Torven töräys

– Kylien poikamiehet jäivät nuolemaan näppejään, kun vähätkin naiset houkuteltiin vastaanottokeskuksiin.

– Se oli yhteiskunnan maksamaa seksiturismia, jossa suomalainen jätkä maksoi sen, mikä järjestettiin Lähi-Idästä. Niiden tarkoituksena on vaihtaa miespuolinen väestö ”suvakkien” toimesta.

Perussuomalaisten pää-äänenkannattaja Suomen Uutiset on muuttunut netin roskajulkaisu MV:n kauluspaitaversioksi. Tämä journalistin ohjeisiin sitoutumaton ja siksi JSN:n toimivallan ulkopuolella oleva lehti kirjoittelee jatkuvasti ala-arvoisia ja rasistisia juttuja ihan MV:n tapaan. Tänään lehti julkaisi syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta saavan Teuvo Hakkaraisen haastattelun.

Erästä Fb-kaveriani siteeraten sama levy pyörii vain soitinta vaihtaen ja välillä pääsee torvikin ääneen. Hakkaraisella ei ole pienintäkään aikomusta muuttaa käytöstapojaan, vaan hän uhoaa jatkavansa samalla avoimen rasistisella linjalla mahdollisesta tuomiosta huolimatta. Kaikesta päätellen hän suorastaan haluaa monta tuomiota, mutta sen verran korjaan hänen näkemyksiään, että ei niitä sakkolappuja jatkossakaan suoraan kotiin lähetetä. Kyllä jokainen juttu käsitellään erikseen oikeudessa.

Koko juttu on suomeksi sanottuna aivan uskomatonta paskaa. Peräkylän juntti voi ihan hyvin olla, mutta se ei tarkoita sitä, että pitää suoltaa kaikki kaunaisimmat ja katkerimmat, omassa päässä kehitellyn pillukateuden sävyttämät ajatuksensa kaikelle kansalle ja vieläpä puolueen lehden avuliaasti auttamana. Hakkarainen ei myöskään suostu ymmärtämään miksi hän saa syytteen, mutta Helsingin Sanomat ei, vaikka sielläkin käytettiin kerran samaa lausetta ”Kaikki terroristit ovat muslimeja”.

Hakkarainen ei takuulla ole koskaan kuullutkaan sanaa konteksti ja jos onkin, niin hänellä ei ole aavistustakaan sen merkityksestä. Helsingin Sanomat käytti lausetta esimerkkinä jutussaan, jossa oikoi tavallisimpia turvapaikanhakijoihin kohdistuvia vääriä väitteitä.

Kaikkien pahimpana pidän Hakkaraisen avoimen halveksivaa suhtautumista naisiin yleensä ja SPR:n vapaaehtoistyöntekijöihin erityisesti. Jos maaseudun poikamies ei ennen vastaanottokeskuksen paikkakunnalle avaamista ole naista saanut, niin ei hänen puutteensa ainakaan naisista johdu. Kannattaisi mieluummin vilkaista peiliin ja kuunnella omia puheitaan sillä korvalla, että olisivatko ne mahdollisesti naisten mielestä vastenmielisiä.

Historioitsija Jussi Jalonen kiteytti Facebookissa osuvasti sekä Hakkaraisen kannanoton että Suomen Uutisten linjan näin:

Hyvät kansalaiset, tämä kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kannanotto SPR:n naistyöntekijöiden seksisuhteista turvapaikanhakijoiden kanssa on julkaistu hallituspuolueen virallisen, veronmaksajien rahoista kustannetulla lehdistötuella rahoitetun pää-äänenkannattajan sivuilla. Kyseessä on siis, kansanedustajan omaa rinnastusta käyttäen, yhteiskunnan maksama rasismi.

Omasta puolestani lisään vielä kuvan Pertti Jarlan sarjakuvasta Fingerpori.

munat

***

Kommentointi vain omalla nimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta. On uskomatonta, että on tuollaisia hakkaraisia ja puolueita, joilla ei muuta ideaa olekuin maahanmuuttajien jahtaus.

