Vahtikoira kahleisiin

”Poliitikot haluavat, että poliitikoilla olisi enemmän valtaa Ylen asioihin. Siispä poliitikot kasaavat poliitikkotyöryhmän valmistelemaan asiaa. Valmistelun tuloksista poliitikot tekevät lakiehdotuksen, josta poliitikot päättävät.”

Näin osuvan kuvauksen Yleisradiota koskevaan lakiin tulevista muutoksista näin Facebookissa. Lakiesitys perustuu  Yleisradion tehtäviä ja rahoitusta arvioineen parlamentaarisen työryhmän esitykseen. Tulevaisuudessa Ylen hallitus ei enää päätä strategiasta, vaan tehtävä siirtyy hallintoneuvostolle. Lisäksi yhtiön tehtävistä poistuu maininta monikulttuurisuuden tukemisesta. Sen sijaan Ylen tehtävänä on tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta.

Tässä tiivistetysti muutokset, joiden on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

yle

Näiden muutosten takana on ministeri Anne Bernerin asettama ja Arto Satosen vetämä työryhmä, johon ovat kuuluneet mm. sellaiset politiikan vilttiketjulaiset kuin Ritva ”Kike” Elomaa ja Teuvo Hakkarainen. Hakkaraisen mukaan Ylen uutisointi on nojannut liikaa vihervassarien näkökulmaan, ja nyt asiaan tulee muuutos. Näin toteutuu lupaus, jonka Olli Immonen antoi heti tultuaan valituksi hallintoneuvostoon. Hän sanoi pitävänsä huolen siitä, että Yle rupeaa lähettämään kansallismielistä ja isänmaallista ohjelmaa.

Nyt loppuu viimeinkin se vihattu monikulttuuri eli mokutus ja sen tilalle saadaan isänmaallista ohjelmaa. Jo Hommafoorumin alkeiskurssilla nuivaliston alokkaat oppivat, että Suomen laki vaatii mokuttamista. Tästä on todisteena juuri Yleisradiolaki, kuten minullekin on kymmeniä kertoja sanottu. Lakiesitykseen on kuitenkin otettu toinen vihattu sana eli suvaitsevaisuus. Seuraavaksi varmaan ratsastetaan torvet soiden sitä vastaan.

Tuolla viilauksella ei ole käytännössä mitään merkitystä. Paljon vakavampi juttu on strategiasta päättämisen siirtäminen hallitukselta hallintoneuvostolle. Tähän asti asiasta päättäneeseen hallitukseen kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan jäsentä, jotka eivät saa olla hallintoneuvoston jäseniä eivätkä kuulua yhtiön muuhun ylimpään johtoon. Lisäksi heidän tulee edustaa riittävän monipuolista asiantuntemusta ja molempia kieliryhmiä.

Hallintoneuvosto koostuu pääosin poliitikoista, joille ei aseteta minkäänlaisia pätevyysvaatimuksia. Nykyisen hallintoneuvoston kokoonpano löytyy täältä.

Jos Olli Immonen ja Jari Ronkainen saisivat päättää, niin luultavasti ajankohtaisohjelmat korvattaisiin Työmiehen tuumaustunnilla ja Pikku Kakkosessa luettaisiin Elias Simojoen Palavaa pensasta. Uutisissa kerrottaisiin mahtipontisella äänellä nerokkaiden johtajiemme loistavista teoista, joilla maatamme uhkaavat viholliset torjutaan, ja lopuksi soitettaisiin Maamme-laulu. Asiasta kertoo vähän vakavammin Jussi Korhonen blogissaan.

Ymmärrän kyllä, että perussuomalaisille tämä lakimuutos on ihan kohtalon kysymys. He ovat puhuneet koko ajan Yleisradiota vastaan ja syyttäneet sitä vihervasemmiston linnakkeeksi. Heille on tärkeää saada aikaan edes jotain näkyvää. Tosin he saattoivat tehdä itselleen karhunpalveluksen, sillä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen he menettävät vaikutusvaltansa myös Ylen hallintoneuvostossa. Sitten on vaarana, että uusi hallintoneuvosto tekee toisenlaiset linjaukset ja tuutista rupeaa tulemaan taas sitä kammottavan punavihreää mädätystä.

