Kaverikapitalismia

Kuten eilen kerroin, niin pääministeri Juha Sipilä närkästyi kovasti SDP:n varjobudjetin yhdestä ainoasta väliotsikosta. Jo aiemmin siitä närkästyi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.

Näin saatiin ohjattua huomio pois SDP:n varjobudjetin sisällöstä. Sen väliotsikon alla luki näin:

Sipilän hallitus sai omalta Talouden arviointineuvostoltaan moitteet siitä, että se ei lainkaan käytä verotuksen työkaluja talouden tasapainottamisessa. Veronalennukset syövät julkisten palveluiden rahoitusta ja lisäävät alijäämää. Eturyhmiä suosivat keinotekoiset verovähennykset sotkevat verojärjestelmää ja pelkästään kassaa paikkaavat hätäiset veronkorotukset heikentävät työllisyyttä.

Alentamalla veroastetta kahdella miljardilla eurolla vaikeassa taloustilanteessa Sipilän hallitus uskoo amerikkalaistyyliseen trickle down -ideologiaan, jossa rikkaita rikastuttamalla hyvinvointia valuu tipoittain myös tavallisille kansalaisille, jopa vähäosaisille. Tiedot työttömyyden pitkittymisestä ja köyhyyden lisääntymisestä eivät tue hallituksen arvovalintaa.

Kolme tuoretta hallituksen esitystä täyttää kaverikapitalismin tunnusmerkit: metsälahjavähennys, perintö- ja lahjaveron alennus ja yrittäjävähennys. Ne hyödyttävät hallituksen omia eturyhmiä, mutta eivät tuo lainkaan kasvua tai työpaikkoja. Ne ovat varakkaille suomalaisille annettuja kymmenien miljoonien ja taas kymmenien miljoonien eurojen lahjoja.

Hyvätuloisimmilta suomalaisilta ei edellytetä osallistumista yhteisiin talkoisiin. Pääministeri Sipilä on vedonnut, että rikkaat antaisivat vapaaehtoisesti rahaa hyväntekeväisyyteen. Arkkipiispa Kari Mäkinen nousi vastustamaan almuyhteiskuntaa ja ilmoitti maksavansa mielellään lisää veroja. Tuloverotuksen tasavähennykset suosivat suurituloisia, joiden nettotulot kasvavat eniten. Pienituloiset eläkkeensaajat sen sijaan menettävät entisestäänkin ostovoimaansa.

Sipilän hallituksen synnyttämä veroero palkansaajien ja eläkeläisten välillä pysyy ennallaan, jopa kasvaa. Tilanteessa, jossa tarvitaan vahvaa yhteishenkeä, Sipilän hallitus lisää eriarvoisuutta. Maailmalla yhden-
vertaisuudestaan kuuluisaa Suomea jaetaan kovaa vauhtia voittajiin ja häviäjiin, menestyjiin ja syrjäytettäviin.

Ei mitään mainintaa roistoista, vaan pelkkää tosiasiaa. Jatketaan samalla linjalla, niin voitte itse miettiä noita hallituksen toimia.

Yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksu alenee 1,72 prosenttiyksikköä nykyisestä 2,08 prosentista eli se siis lähes poistuu. Alennus tekee 850 miljoonan euron vuosittaisen loven sosiaaliturvan rahoitukseen. Se paikataan sosiaaliturvaa leikkaamalla.

Työnantajan työeläkemaksu alenee 1,2 prosenttiyksikköä vuoteen 2020 mennessä. Työntekijän työeläkemaksu nousee vastaavasti. Vuonna 2020 vaikutus on 900 miljoonaa euroa. Työntekijän työttömyysvakuutusmaksu yli kaksinkertaistuu 0,65 prosentista 1,5 prosenttiin vuoteen 2018 mennessä. Tulonsiirron suuruus on 110 miljoonaa euroa vuodessa.

Tulonsiirto palkansaajilta yritysten omistajille on siis n. 1,1 miljardia euroa vuodessa. Työntekijöiden nettopalkat alenevat 2,05 prosenttiyksikön verran.

Hallitus sanoo näillä tulonsiirroilla luotavan kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Väitteelle ei ole esitetty eikä ole olemassakaan mitään muita perusteita kuin katteeton usko. Vastaavat aikaisemmat tulonsiirrot osoittavat, että työpaikkoja ei synny, vaan koko tulonsiirto valuu suuryritysten omistajille osinkotuloina. Näin kävi Kela-maksun poistolle, joka maksaa 800 miljoonaa euroa vuodessa. Näin kävi yhteisöveron alennuksille, joka maksaa 1,5 miljardia euroa vuodessa.

Hallituksen valumisteoria tarkoittaa sitä, että köyhien rahat valuvat hyödyttämään hallituksen rikkaita kavereita. Eipä se varjobudjetin väliotsikko pieleen mennyt, mutta siitä närkästyminen osoitti, että kohdalleen osui.

kardemum_robbers

 

(Fb-kaverilleni Veli-Matti Hurskaiselle kiitos noista luvuista)

 

Kommentit (8)
  1. Kyösti Honkala
    13.11.2016, 11:02

    Kalikka kalahti. Toivottavasti. Tosin Terho nyt öyhää aina… Poloinen.

  2. Mauri Pulkkinen
    13.11.2016, 11:09

    USA:ssa Reaganin kaudella alkoivat mittavat helpotukset rikkaiden verotukseen. Peruste oli, että rikkaat voivat sitten investoida ja luoda vaurautta ja työpaikkoja. Silloin kuunneltiin Milton Friedmania. Hän on tunnettu myös ns. helikopterirahoituksen isänä.

    Mitä sitten kävikään? Raha hakeutuu aina sinne, missä sille saa parhaan tuoton. Osa sadoista miljardeista meni keinottelutalouteen, osa investointeihin Aasiaan. Kiinan teollisuuden nousu ja USA:n lasku alkoi silloin. Pienin poikkeuksin ajatusta on jatkettu ja se rantautui UK:n kautta Eurooppaan ja viimein Suomen kamaralle.

    Perustelua ja ajatusta jotkut pitävät edelleen kauniina ja toimivana, vaikka käytännön evidenssi muuta on osoittanut.

    Vaarina toivottelen hyvää isänpäivää kaikille! Siinä liikutaan arvoissa, joita rahalla ei voi ostaa ja jotka viime kädessä ratkaisevat, millaiseksi elämänsä kokee.

    1. Friedmanin teeseja noudatettiin vain puolittain, joten tuloskin oli torso, mutta kun mukaan otetaan perustulo/kansalaispalkka/negatiivinen verotus, niin kasassa saattaisi olla toimiva systeemi. Myos huumeiden suhteen MF oli hyvin liberaali.

Kommentointi suljettu.