  2. 2

    sanoo

    Ei Herra hakkarainen välttämättä ole tyhmä. Hän vain toteuttaa määrättyä tehtävää. Suomalaiset ovat olleet historiallisesti kuisallisen yhtenäisiä. Siihen on saatava muutos. ”Pyrimme hajottamaan suomalaiset mahdollisimman useaan toisiaan vastaan taistelevaan leiriin, että jokin niistä pyytää ystävällisen naapurimaamme sotilasvoimien rauhoittamaan tilannetta”

    • 2.1

      Matti Murto sanoo

      Kyllä Hakkarainen on ihan rehellisesti tyhmä. Jos jotain taustavaikuttamista tapahtuu, niin tämä idiootti on pelkkä käsikassara.

    • 2.2

      Veli-Pekka Saarinen sanoo

      Ei, kyllä Hakkarainen on ihan oikeasti tyhmä, mikä herättää kysymyksen, miten helvetin tyhmiä ovat ne, jotka hänet ovat eduskuntaan äänestäneet.

  3. 3

    Joni Pelkonen sanoo

    Luulisi muuten, että on jokin taho joka valvoo yhteiskunnan kustantamien lehtien laatua ja niiden juttujen todenmukaisuutta silloin kun julkaisun pyrkimyksenä on uutisointi eikä esimerkiksi vitsien julkaiseminen. Suomen Uutiset ei ole halunnut Julkisen sanan neuvoston jäseneksi, syy tähän on helppo arvata. Toisaalta julkaisu jättää usein kertomatta senkin, kuka minkäkin jutun on kirjoittanut, joten valheista vastuunsaattaminen olisi melko vaikeaa.

    Siis vastuuttomuutta vastuullisuuden sijaan ja salailua avoimuuden sijaan. On siinä meidän sananvapausporukka.

  4. 4

    Erkki sanoo

    Tunnustushan tuo on. Poijaat ei markkinoilla pärjää. Johtuneeko käytös- vai erektiohäiriöstä?
    Meinaan jotta ei siinä itkupotkuraivarit auta jos ilman (omasta) syystä jää…

  5. 5

    Sirpa sanoo

    Suomen Uutiset:
    Haukutaan valtamedia mutta jaetaan niiden uutisia.

    Kyseenalaista viestintää, usein ulkomaisista lehdistä käännetty ja jotain lisätty, sekä ”omilla” kuvilla kuvitettu.
    Entäs julkaisun lukijat, uskovatko he todella kaiken?
    Näin pelkään…
    Lähdekritiikki on helppo unohtaa, kun aihepiiri puhuttelee omaa arvomaailmaa ja käsitystä siitä, miten maailma makaa. Harva lukee juttua otsikkoa pitemmälle ja vielä harvempi alkaa tutkia sivuston taustoja.

  6. 6

    Jari Kähkönen sanoo

    Olihan siinäkin haastattelu totta tosiaan. Vastaava päätoimittaja Turkkila vielä kommentoi julkaisun sivuston omaa sovellusta käyttäen asiaa kehottaen VÄLTTÄMÄÄN KIROILUA, joten nyt kyllä tämä inssi ompeli itsensä tähän juttuun kiinni tavalla ettei vastuutaan enää pysty väistämään. Vastuuseen mistä? Jos se nyt todellakin on tuon linkatun jutun lukemisen jälkeen vielä jotenkin epäselvää, niin rohkenen epäillä ettei asia selvinne selittämälläkään. Siis siellä on ihmisvihaa, rasismia, naisvihaa ja oikeusjärjestelmän kieltämistä. Totuuden suhteen on…huh-huh…Miten puoletkaan…tuosta suolletusta sisällöstä on muka tarkistettu? Ja tosiaan, yksipuolisuuskin alkaa tätä tahtia kovasti käymään alisanaksi.