Mutta mikä on muiden hallituspuolueiden motiivi puuttua Ylen ohjelmasisältöön? Sitäpä ei tarvitse kauan miettiä. Riittää, kun muistelee pääministeri Juha Sipilän yhteentörmäyksiä Ylen kanssa. Poliitikot ovat selvästi päättäneet panna vallan vahtikoiran kahleisiin.

 

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    Kiki sanoo

    Sakari, ”suvaitsevaisuus” kuten ”sananvapauskin” ovat jäljellä siksi, että Ylen pitää suvaita nimenomaan ”kansallismielisiä” eli kaikenlaisia kiemunkeja ja immosia ja antaa sananvapauden nimissä tilaa heidän äkkiväärillekin mielipiteilleen. Epäilen ainakin.

    Samaa lyhytnäköisyyttä minäkin ihmettelin. Persut taitavat uskoa, että gallupit ja joukkopaot heidän puolueestaan ovat vain punavihreän median vääristelyä ja parin vuoden päästä he ovat edelleen hallituksessa. Entä jos parin vuoden päästä – tämän hallituksen tekemien päätöksien takia – käännös onkin jyrkästi vasempaan niin hallituksessa kuin Ylessä?

  2. 2

    Niko Mikkanen sanoo

    Kannattaa huomata myös tuon nykyisen hallintoneuvoston keskustalaispainotteisuus. Keskusta odottaa pärjäävänsä kohtalaisesti vaaleissa, koska kokoomus on hallituskaudella kerännyt haukut ja persut halveksunnan. He luottavat siis siihen, että he saavat seuraavien vaalienkin jälkeen tukevan jalansijan YLEn ruorissa.
    Tuntuu, että tämä on osa sitä keskustalaista vallankaappausta, johon mm. maakuntajaolla tähdättiin: Siirretään valta maakuntiin, joissa keskustalaiset saavat yliedustuksen, ja sitten keskustan hallinnoima propagandakoneisto, joka tunnettiin ennen YLEnä, pitää huolen, että julkista vastaansanomista ei tapahdu.

    • 2.1

      Eeva Vainio sanoo

      Niko Mikkanen. Juuri tuolta vaikuttaa. Kammottavaa!

    • 2.2

      Sofia sanoo

      Keskusta pärjää aina kaikissa vaaleissa koska sen kannattajat ovat äärimmäisen uskollisia tapahtui mitä vaan.

  3. 3

    Mirjami Vrtanen sanoo

    Onko tämä nyt suuntaus jotenkin kohti Pohjois-Koreaa, seuraavaksi, kun Immosen pienokaisetkin ovat koulussa, siellä ei marssitaan tasatahtia kajautellen kansalllismielisiä iskulauseita sinivalkoisissa asuissa. Pidän itseäni hyvin isänmaallisena, minulle Suomi on paras paikka, mutta minun isänmaallisuuteeni ei häviä , vaikka Suomessa asuisi toisenlaisesta kulttuurista tulleita tai toista uskontoa tunnustavia.

    Tuleeko vaan kansallismielisillekin kiistaa, soiko radio Suomessa maamme-laulu ja jääkärien marssit ja Sibelius jatkuvasti vaiko tuon toisen kansallismielisen porukan lempimusiikki Jösse Järvenpään humpat.

  4. 4

    Eine Paananen sanoo

    Hakkarainen sanoi jo aiemmin ,että ylellä tulee liikaa viihdeohjelmia.Liekkö tarkoittanut a studiota ,mot ohjemaa vai mitä.Elämän koulu ja vähän laitapuoli tekee ihmisestä asiantuntijan.

  5. 5

    Tanja Takalo sanoo

    Ei voi kuin ihmetellä nykyhallituksen meninkiä. Toivottavasti Elomaat ja Hakkaraiset ovat yhden kauden tähdenlentoja. Persut eivät kunnioita tippaakaan sen enempää kansaa kuin muita poliittisia puolueita. Halveksivat puheet ”vihervassareista” koskevat myös melkoista määrää kansalaisia. Tätä persut eivät tietenkään ole tulleet ajatelleeksi, mutta ajajttelu ei ole ko. puolueessa hyve.

