Netin kyläkäräjät

-Voisit ottaa seuraavaksi aiheeksi Saido Mohamedin huijauksen. Vai eikö kuulu agendaan?

Tämä oli yksi eilen blogiini tulleista kymmenistä kommenteista, jotka asiaan liittymättöminä poistin. Jostain syystä varsinkin eri mieltä kanssani olevat vaativat jatkuvasti, että minun pitäisi ottaa kantaa suunnilleen jokaiseen roskajulkaisu MV:n sivuilla märehdittyyn oikeustapaukseen. Siellä märehtijöille on yhteistä se, että kukaan ei tunne lakia eikä välitä ottaa siitä selvää, mutta on sitäkin innokkaampi tuomitsemaan.

Otetaan sitten kantaa Saido Mohamedin tapaukseen. Kaiken oleellisen voitte lukea tästä Helsingin Sanomien uutisesta. Hän ei ollut syytettynä, vaan todistajana. Hänen sisarensa tuomittiin petoksesta. Saido Mohamedin tapauksessa mahdollinen rikosnimike olisi kavallus, mutta siinä olisi asianomistajana tämä hänen tuomittu sisarensa. Sisarusten ollessa kyseessä kavallus on asianomistajarikos eli sisaren pitäisi vaatia rangaistusta, paitsi siinä tapauksessa, että tekomuoto katsotaan törkeäksi. Myös rahanpesurikos saattaisi tulla kyseeseen. Näin tämä juridiikka menee, sen voitte halutessanne lukea rikoslain 28 ja 32 luvuista. Moraalia voi sitten jokainen pähkäillä omin päin, minä otan yksittäistapauksissa kantaa vain juridiseen puoleen.

Nämä netin kyläkäräjät ovat rasittavia. Asiantuntemattomien joukko sekoittaa täydellisesti ihan väärän tai ainakin väärin muistamansa lakipykälän omiin moraalikäsityksiinsä ja paikkaa aukot ennakkoluuloilla. Nyt tämä asiantuntemattomien joukko on todellisen tai kuvitellun poliittisen vaikutusvallan kasvun myötä laajentamassa toimialaansa myös lainsäädäntöön.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on kavereidensa kanssa kuulemma käynyt läpi ihan koko rikoslain ja huomannut, että se ei vastaa kansan oikeustajua. He itse katsovat tietenkin edustavansa koko kansan oikeustajua. Niinpä he ovat laatineet 21-kohtaisen ehdotuksen rikoslain muuttamiseksi.

Listaa laatimassa ei takuulla ole ollut yhtään rikoslainsäädännöstä ja kriminaalipolitiikasta jotain tietävää, vaan se on puhtaasti amatöörien tekele. Itse asiassa se näyttää olevan Tynkkysen oma tekele päätellen siitä, että siinä ehdotetaan poistettavaksi laista juuri ne rikokset, joista Tynkkystä itseään epäillään. Rangaistuksia vaaditaan ankaroitettavaksi siihen malliin, että listasta puuttuvat suunnilleen vain kivittäminen ja kaulan katkaiseminen.

Lista ei amatöörimäisyytensä takia ansaitse yksityiskohtaista tarkastelua. Itse asiassa koko Tynkkynen ei amatöörimäisyytensä takia ansaitse enempää huomiota, kuten Pertti Jarla Suomen Kuvalehden blogissaan napakasti toteaa.

Käräjöinti sosiaalisessa mediassa on kuin takavuosien viihdesarja Tabun kyläkäräjät. Sillä erolla, että Tabu on yhä edelleen hauska.

Kommentointi vain omalla nimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu. Ja niitä kyläkäräjiä ei ruveta tässä blogissa pitämään jatkossakaan.

Kommentit (38)
  1. Itseasiassa on tuossa 21 kohdan listassa joitain hyviäkin ehdotuksia, esim. ensikertalaisen määritelmää en ole ikinä oikein tajunnut (ja mutulla sanoisin, että ei oikein moni muukaan), ja eläimiin sekaantuminenkin on kyllä aika perseestä olevaa puuhaa.

    Pääasiassa tuo lista kuitenkin taitaa toki olla normaalia persujen ja tynkkysläisten öyhötystä ja jo ymmärtääkseni voimassaolevien rangaistusten vaatimista (esim. maasta karkoitus).

    1. Jarno Kääriäinen
      17.11.2016, 02:45

      En ole ihan varma, mutta luulisin että tuossa ensikertalaisuusjutussa idea on se että vaikka kaksi asiaa on “rikoksia” niin niitä ei voi verrata silti keskenään. Esimerkiksi rattijuopumus ja sanotaan vaikka kirjanpitoon liittyviä rikoksia ei verrata toisiinsa. Jos aletaan miettimään, niin melkein jokainen meistä on tehnyt jonkun rikoksen elämänsä aikana. Sama periaate toimii käsittääkseni ehdollisessa.

      Saatan olla kyllä täysin väärässä 🙂

      1. Jarno Kääriäinen
        17.11.2016, 02:52

        Ja nyt kun katsoin tarkemmin niin olenkin. Tuo kolme vuotta tuntuu kyllä vähäiseltä ajalta, kaiketi alunperin lain perusteluissa olisi jotain avausta tuolle. Rikoslaki on aika monimutkainen juttu ja tuo termistö ei yleensä tarkoita sitä mitä ihmiset luulevat. Esim. ehdollisesta ihmisillä on väärä käsitys yleensä (se ehdollinen vankeus ei ole se aika kun pitää käyttäytyä nätisti, se on vuosia aina. Se on se mihin tuomitaan jos rikkoo ehdollisen).

        Pääosin “kansan oikeustajua” enempi luotan kuitenkin tilastoihin joissa mm. rikoksenuusinnan vähyydessä Suomi on kärkimaita. Minusta se kertoo meidän “lepsun oikeuslaitoksen” tekevän kyllä jotain oikein.

  2. mirjami virtanen
    16.11.2016, 11:21

    Joku vuosi sitten oli lehdissä kevan? johtajasta joka oli nostanut Norjasta jotain parikymmentä tuhatta euroa lapsilisiä. En muista hänrn nimeään enää, hänhän kuitenkin erosi virastaan joidenkin julkisuuteen nostettujen asioiden takia.

Kommentointi suljettu.