Kun haave toteutuu

Ihminen on se miksi tekeytyy ja niinpä on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy. (Kurt Vonnegut)

Äiti_yö

Vuonna 2000 Timo Soini ilmoitti perustavansa oikeistopopulistisen puolueen. Uuden puolueen perustamisen sijaan hän teki perussuomalaisista sellaisen, ja nyt hänellä on oikeistopopulistinen puolue. Ongelmana on, että se ei enää pitkiin aikoihin ole pysynyt hänen käsissään.

Vielä muutama vuosi sitten Soini puuttui puolueen sisällä ilmenevään rasismiin varsinkin silloin, kun kyse oli jostain pienen paikkakunnan varavaltuutetusta. Nyt hän ei kommentoi edes kansanedustajiensa saamia rikostuomioita, vaan tyytyy joskus laiskasti toteamaan, että puolue ei hyväksy rasismia.

Teot osoittavat kuitenkin ihan muuta. Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja nyt hän toistaa puolueen lehdessä lisien kanssa samat sanat, joista hänet tuomittin. Tällä kertaa ei rikosilmoitusta pitäisi tehdä Hakkaraisesta, sillä hän vain kertoili ajatuksiaan toimittajalle. Nyt ne kansanryhmää vastaan kiihottavat puheet lehteen laittaneet toimittaja ja päätoimittaja kuuluisivat leivättömän pöydän ääreen.

Tampereen perussuomalaisten puheenjohtaja ja kansanedustaja Lea Mäkipään avustaja Terhi Kiemunki teki itse itsestään rikosilmoituksen, koska kukaan muu ei viitsinyt sitä tehdä. Hänet tuomittiin ja nyt hän jatkaa kapinointiaan lakia ja oikeutta vastaan. Nuorisojärjestön entinen puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen näkyi itkevän kovaa kohtaloaan oikeudessa ihan suorassa lähetyksessä, ja oikeuden päätös annetaan ensi maanantaina.

Yhteistä kaikille on, että yksikään heistä ei koe tehneensä mitään väärää. Ajatelkaapa, että puoluetuella julkaistava lehti kirjoittaa samaa tekstiä, josta kansanedustaja on saanut tuomion. Hallituspuolueen näkyviä toimijoita tuomitaan oikeudessa rikoksista ihan jonossa, mutta he pitävät tuomioita poliittisena ajojahtina. Puolueen puheenjohtaja sukeltelee uima-altaaseen Teneriffalla eikä asia kiinnosta häntä tippaakaan.

Vaikuttaa siltä, että Soini on väsynyt ja väistyy. Tilalle on kovassa nousussa Jussi Halla-aho ja hänen mukanaan koko nuivalisto. Varapuheenjohtajaksi on Laura Huhtasaarella kovasti kannatusta.

Näin näyttää Timo Soinin vuoden 2000 haave toteutuvan täydellisesti, mutta hänellä itsellään ei ole siihen enää mitään sanomista. Häneltä ei edes kysytä.

Halla-ahon ja Huhtasaaren johdolla puolue kutistuisi, sillä jo nykyiseen menoon tympääntyneitä lähtee puolueesta. Vielä enemmän lähtee, jos tämän vieremäläisen valtuutetun lisäksi kannatusjoukoisa on enemmänkin poliittisten vastustajien “kylymäämisestä” haaveilevia.

Kun tarpeeksi monta on lähtenyt, niin jäljelle jää vain hurmahenkien ydinjoukko. Sitten koko puolue voidaankin lakkauttaa lain ja hyvän tavan vastaisena.

Toinen ja mielestäni parempi vaihtoehto on, että puolueen asiallinen väki näyttäisi äärioikeistolle ovea. Eiväthän nämä nuivat ole koskaan keskittyneet mihinkään muuhun kuin rähisemiseen ja oman kovan kohtalonsa suremiseen, kun  oikeuslaitos heitä vainoaa. Ei heille voi antaa minkäänlaista vastuuta yhteiskunnan pyörittämisestä.

Varo haaveitasi, sillä ne saattavat toteutua. (Tuntematon)

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

 

 

Kommentit (19)
  1. Jussi Pelkonen
    14.1.2017, 10:50

    Sinänsä vähäpätöinen lisäys asiaankäyvään ja jälleen hienoon kirjoitukseesi: Olisiko lopun aforismi peräisin puolalaiselta Stanislaw Jerzy Leciltä?

    (Anteeksi nimen kirjoitusasun virheet…)

    1. Saku Timonen
      14.1.2017, 13:02

      Paljon mahdollista, sopisi hyvin hänen sanomakseen.

  2. Cai Melakoski
    14.1.2017, 11:14

    Hei
    Tämä ei ole tarkoitettu julkaistavaksi kommentiksi, mutta kun en tiedä sähköpostiosoitettasi, niin viestin näin.
    Jutustasi tuli mieleen, miten Saksassa kävi Vaihtoehto Saksalle puolueelle.
    Sen varalta, että et ole paneutunut Saksan AfD:n touhuihin, kerron sen, että se puolue ei alunperin ollut äärioikeistolainen, vaan leppoisampi oikeistopopulistinen tapaus. Sikäläiset halla-ahot ja huhtasaaret kaappasivat puolueen saatuaan 60 % puoluekokousväestä taakseen, ja sitten alkoi rasismi roiskua. Olen kirjoittanut asiasta lyhyesti eilen Vasen Kaistassa julkaistussa jutussa:
    https://vasenkaista.fi/2017/01/euroopan-vaalit-2016-mita-saksassa-nyt-tapahtuu/
    Kiitos sinulle Suomen tärkeimmästä blogista! Ihailen asiallista ja perusteellista otettasi suuresti.
    Parhain terveisin

Kommentointi suljettu.