    • 5.1

      Johannes Keränen sanoo

      Eivät ole yhden kauden tähdenlentoja, ikävä kyllä. Hakkarainen on valittu eduskuntaan kahdesti ja Elomaa kolme kertaa.

    • 5.2

      liisa hirvonen sanoo

      Perussuomalaisten kannatus on romahtanut. Persujen kannatus on jo pitkään ollut alle 10%. Se on kaikissa arvioissa pudonnut alle vihreiden ja vasemmistoliiton kannatuksen. Demareiden kannatusluvut ovat suuremmat kuin persuilla on koskaan ollut tai tulee koskaan olemaan. Persujen halla-aholaiset odottavat valta-asemaan pääsyä. Osa entisistä perussuomalaisten jäsenistä ja aktiivipoliitikoista on jo vaihtanut puoluetta. Soinin plokipuheet ovat entistäkin hullumpia, kun tosiasioita ei myönnetä.

  6. 7

    Mikko Honkonen sanoo

    Siitä lähtien kun olen ollut muutakin kuin vaahtosammuttimen kokoinen kuolaava kakkakone, on ollut minulle ollut itsestäänselvää että jos kuulen jostain isommasta jutusta joka yhtään epäilyttää, kannattaa katsoa myös YLEn uutinen aiheesta. YLE oli lapsena mielessäni yhtä kuin totuus, tai ainakin lähinnä mitä missään mediassa sitä pääsin.

    On vähintäänkin surullista, ehkä jopa pelottavaa, että tätä ansaittua arvostusta ollaan nyt nakertamassa vaivihkaa pois. Saako maksaa vähän isompaa YLE veroa jos sillä voisi varmistaa että poliitikkoja saa edelleen tökkiä verbaalisella kepillä kun he törttöilevät ja kansalaisille voidaan kertoa uutisia jotka eivät ole millään tasolla luokiteltavissa hallituksen propagandaksi?

  7. 8

    Raimo Korhonen sanoo

    Siis korvattaisiin Työmies Putkosen tuumaustunnilla!

  8. 9

    maaria sanoo

    Kyllä tää aikamoinen poliisivaltio alkaa olla…

  9. 10

    Erkki Posti sanoo

    Tajuavatkohan PersSuomalaiset, että seuraavassa eduskunnassa he häviävät maan päältä ja samalla YLE:n hallintoneuvostosta? Silti olen sitä mieltä, ettei Suomi tarvitse Ryssäläis-Korealaista hallinnon propagandatiedotusta.

  10. 11

    Virva Itäranta sanoo

    Olisiko niin, että tässä demokratian kaikenkattavassa äkkiraiskauksessa käytetään hyväksi yllätystä ja uhrin hyväuskoisuutta? Kuten Mikko tuossa yllä sanoi, aina on ollut uskottava YLE. Paljon muutakin on ollut, kuten hyvä koulutus, perusturva ja terveydenhuolto. Näitä tukipilareitamme on vaalinut politiikka, johon olemme kutakuinkin voineet luottaa.

    Nyt olemme lyhyessä ajassa siirtyneet valistumattomaan itsevaltiuteen. Luulisi jonkinlaisen heräämisen tapahtuvan, vaikka olemmekin hitaanpuoleista kansaa.

  11. 12

    Tero Sivula sanoo

    Tämä kansa ei siedä mitään eikä ketään itseään suurempaa. Se on taituri vihassa eikä rakkaudessa, sillä se ei voi rakastaa muita kuin itseään ja omasukuista.
    Jos minulle viimeisellä hetkelläni sanotaan, että tällä niemellä asuu kansa, joka ei ole velisurmainen, ei salavihainen, ei naapurikateinen, niin silloin minä voin hyvällä syyllä silmäni ummistaakin, sillä silloin minä tiedän, että Suomen kansa on kuollut.
    – Eino Leino

  12. 13

    Rintsu sanoo

    http://www.iltalehti.fi/politiikka/201703022200079663_pi.shtml

    Tuossahan se tavoite on suoraan sanottu – että pitäisi päästä vähän katsomaan miten siellä toimitaan

    Ja että toimittajat ovat perussuomalaisia vastaan koska perussuomalaiset ny vaan tuppaavat missä tahansa asiakysymyksessä jäämään alakynteen. Siis milloin asia ei koske kehonrakennusta tai sahaustekniikkaa.

