Kuka kakki kadulle?

“Maahanmuuttoviraston ja tuomioistuimien päätöksiä ei jalkaa polkemalla kaadeta. Yötä päivää metelöiminen ja riehuminen ydinkeskustassa häiritsee tavallisia kansalaisia, eivätkä laittomat maassaolijat saavuta tempauksellaan mitään.”

“Leirintäalueesta on seurannut paljon häiriötä, ja kaupungin katuja on sotkettu ja käytetty ulkohuussina. Häiritsevä, viikkoja kestävä protesti ei kuulu kokoontumisvapauden piiriin, vaan mielenosoitus on voitava rauhallisesti purkaa.”

Näin tarinoi perussuomalaisten puoluelehti Suomen Uutiset Helsingin keskustassa jo toista viikkoa jatkuvista mielenosoituksista. Suomen Uutisten mukaan sinne ovat leiriytyneet “laittomasti maassa olevat siirtolaiset”, ja lehti vaatii mielenosoituksen hajoittamista.

Mielenosoituksia on kuitenkin kaksi. Suomi ensin -porukka on leiriytynyt paikkaa vaihtaen pitämään jopa poliisin vastustamiseen johtanutta performanssiaan kansanedustaja Laura Huhtasaaren tukemana. Juuri he siellä metelöivät ja polkevat jalkaa. He käyvät jopa ohikulkijoiden kimppuun, kuten tästä videosta näkyy. Keltaiseen liiviin pukeutunut järjestyksenvalvoja käskee juopuneen oloista paikalle seisahtunutta siirtymään, mutta väistyy sitten syrjään ja päästää oman porukan liivittömän gorillan toimimaan. Poliisi voisi ottaa harkintaan järjestyksenvalvojan pätevyyden tehtäväänsä.

Tämä rähinäsakki häädettiin Lasipalatsin vierestä, ja Helsingin Uutisten mukaan juuri he jättivät jälkeensä roinaa käymälästä alkaen. Jollain videolla Marco de Wit kertoi suuresta huojennuksesta, jonka juuri käymälän saaminen paikalle sai aikaan.

Nyt on kaksi totuutta, joista toisen on oltava vaihtoehtoinen. Suomen Uutisten mukaan sotkua aiheuttivat pakolaisten pakkokäännytyksiä vastustavat, ja Helsingin Uutisten kuvan kanssa kertoman mukaan Suomi ensin -väki.

Suomen Uutiset ei ole sitoutunut Journalistin ohjeisiin. Se voi ihan vapaasti suoltaa mitä tahansa, ja niin se tekeekin. Sen “uutisten” taso on usein netin törkyjulkaisu MV:n tasoa. Se ei ole mikään ihme, sillä lehden päätoimittajana on Hommafoorumin perustaja Matias Turkkila. Toimittajiksi on rekrytoitu puolueen kannattajia ja joskus tuntuu siltä, että osa on värvätty suoraan Hommafoorumilta. Lehti toimii puolueen äänenkannattajana, joten käytännössä sen maksavat veronmaksajat puoluetukena.

Helsingin Uutiset on ilmaisjakelulehti, mutta osa isompaa konsernia. Sitä tekevät oikeat toimittajat.

Suomen Uutiset tarjoilee tässäkin asiassa lukijoilleen vaihtoehtoisen totuuden, eli suomeksi sanottuna huijaa jättämällä puolet kertomatta. Sääliksi käy niitä, jotka saavat kaiken tietonsa tästä puoluelehdestä.

Suomi ensin -mölisijät puolestaan näyttivät selvästi, että heistä ei ole edes paskahuussin vartijoiksi, saati sitten isänmaallisuuden vaalijoiksi.

Yhdessä asiassa olen Suomen Uutisten kanssa samaa mieltä. Järjestyshäiriöitä ja sotkua aiheuttavan sekä poliisia jopa väkivaltaisesti vastustavan jengin leiri pitäisi poistaa kaupungin keskustasta.

