hekin vastustavat laillista yhteiskuntajärjestystä. Valitettavasti kavereissani on näitä, jotka seuraavat näitä blogeja, niin pompsahtavat minunkin Faceseinälle aika-ajoin. Näissä blogeissa ei ole muuta agendaa, kuin jollain tavalla aina morkata kaikkia perussuomalaisia. Nyt meuhkataan tästä valitettavasta kuolemaan johtaneesta potkusta. Joka sattui oleman jonkun liikkeen kannattajan tekemä. Mutta kuten Halla-aho sanoi, niin näitähän tapahtuu viikottain, mutta tämä oli helppo politisoida. Hävettävää minun mielestäni, on käyttää kuolemantapausta oman asian keppihevosena. Ei nämät samat vauhkoojat olleet mieltään osoittamassa, kun pari turvapaikan hakijaa tappoi ja ryösti Kajaanissa ihmisen. Tai muissa vastaavissa. Nämä painetaan yksittäistapauksina hiljaisesti pois mielestä. Kaksinaismoralistista.

        1. Antero Pönni
          26.9.2016, 14:20

          Halla- aho taas esitteli omaa tyhmyyttään tuolla lausunnolla. En tiedä ajateleeko mitään, kun suoltaa täyttä potaskaa suustaan.
          Omiin silmiini ei ole ainakaan osunut, että viikottain jonkun mielenosoituksen kylkiäisenä, joku olisi potkaistu tajuttomaksi ja sitten viikon päästä kuollut.
          Sillä kyse on SVLn jäsenen mielenosoituksen yhteydessä tekemä pahoinpitely. Eikä mikään nakkikioskin yhteentto. Vaikka Halla- aho tymyyksissään näin koettaa saada huomion pois asiasta. Se ei ole jokaviikkoista kauraa, vaikka Jyväskylässä vuosi sitten yhtä henkilöä puukottivat ja tänä kesänä samaa henkilöä taas pahoinpitelivät oikein joukolla.
          Suositelen kirjoitajaa ottamaan omatoimisesti asiosta selvää, ennen avautumistaan. Halla- ahon juttuihin uskominen, on samaa luokkaa jos uskot Aku Ankan olevan todellinen henkilö.

          1. Tämä on taas sitä, että asian saa väännettyä siksi, miksi sen haluaa. Nyt sattui olemaan mielenosoituksen yhteydessä, mutta loppujen lopuksi siinä ei ole mitään eroa nakkikioskilla tapahtuviin pahoinpitelyihin. Molemmissa alkanut suunsoitosta jota varmaan ollut molemmin puolin. Ja joku YKSITTÄINEN henkilö järjettömyyksissään tästä hermostunut. Ei ollut minkään ryhmittymän suunniteltu tai johdettu kuolemaan johtanut pahoinpitely, kuten ei ollut se kajaanissa tapahtunutkaan. Samanlailla sen voi joku halutessaan laittaa ryhmän syyksi, kuten tämänkin.

            1. Antero Pönni
              26.9.2016, 16:32

              Tuosta oli tehty ilmoitus poliisille. Lehtisten jakamisena, mikä sitten lopulta olikin mielenosoitus. Väärän ilmoituksen takia ei poliisi katsonut aiheelliseksi tulla paikalle, niinkuin muihin mielenosoituksiin.
              Viimeisimmässä Itäkeskuksessa olleessa Suomi ensin mielenosoituksessa poliisi esti kymmenkunta konflikkia heti alkuunsa, kun Suomi ensin porukasta ryntäsi yksittäisiä henkilöitä vastamielenosoituksen sekaan haastamaan riitaa.
              Eli siellä ei ehditty poliisin läsnäolon takia väkivallan tekoihin.
              Kuinka paksusta rautalangasta sinulle on väännettävä, ettei tuo Karttuseen kohdistunut potku ollut mitenkään verrattavissa nakkijonon nahisteluihin? Nakkijonossa nahistellaan paikasta jonossa, naisista ym. Ei rasistista, eikä fasistista, niinkuin mielenosoituksissa. Eli kyseessä on kaksi täysin eri asiaa.
              Siinä mielenosoituksessa ollut SVLn henkilö juoksi Karttusen perään, joka oli jo poistumassa paikalta ja potkaisi täysin puskista rintaan, niin että Karttunen kaatui maahan ja löi päänsä tunnetuin seurauksin. Tätähän ei olisi päässyt tapahtumaan, jos poliisille olisi tehty asianmukainen ilmoitus tilaisuuden luonteesta. Silloin ainakin yksi partio olisi ollut paikalla.
              Jos haluatte olla niin tyhmiä, että uskotte kaiken mitä Perussuomalaisten rasistiseen siipeen kuuluva Jussi Halla- aho höpäjää, niin ei voi muuta kun pyörittää päätä henkilöiden hyväuskoisuudelle. Niin ja ne lehmätkin lentää. Siinä vaiheessa kun Halla- aho päästää tuon suustaan, niin uskotte siihenkin täydellisesti.

  2. Kiitos Saku hienosta blogista ja Nikolle hyvästä kommentista. Hyvää Peli poikki -kulkuetta kaikille!

Kommentointi suljettu.