    Häpeä sen, joka tuon kirjoitti, mutta etenkin häpeä kuka antoi julkaista. Miten tästä tulee vielä mieleen sellainen 60-70-lukujen vaihteen kaikkein pahimmanlaatuinen, repivä hyväksikäyttö mitä aikakauslehdet tapasivat julkkisten kanssa tehdä. Pehmoilenko keski-iässäni vai mikä minut saa ajattelemaan, että ei Teuvo Hakkarainen oikeasti ole tuollainen vaan hänen harkintakyvyttömyyttään ja ilmeisesti suurenakin henkilökohtaisena vastoinkäymisenä vastaanotetun syytteen nostattamaa tunnereaktiota hyväksikäytetään karkeasti? Koska eihän tuossa ole tietoakaan sellaisesta sananvapaudellisen periaatteen käytöstä tai yleisesti merkittävän poliittisen avauksen tekemisestä, joka voisi vastaavasti mahdollistaa hyvinkin ravakan sananvalinnan. Ukkohan hupsuaa, karjalanmurteella sanottaneen.

    Todella murheellinen painokelvottomuuksien kirjoma ala-arvoinen näky, pakko sanoa SU:n jutusta. Pahinta kaikessa lienee, että tämä muka kansan puolella oleva populistinen liike työskentelee metodologisesti niitä samoja kansan syviä rivejä vastaan. Epäinhimillistää, syöttää ja kultivoi ennakkoluuloja sekä sitä kautta hyvin tuhoisalla tavalla hävittää empatiaa ja yhteisyyden tunnetta. Jos julmassa maailmassa kaikki ovat yksin vastuussa itsestään, miksi vaivautua elättämään niitä ketkä eivät elä itse tai suojelemaan suojaa hakemaan tulleita? Ja juuri niin maan mahtavat sekä rahamiehet tahtovatkin ajateltavan, koska vahvaan keskiluokkaan ja kaikkien yhteenkuuluvuudentunteeseen nojaava hyvinvointi- sekä oikeusvaltio verottaa ja vaatii heidät tilille teoistaan, oikeasti eikä leikisti.

    Teuvo Hakkaraiselle ei pidä nauraa ja vain harvoissa erityisissä tapauksissa hänen tulee nauttia suojelua sukupuuttoon kuolemassa olevan eläinlajin yksilönä. Tonttiin tuollainen tulee vetäistä ja näyttävästi sittenkin, kun kerran on oltu lähes koko ikä keskisuomalaisen pikkupaikkakunnan humalassa törttöilevänä…heh…residentti-pahiksena. Nykyisenä ilmiöntapaisena hän on yhteiskuntamme elinvoiman ja vakauden vihollinen, kirvesmiehenä voimille mitä ei tunne tai minkä olemassaoloa tuskin edes älyää. Tyhmistäjä, asiallisen keskustelun estäjä sekä empatiaa hävittävä pahantekijä, tiivistetysti sanottuna. Ja jukoliste, tuollaisellehan ei todellakaan toisen vahingoittamiseen sopivia välineitä käsiin anneta, annosteltakoon voimakeinoja niin että riittää. Vaaratilanne väistyy, kun heiluminen loppuu.

    Pahinta kaikessa on normaalistaminen. Eivät ihmiset osaa tehdä niitä ”omia johtopäätöksiään”, sen olisi tullut olla selvä viimeistään Keskarin Turha-Teuvo -pääkirjoituksen jälkeen nyt jo vuosia sitten. Näin siksi, että nimeltämainitulla ei ole suunnittelupolitiikka-ajan konsensuspäättäjän sitoumusta siivoon julkiseen käyttäytymiseen eivätkä uutisoinnit sinänsä ole kyenneet rakentamaan oikeaa kehystystä eli siis oikeammin ottaen olennaisuutta, joka olisi pudottanut tuon ukon eduskunnasta jo yhden kauden jälkeen. Perusteet siihen kyllä oli, mutta eihän Hakkaraisen esiintyminen muuten niin vaarallista olisikaan, jos sen äärikärjistävä myrkynkylvö ei myös vaikuttaisi lähes leviämistahdissa omaa etuaan vastaan äänestävän prototyyppiin eli vihaisiin, pelkääviin ja epäluuloisiin. Sekä lampaathan muodostavat hurraavan piirin heti, kun ”esitys” vaan alkaa. Että miksihän Paolo Roberton tappeluelokuvaa EI ESITETÄ väkivallanvastustamistarkoituksessa? Niinpä.

