Isäntä soittaa hanuria

Juha Sipilän hallitus aloitti rehvakkaasti. Piti näyttää kansalle, että Suomi nousee leikkauksilla ja kovalla työllä. Hallitus itse päätti näyttää esimerkkiä ja aloittaa säästämisen leikkaamalla ministereiden määrää. Salkkuja yhdisteltiin, ja kaikkien järjettömin keksintö oli yhdistää oikeus- ja työministerin salkut. Vielä sitäkin pahempi virhe oli antaa se salkku Jari Lindströmille.

Minä nimittäin pidän Lindströmiä hallituksen rehellisimpänä ja tunnollisimpana ministerinä. Arvostan ihmistä, joka myöntää suoraan omat puutteensa ja tekee valtavasti töitä korjatakseen niitä. Lindström on monta kertaa myöntänyt, ettei ymmärrä kaikkia juridikan koukeroita, mutta osaa kysyä virkamiehiltä neuvoa. Monesti Lindström on näyttänyt selvästi ahdistuneelta selittäessään medialle hallituksen työvoimapoliittisia toimenpiteitä, jotka ainakin tähän asti ovat näyttäneet työttömien kyykytykseltä.

Maassa on virallisesti 350 000 työtöntä ja tosiasiassa heitä on puolisen miljoonaa. Samaan aikaan hallitus rupesi sysäämään perustuslain kannalta arveluttavia lakihankkeita, joista monet ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa. Lindström on oikea mies väärässä paikassa. Hänen tilalleen olisi pitänyt valita tyhmä tai psykopaatti, koska tyhmä ei ymmärtäisi ja psykopaatti ei välittäisi. Lindström ymmärtää ja välittää, joten ei ihme, että verenpaine nousi vaarallisiin lukemiin.

Nyt hallitus yrittää paikata tämän yhden salkkujaon virheen ottamalla kolme ministeriä lisää. Näin on pakko tehdä, koska jokaisen hallituspuolueen on saatava saman verran. Kimmo Tiilikainen ja Sanni Grahn-Laasonen eivät ole valittaneet yhdistelmäsalkun painoa, mutta se ei merkitse mitään. Jos yksi saa, niin kaikkien on saatava.

Lindströmin sairastumista en epäile, mutta se pakotti hallituksen muuttamaan käsikirjoitusta sopivasti juuri silloin, kun ministerinpestiinsä rakastunut Timo Soini ilmoitti jättävänsä puoluejohtajan tehtävät, mutta haluavansa jatkaa ulkoministerinä. Hänellä näyttää olevan sellainen käsitys, että 20 vuoden kovalla työllä saavutettu ministeriys on syytinkioikeus. Niinpä uudelle puheenjohtajalle on saatava paikka hallituksessa ja se tarkoittaa sitä, että muidenkin hallituspuolueiden on saatava yksi paikka lisää.

Se siitä säästämisestä sitten. Hallitus toimii kuten vanha isäntä heinäpellolla eli näyttää kansalle mallia työvauhdista, mutta uupuu itse hetkessä. Huohottaen hän vetäytyy syrjään ja sanoo, että näin niitä töitä tehdään. Jatkakaapa te siitä, niin minä rupean huilaamaan.

Kun nyt vanhoista isännistä rupesin puhumaan, niin puhutaan vielä Timo Soinista. Tv:n puoluejohtajien vaalikeskustelussa hän oli kuin vanha ja leipääntynyt stand up -koomikko, jolle kukaan ei enää naura, mutta joka uskoo voivansa vetää shown vanhasta muistista ja entisellä suosiolla. Markkinamatkat tämä vanha isäntä haluaa hoitaa itse hanuria soitellen. Varsinaiset talon työt hän jättää muille. Kyllä kansa maksaa.

 

Kommentit
  1. 1

    Tanja Takalo sanoo

    Pidin ministerisalkkujen yhdistämistä alunperinkin järjettömänä. Jos salkut yhdistämällä olisi saatu jotain hyvää aikaan,se olisi tehty jo aikapäiviä sitten. On totta, että on syrjäytyneitä ihmisiä, jotka jatkavat syrjäytymistä tukien avulla. Heitä vain ei auteta eteenpäin kepittämällä puolta miljoonaa ihmistä. Kuten niin osuvasti kirjoitit, vanhaisäntä itse vetäytyy huilimaan ja huutaa pellonreunalta, ettei ne nuoret osaa enää töitäkään tehdä kuten hän itse nuorena teki.

