Kukkona tunkiolla

Olen aina kuvitellut ja jopa luullut tietäväni, että julkinen paikka kuuluu kaikille ja että jokaisella on oikeus olla siellä vapaasti, kunhan ei ole häiriöksi. Häiriöksi ei riitä, että naama ei satu miellyttämään paikan kuninkaaksi julistautunutta.

Nyt näyttää siltä, että ainakaan Helsingin Rautatientori ei enää ole julkinen paikka eikä Helsingin kaupunki omista sitä. Sen omistavat Suomi ensin -liike ja sen johtaja Marco de Wit. Hänen henkivartijoinaan ja omana Sturmabteilung -osastonaan toimivat Soldiers of Odinin jäsenet.

Jo yli kuukauden ajan Rautatientorilla on ollut kaksi mielenosoitusta. Toisessa turvapaikanhakijat osoittavat mieltään Suomen käännytyspolitiikkaa vastaan. Toisessa hollantilais-suomalaisen de Witin johtama Suomi ensin -liike häiritsee ensimmäistä ja yhä lisääntyvässä määrin ohikulkijoita. Paikalle ei saa edes pysähtyä seuraamaan tätä mielenosoitusta, jos naama ei satu miellyttämään Johtajaa ja hänen kaartilaisiaan.

Nämä torin valloittaneet ”kansallismieliset” kuvaavat kaiken toimintansa ja laittavat sen nettiin. Näin käsitellään paikalle pysähtynyttä ohikulkijaa, joka ei sano mitään eikä muutenkaan häiritse ketään. Hän vain katsoo tätä julkiseksi väitettyä mielenosoitusta.

Video: YouTube/Pertti Nykänen

Rakennusten esineiden ja ihmisten tuijottamiseen erikoistuneet Odinin soturit ovat ruvenneet myös puhumaan. He ympäröivät uhkaavasti tämän miehen ja käskevät hänet pois julkiselta paikalta. Kysyttäessä vastaamista he pitävät riidan haastamisena, ja koko ajan haetaan konfliktia.

Kummallinen on sellainen yleinen mielenosoitus, jota ei saa pysähtyä seuraamaan ja kuuntelemaan mitä mielenosoittajilla mahtaa olla sanottavana. Paikalta poistamaan ei tule edes järjestyksenvalvojia, vaan omatekoisiin uniformuihin pukeutuneita öykkäreitä.

Miksi nämä saavat käyttäytyä näin röyhkeästi ja uhkaavasti? Miksi mitkään lait eivät näytä koskevan tätä mielenosoitusta?

Sen selittämiseen riittää yksi ainoa kuva. Poliisiasioista vastaava sisäministeri Paula Risikko kävi muutama viikko sitten tervehtimässä tätä joukkoa positivisessa hengessä. Kuva löytyi Facebookin uutisvirrasta, joten en tiedä sen ottajaa.

risikko

Pahalta näyttää, tosi pahalta.

Sen joukon johtajaksi nimittäisin, ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin ja takapuoleltansa täyteläisin. Kas, kun jää painopiste matalalle, voi nousta kukonnuppi korkealle ja loistaa tunkiolta maailmalle! (Lauri Viita: Johtaja)

Kommentit
  1. 1

    Eeva McLees sanoo

    Ihmeellistä ettei paikkaa siivota. Mielestäni häiriön ja jopa vaaratilanteiden aiheuttaminen menee yli mielenosoitusoikeuden.

  2. 2

    Mummo sanoo

    Taidanpa lähteä Rautatientorille ja vain tuijottaa suu auki näitä maaltatunkeutujia. Koska se heitä ilmiselvästi pelottaa 😀

    • 2.1

      Angie sanoo

      On tässä se hyvä puoli, että näiden Suomi ensin -ääliöiden ääliömäisyys tulee hyvin esille. Ei myöskään pidä liioitella noiden painoarvoa. Ei niillä mitään kannatusta täällä Helsingissä ole.

