Vaaliteemoja ja medianhallintaa

Kokoomus lähtee ensi kevään kuntavaaleihin teemoinaan koulutus ja varhaiskasvatus. Pääministeri Juha Sipilä perustaa työryhmän eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Nämä kaksi uutista kertovat kansalaisille, että poliitikot ovat ylittäneet parodiahorisontin.

Juuri kokoomus on profiloitunut koulutuksen ja varhaiskasvatuksen leikkaajana, joten puolueen kuntavaaliteemana on joko sen oman politiikan vastustaminen tai sitten jossain on keksitty, että koulutus ja varhaiskasvatus ovat ainoat yhtiöittämiseltä, yksityistämiseltä ja kilpailuttamiselta säästyneet alat.

Pääministeripuolue keskustan johdolla on toteutettu eriarvoistavaa politiikkaa leikkaamalla juuri niiltä, joilla ei kaiken järjen ja inhimillisyyden nimissä ole mitään leikattavaa. Pääministerin perustaman työryhmän tehtävänä on siis pääministeripuolueen harjoittaman politiikan vastustaminen. Tai sitten pääministeri haluaa kuulla lisää hätää kärsivien ääntä, jota hän ainakin tuon uutisen mukaan niin kovasti arvostaa.

Tällä logiikalla kolmannen hallituspuolueen perussuomalaisten vaaliteemana pitäisi tietenkin olla taas alle tuhannella eurolla eläviin kohdistuvien  leikkausten vastustaminen. Kuntavaalien teemanahan näyttää olevan juuri oman toiminnan vastustaminen.

Toinen viikonlopun uutinen on pääministeri Juha Sipilän heikko medianhallintataito. Näyttää siltä, että hän ei ole koskaan elämässään tottunut saamaan kritiikkiä, sillä niin lapsellisia ovat olleet hänen reaktionsa Terrafamen ympärille syntyneisiin jääviysepäilyihin. Ensin vallitsi syvä hiljaisuus ja sitten esiin tuli tavattoman närkästynyt pääministeri syyttämään mediaa hänen sukulaistensa vetämisestä lokaan. Kaiken huippuna hän kertoi julkisuudessa saaneensa joltain kansanedustajalta viestin, jonka mukaan edustaja aikoo tehdä aloitteen perustuslain muuttamisesta siten, että pääministerillä ei saa olla sukulaisia.

Tällainen kevennys on mauton, sillä koko aikana kukaan ei ole esittänyt minkäänlaisia moitteita Sipilän sukulaisten toiminnasta. Kyse on koko ajan ollut vain pääministerin mahdollisesta jääviydestä, jonka selvittäminen etukäteen kuullu poikkeuksetta kaikkeen poliittiseen päätöksentekoon.

Sipilällä on ennenkin ollut ongelmia medianhallinnan suhteen. Närkästyminen median toiminnasta on tietenkin ihan inhimillistä, mutta kertoo paljon liike-elämästä kylmiltään politiikkaan tulleen pääministerin kokemattomuudesta poliitikon roolissa. Sipilän ansioksi on luettava hänen oma pyyntönsä oikeuskanslerille selvittää jääviyskysymys, mutta sen olisi voinut tehdä ihan ilman noita edeltäviä prinsessanelkeitä.

kaleva-27-11

Kuva: Kaleva 27.11.2016

Mitä me tänäkin viikonloppuna opimme? Ainakin sen, että hallituspuolueilla ei näytä olevan aavistustakaan kansan tympiintymisen määrästä.