    Ei pidä kauhistella tai nauraa. Pitää kysyä, että mikäs puolue se tälläinen sote-linjaton, työttömiä vihaava, köyhiä riistävä ja yleensä aina kaikesta ihan turhasta julmettua meteliä pitävä perussuomalaiset on? Ja, että mistä kaikesta ei joko älytä tai kunnolla huomatakaan väitellä, kiitos sen nyt jo kirjurin rullista arkille mahtumattomalla tavalla jatkuvasti tursuilevien teuvohakkaraisten? Tiedä vielä kuinka kauaskantoisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin yltävätkin, jos tahti vain säilyy samana. Toivottavasti eivät yllä. Ei se Suomen teekutsuliike Matti Apusen ja parin muun ympärille ryhmittynyt niinkuin nyttemmin aamuteeveen sohvalle asemoitunut, hah, huvittavalla tavalla juuri tämän postauksen aiheeseen nähden paikalleen sattuva Sanna Ukkola A-studion aikoinaan raportoi.

    Kyllä uusliberalistisen politiikan mahdollistajat ovat aivan muita miehiä. No ketkä muka? Miettikääpä sitä. Mistä tai kenestä on ollut esimerkiksi puhe tässä Sakarin bloggauksessa ihan koko ajan?

  7. 7

    Juha Sinkko sanoo

    Nythän voisivat sitten Rajat kiinni- ja Suomi ensin -liikkeiden sekä persujen naispuoliset kellokkaat ryhtyä yhdessä tuumin toimeen ja mennä helpottamaan noiden peräkylän junttien kasautuneita paineita 😀

  8. 8

    SannaK sanoo

    Älkää verratko munattomia miehiä rasisteihin! Mies voi olla ihan hyvä mies vaikka ei munia olisikaan – monilla transtaustaisilla miehillä ei ole, vaan testosteronin myötä klitoriksesta kasvaa sitten millainen tynkä kasvaa. Ja silti ovat fiksuja ja hyviä miehiä, eivät rasisteja.

  9. 9

    Jukka Timonen sanoo

    Jostain syystä tässä tapauksessa on keskitytty enimmäkseen tuohon ”kaikki terroristit ovat muslimeja” -lauseeseen väittäen, että kyse on vain siitä. Vakavampaahan on kuitenkin se, että Hakkarainen vaati kaikkien muslimien poistamista maasta riippumatta siitä, ovatko he syyllistyneet johonkin. Hän ei vaatinut terroristien poistamista vaan muslimien yleisesti.

    Kysyin Hakkaraisen Fb-sivulla tarkentavia kysymyksiä hänen tarkoituksistaan. Pyysin häntä selventämään mm. sitä, miten määrittelemme karkotettavan muslimin: keskitymmekö henkilökohtaiseen maailmankuvaan ja uskomuksiin, syntyperään vai viralliseen uskontokunnan jäsenyyteen? Karkotetaanko ns. monikulttuuristen perheiden suomalaiset lapsetkin, jos he ovat omaksuneet islaminuskon, ja miten tämä omaksuminen mitataan? Hän ei vastannut.

    Julkisessa keskustelussa saivarrellaan Hakkaraisen kannanoton yhdestä lauseesta ja sen perusteella koko tapaus käännetään mielipideajojahdiksi. Todellinen ongelmahan on se, että Hakkarainen lainsäätäjänä vaati etnistä ”puhdistusta” ja kollektiivirangaistuksen ulottamista ihmisiin, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään. Tätä ei vain haluta ymmärtää Suomen uutisissa eikä maahanmuuttokriittis-aggressivisissa ryhmissä.

    • 9.1

      Toni sanoo

      ” Todellinen ongelmahan on se, että Hakkarainen lainsäätäjänä vaati etnistä ”puhdistusta””…

      Sen verran korjaan että puheenaiheena ovat olleet muslimit, joten kyseessä on kylläkin etnisen puhdistuksen sijaan ”uskonpuhdistus”. Uskontokunta kun ei ole etninen ryhmä ja muslimeja löytyy aikalailla kaikista etnisistä ryhmistä.