      Helsinki on onneksi oma ihana monikulttuutinen ja suvaitsevainen alueensa. Helsingissä, viimeisimmän mielipidetiedustelun mukaan suvaitsevaisten ja maahanmuutto- ja monikulttuurisuusmyönteisten puolueiden kannatus on 60.5% (Vihreät, SDP, Vasemmistoliitto ja RKP).
      Suvaitsemattomien ja maahanmuuttovastaisten puolueiden kannatus on 37.6 (Kokoomus, Persut, Keskusta, Kristilliset)
      Muut kannatus 1.9.

      Kun Mummo menet sinne Rautatientorille, niin käy samalla reissulla myös moikkaamassa Oikeus elää-porukkaa.

      • 3.1.1

        Heli Heikkinen sanoo

        Nyt näin tuota videota eteenpäin – aiemmin en nähnyt kokonaan kun luurista loppui akku – enkä tiedä, itkeäkö vai nauraa! De Wit: ”Aika ovelasti kylläki… näit on näitä…” (kohdassa 4.52) Joopa, tosi ovelia ovat provokaattorit, kun provosoivat niin ettei sitä kukaan muu kuin Marco edes provokaatioksi tunnista! 😀

        Ja Oodinin kätyrin lopullisen tyhjentävä, älyjen mittelön vastaansanomattomasti ratkaiseva kontribuutio: ”Saatana!”

        Sitä Marco ei taida ottaa huomioon, että kaikki hänen rauhaansa häirinneet ovat olleet kantiksia. Tph-leiristä ei ole vierailijoita tainnut käydä, vai kuinka? Ja hyvä niin. Pysykööt provokaattorit ja tuhopolttajat vain siellä omassa leirissään. Kuka on terroristi.

  3. 4

    Virva Itäranta sanoo

    Heille näyttää syntyneen Rautatientorille oma pieni valtio, jota ovat alkaneet jo puolustamaan ”ulkopuolisten” hyökkäyksiltä.

  4. 5

    Mauri Pulkkinen sanoo

    Voisi olla toisinkin päin eli kukko on tunkiona ja kainaloinen kananen peukuttaa hyvän ruopsutuspaikan kunniaksi.

    Luulisi myös poliisin asentaneen lisäkameroita molempien leirien tuntumaan jo aikaa sitten. Niiden avulla voisi paremmin valvoa tapahtumia ja mm. tuhotyön tekijä olisi voitu tunnistaa turvapaikanhakijoiden mielenosoituspaikan tuntumassa.

    Jos rahasta on kiinni, voisi valvontakameran laittaa maksumuurin taakse. Minua witittää (ehdotukseni uudeksi synonyymiksi liikaa viljellylle genitaalista johdetulle verbille) sen verran, että voisin roposen laittaa tuijottamismahdollisuudesta. Halvempaa se olisi kuin matkustaa kehä III:n ulkopuolelta Rautatientorille.

    Kiintiö pääkaupunkireissuille tuli jo täyteen lapsena ja nuorena 50- ja 60-luvuilla kylämatkoilla, kesätöissä sekä armeijassa ja myöhemmin työ- ja kokousmatkoilla pääosin onneksi Töölönlahden pohjoispuolelle.

  5. 6

    Rintsu sanoo

    ”Miksi nämä saavat käyttäytyä näin röyhkeästi ja uhkaavasti? Miksi mitkään lait eivät näytä koskevan tätä mielenosoitusta?”

    Tämä on niitä asioita, että kun älli puuttuu niin siinä ei laki auta.
    Nythän esim. Packalen on esittämässä järjestyslakiin muutosta jonka mukaan yleisillä paikoilla leiriytyminen olisi kielletty; ts teltat yms tilapäisrakennelmat olisi yöksi purettava. Vastaavaa on ehdotettu ennenkin.
    Mutta mitäpä se auttaa?
    Semmoisen turvin vaikka molemmat leirit voitaisiin häätää torilta. Turvapaikanhakijat siirtäisivät mielenilmauksensa sallittuun paikkaan niin oodinit seuraavat perässä ja kyllä tiedotusvälineet sinnekin löytäisivät.