    Ei pidä ihmetellä jos asia saa muissakin puolueissa kannatusta. Mikäs sen kätevämpää kuin rakentaa yleisradiosta seuraavien hallitusten ikioma äänitorvi jolloin vaalimainontaan ei tarvitse uhrata läheskään yhtä paljoa rahaa kun sitä on ylen kassassa puoli miljardia käytettävissä.

    Mutta miten asia liittyy perussuomalaisiin onkin toinen kysymys? Nykyisillä kannatuslukemilla kun perussuomalaisilla ei tule olemaan hallituspaikkaa eikä kovin montaa kansanedustajaakaan joten seuraavassa ylen hallintoneuvostossa ei tule olemaan ainuttakaan perussuomalaista. Toivottavasti muut puolueet muistavat jatkossa kiittää perussuomalaisia tästä ilmaisesta lahjasta.

    Hakkarainen totisesti on sahuri ja parhaillaan näyttää meille esimerkkiä siitä miten sahataan omaa oksaa.

  13. 14

    Sofia sanoo

    Aikanaan meillä tuli aika paljon neuvostoliittolaisia ohjelmia. Ne olivat hyvä esimerkki isänmaallisista ja kansallistuntoa nostattavista ohjelmista. Ja tavattoman tylsiä. Sellaista mutta tietysti suomalaista ohjelmaa YLE:ltä sitten tulisi. Puistattava ajatus.

    Olen muuten huomannut etteivät monet fiksut, tavalliset ihmiset ole lainkaan tietoisia tai kiinnostuneita hallituksen tekemisistä tai vaikkapa Yleisradion ongelmista. Mieskin ihmettelee välillä mitä minä oikein jatkuvasti höpisen.

  14. 15

    Rintsu sanoo

    Ai nii… jatkoa edelliseen.
    Jos mä olisin perussuomalainen niin nyt kun on hallitusvaltaa ja eduskuntavaltaa niin mä tekisin kaikkeni sen eteen, että yle betonoitaisiin semmoiseksi linnakkeeksi johon vaikuttaminen päivänpolitiikasta käsin olisi mahdollisimman vaikeaa.

    Turvaisin siis selustani siltä varalta, että puolueeni kannatus romahtaa marginaaliin niin silti olisi jokin julkinen kanava jossa pienetkin saavat äänensä kuuluviin.

    Mutta asia on tietysti hirmuisen vaikea ymmärtää milloin maailmassa ei ole muita kuin mä ja vihervassarit. Niin ja demla ja suvakit. Ja ituhipit ja homot.

  15. 16

    Jan sanoo

    Kaikesta paras ratkaisu tähän olisi se, että YLE:ä supistettaisiin niin, että koko laitoksen tehtävä on näyttää uutiset, sää, eduskunnan täysistunnot, viranomaistiedotteet, keskusteluohjelmat, tentit ja jotkut dokumenttiohjelmat/elokuvat. Sitten se olisi niin neutraalia kuin voisi olla ja kustannukset pysyisivät alhaalla. Kaksi TV-kanavaa ja yksi radiokanava riittäisi.

    • 16.1

      Sofia sanoo

      Sopiihan se. Kunhan tulee samat ohjelmat kuin Teemalla. En muuta katsokaan.

      • 16.1.1

        Jan sanoo

        Teeman ohjelmat kuuluu yksityisille. Muutama tärkeä ja merkittävä dokumentti vois toki näyttää.

        • 16.1.1.1

          Joni Pelkonenn sanoo

          Aivan totta, pelkkä kaupallinen televisiotuotanto riittää, mihin sitä epäkaupallista nyt enää tarvitaan. Ainahan oikeistolainen rahavalta on kansan etua ajatellut. Vai miten se menikään.

          • 16.1.1.1.1

            Jan sanoo

            Kansan etu on se, että politiikkojen tekoja näytetään valtiollisella TV- ja radiokanavalla. Samalla niitä tentataan ja niiden tekoja tutkitaan jatkuvasti sekä keskustellaan keskenään. Vain tämä tulisi olla yleisradion sisältö.