    • 1.1

      työtöntyötön sanoo

      Ketään ei auteta kepittämällä, ei sitä syrjäytettyäkään. Tämä olisi hyvä muistaa.

      • 1.1.1

        elm sanoo

        Ei ketään. Nimenomaan näin.

        Se mihin kiinnitämme (ihmisessä) huomiota, se lisääntyy. Toisin sanoen jos keskityt heikkouksiin, ne korostuvat, jos taas vahvuuksiin, ne puolestaan näyttäytyvät päälimmäisinä ominaisuuksina, saavat tilaa ja alkavat kasvaa.

        Näin se menee. Sitä niittää mitä on kylvänyt. Ja niin metsä vastaa kuin sille huudetaan.

      • 1.1.2

        Jarno Kääriäinen sanoo

        Näinpä. Jos joku haluaa tässä työtilanteessa olla tekemättä töitä ja maata tuilla, niin keneltä se muka on pois? Jos töitä ei löydy tarpeeksi edes halukkaille miksi noita nyt pitäisi pakottaa kilpailemaan mukaan niistä.

        • 1.1.2.1

          työtöntyötön sanoo

          Juurikin näin. Itse en ainakaan panisi pahakseni jos joku haluaa viettää aikaansa työmarkkinatuella. Vielä parempi olisi jos yhä useampi eroaisi työstään, se parantaisi omia mahdollisuuksiani saada töitä ja palkkaa. Tosin vain teoriassa mutta kuitenkin.

        • 1.1.2.2

          Tanja Takalo sanoo

          Tuilla makaaminen ei ole edes yhteiskunnalta pois. Verottaja ottaa omansa heti päältä ja loput kulutuksen kautta.

  2. 2

    Marko Rantaiso sanoo

    Joukkovoimaa hallituspolitiikkaa vastaan -ryhmässä ehdotin, että palautetaanpa oikeusministerille ennen vuoden 2000 perustuslainmuutosta ollut pätevyysvaatimus. Eräs keskustelijoista oli sitä mieltä, että sellainen olisi akateemisesti koulutettujen suosimista ja elitismiä. Kaikilla on oikeus mielipiteeseen.

  3. 3

    Hanna Sipponen sanoo

    Asiantuntijuus on tarvittavaa elitismiä. Tarvitsemme päättäjiksi useiden alojen asiantuntijoita. Ja tutkijan mieltä; harkintaa ja kykyä tarkastella asioita monesta näkökulmasta.

    • 3.1

      teemu tuomaala sanoo

      Hannan kanssa vahvasti samaa mieltä. Myös vaikkapa vaativan kirurgisen leikkauksen kannattaa elitistisesti valita suorittamaan taitavaksi tiedetty kokenut kirurgi mieluummin kuin tohelo harjoittelija. Kilpaliikunnan suhteen en sitten olekaan enää niin elitisti: ihan sama, vaikka olympialaisiin valittaisiin Suomea edustamaan hiihtäjät arpomalla lähiöbaarista. Rajansa ne on meikäläisenkin elitismillä. Lindströmistä ajattelen, ettei hän ole pätevä etenkään oikeusministeriksi, mutta ei oikein työministeriksikään. Ei toki vaikuta psykopaatilta, mutta ei ruudinkeksijältäkään.

  4. 5

    Esa Ruoho sanoo

    Vaikea on löytää ministeri soinin puuhista mitään kehuttavaa mutta on kertakaikkisen outoa, että mies onku ei olis kuullukkaa persupuolueen kannatuksen 2015 jäkeen valahtaneen Kd puolueen tasolle. Ei taida kaupasta enää löytyä jytkyjä.

  5. 6

    elm sanoo

    Tämä näyttää valolta tunnelin päässä: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005122721.html

    Helsingin Sanomissa oli pääkirjoitus, joka osuu kyllä harvinaisen hyvin asioiden ytimeen: ”On kyseenalaista motivoida pitkäaikaistyöttömiä osallistumispakon ja yksityisyydestä tinkimisen avulla”.

    Lukekaa tuo kirjoitus! Ja kommentoikaa vaikka Hesarillekin.

    • 6.1

      elm sanoo

      ”Eriarvoisuutta ei voida vähentää kustannusneutraalisti. Etuuksiin ja palveluihin tehtyjen leikkausten kautta työttömät ovat jo osallistuneet säästötalkoisiin suuremmalla osuudella kuin hyväosaiset.”

