Erehtymättömät viranomaiset

Viime aikoina olen huomannut, että iso osa kansalaisista pitää viranomaisia erehtymättöminä. Tämä ei tetenkään koske kaikkia viranomaisia, vaan ainoastaan maahanmuuttovirasto Migri on erehtymätön. Usein samat ihmiset, jotka jatkuvasti haukkuvat vaikkapa työvoimaviranomaisten, Kelan, sosiaalitoimen, poliisin ja tuomioistuinlaitoksen päätöksiä virheellisiksi, lainvastaisiksi ja muutenkin kaikin puolin kelvottomiksi, ovat yllättäen sitä mieltä, että kaikki Migrin tekemät kielteiset turvapaikkapäätökset ovat ehdottomasti lain mukaisia ja kaikin puolin oikeudenmukaisia.

Samat ihmiset ovat myös sitä mieltä, että nämä Migrin ehdottomasti oikeat kielteiset päätökset on pantava välittömästi täytäntöön, eikä niistä tarvitsisi olla valiotusoikeutta. Mitä sitä näin selvästä päätöksestä valittamaan. Voi vain kuvitella millaisen metelin he nostaisivat, jos joku ehdottaisi valittamisen kieltämistä  Kelan tekemistä toimeentulotukipäätöksistä. Tai jos vaikkapa vain valitusaikaa lyhennettäisiin mitenkään perustelematta kolmasosalla. Näin tehtiin vähin äänin viime kesänä Migrin antamille kielteisille turvapaikkapäätöksille.

Migri on siis erehtymätön viranomainen. Asiaan ei vaikuta se, että Migri rekrytoi nopeasti uusia turvapaikkahakemusten käsittelijöitä ja laittoi heidät vajavaisella perehdyttämisellä suoraan töihin. Sen seurauksena jotkut päätökset ovat näyttäneet ristiriitaisilta ja copy paste -menetelmällä tehdyiltä. Joihinkin päätöksiin on kopioitu tekstiä ihan toisesta tapauksesta ja joskus päätöksissä myönnetään turvapaikanhakijan vaino ja kidutukset lähtömaassa todeksi, mutta sitten sanotaan, että näillä faktoilla ei ole mitään merkitystä.

Kun Herra antaa viran, niin Hän antaa myös järjen sen hoitamiseen. Tässä tapauksessa se Herra tuntuu olevan maan hallitus.

Näyttää ikävästi siltä, että Migrille on annettu ohjeeksi ja tavoitteeksi mahdollisimman monta kielteistä päätöstä. Ihan samaa tuntuvat monet Migrin päätöksiä ehdottoman oikeina pitävät epäilevän Kelan ja työvoimaviranomaisten päätöksistä. Ei ole mitenkään tavatonta, että sama henkilö kertoo sosiaalisessa mediassa saamastaan epäoikeudenmukaisesta karenssista ja kielteisestä toimeentulotukipäätöksestä, mutta seuraavassa postauksessaan sitten ylistääkin Migrin kielteisten päätösten erehtymättömyyttä ja vaatii niiden välitöntä täytäntöönpanoa. Jotkut viranomaiset erehtyvät aina, mutta jotkut eivät koskaan.

Miettikääpä tätä, kun seuraavan kerran tunnette tarvetta haukkua viranomaisia. Suomen kansa on sitä mieltä, että jotkut viranomaiset eivät erehdy. Se on ihan tutkittu juttu, ja kansalaiskyselyn vastausten perusteella suomalaiset suhtautuvat hyvin kriittisesti niin sanottuihin paperittomiin eli kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneisiin, laittomasti maassa oleskeleviin henkilöihin. Heidät koetaan turvallisuusuhkana ja selvä enemmistö katsoo, että viranomaisten tulee poistaa maasta ne, jotka eivät lähde vapaaehtoisesti. Sitä kansa ei kerro minne lähetetään henkilö, jota hänen kotimaansa ei ota vastaan, mutta viranomaiset varmasti ratkaisevat tämänkin mitättömän ongelman.

Älkää miettikö sitä, että neljän ministerin muodostaman maahanmuuttotyöryhmän päätöksellä viranomaiskieltä muutettiin niin, että paperittomia pitää sanoa laittomasti maassa oleviksi. Tämän on kansa oppinut kiitettävän hyvin, ja kaikkialla puhutaan nyt laittomista ihmisistä. Viranomainen ei erehdy.

Näyttää siltä, että maan hallitus on antanut kansalaisillekin järjen ymmärtää tiettyjen viranomaisten päätöksiä. Seuraavaksi hallitus varmaan kertoo, että kansalaisten enemmistön mielestä työttömiä ja muita sosiaalietuksien varassa olevia ei tarvitse elättää, vaan heidät on saatava pois ihmisten silmistä. Kyllä kansa ymmärtää, kun asiaa toistetaan tarpeeksi.

Kaiken tämän ymmärryksen varjoon on jäänyt perustuslain 9 §:n 4 momentti. Sen viimeinen lause sanoo näin:

17425960_1847898658830876_3950541807915763721_n

 

Kommentit (46)
  1. Tomi Henttinen
    23.3.2017, 10:03

    Taas se pahuksen perustuslaki!

  2. Iiro Peltonen
    23.3.2017, 10:09

    Ohhoh, enpä tiennyt, että Suomessa on perustuslakia säädettäessä ollut vielä noin humaani ilmapiiri. Tämä oli uutta tietoa minulle.

Kommentointi suljettu.