            Viihdeohjelmat, elokuvat ja dokkarit kuuluu kaupalliselle kanavalle, josta jokainen voi valita itse mitä haluaa. Eihän nytkään ole pakko katsoa YLE:n ohjelmia ikinä.

  16. 17

    Jari Kähkönen sanoo

    Kylläpä johtui tätäkin Sakarin blogimerkintää lukiessani mieleen Erkki Liikasen Kolmen konstin timpermannin kertsi, kun tänä 24 tunnin uutispäivänä päivystävinä persutrolleina olleiden ex-urheilijabimbosta b-julkkikseksi muuttuneen Elomaan ja juoppotöhösahuri Hakkaraisen koketteeraamista arvioin. Se siinä vaan on erona, että Liikanen teki laulunsa tarkoituksellisesti ja tietäen viihteeksi, jossa sujuvaksi sorvaillun lyriikan piti olla synkronissa soiton kanssa. Elomaasta ja Hakkaraisesta taas en olisi niinkään varma. Häkellyttävä ja kulttuurisodan käyminen, ne ovat ensimmäiset mieleen johtuvat sanat. Eli, jos saadun julkisuuden laatu ei miellytä, ei ensimmäisenä tule mieleen että mitä tuli itse tehtyä vaan ollaan syyttelemässä koneistoa. Ja sitten on tietysti tämä suomalaisuuden sekä isänmaallisuuden ei yhtään keneltäkään kysymällä tehty tavattoman ahdas uudelleenmääritely. Hoh-hoijaa.

    On unohtunut puolituntiset käsittämättömät täysin naama vakavana tehdyt ajankohtaisohjelmat, joissa kaksi omansorttiseensa vähemmistöön kuuluvaa kummajaista järjesti pienen porukan seksuaalisen epävarmuuden mielenilmauksen. Eikä kukaan muista, että kuinka suomalaisen politiikan pieruhuumoripuolueen valtakunnan pääsarjaan rynnistämistä hypetettiin ”raikkaana tuulahduksena”, jopa Rakastettu Johtaja ilmaisi Maisterisjätkä-kirjassaan tyytyväisyyttään julkisuuden laatuun. Anteeksi vaan, mutta tämä oli kyllä ihan silkkaa autoritaarien paraatimarssia fasismiin päin uuskonservatiivisen pelikirjan parhaan opastuksen mukaan. No, nyt ne sitten siellä ollessaan juhlivat ei alternatiivisen oikeiston vaan alternatiivisen todellisuuden vihervassarivihaansa, koska niin demokratianvastainen ja antiliberaali heidän henkensä pohjimmiltaan on.

    Kah, mitäpä tehdä tilanteessa, jossa omistaja on räikeästi vastaan niitä arvoja, joiden piti olla ylipäätään takaamassa että maassa journalistista julkaisutoimintaa onkaan? Kun kuitenkin pohjimmiltaan on niin, että kyseessä ei ole yksityinen yritys vaan niin sanottu omistaja on oikeastaan pelkkä vaaleilla valittu edustaja. Tajuavatko vaaleilla suoraan tai välillisesti valitut edustajat, että eivät he julkisen palvelun mediayhtiötä omista? Tajuavatko he, että eivät ole mitään luottamustoimisia vastaavia toimittajia tai tuottajia, joilla on oikeus ja mahdollisuus puuttua toiminnan yksityiskohtiin? No, siinäpä sitten joutuu johtorakenne melkoiseen infernaaliseen helteeseen tai pakkaseen, mikä nyt kullekin sitä i-sanaa sitten onkin. No, siinäpähän koettavat, kyllä se pasilantanhua opettaa. Ei tässä noin vain venäläismalliseen hallittuun kaaokseen perustuvaan käskytysyhteiskuntaan siirrytä, sano.