      ”OSALLISUUTTA ja osallistumista pitäisi rakentaa kunnioittavalla asenteella. Yhteisöllinen toiminta tar­joaa suuria mahdollisuuksia, ja myös työttömillä on – omista lähtökohdistaan – sille paljon annettavaa. Rangaistuksilla uhkaamisen ­sijaan olisi ratkaistava, miten osallistumisen esteitä poistetaan”.

      Lainauksia tuosta kirjoituksesta. Lukekaa se.

      On meillä toivoa, jos tuollaisia ihmisiä saisimme päättäjien joukkoon.

  6. 7

    matti luomansuu sanoo

    Väsynyt maa
    Koko Suomi taitaa olla henkisesti hyvin väsynyt. Fyysisiä/henkisiä paineita joka puolelta. Työ,koti ym sosiaaliset paineet pistävät ihmisten päät käymään ylikierroksilla. Sipilä oli kuulemma Brysselissä pitämässä kalvosulkeisia..? Tämän materialismi hypetyksen keskellä ihminen on kadottanut yhteyden henkiseen minäänsä ja mitä todella olemme. Ja nyt, joka iikka nauttimaan alkukevään airueesta, ylös ulos ja sillälaillasimpsulavei.Tsau.

    • 7.1

      elm sanoo

      Komppaan tätä kommenttiasi, Matti.

      Mielestäni hallituksen olisi mahdollista määritellä strategioissaan myös ns. aineettomia kärkihankkeita, jotka nimenomaan keskittyisivät meidän kaikkien psyykkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Työtavat, arvot, ihmisen kunnioitus, jne… tiedättehän tallaiset perusjutut?

      Kunpa ainakin osa poliitikoista ennemmin tai myöhemmin tajuaisi, että taloudellinen kasvu on omiaan tulemaan juuri tuollaisten asioiden mukanaantuomana.

      Hyvinvointi on kaikelle paras kasvualusta.

  7. 8

    Heikki Kela sanoo

    Olisko sinulla joskus jotakin positiivista bloggaamisen aihetta? Lukisin mileluummin sellaisia. Noita selkään puukottamisia näkee joka paikassa. Tuollaislla joka paikka päin prinkkalaa jutuilla vain viedään suomalaisia aina vain syvemmälle epätoivoon.

    • 8.1

      Saku Timonen sanoo

      Positiivisia juttuja voi jokainen halutessaan kirjoittaa itse.

    • 8.2

      elm sanoo

      Heikki Kela, mikset itse voisi aloittaa? (vilpittömästi kannustan).

      Hyvä ajatus siis sinänsä, jokainen kantakoon kortensa kekoon itselleen luontaisella tavalla.

      Tarvitsemme sekä rakentavaa kriittisyyttä että myönteisyyttä. Tämä blogi on omiaan ensin mainitussa kategoriassa (raivaten tietä sille, että jossain vaiheessa asiat muuttuisivat paremmiksi).

    • 8.3

      elm sanoo

      Plus olihan tässä kirjoituksessa sanottu – aiheesta – paljon myönteisiäkin asioita ministeri Lindströmistä!

      Kriittisyys ei sulje pois hyvien asioiden esiintuomista.

  8. 9

    Rintsu sanoo

    Minä muistan ajan jolloin hallituksessa oli valtiovarainministeri ja toinen valtiovarainministeri. Ja molemmille riitti hommia.
    Yhdistelmäministereistä tittelin puolesta ymmärrän esim. sosiaali- ja terveysministerin tai opetus- ja kulttuuriministerin.
    Mut liikenne- ja vietintäministeri alkaa olla jo arveluttavaa. Jos siis ei miellä siten, että jonkinmoista liikennettä se teleliikennekin on?
    Mutta että oikeus- ja työministeri? Maassa jossa on puoli miljoonaa työtöntä ja hallitus joka tehtailee lakiesityksiä joista puolet kaatuu perustuslakiin? Ei ihme että verenpaine nousee.

    Säästöjen kannalta on herttaisen yhdentekevää onko hallituksessa kymmenen vai kaksikymmentä ministeriä. Kunhan se pystyy toimimaan. Nyt ministerien määrää ollaan lisäämässä, mutta ei Lindströmin terveydentilan vuoksi eikä sen vuoksi, että saataisiin toimintakykyinen hallitus. Vaan tosiaan ainoastaan sen vuoksi, että Soini ilmoitti, että ei enää aio jatkaa puoluejohtajana.

