Lainrikkojat ja mielenosoittajat

Helsingin keskustassa on jo toista viikkoa meneillään kaksi mielenosoitusta. Toisessa vastustetaan lakia noudattaen turvapaikanhakijoiden pakkokäännytyksiä ja toisessa käydään talvisotaa kaikkia maahanmuuttajia vastaan. Öisin nämä talvisodan sankarit hiipivät vakoilemaan toiseen mielenosoitukseen osallistuvia ja yrittävät provosoida välikohtausta. Välillä he tekevät hyökkäyksiä luistelevia, maahanmuuttajilta näyttäviä lapsia vastaan ja huutelevat heille törkeyksiä.

Poliisi on seurannut ja ohjeistanut molempia mielenosoituksia. Pakolaisten puolesta mieltään osoittavat ovat noudattaneet poliisin ohjeita ja siirtäneet leiriä. Suomi ensin -liikkeen soturit eivät väistyneet tuumakaan, vaan vastustivat poliisia väkivaltaisesti. Sen seurauksensa kaksi heistä otetiin kiinni. Liikkeen komentaja Marco de Wit päätyi putkan kautta terveyskeskukseen hoidattamaan virtsakiviään. Hän antoi sairasvuoteelta itsesäälissä rypeviä lausuntoja suvakkipoliisin raakuudesta ja joutumisestaan kidutuksen uhriksi. Seuraavana päivänä tämä aikoinaan Suomen armeijaa kaksoiskansalaisuutensa turvin pakoillut sotapäällikkö oli taas johtamassa joukkojaan.

Lainaan Reija Härkösen Facebookissa sanomaa:

“Suomi ensin -joukkio on rikkonut lakia, määrätty poistumaan, tullut takaisin toiseen paikkaan kuin mihin heidät on määrätty, kieltäytynyt poistumasta ja nyt jatkaa mielenosoitusta poliisin suojeluksessa.

He osoittavat mieltä väärän värisiä, väärää kulttuuria edustavia ja näiden seikkojen vuoksi heidän mielestään Suomea ja valkoista suomalaista uhkaavia ihmisiä vastaan. Sunnuntaina he pelottelivat asema-aukiolla luistelevia ulkomaalaisen näköisiä lapsia. Tähän mennessä he ovat jo aiheuttaneet lukuisia häiriöitä vastaanottokeskusten pihoilla ympäri Suomea.

Yhdessä perussuomalaisten ja muun ns. “tolkun väen” kanssa he ovat harrastaneet vuosia jatkunutta kiihottamista ja vihapuhetta somessa ja vaali- ja puoluetilaisuuksissa. Heillä on siis myös yhteiskunnan rahallinen tuki toiminnalleen. Siksi voitaisiin olettaa, että he pysyisivät lain ja järjestyksen rajoissa ja käyttäytyisivät ihmisten tavoin.”

Luulisi kansanedustajien yksimieleisesti olevan laillisuuden kannalla, mutta eivätpä ole. Meillä on ainakin yksi kansanedustaja, jonka mielestä jopa poliisin väkivaltainen vastustaminen on pikkujuttu. Laura Huhtasaarelle kieroutunut ja rasistinen kansallismielisyys on niin pyhä asia, että se oikeuttaa kaiken.

16830783_1271051766294585_8808182552549194556_n

Kun hänelle kerrotaan lakia rikotun, niin hän sivuuttaa sen kevyesti. Ei tapahtunut mitään erityisempää.

 

16864108_10212538720371826_612065168453294153_n

16865048_10212538786173471_3435988131338775803_n

Erityisen iloinen saamastaan kannustuksesta lienee sisäministeri Paula Risikko, jonka toimintaan Huhtaaari vetoaa.

lh

Huhtasaari antaa ymmärtää, että siinä toisessa mielenosoituksessa on mukana laittomasti maassa olevia. Tuskin on, sillä viranomaisohjeiden mukaan heidät on otettava kiinni ja palautettava. Marco de Wit on videolla sanonut, että siellä on terroristeja. MV on perverssiin tapaansa julistanut, että siellä harjoitetaan suvakkihuorien ja laittomien pakolaisten välistä seksiä, ja onpa sinne viety pikkutyttökin seksiobjektiksi. MV julkaisi teltalla vanhempansa seurassa vierailleen lapsen äidin nimen ja lapsen kuvan tunnistamattomaksi hämärrettynä. Tällaista ujoutta ei tuntenut Tuonen Joutsen Tiina Wiik, joka julkaisi blogissaan lapsesta selkeän kasvokuvan.

Mielenilmaus on nopeasti muuttunut näiden rajoja kiinni vaativien sairaissa mielissä Sodomaksi ja Gomorraksi.

Sairaat mielet kehittelevät sairaita fantasioita. Hallituspuolueen kansanedustaja pitää toimintaa kansallismielisenä, isänmaallisena ja kaiken kaikkiaan kannatettavana asiana. Poliisiakin voi vastustaa, sillä se ei ole mikään vakava juttu. Pääasia on, että saadaan lietsotuksi vihaa ja yllytettyä väkivaltaan.

Jos joku innostuu liikaa ja rupeaa yllytettynä toimimaan, niin arvatkaapa ottaako kansanedustaja vastuusta mistään.

 

 

 

Kommentit (10)
  1. Joni Pelkonen
    21.2.2017, 13:28

    Taitaa näitä maanpuolustajia vain harmittaa, että juna meni jo. Nimittäin se juna, jolla pääsi patsastelemaan lehtien palstoilla ja nostamaan mukavia edustajanpalkkioita ihan vain levittämällä vihaa ihmisiä kohtaan joilla ei ole mitään mahdollisuutta puolustautua. Mitään ei tarvinnut osata, mitään ei tarvinnut tietää, mistään ei tarvinnut ottaa selvää. Senkun toisteli sanoja “maahanmuuttopolitiikka” ja “islam” liitti sen ihan mihin tahansa pahaan mikä mieleen juolahti. Aika ajoin muistutettin että eihän tässä rasisteja olla, tietenkään.

    Nyt on helpot pisteet kerätty ja aikoja sitten ja tarjolla on enää paikkoja facebookin komediasivustoilla.

  2. Kimmo Virtanen
    21.2.2017, 13:41

    Häiriköimällä (hajonnut) SE joukkio haluaa julkisuuteen (väärä vaalipiiri).
    Ollaan kaikkia vastaan. Itse asia on kauan sitten hämärtynyt: What are we fighting for?
    Don’t ask me, I don’t give a damn, Next stop is Itäkeskus?
    Poliisikin vain nauraa heille. Huhtasaari ja Janitskin pressaksi? Molemmat rasisteja ihan täysillä.

    1. Jartsa Kangas
      21.2.2017, 14:15

      Tätä leiriytymisfarssia kun olen seurannut niin tuntuvat Suomi Ensin! -liikkeessä vastustavan ainakin
      1) maahanmuuttajia (lienee itsestäänselvyys),
      2) suvakkeja (joita ovat kaikki muut kuin he itse),
      3) poliisia (ennen poliisi oli natsisika, nyt se on suvakki),
      4) muita “kansallismielisiä” (riidoissa kaikkien kanssa),
      5) kaikkia puolueita, erityisesti persuja ryöpytetään kovasti (paitsi laura Huhtasaari on ihq)

      Itse asiassa poliisi tuntuu olevan “kansallismielisten” päävihollinen, jota tulee uhmata kaikin tavoin:
      https://www.youtube.com/watch?v=0kYe0BBJ0DY

      (Ylläpitäjä poistakoon linkin jollei jakaminen ole suotavaa.)

Kommentointi suljettu.