    Vakavilla asioilla ei toki sopisi kovasti pelleilläkään. Kuinka pitkään selkeästi alternatiivisessa todellisuudessa elävät kummajaiset voivat seurauksitta perätä vahvistusta minä- ja maailmankuvalleen? Aina siinä käy jotakuinkin niin, että valtapoliitikko käy pettämään itseään ja saattaa sen paljastuessa suuttua paikoin suorastaan raivokkaasti, kun kuitenkin lopulta osoittautuu ettei hän omista omaa julkista kuvaansa. Siksi fasismi on niin sitkeä säilymään hengissä ja kykenee vuosikymmen toisensa jälkeen tulemaan uudestaan. Mutta ei se kyllä kummasti lohduta niitä piruparkoja, jotka kulloinkin ripustetaan julkisiksi syntipukeiksi/olkiukoiksi. Siinä se totuudenmukaisuuteen pyrkiminen, monipuolisuus ja sitoutuminen ihmisarvon puolustamiseen, ne journalismin perusarvot punnitaan.

  17. 18

    Maarit Oinonen sanoo

    Eilinen Ulkolinja oli varsin valaisevaa katsottavaa, sekin tulee vaan niin myöhään, että tavallinen kansalainen on jo nukkumassa. Unkarin malliin näyttää menevän YLEn toiminta. Ja siitä olen enemmän kuin kauhistunut! Eikö ihmisillä ole mitään tietoa 30-luvusta ja sen tapahtumista, jotka ennakoivat natsismin nousua? Joku osuvasti sanoi, että ”onko maailma tullut hulluksi, vietetään aprillipäivää joka päivä, sillä erotuksella vaan, että tapahtumat eivät olekaan aprillia, vaan totta”.

  18. 19

    Päivi Peräkasari sanoo

    Ei osaa muuta sanoa, kuin että hyvin erikoista jos ja mikäli maan valtaa pitävät poliitikot jotenkin kuvittelevat, että pitkälle koulutettua ja jo muutenkin sivistynyttä Suomen kansaa voisi suitsia mielipiteiltään kulloistenkin poliitikoiden tai nykyhallituksen toivomaan suuntaan siten, että Yleisradiolle tulisi jokin ”kansanvalistajan” rooli. Pahin kauhuskenaario tietysti olisi; jos nyt vähän visioin pahimpia kauhuskenaarioita, että YLE typistyisi valtaa pitävien äänitorveksi. Nykyinen hallitus on varmaan saanut aikaan ns. sekä hyvää että pahaa kuten kaikki hallitukset, mutta kyllä kansalainen osaa tarvittaessa ja halutessaan vaikka ihan laskea(!) nytkin ennen vaaleja, että kuinka monta minuuttia puheaikaa itse kunkin eduskuntapuolueen edustajat saavat Yleisradion vaikkapa televisiovaaliväittelyissä ennen vaaleja… Televisio on yhä tärkeä mediavallan käyttäjä.

    En ole nähnyt YLE:n ohjelmia katsoessa oppositiopuolueiden suosimista. Sellaista olen nähnyt, että joskus ohjelmia ei taustoiteta riittävästi, jotta ne olisivat kiinnostavalla tavalla informatiivisia. Voi olla jopa niin, että ainoastaan kuplassaan elävien itsensä mielestä tässä maassa on erityisen vapaa lehdistö; kärjistää jos alkaisi, mutta en taida viitsiä… Outoa ainakin, jos poliitikot alkaisivat päättää verovaroin maksettavan Yleisradion ohjelmatarjonnankin. Järkyttävää, edes ajatuksen tasolla… Se on outoa. Tietysti lukuunottamatta sitä vaihtoehtoa, että tietyt poliittiset tahot lobbaavat sillä verovaroin tuettua ja maksettua yksityistä televisiotiedonvälitystä, mikä kuulostaisi kyllä ankealta kansan kannalta sekin, mutta tietyssä mielessä loogiselta. Luotan kuitenkin vielä YLE:n.

    Moniääninen Yleisradio ja vapaa tiedonvälitys on yksi tärkeimmistä asioista vapaassa demokraattisessa maassa.

  19. 20

    Nyt loppu äänestäminen sanoo

    Nykymeno alkaa vaikuttaa niin poskettomalta, että kehoitan kaikkia vähänkään järkeviä ihmisiä boikotoimaan nykyistä poliittista järjestelmää ja olemaan äänestämättä tulevissa vaaleissa. Mikäli äänestysprosentti jää alle 50, ei vaalitulosta voi hyväksyä. Siirtyminen suoraan kansanvaltaan ainoa keino pois tästä järjettömästä järjestelmästä jossa verorahojamme syydetään mitä kummallisimpiin asioihin.