Vapautta ja vastuuta

– Hän osoitti sen, että voi sanoa mistä vain ja mitä vain, hän sanoo.

– Jos Trump olisi ollut Suomessa, hän olisi todennäköisesti ollut syytettynä kiihottamisesta milloin mitäkin ryhmää kohtaan aina vähän väliä.

Eli on hyvä, että saa laukoa rasistisia mielipiteitä?

– Minä kannatan sananvapautta.

Näin kertoili kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps) näkemyksiään sanavapaudesta MTV:n Huomenta Suomi -lähetyksessä tänään. Parasta aikaa hän ottaa Facebookissa vastaan kannattajiensa suitsutusta, jossa muistetaan mainita Demla ja korostaa sanavapauden rajoittamisen olevan fasismia.

Tätä kirjoittaessani Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkkynen pitää tiedotustilaisuutta saamistaan syytteistä kiihottamista kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Uhriutumisen määrä on uskomaton, taas on loukattu sananvapautta ja estetty puhumasta asioista niin kuin hän ne kokee.

En koskaan ole ymmärtänyt näiden muutamien perussuomalaisten sananvapaustaistelijoiden käsitystä siitä sananvapaudesta. Se kun tuntuu olevat sellainen, että he itse saavat sanoa ihan mitä tahansa ihan kenestä tahansa, mutta heitä itseään ei saa kritisoida samalla mitalla. Tynkkynenkin teki rikosilmoituksen henkilöstä, joka sanoi häntä rasistiksi. Siinä hänen käsityksensä sananvapaudesta ja kritisoinnin oikeutuksesta.

En tiedä miten Laura Huhtasaari suhtautuisi, jos hänestä itsestään ruvettaisiin sanomaan ihan mitä tahansa tai häntä ruvettaisiin kourimaan julkisella paikalla. En aio kokeilla, mutta epäilen, että hän löytäisi hyvin nopeasti oikeat lakipykälät ja vaatisi asianmukaista rangaistusta.

Eivät ne sananvapauteen ja tekemisen vapauteen jälkikäteen puuttuvat lakipykälät suotta siellä lakikirjassa ole. Yhteiskunta sattuu olemaan erilaisten ihmisten yhteenliittymä, jossa on oltava jonkinlaiset käyttäytymissäännöt. Ihan normaalien kotona ja koulussa opittujen käytöstapojen lisäksi viime kädessä kansan valitsema eduskunta asettaa käytökselle rajat. Sitä varten rikoslaista löytyvät pykälät vaikkapa kunnianloukkauksesta, kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Kyse on erilaisten ihmisten yhteiselosta, jolle on asetettu yhteisesti sovitut rajat. Nykyisin tuntuu olevan kovasti muotia käyttäytyä kuin uhmaikäinen lapsi ja testata niitä rajoja. Huolestuttavaa on, että ne rajojen testaajat ovat liian usein jopa kansanedustajia, joilla sentään on käsissään kaikki mahdollisuudet muuttaa epämieluisiksi kokemiaan lakeja. Sitä he eivät kuitenkaan edes yritä, koska tietävät jäävänsä vähemmistöön. Siksi he kiukuttelevat kuin lapsi karkkihyllyllä. Mutta kun tahtoo! Tahtoo sanoa rumasti!

Lapinlahden Linnut näyttivät jo kauan sitten miten kävisi, jos pahat saisivat oikeuden olla pahoja.

 

Kommentit (22)
  1. Miika Isoviita
    11.11.2016, 11:40

    Tätä juttua lukiessani mieleen juolahti taas se kaksi viikkoa päälle ikuisuuden päässäni pyörinyt pohdinta sananvapaudesta. Vaikka olen vahvasti sitä mieltä että persujen sananvapauden määritelmä ja käyttö rikkovat koko filosofian ajatusta, en voi olla miettimättä että voidaanko Suomessa sanoa olevan sananvapaus.