EDIT 29.11. klo 11.30

Sipilän mahdollista esteellisyyttä ei tutki oikeuskansleri, vaan eduskunnan oikeusasiamies, koska ensimmäinen kantelu saapui hänelle http://yle.fi/uutiset/3-9320060

Kommentit
  1. 1

    Raili Pajula sanoo

    Sipilä teki ilmoituksen oikeuskansleri Jaakko Jonkalle, joka omistaa myös Terrafame osakkeita. Onko Jaakko Jonkka oikea henkilö arvioimaan Sipilän jääviyden? Lukekaa Suomenmaassa ollut professori Olli Mäenpään arvio.
    ”Kyse ei professorin mielestä ole osakkeiden arvosta, vaan periaatteesta.
    – Erityinen hyöty tai vahinko on yksi esteel­li­syys­pe­ruste, mutta toinen on yleinen luottamus puolu­eet­to­muu­teen ja sen vaarantuminen erityisistä syistä. En sano, että hän olisi esteellinen senkään perusteella, mutta pieni kysymysmerkki tässä nousee, Mäenpää toteaa.
    – Hänellä on tietysti omistamisen vapaus, mutta kun kyseessä on vieläpä risti­rii­taisia näkemyksiä herättävä yhtiö, joka on toistuvasti lail­li­suus­val­vonnan kohteena, liikutaan jo hiukan harmaalla alueella.”

  2. 2

    Jukka Laine sanoo

    Median eräs tehtävä on paljastaa kytköksiä. Ihan muutenkin kun Matti Nykäsen ryyppykavereita.

  3. 3

    Lauri Tudeer sanoo

    Tietääkseni Jaakko Jonkka ei omista Terrafamen vaan Talvivaaran osakkeita. Talvivaaran vanhat osakkaat ovat käytännössä kokonaan ulkona Terrafamen toiminnasta.

    • 3.1

      Raili Pajula sanoo

      Olet oikeassa. Luin Suomenmaan jutun uudestaan. Hän omistaa Talvivaaran osakkeita. Professori Mäenpää kuitenkin arvioi sen hieman hankalaksi.

  4. 4

    seppo mahkonen sanoo

    ”Ettäs kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte”. Persut vaahtos ennen vaaleja että eläkeläisten verotaulukot alkaisi vasta 1000 eurosta. Nyt ollaan hiljaa kun hiiret pissalla.

  5. 5

    Jukka Muhonen sanoo

    Sipilän toiminta osottaa, ettei hän ymmärrä mitä jääviys tarkoittaa. Tai sitten hän tahallaan tekeytyy tyhmäksi, ja yrittää luikerrella ulos vitsailemalla.

  6. 6

    Mirja Pekkonen sanoo

    ”Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuustossa, että eriarvoistuminen on vakava asia ja sen estämiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja ja pidemmän aikavälin näkemys. Sipilä vetoosikin keskustaväkeen, jotta nämä toisivat puoluejohdolle viestiä siitä, missä on suurin hätä ja mihin voimat pitäisi keskittää.

    – Arvostan teidän ääntänne juuri silloin kun puhutte hätää kärsivien äänellä, tavallisen arjen äänellä, Sipilä alleviivasi.”

    Sipilän työryhmän perustamisessa näkyy olevan varsin vakava valuvirhe. Keskustaväen keskuudessa ei nimittäin liene paljoakaan niitä, joilla on kaikkein suurin hätä. Jos pääministerillä olisi todellista tahtoa paneutua vähäosaisten asemaan kannattaisi katsoa vähän omaa puoluettaan laajemmalle.

    • 6.1

      töytön sanoo

      Ehkäpä siellä keskustassa on sitä eriarvoistamista, joku toinen saa vielä vähä enempi ja sen kaverit kans.

    • 6.2

      sanoo

      Tuohon kylläkin kommentoisin, että kohtalainen osa kaikkein pienintä eläkettä saavista on entisiä maatalon emäntiä. Toki velaton asunto helpottaa monien tilannetta, mutta eivät he silti ole samaa sakkia miljonääri Sipilän kanssa.
      Ja maajusseilla taas on yleisesti ihan hirveästi työtä ja velkaa. Ei se viime maaliskuinen suurmielenosoitus tyhjästä syntynyt.
      Sitä vain ihmettelen, miten kepulaiset sietää moista bisnesväen ministeriryhmää ja kokoomushenkistä politiikkaa.