      • 9.1.1

        timo harju sanoo

        Eiköhän tuossa Hakkaraisen ”ajattelussa” ole etnisyyttäkin mukana. Taannoin hän puhui ”neekeriukoista” viittaamatta mitenkään heidän uskontoonsa. Ihonväri riitti halveksunnan perusteeksi.

        Hakkarainen on tollo ja rasisti. Niin tollo ja niin rasisti, että hän tuli Tornioon asti kuvaamaan lökäpöksyisiä Odinin sotilaita, jotka huonoryhtisessä rivissä seisoivat Tornion tullin edessä kuin apukoulusta karanneet. Heitä tämä lainsäätäjä ja valtiopäivämies oli matkustanut kauas pohjoiseen kuvaamaan.

        Hakkaraisen puoluetoveri Juho Eerola puolestaan ilmoitti pöyhkeästi olevansa ”lainsäätäjä” ja yritti tosissaan Pohjoismaiden neuvoston presidentiksi. Hakkarainen, Huhtasaari, Eerola, pikkunilkkinä pyörässä Sebastian Tynkkynen ja joku Terhi Kiemunki etc. Persut tarjoavat poikkeuksellisen edustavan esimerkin siitä, miten politiikka voi nostaa näkyviin ihmisiä, jotka eivät omilla kyvyillään julkisuuteen milloinkaan nousisi.

        ”Aikansa narrinhiipan kulkuset..”, vai mitenkäs se Jevgeni Jevtusenko aikoinaan tällaista ilmiötä kuvasikaan.

  10. 10

    Heli Heikkinen sanoo

    Sitä yhtälöä ihmettelen, että miten miinustetaan nollasta monta, kun on kyse ihmisistä. Eli materialisoituna: Miten nolla naista saanut peräkylänpoika saa vielä vähemmän naisia? Enemmän naisia, joihin on nolla tsäänssiä, vai kuinka se menee?

    Tosiasiassa tässä – yrittäessään halveerata SPR:n vapaaehtoisnaisia – Hakkarainen tulee nolanneeksi peräkylien pojat. He eivät kaikesta huolimatta ole kaikki luusereita, vaikka semmoisen vaikutelman voisi äkkiseltään saadakin. On siellä joukossa ihan kunnon miehiä myös (olen kuullut).

  11. 12

    Carita Myyryläinen sanoo

    Miten on mahdollista, että journalismin sääntöihin sitoutumaton julkaisu voi saada valtion tukea?!!! Saku, perusta sinäkin oma lehti. Öö

  12. 13

    Merja Jansson sanoo

    Itseä jaksaa, monen muun asian ohessa, yllättää se kuinka alusta asti kaksi asiaa pakolaiset ja seksi liitetään toisiinsa eri tavoin. Toivotaan raiskauksia, peräkylä puutteessa jne..Äkklä ajateltuna seksin ei luulisi olevan tässä niin oleellista mutta näin vaan jatkuvasti on. Itse olen lähihoitaja ja voisin hyvinkin tehdä töitä noissa paikoissa eikä seksi ainakaan vielä ole käynyt itsellä mielessä
    Palkkatuloja olen miettinyt vaikka olenkin blondi ja elän sinkkuna. Onhan se jäätävä ajatus jos tämä kaikki someraivo ja vihapuhe onkin sitä kuka sitä seksiä saa ja kuka ei ollenkaan ! Lopuksi mikä pahinta keneltä !

  13. 14

    Rintsu sanoo

    Mä tykkään naisista, siis niinku yleisesti ottaen.

    Kaikki naiset ny vaan ei tykkää minusta ja minkäs minä sille voin?

    Ei se tee minusta peräkylän luuseria tai pimpankipeää ja säälittävää poikamiesäijää.

    Mun pienessä maailmassani naisilla on vapaa tahto ja täysi oikeus tykätä kenestä huvittaa, enkä se välttämättä ole minä.