    Toki mielipiteen saa ilmoittaa kenenkään ennalta estämättä, mutta sanomisistaan voi joutua vastuuseen. Vaikka toistaiseksi nuo rajat ovat melko selviä, eikö olisi mahdollista että epäsoveliaan puheen listalle laitetaan tulevaisuudessa huorittelun ja kansanmurhan lietsomisen jatkoksi vaikka pääministerin kritisointi muualla kuin eduskunnassa? Jos Suomen sananvapauden määritelmää ajattelee sellaisenaan, uskoisin että sama lause pätisi niin Kiinaan ja Venäjäänkin: Valtaapitäviä saa kritisoida, mutta voipi olla että univormupukuiset tulevat koputtelemaan. Määriteltäisiinkö tämä sananvapaudeksi?

    En tässä puolusta millään tavalla persuja, rasismia tai mitään muutakaan , mietin vain sellaista teoreettista tilannetta jossa nykyisen rasismin vastaisen taistelun korvaa joku muu, sanotaan vaikka että sosialismin vastainen taistelu. Ketkä olisivat sen maailman Kiemunkeja?

    1. Ilpo Haarala
      11.11.2016, 12:29

      Sinällään ihan hyvä ja pohtimisen arvoinen kysymys. Toisaalta jos laitetaan vastakkain täysin rajoittamaton sananvapaus (siis saa sanoa ihan mitä vain ilman rangaistuksen pelkoa) ja jonkinlainen rajoittaminen kaikkine rajanvetoineen, väittäisin että täysi vapaus tuo käytännössä kuitenkin enemmän ongelmia.
      Eli vaikka rajoittamista voidaan periaattessa aina käyttää väärin, täyttä vapautta voidaan käyttää enemmän ja helpommin väärin.

      1. Miika Isoviita
        11.11.2016, 13:17

        Ihan hyvä pointti kyllä… itse kylläkin väittäisin että ongelmat eivät synny sananvapauden käyttämisestä sinänsä vaan siitä että typeryys, kärjistykset, rasismi, seksismi ja kaikennäköinen vittuilu tuntuu olevan valttia politiikasa: Sen sijaan että tällaisia sammakoita suustaan päästelevät ihmiset naurettaisiin ulos salista, heille annetaan valtaa ja virkoja vaikka eivät selkeästi osaa – eivätkä edes halua opetella – artikuloida viestiään järkevään muotoon.

        Mutta millä toisaalta tämänkään ilmiön estät ilman että lipsutaan taas samaan ongelmaan?

      2. Ei sananvapautta voi kayttaa vaarin, samoin kuin liikkumista Schengen-alueella ei voi kayttaa vaarin.
        Sananvapaudessa kiistat ratkaistaan sanoin, ei sapelein.

        1. liisa hirvonen
          12.11.2016, 16:31

          Sananvapaus on taattu lailla, mutta se, kuten muutkin lait ovat yhteydessä toisiinsa. Käyttämällä sanavapauttaan voi rikkoa muita lakeja. Tämän ymmärtäminen vaikuttaa olevan vaikeata.

          Omat oikeuteni päättyvät siihen mistä toisen oikeudet alkavat. Jos esimerkiksi rikon tekijänoikeuksia sananvapauttani käyttäessäni, niin joudun vastuuseen tekijänoikeusrikkomuksestani.

    2. Tony Hagerlund
      11.11.2016, 16:25

      Sananvapauden rajat tulevat vastaan siinä kohtaa, kun muut oikeudet tulevat vastaan. Eli saa sanoa mitä haluaa, mutta jos loukkaa toisen kunniaa, voi joutua siitä vastuuseen.

      Teoreettisesti siis kysymyksesi on hyvinkin perusteltu, mutta jotta se olisi käytännössä vastaan tuleva asia, tarvitsisi pääministerin kritisoiminen ensin kieltää lailla.

      Itseänikin on hämännyt tuo tekstissä mainittu asia: ne ketkä, vaativat ehdotonta sananvapautta ilman mitään rajoituksia, usein kuitenkin vaativat rajoja muille. Onko kyse sittenkin siitä että halutaan itselle ja samaa mieltä oleville rajaton sananvapaus, ei kaikille. Ja se onkin jo eri asia se.

      1. liisa hirvonen
        12.11.2016, 16:34

        Just niin. Ei ole olemassa sellaista sananvapautta joka olisi “täysin vapaata”.

  2. Trump on joutumass oikeuteen monestakin asiasta jo ennen birkaan astumistaan, samoin muutama hänen läheinen kannattajansa.

Kommentointi suljettu.