      • 6.2.1

        Mirja Pekkonen sanoo

        Meilläpäin niiden pikkutilojen emännät ja isännätkin kyllä äänestivät aika usein Vasemmistoliittoa tai sen edeltäjää. Olipa jokunen vennamolainenkin joukossa eikä ihan anhitonta ollut demarienkaan kannatus vaikka maanviljelijöiden kohdalla demarien katto ei aina olekkaan ollut kaikkein korkeimmillaan eivätkä seinät leveimmillään.

        Isompienkin tilojen emmäntien eläketurvasta toki on huolehdittu huonosti mutta yleensä ne tilat on myyty jatkajille kohtuuhintaan. Niillä rahoilla on saatu asunnot ja muut tarpeelliset hyödykkeet ja pankkitilille on vielä jäänytkin pätäkkää pahojen päivien varalle.

        Kyllä, viljelijöiden arki on pyyhkinyt läheltä, täälläkin vuosi sitten katkottiin tiloilta sähköjä ja hommattiin seurakunnan avustuksella pahimmassa ahdingossa olleille tiloille ruokaa ja lapsille joululahjoja. Se on se köyhyys kuitenkin vähän suhteellista, kun navetassa ammuu parisatapäinen karja, ympärillä on satojen hehtaarien manttaali ja pihassa seisoo pitkä rivi toinen toistaan komeampia John Deerejä tai Valtroja.

    • 6.3

      Pekka Rantamäki sanoo

      Varmaan työryhmän lopputulemana on, että maanviljelijät ovat Suomen eriarvoisinta kansanosaa, ja heitä tulee tukeman perintöveronalennuksilla…

  7. 7

    Mirja Pekkonen sanoo

    Näkyykin eduskunnan oikeusasiamies arvioivan Sipilän esteellisyyttä. Syyksi kerrotaan, että ensimmäinen kantelu tuli oikeusasiamiehen toimistoon. Nielisiköhän tuon noin vain ?

    Kaiken kaikkiaan kanteluita on tullut jo toistakymmentä.

    • 7.1

      HTK sanoo

      Eduskunnan oikeusasiamies ei uskalla asettua pääministeriä vastaan, koska hallituspuolueilla on eduskunnassa vahva, ehdoton enemmistö. Toisin voisi olla, jos Sipilää vastustavat kepulaiset sopisivat salaa kokoomuksen kanssa Sipilä kaatamisesta, kuten demarit ja kepu sopivat pääministeri Jäätteenmäen kaatamisessa. Tuskin kokoomus haluaa kaataa kepun puheenjohtajana toimivan piilokokoomuslaisen Juha Sipilä hallitusta. Päinvastoin nyt kokoomuksella on hallituksessa tosiasiallinen enemmistö, koska kepun ministereistä kolme on piilokokoomuslaista liikemiestä ja -naista: Juha Sipilä, Anne Berner ja Olli Rehn (tilalle tuleva teurastamojohtaja Mika Lintilä).

    • 7.2

      Heikki Hakala sanoo

      Oikeuskansleri tutkii nimenomaan hallituksen toimintaa, siis pääministerin myös. Vaikka ensimmäinen kantelu on tullut eduskunnan oikeusasiamiehelle, se olisi normaalioloissa siirretty sille viranomaiselle, jolle se keskinäisen työnjaon mukaan kuuluu.
      Koska oikeuskansleri on tässä jupakassa yksi osapuoli, niin näyttäisi aika pahalta, jos hänen virastonsa tekisi tutkimuksen.

      Tarkoitan ylläolevalla sitä, että asian käsittelyn oikeusasiamiehen toimesta ilmoitetulal perusteella haisee ja vahvasti.

  8. 8

    HTK sanoo

    Ei kannata aliarvioida Juha Sipilän medianhallintataitoja, ettei kävisi samoin kuin Donald Trumpin tapauksessa. Politiikassa menestymisessä ei totuus eivät tosiasiat ratkaise, vaan taito käyttää tietämättömiä äänestäjiä hyväkseen.