    Minulle ei kukaan sano kenestä saan tykätä ja kenestä en. Ei edes oma äitini.

  14. 15

    Akka sanoo

    Kiitos taas sinulle Saku. Olet suonut minulle mahdollisuuden käyttää nimimerkkiä juuri naisiin kohdistuvista, ihan älyttömistä herjauksista. Tekisi mieli ns. hirttää muutama tyyppi munistaan. Anteeksi tämä ilmaisu, ja voit poistaa kommentin 🙂 Pidän tosi paljon Noin viikon uutisista ja sen terävistä kannanotoista ja näkisin sinut mielelläni ohjelmassa.

    • 15.1

      Mirja Pekkonen sanoo

      Minäkin mietin pitkään, että pyydänkö oikeutta käyttää nimimerkkiä. En minä vielä itseni puolesta osaa pelätä mutta minulla on hauras äiti ja pieniä, puolustuskyvyttömiä lapsenlapsia. Minulla ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi ketään henkilökohtaista vainoajaa ja toimeentulonikin on riippuvainen enää vain eläkevakuutusyhtiö Elon bisnesten onnistumisesta. Niinpä kirjoitan omalla nimelläni.

      Tähän on siis tultu Suomessa armon vuonna 2016, että täytyy miettiä uskaltaako omalla nimellään ja omilla kasvoillaan sanoa ja kirjoittaa mielipiteitään julki. On täytynyt herätä siihen todellisuuteen, että joutuu taistelemaan oman sananvapautensa puolesta vaikka pyrkii kirjoittamaan ja yleensä sanomaankin asiansa julki sillä tavoin, että poliisilla ja oikeuslaitoksella ei ole ollut tarvetta niihin sanomisiin puuttua.

      Minulle on useinkin sanottu, että älä sinä noista huutelijoista ja huorittelijoista välitä. Ei haukku kuulemma haavaa tee. Minä en olisi niinkään varma. Vaikka olisi henkisesti kuinka vahva tahansa niin jatkuva vainon kohteena oleminen on raskasta. Eikä se vanha sanonta, että haukkuva koira ei pure, pidä paikkaansa. Kyllä se puree kun sitä oikein yllyttää. Jonkinlaista esimakua on jo saatu Suomessakin siitä, että suvakkihuorien tai muuten vain vastenmielisten olioiden suuta on jo koetettu tukkia kättäpitemmän voimalla.

      • 15.1.1

        Ari Selkälä sanoo

        ”Tähän on siis tultu Suomessa armon vuonna 2016, että täytyy miettiä uskaltaako omalla nimellään ja omilla kasvoillaan sanoa ja kirjoittaa mielipiteitään julki.”

        Niin, inhimillistä yhteiskuntaa puolustavien pitää pelätä, mutta epäinhmillistä yhteiskuntaa ajavien ei tarvitse.

        Muistuttaa kovasti natsiaikaa nyt jo, ja tulevaisuudessa vielä enemmän.

  15. 16

    Mirja Pekkonen sanoo

    Mitä taas tulee itse blogikirjoituksen aiheeseen, niin kyllä minä kaikkein pahimpana kuitenkin pidän sitä, että hallituspuolueen istuva kansanedustaja noin ilmiselvästi vähät välittää Suomen oikeuslaitoksesta, laista ja lain toimeenpanosta. Jos on osapuilleen esittänyt yhden kansanosan etnistä puhdistamista ( vaikkakin todennäköisesti vahingossa ) niin kyllä siitä pitää olla valmis vastuunsa kantamaan. Sillälailla ne oikeat ja rohkeat miehet tekevät.

    Hakkaraista on eri puolilla ylistetty rohkeaksi ja rehdiksi mieheksi. Tällä hetkellä Suomessa ei tarvita minkäänlaista rohkeutta siihen, että haukkuu turvapaikanhakijoita ja niitä naisia, jotka haluavat auttaa heitä. Itse asiassa kaikkein kurjinkin pelkuri voi niin tehdä ilman, että joutuu kohdelluksi kaltoin. Päinvastoin. Selkään taputtelijoita on ihan haitoiksi asti. Kovin kummoista järkeä ja rohkeutta ei myöskään tarvita niiltä naisilta, jotka tuollaista toimintaa arvostavat ja säestävät.