    Pahin mahdollinen työntekijä on tyhmä mutta ahkera. Saa hetkessä aikaan niin paljon tuhoa, että jälkiä korjataan kauan. Tyhmä mutta laiska sentään malttaa odottaa, että tietää mitä pitäisi tehdä. Viisas mutta laiska on paras mahdollinen yhdistelmä koska semmoinen ei tee ainuttakaan turhaa liikettä. Viisas mutta ahkera on mahdoton yhdistelmä, koska viisas ei tosiaankaan ahkeroi turhaan. Mutta semmoinen kai Sipilä luulee olevansa? Kyllähän se tietysti työtä lisää kun samat asiat joudutaan tekemään monta kertaa. Hallituskausi ei ole vielä edes puolivälissä niin jo nyt ministereiden lukumäärääkin pitää muuttaa vaikka valtakunnassa ei ole tapahtunut mitään.

  9. 10

    HTK sanoo

    Tokkopa Timo Soini jäänee kovin pitkäksi aikaa hoitamaan ulkoministerin virkaa. Hän todennäköisesti siirtynee hänelle etukäteen luvattuun (?) palkintovirkaan: hengenheimolaisensa luokse suurlähettilääksi joko Washingtoniin, Lontooseen, Warsovaan, Budapestiin tai paavin lähelle Roomaan. Hänelle annetaan ”eläkevirka” palkinnoksi siitä, että hän vei perustamansa puolueen hallitukseen toteuttamaan oikeistolaista epäsosiaalista talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Soini jättää sen jälkeen puolueen ”oman onnensa nojaan” Pekka Vennamon esimerkkiä noudattaen.

    Uudeksi ulkoministeriksi tulee joko Sampo Terho tai Jussi Niinistö. Soini sai ja valitsi ulkoministerin salkun koska se on hänen tulevan urakehityksensä kannalta kaikkein edullisin. Soinia ei kiinnosta talouspolitiikan sisältö, johon valtiovarainministerin tehtävä olisi antanut mahdollisuudet. Soini on jo muutenkin nyt saavuttanut kansanedustajan täyden kansaneläkkeen ansainta-ajan, mikä mahdollistaa mukavat eläkepäivät.

    On vain ajan kysymys, milloin Timo Soinin siirtyminen palkintovirkaan ilmoitettaneen: ennen kuntavaaleja, kuntavaalien jälkeen tai eduskuntavaalikauden lopulla. Siitä päättänee Juha Sipilä.

    Oli populistista harhaanjohtamista uskotella kansalle, että pieni ministerimäärä avustajineen olisi riittävä kelvollisen hallituspolitiikan toteuttamiseksi; ellei Suomea sitten todella aiota ” panna kuntoon” eli alennusmyyntikuntoon. Yhtä perustellusti voisivat urheilujärjestöt säästää, lähettäen esimerkiksi jääkiekon maalimanmestaruuskisoihin vain 12 pelaajaa 20:n pelaajan asemasta tai jalkapallomaaotteluun 9 pelaajan joukkueen, koska joukkue häviää muutenkin myös 11 pelaajan joukkueella.

    • 10.1

      Pirkko Ryyppö sanoo

      Soini sai sen mikä oli koko ajan tähtäimessä: ministerin salkun ja mukavan sellaisen. Monta vuotta oon sanonu ettei tälle miehelle aidosti merkinneet mitään oma puolue, kannattajat saati äänestäjät, kunhan vain pääsee päämääräänsä ja niin, täsä se ny on sitten ollu piemmän aikaa nähtävissä.

    • 10.2

      Rintsu sanoo

      Mut kymmenen miehen joukkueella häviäminen on paljon halvempaa!

  10. 11

    liisa sanoo

    Oisko kyse lestadiolaisen (sipilä) ja katolilaisen (soini) hyvin ahtaista seksuaali- ja sukupuolisuusnäkemyksistä?

    Hanurihan ei muutu iloelämäksi, ei ikinä senkaltaiseksi iloksi kuten Kikka aikoinaan aika iloisesti lauleskeli:

    (videossa muuten puhuvat puhuvat kaksi viihdemaailman isoa tekijänaista, ja aikas hyvin)

  11. 12

    liisa sanoo

    Polittisesti: Kätilöt (naisvaltainen ala) laittoivat Sipilän hallituksen jo yhden kerran ojennukseen. Ja he vaan jatkavat naisvaltaisten ammattialojen alasaloa. Julkisten palvelualojen alasajoa. Että näin…

    • 12.1

      AMK sanoo

      Niin ja kaikki osaavat siivota ja siivojan työpaikkoja on paljon tarjolla,tarttis kyllä suomessa siivota se siivoaminen kyllä pitäisi keskittyä tonne yläpään herroihin ja heidän yläpåån??? ajattelutapoihin ns. aivopieruihin riitäiskö palkaksi toimeentulotuki,osallistuva sosiaalituki muuten kuolet nälkään ja kylmyyteen.Porkkana työttömälle.

