Hölynpölyä ja tietämättömyyttä

Suomessa Kela maksaa edelleen täydet tuet Isisin riveihin lähteneille suomalaisille vierastaistelijoille. Asiasta nousi ensimmäisen kerran keskustelua julkisuudessa kesällä 2015, jolloin silloinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) sanoi, että nykykäytäntöä tullaan selvittämään. Tilanne on kuitenkin yhä sama kuin tuolloin.

Näin tekohengittää Ilta-Sanomat  vanhaa väitettä, jonka vääräksi todistamiseen tarvitaan vain vähän tietämystä. Jutussa ei taaskaan kerrota tarkemmin mitä ne vierastaistelijoille suorastaan virtana valuvat tuet oikein ovat. Katsotaanpa tarkemmin.

Jokainen Kelan kanssa asioinut tietää, että asumistukea saadakseen tarvitsee asunnon, josta joutuu maksamaan vuokran. Vuokra on aina suurempi kuin asumistuki ja tukioikeus tarkistetaan säännöllisin välein. Ulkomaille virtaava Kelan tuki ei siis voi olla asumistukea.

Lapsilisät menevät lasten elatukseen. Jos joku laittaa ne vaikkapa viinaan tai taistelemiseen terroristien riveissä, niin se on lapselta pois ja saattaa johtaa asiointiin lastensuojeluviranomaisten kanssa.

Työttömyysetuutta ei saa, jos ei ole työmarkkinoiden käytettävissä, eikä kokopäiväisesti ulkomailla sotiva ole. Vammaisavustusta ja kansaneläkettä saavia tuskin kelpuutetaan sotimaan, lääkekorvaukset menevät lääkkeisiin suoraan apteekissa ja opintotuki on sidoksissa opintosuorituksiin.  Toimeentulotukea ei makseta ulkomailla oleskeleville.

Onhan tukien väärinkäyttö tietysti mahdollista ja ainahan niitä joku käyttää väärin. Siitä jää kuitenkin kiinni. Jatkuvasti lehdissä on pikku-uutisia, joiden mukaan työttömyysetuutta perusteetta muutaman kuukauden nostanut on tuomittu petoksesta.

Koska Ilta-Sanomat nyt kuitenkin oikein ruotsalaiseen asiantuntijaan nojautuen kertoo tukien suoranaisesta valumisesta ulkomaille, niin se voisi myös kertoa mikä on sen ulkomaille täysimääräisesti maksettavan tuen nimi ja kuinka paljon näitä tapauksia on. Kuten eräs Fb-kaverini epäili, niin sen on pakko olla ne olemattomat kultahampaat, joita Kela MV:n tietojen mukaan maahanmuuttajille kustantaa ja jotka sitten taistelukentällä revitään irti ja myydään sotimisen rahoittamiseksi.

Kun iltapäivälehti julkaisee näin ilmiselvää hölynpölyä, niin ei ole ihme, että hyväuskoiset innostuvat ja  heitä haastetaan oikeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Erityisen hyvin tässä laijissa ovat edustettuina perussuomalaiset poliitikot.

Nyt on vuorossa Teuvo Hakkarainen, jonka puolustus rakentuu tietämättömyyteen vetoamiselle. On jo riittävän naurettavaa se, että lainsäätäjä vetoaa tietämättämyyteen lain sisällöstä. Vielä hullummaksi asia menee, kun muistetaan yleinen oikeusohje, jonka mukaan tietämättömyys lain sisällöstä ei poista teon rangaistavuutta. Jos poistaisi, niin oikeussalit olivat täynnä laista yhtään mitään tietämättömiä rikollisia. Ignorantia legis nocet, kuten muinaiset roomalaiset sanoivat.

Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? Siten, että klikkauksia metsästävien lehtien kannattaisi edes pikkuisen miettiä juttujensa todenperäisyyttä, jotta ne eivät vajoaisi MV:n tasolle. Osa ihmisistä on oikeasti niin tolloja, että he uskovat kaiken lukemansa. Sitten he purkavat närkästyksensä netissä ja päätyvät ihmettelemään oikeuteen, että ei kai minua voi tuomita, kun en tiennyt rikkovani lakia.

paskapuhetta

Kommentointi vain omalla nimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

 

EDIT 4.1.2017 klo 12.20

Teuvo Hakkarainen muuten esitti jo vuonna 2013 muutosta lakiin, jonka olemassaolosta hän ei vuonna 2017 tiedä. (Kiitos havinnosta, Mikko Sovijärvi)

15823313_10210824380740611_1309810078108545889_n

 

Kommentit (43)
  1. Minna Ylitalo
    4.1.2017, 12:05

    Jo viime kesänä Perussuomalaiset Nuoret esittivät poistettavaksi rikoslaista kiihottamista kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomista koskevia pykäliä. Perussuomalaisten kansanedustaja Hakkarainen ei siltikään tiennyt, että rikoslaki on olemassa. Niinpä niin. Ei vaikka rikos on ollut tapetilla jatkuvasti peruspersujen yhteydessä ja siitä on itketty ja kitisty rajakkisivustoilla iät ja ajat. Eikö Hakkaraisen puolustus todellakaan parempaan pystynyt? Mitenköhän oikeudenkäynnissä ylipäätään otetaan huomioon tälläinen tökerö valehtelu? Tuossahan syytetty pitää tuomaria ja oikeuslaitosta pilkkanaan.

  2. Juha Toivoniemi
    4.1.2017, 12:22

    Ai että olipa hyvin kirjoitettu taas kerran. Em vpi muuta kuin nauraa makiasti lukiessani juttuasi. Me tosiaan ollaan aika tomppeleita ja jotkut ovat vielä ääliöitä kun välillä uskotaan ihan huuhaata. Virkistävää lukea

Kommentointi suljettu.