    Rohkeutta ja rehtiyttä tarvitaan sellaisilta miehiltä, jotka puolustavat Suomesta turvaa hakevia ja heidän auttajiaan. Siitä kiitos Uuninpankkopojalle ja niille muillekkin oikeille miehille, jotka näin tekevät. Kiitos itseni ja niidenkin puolesta, jotka eivät ymmärrä kiittää.

  16. 17

    jore puusa sanoo

    Lainaus.
    Miten on mahdollista, että journalismin sääntöihin sitoutumaton julkaisu voi saada valtion tukea?!!!
    ———————-
    Puolueet saavat puoluetukea…(jota persut karsastivat kovasti, kunnes alkoivat itse saada sitä).
    Usealla puolueella on lehti, joka toimii suoraan organisaation sisällä – kuten Suomen Uutiset tai liepeillä – kuten Nykypäivä kokoomuksen. Nyt en ole 100varma Demarin ja Kansanuutisten suorasta kytkystä puolueisiinsa. Kumallakin nimittäin suuria vaikeuksia pysyä pystyssä.
    No..nämä ”lehdet” toteuttavat puolueen linjaa. Tietysti. Entä sitten.
    Omituisinta on ettei tällaisia kytkyjä käsitetä ollenkaan ja kuvitellaan että lehden pitää kertoa jonkinlainen neutraali totuus, josta lukija pitää….!. Ensinnäkään sellaista ei ole ja toiseksi yksikään lehti ei poikkea omistajan edellyttämästä indoktrinaativelvoitteesta.
    Näin on kaikkialla maailmassa, jokaisen lehden suhteen. Siksi niitä pitää lukea laidasta laitaan.
    Tämä on jäänyt käsittelyä vailla peruskoulun mediakritiikkiopetuksessa ( jota ei ole) ja seuraukset näkyvät nyt.

  17. 18

    Jari Kähkönen sanoo

    Nii-in. Harvoinpa sitä Suomen Uutisten Hakkarais-haastattelun räikeysluokan sisältöjä julkaistaisiin, jos olisi vaaraa tekstin pilkkomisesta, ylösnostamisesta, käsittelystä ja että anteeksi mitä pääsi suusta/tuli julkaistua -keskustelusta? Se olisi sitä viestintämaailman monipuolisuutta ja -äänisyyttä, mutta moista ei yksinkertaisesti enää näe. Mitään edes lähelle tulluttakaan tänä syksynä oli Aurora Rämön juttu SK:ssa, jonka narratiivi oli jotakuinkin että Jessikka, ovatko nämä sinun trollijuttusi ihan totta. Eipä olla sanottavasti edistytty vuosikymmenten takaisesta, jossa tavattiin kysyä ”ny se on sit totta vaiku se o Turu Sanomis lukenu?”(huom. tark. murt.) Kun tänään yksi selittää objektiivisuudesta ja puolueettomuudesta, sekä toinen jostain ihmeen journalismin säännöistä.

    No, porvarilliseksi poliitikoksi pyrkivä oikeustieteen kandidaatti Mikko Paatero kirjoitti tämänsyksyisessä, turvallisuuden kovaa puolta käsitelleessä osin omaelämänkerrallisessa kirjassaan samalla myöskin eräitä suorastaan häiriintyneitä mediallisia näkemyksiä, jotka eivät yllättäneet minua kosken oikeasti ikinä luullutkaan häntä mediamyönteiseksi(hyi s-tana). Mutta kumma kyllä hänelle myönnettiin oitis tämän elämänalan ammattiselittäjän asema eikä kukaan vaatinut häntä tilille päästöistään, jotka eivät nyt enää ole mitään poha-juoruja tai taustakeskusteluja vaan ihan selkeää riville kirjainoteknisesti präntättyä tekstiä. Ei se aikanaan ei kenenkään piikkiin mennyt lähdesuojajuttu ollut mikään vahingossa kiertoon mennyt puurojuhlapuhe tai printterivika, tuollaisella perusoikeusnäkemyksellä varustettua ukkoa ei olisi ikinä pitänyt valita uusimuotoiseen poliisiylijohtajan virkaan.