    Sipilä huijasi sekä mediaa että politiikan tutkijoita vuoden 2015 öisen hänen ja Stubbin välisen sote-ratkaisun neuvottelutuloksen julkistamisessa. Sipilä oli uhkailevinaan eduskunnan hajoituttamisella mikäli sote-ratkaisua ei olisi saatu aikaan. Perjantaiyöllinen sote-neuvottelu oli vain julkisuutta varten tehty teatteritemppu., jolla hän onnistui huijaamaan sekä mediaa että kepun kansanedustajia. Sote-päätöksen mukaan kepu saisi sen kannattajien haluaman maakuntahallinnon ja kokoomus valinnanvapauden yhtiöittämisen kera.

    Todellisuudessa Sipilällä tuskin on mitään sote-palveluiden yhtiöittämistä vastaan, päinvastoin, se vain naamiotiin vain kokoomuksen tahdoksi. Sipilä ei kepun kannattajien etujen vuoksi voinut itse voinut avoimesti ajaa sote-palveluiden yhtiöittämistä ja niiden luovuttamista ylikansallisten sijoittajien saalistuksen kohteeksi. Emme tiedä, onko Sipilän vakuutuskuorissa olevaa varallisuutta sijoitettu sosiaali- ja terveyspalveluyrityksiin. Ainakin siellä näyttää tulevan mainiot voitontekomahdollisuudet. Ainakaan hän kerro sitä.

    Eriarvoisuustyöryhmän perustamien on mediahuomion kääntämistä pois Sipilän hallituksen räikeästi eriarvoisuutta lisäävästä politiikasta, jota tullaan naamiomaan alkiolaisella puhetyylillä. Köyhyyspuheella kalastellaan ääniä, mutta suurituloisia ja varakkaita suosivilla poliittisilla päätöksillä erityisetuja puolueen rahoittajille. Kepulla on populistinen kaksoisstrategia, joka on ollut menestyksellinen. Sipilä on kannatuksensa vuoksi vaarallisin ja vahingollisin populisti.

  9. 9

    Rosa Warski sanoo

    Veikkaisin, että tämän työryhmän tavoitteeksi tulee ”osallisuuden” ja uuden ”osallistamistulon” myyminen kansalle. Työryhmän johtaja prof. Juho Saari näyttää erikoistuneen nimenomaan yksinäisyyteen, ja näkee sen ikäänkuin kaikkien ongelmien juurena:

    http://www.hs.fi/elama/a1474947001630

    Saari on myös kirjoittanut kirjan juuri yksinäisyydestä:

    http://www.gaudeamus.fi/yksinaistensuomi/

    Osallisuudesta puolestaan puhui jo mm. KELA:n uusi pääjohtaja Elli Aaltonen, ja osallistumistuloa käsiteltiin täällä:

    http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/458858-tyottomat-vapaaehtoistoihin-se-olisi-merkki-etta-jokaisesta-valitetaan

    Myös prof. Hiilamolla näyttää olevan näppinsä pelissä.

  10. 10

    HTK sanoo

    Toisin kuin Uuninpankkopoika uskoo, hallituksella on aavistus ”kansan tympiintymisen määrästä”. Hallitus saattaa luottaa siihen, että vaikka kansa hiljaa keskenään purnaa ja kiroaa hallituksen päätöksiä, se ei kuitenkaan vaivaudu äänestämään edes protestiksi hallituspuolueita vastaan. Köyhempi kansanosa on poliittisesti niin vahvasti alistunut ja tuntee itsensä voimattomaksi, että se on menettänyt luottamuksensa kaikkiin poliitikkoihin.

    Kunnallisvaaleissa äänestysaktiivisuus oli vielä 1960-luvulla noin 80 %, jolloin vasemmistopuolueet olivat menestyivät. Viime kuntavaalien äänestysprosentti oli vain 58 % Silloin oli suuri määrä köyhien asuttamia alueita, joissa vaaleissa äänesti paljon alle 50 %. Matala äänestysaktiivisuus hyödyttää erityisen paljon oikeistoa: siitä on todisteena myös Europarlamentin vaalitulokset.