  12. 13

    Petri Laakkonen sanoo

    Saisikohan Sipilän hallitus ihan virallisesti Suomeen ”Turha ministeri”-titteliä kantavan ministerin?

    • 13.1

      AMK sanoo

      Niitä olis niin paljon,ruuhkaa olis tittelin havitelijoilla ja siitäkin tappelisivat se titteli olis kuulunu minulle..heh heh

  13. 14

    Jeremias Tampio sanoo

    Ulkoministerinä Timo Soini uhkuu vallantäyteistä pompöösiä. Hän on saanut sen, mitä hän on 1990-luvun lopulta tavoitellut aloitettuaan tavallaan nollasta. Soinilla ei ollut ennen vuoden 2011 vaaleja talouspoliittista kantaa. Hän vastusti EU:ta ja euroa (joka onkin ollut Suomelle suuri munaus), mutta kätki taitavasti taantumuksellisuutensa populististen letkautusten naamion taakse.

    Oli jokseenkin selvää, ettei Soini tule jatkamaan puoluejohtajana vaalikauden loppuun. Ja miksi jatkaisi. Hän on pedannut itselleen tulevan palkkioviran johonkin virastoon, vaikkapa näennäisesti inhomaansa EU:hun. Talouspoliittinen eliitti ei jätä valtajargonin kielellä puhuvaa mannekiiniaan. Lipposelle järjestyi paikka saksalais-venäläisestä kaasuyhtiöstä ja Katainen hommasi itsensä Brysselin parrasvaloihin.

    Poliitikon ensisijainen tarve on varmistaa uran jatkuvuus. Hyvällä eläkkeellä on sitten aikaa harrastaa; käydä raveissa, kesämökkeillä, matkustaa ja soittaa vaikkapa haitaria nuotin vierestä. Silloin ei tarvitse välittää äänestäjille annetuista petetyistä lupauksista. Timo Soini tulee jäämään Suomen poliittiseen historiaan äärioikeistolaisten räyhähenkien kapellimestarina ja kaikkien aikojen takinkääntäjänä.

  14. 15

    markku sanoo

    Juttelin muutama päivä sitten yhden urakoitsijan kanssa. Kaivinkone, tekee töitä yksin. Kertoi että on tullut puheluja viime aikoina, töitä kyselevät. Kun hän vastaa, että ei ole aikomus palkata ketään, ihmettelee soittaja, että työkkäristä kyllä sanottiin, sinulla on paikka auki. Urakoitsija sanoi, että ei ole ollut työkkäriin edes missään yhteydessä. ”Työpaikka” oli keksitty.

    Mahtoiko tulla soittajille karenssia kun eivät saaneet töitä?

    • 15.1

      AMK sanoo

      Tämähän oli tietenkin ns.piilotyöpaikkoja,joihinka työttömien pitäisi työllistyä vaikka todellisuudessa koko työpaikkaa ei ole olemassakaan mutta päättäjien mielestä työpaikkoja on (huom.mistä saa myös palkkaa)oliskahan muuneltua totuutta päättäjiltä,no joka tapauksessa haiskahtaa aika pahalta, ja mikähän on herrojen mielessä taas kerran????

      • 15.1.1

        AMK sanoo

        Jatketaan piilotyöpaikka=kunta, valtio ilmoittaa työpaikasta koska laki velvoittaa,vaikka heillä on jo virkaahoitavatyöntekijä jonka työpaikka vakineistatetaan,näin saadaan kansalle uskoteltua että työpaikkoja on,nämä ovat piilotyöpaikkoja koska työttömillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta näihin työllistyä
        palkallisesti,ilmatteeksi kylläkin (kuntouttavatyötoiminta). Etuuksiin ja palveluihin tehtyjen leikkausten kautta työttömät ovat jo osallistuneet säästötalkoisiin suuremmalla osuudella kuin hyväosaiset.” ja näin suomi nousee…jeeee

        • 15.1.1.1

          markku sanoo

          Suomessa on huutava (työvoima)pula ilmaisista työntekijöistä.

          • 15.1.1.1.1

            AMK sanoo

            Niin nyky hallituksen kärkihankehan on tämä: työttömät töihin ilman palkkaa ja EK:n hanke on palkka-ale mieluummin palkaton työ,hups sehän onkin… hallitus ajaa EK:n asioita tai hallitus on EK:n juoksupoika tehtaanjohtajan johdolla.