    Niin. Yksi liittyy toiseen ja toinen kolmanteen. Kaikki vihaavat toimittajan valtaa, kun saavat itse maistaa sitä joko suoraan itseensä liittyen tai epäsuoraan vastaanottamalla viestintää mistä eivät pitäneet. Vuosikymmenittäin on ollut vaihtuvat vihan kohteet ja sanat, kun oikeastaan koskaan ei hyväksytty julkaisijan arvojen tai toimituksellisen päätöksenteon koskemattomuutta. Oliko siis porvarillinen pääkirjoittaminen tai jo tuolloin melko kesyn virkamiesmäinen yleisradiotoiminta syytöstensä arvoista? Tiedäpä häntä. Se oli vain eräs yhtenäiskulttuurin ja suljetun Suomen osallistensa päihin tekemä harha-aistimus, että toimittajat muka olisivat olleet taustoiltaan tai arvoiltaan yleisöään vastaavia, ja siksi juttujen takaisinkaatoja tapahtui enää niin vähän, että syntyi tänä päivänä virheellisenä tuomittu käsitys median toiminnasta.

    Kun enää painatus ei vaivaa ja maksa, saattaa kaikennäköisten kummajaisten julkaisutoimintakin kukkia. Juu. Ja sen seuraukset yt-neuvottelutiedotteestasi löydät, sano. Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja vaivattomasti eivätkä edes valemedioiden sekä tuhoisten poliittisten liikkeiden rellestys laita ajattelemaan mitään uusiksi? Hienoa! Jos joku julkaisu on nyt netissä, se ei ole välttämättä yhtään parempi kuin oli ilman painopaikkaa tai toimittajan/julkaisijan nimeä tehdyt virkamiesvaltaa vastaan suunnatut raivoamiset nuoruuteni lähiön sivukirjaston sanomalehtipöydällä, jotka oli sinne tarkoituksellisesti unohdettu. Eikä yläastelukion ala-aulan penkiltä löytynyt vähintään yhtä kyseenalainen nuorten rauhantyön lehdentapainenkaan.

    Käsitys virallisen median ja valemedian erosta on siis harhaa, joka kukkii koska juuri kukaan ei edes muista miten räikeästi puolueteoriassa leiripolitiikaksi määriteltynä aikana kirjoitettiin. Reporadiot ja sanomalehdistön väitetyt sosialidemokratisoitumiset olivat pelkkä ison poliittisen metabolismin pieruliekki jalostamon savupiipussa. Se, että nuo kaksi eivät muka toisestaan mitään tienneetkään vaikka uutishuoneessa saattoi ehkä yhä olla risuparran kaverina vielä joku Tammisaaren Yliopiston alumni, kertokoon että yhtä metsässä ollaan poratessa lopullisesti kadonneen virkamiestoimittajatyypin perään jota sitäkin sivuttiin. Sen saa mitä tilaa, ja jos ei tilaa mitään, ei pidä mitään saadakaan. Ei edes sitä maakunnan ainoaksi jäänyttä seitsenpäivästä sanomalehteä, olkoon se sitten tänään mieluinen eli ei.

  18. 19

    Rintsu sanoo

    Lehden tai median ei tarvitse olla ”mieluinen” ollakseen hyvä ja ammattitaidolla tehty.
    Jos lehdessä lukee ”polkupyörä varastettiin” niin pitää voida luottaa siihen, että polkupyörä on olemassa ja että se on varastettu.
    Mutta jos ”Suomen uutisissa” lukee polkupyörä varastettiin, vieressä on VOK, niin polkupyörän olemassaolosta ei voi olla varma. Sillä ei ole merkitystä, koska lauseyhdistelmä on semmoinen jollaisia lukijat haluavat lukea joten polkupyörän ja varkauden voi tarvittaessa keksiä. Koska ”näin nämä asiat nyt vaan koetaan.”