    Tulevat kuntavaalit saattavat olla viimeinen tilaisuus pysäyttää perskekohallituksen häikäilemättömän kiireinen ja epädemokraattinen sote-yhtiöittäminen ja yksityistäminen. Roima vaalitappio olisi varoitus hallitukselle. Erityisesti kepun ja persujen suuri vaalitappio pakottaisi ne tarkistamaan kantaansa.

    Mikäli hallituspuolueet eivät häviä vaaleissa niin, se johtaa myös erityisesti maaseutukuntien kiinteistöomaisuuden ajautumiseen yksityisten yritysten määräysvaltaan tai joutumiseen käyttöä vaille, koska sote-yhtiöt eivät niitä tarvitse.

    • 10.1

      Mirja Pekkonen sanoo

      Olen täsmälleen samaa mieltä.

      Ja on hyvä muistaa, että viime kunnallisvaaleissa Keskustan kannatus oli 18.7 % ja Perussuomalaisten vain 12.3 %. Se roima tappio ei galluppien mukaan ole edelleenkään mitenkään lähellä, voi jopa kääntyä voitoksikin.

      Paljon siis tarvitaan ahkeria jalkoja ja käsiä vaalityöhön ympäri maata, hallituspuolueiden rökäletappio ei vielä ole todellakaan kirkossa kuulutettu.

  11. 11

    Petri Sakkinen sanoo

    Maan hallituksessa soisi olevan hallitusammatilaisia. Pikkufirman entinen patruuna ei ole sellainen.

  12. 12

    Heli Heikkinen sanoo

    Surkeaa, lapsellista ja äärettömän vahingollista! Ja tämä saa vain jatkua, jatkua, jatkua… koska kukin ajaa omaa agendaansa ja myy muut pikkurahalla. Kokoomus: rahaa yksityistämisestä. Keskusta: valtaa maakunnissa. Persut: mamu-homo-mellakointi. Muusta viis, eikä hallitusta saa nurin, kun kukin perkele saa oman helvettinsä.

  13. 13

    Tanja Takalo sanoo

    Ensin Sipilä yritti suunnata huomion pois Terrafamesta ja mahdollisesta jääviysongelmasta heittämällä medialle puruluuksi aikeensa perustaa työryhmä eriarvoisuuden tutkimiseksi. Kun se ei saanut mediaa irroittamaan hampaitaan Sipilän nilkasta,otti hän avuksi urheilun. Suomihan on urheiluhullujen maa,eikös. Suurin otsikoin pääministeri heitti kannattavansa talviolympialaisia suomeen. Kun sekään ei riittänyt kansalle ja medialle, suuttui pääministeri ja ryhtyi kiukuttelemaan median tyhmyydestä.

  14. 14

    Tapio Osala sanoo

    ”Esteellisyys syntyy, mikäli virkamies tai luottamushenkilö on sellaisessa suhteessa käsiteltävään asiaan tai sen asianosaisiin, joka saattaa vaarantaa hänen puolueettomuutensa. Esteellisyyttä ei arvioida konkreettisesti vaan riittää, että puolueettomuus on objektiivisesti ajatellen saattanut vaarantua”. (Wikipedia)

    Jos on antamassa rahaa toiminnalle (Terrafame), jonka toiminta olisi vaakalaudalla ilman tuota rahaa (valtion tuki), niin samalla mahdollistetaan toimijan (Terrafame) jatkaminen ja esim. tilausten teko. Kun tilauksesta hyötyy omat sukulaiset (eikös siivun ko. metallifirmasta jopa omistanut oma lapsi?) niin silloin kyllä mielestäni ”puolueettomuus on objektiivisesti ajatellen saattanut vaarantua”. Mitä tapahtuu jos todetaan jääviys? Tuki peruutetaan vai sukulaisten firman tilaus peruutetaan? Uusi tukipäätös jossa Sipilä ei mukana? Uusi kilpailutus, jossa sukulaisfirma ei saa olla mukana?