Selvyyden vuoksi

Syyskuussa Twitteriin ilmestyi Polttouuninpankko-profiili.

sammakko

Kuten näkyy, niin kuva on muokattu minun profiilikuvastani ja myös ”sakutimonen” näyttäisi viittaavan minuun. Kuvan alla sanotaan kuitenkin, että se on sammakkoprofiili. ”Ei Sakari” kertoo tai ainakin sen pitäisi kertoa kaikille, että profiililla ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Tämän sammakkoprofiilin takana oleva henkilö voisi oikeastaan ilmoittautua minulle, niin voisimme hiukan keskustella netin moraalisäännöistä ja tekijänoikeusjuridiikasta.

Joku on siis keksinyt ruveta ratsastamaan minun nimelläni, koska ei ole uskonut omien eväidensä riittävän. Eivät ne riitäkään, sillä juttujeni lukijat tajuavat kyllä, että en koskaan käy keskustelua yksittäisillä ja lyhyillä lauseilla, jotka voi tulkita monella tavalla. Siksi ja ajankäytöllisistä syistä minulla ei ole ollenkaan twitter-tiliä.

Siksi olen lähinnä huvittunut, kun jotkut tuon tilin kanssa kinaavat luulevat väittelevänsä minun kanssani. Parhaat kirjoittavat näistä väittelyistään jopa ”uutisia” netin roskamedioihin.

sus

Joillain ihmisillä on selvästi liikaa aikaa netissä vietettäväksi ja liian vähän oikeaan elämään käytettäväksi. Ja joillain on tarve tulla huomatuksi vaikka sitten toisen nimellä ratsastamalla.

Menkää mieluummin vaikka hiihtämään, aikuiset ihmiset.

 

Kommentit (6)
  1. Merja Nurmi
    6.11.2016, 23:18

    Minun on vaikea uskoa, että kukaan, joka on oppinut aakkoset ja lukemaan, on niin pöljä, että pitäisi tuota tiliä aitona? Tahallista kiusantekoa niiltäkin, jotka muka uskovat tuota roskaa.

  2. Mikael Kanervo
    7.11.2016, 00:00

    saku, tätä kutsutaan informaatio sodankäynniksi ns propandaa

Kommentointi suljettu.