 

Kommentit (36)
  1. Eine Paananen
    22.2.2017, 09:18

    Täällä on aloitettu kuntavaalikampanja.Postlaatikoihin jaetaan joka viikko Suomen uutiset.Siinähän tietysti on hyvin kirjoitettuja puolustuspuheita ja mitä hienoa ovat saaneet aikaan eduskunnassa???.Ihmiset ,jotka eivät seuraa muuta mediaa saadaan helposti uskomaan mitä vain.

    1. Johannes Aaltonen
      22.2.2017, 10:02

      Minä sanoisin, ettei kenenkään tulisi seurata pelkästään jotain puoluepoliittista julkaisua, oli se sitten minkä puolueen hyvänsä.

      Ja uskaltaisin väittää ettei sellaisia ihmisiä ole olemassakaan, kun monipuolisia informaatiokanavia on kyllästymiseen saakka saatavilla. Tietenkin lähdekritiikki ja medialukutaito voi jollain olla heikko.

    2. Mirjami Virtanen
      22.2.2017, 11:00

      On kaksi totuutta nykyisin. Se, minkä me somen käyttäjät tiedämme (esim, Suomi Ensin on itse videoinut tarkkaan tämän hupitteluleirinsä) ja minkä kuvan asioista saavat sitten he, jotka lukevat vain uutisia tai paperilehtiä. Maaseudulla asuville muodostuu ihan oma kuva, heille joku Rautatieasema ja maahanmuuttajat ovat todellinen pelättävä asia kun paikalliset propagandistit heille niin kertovat.

      1. Sami Lappalainen
        22.2.2017, 11:15

        Sitten on faktat. Ne ei muutu muutenkuin sairaan mielen arvottomalla vääntelyllä, eikä siltikään asia siitä muutu. Fakta on fakta vaikka sen voissa paistais, harmillista on, että on ihmisiä jotka ei huomaa faktaa vaikka sillä löisi näköön :/

      2. Johannes Aaltonen
        22.2.2017, 12:48

        Minä esimerkiksi olen lähes koko ikäni asunut maaseuduilla ja en ole vielä tähän ikään mennessä pelännyt ensimmäistäkään rautatieasemaa saati sitten maahanmuuttajaa.

        Minusta on aika erikoista tehdä tuollaisia yleistyksiä maaseudun ihmisistä pelkän oman oletuksensa varaan, mutta jokainen taaplaa tietysti tyylillään.

        1. Mirjami Virtanen
          22.2.2017, 15:31

          Maahanmuuttokriittiseen someen kirjoittelijat pelkäävät ja peloittelevat rautatieasemalla ja tunneleilla. Suomi ensin Wit on tehnyt monia youtubeja, joissa kuvaa rautatieasemaa, kuvailee sen vaarallisuutta, ei tänne suomalainen uskalla tulla, samoin metroa ja metroasemia. Samoin perussuomalaisten vakioaineistoa aivan Olli Immosesta lähtien, etenkin tuo metrolla ja Itä-Helsingillä peloittelu.

          Kyllä tuo aktiivinen peloittelu näyttää somekirjoitusten mukaan hyvin tepsineen.

        2. Sami Lappalainen
          23.2.2017, 10:31

          Minäkin olen maaseudun ihmisiä, mutta opin senkin että ei kaikki halua tietää maailmasta, eikä muusta kulttuurista. He mieluummin asuvat kuplassaan ja välttelevät kaikkea mikä ei sovi heidän arvoihin. Joten onko vika missä?

  2. Jarno Laivola
    22.2.2017, 09:53

    Vaikka Suomi ensin -liikkeen pöllöilyillä on oma kieroutunut viihdearvonsa (näin kun ei tarvitse itse niillä nurkilla liikkua), en panisi kauheasti pahakseni, vaikka poliisi laittaisi pisteen edes osalle törttöilyistä. Onko esimerkiksi tämän jv-liiveissä aika ajoin mukana kekkaloivan SE-aktiivin toiminta ollut sellaista, mitä järjestyksenvalvojalta edellytetään? Väittäisin, että pienemmästäkin on kortteja keräilty pois.

Kommentointi suljettu.