    Taas jos nykylain turvin kaupunki maanomistajana pyytäisi poliisia poistamaan ainoastaan oodinien leirin, niin teltat ehkä lähtisivät, mutta oodinit pörräisivat torilla kuten nytkin mutta kävisivät vaan asemahallissa useammin lämmittelemässä.

    Sen sijaan moisesta lakimuutoksesta olisi harmia niille asiallisille tapahtumille joissa on aikomus pitää vaikkapa vaalitelttaa tai soppatykkiä paikalla viikonlopun.

    Poliisin konstit tossa on vähissä. Ainoa mihin voi puuttua on järjestyshäiriöt, julkisella paikalla ryyppääminen, kuseminen ja roskaaminen.

  6. 7

    AikaMies sanoo

    Ja eikun videokuvaa arkistoon. Voi sitten aikuisena katsella ja muistella… Veikkaan jonkun vielä provosoituvan, kun kukkulan kuninkaan paikkaa jaetaan ja jälkien olevan sen mukaista. Toivon, mutten usko olevani väärässä, sillä senverran hiekkalaatikon reunalla olen vuosikymmnten mittaan menoa seurannut.
    Hieman kuulosti suomenkielen ”raiskaukselta” tuo keskustelu. Ei ollut sujuvaa ja soljuvaa tai vivahteikasta kielenkäyttöä vai oliko? Tankeroenglantiin en kantaa ota 😉

    Meinaan jotta ulkonäköön ja esiintymiseen puuttumatta mielestäni ei porukka aitosuomalaiselta edes kuulostanut, mistä lie ovat kotoisin?

  7. 8

    Jartsa Kangas sanoo

    Olen seurannut tätä ”maidan”-juttua alusta asti ja täytyy sanoa, että jutut ja tekemiset ovat menneet koko ajan vaan hullummiksi. Todellisuudentaju alkaa porukalla heittää pahemman kerran. Heillä on milloin mielenosoitus, milloin vaalitilaisuus, milloin mikäkin riippuen siitä mikä sattuu parhaiten tilanteeseen sopimaan.

    Kuvitellaan että ollaan suunnilleen viimeinen rintamalinja ennen lopullista islamisaatiota, kaikki ulkopuoliset ovat joko suvakkeja tai anarkisteja jotka vain kyyläävät tilaisuutta hyökätä heidän kimppuunsa, haaveillaan pressaksi ulkomailla loisivaa paskahousua joka ei uskalla tulla Suomeen kuulusteltavaksi koska on mukamas mielisairaalapaikka varattuna jne. Lisäksi SE on julistanut kilpailun siitä, kumpi leiri on paikoillaan kauemmin – tosin toinen leiri ei varsinaisesti ole kilpailussa mukana, koska heidän agendansa ei ole SE:tä vastaan.

    Turvapaikanhakijan itsemurhayritys oli SE:n mielestään pelkkää jurkkaa, ”hirttopuuta” pitää käydä ihmettelemässä joka päivä, turvisleirin ympäri pitää marssia vähintään kerran päivässä, ja turvisten miekkariteltan polttoyrityskin oli kuulemma joko false flag tai sitten tunaroivat oman grillinsä kanssa. de Wit väittää SE-miekkarin olevan rauhanomainen, mutta mitä muuta tällainen käytös on kuin jatkuvaa tahallista provosointia? Kaikki, myös poliisin virkatehtävissään suorittama, pyöriminen SE-leirin ympärillä on ”häiriköintiä” ja ”tirkistelyä”. ”Meidän alue” laajenee koko ajan, telttojakin on taas tulossa lisää.

    Pidän mielenosoitusvapautta erittäin tärkeänä oikeutena, joka erottaa demokratian diktatuurista – mutta tämä alkaa olla jo ihan mielipuolista. Kun leiriin vielä tunkee odineja, skinejä yms. niin mahdollisuus sille että kohta sattuu kasvaa koko ajan. Eikö tähän muka todellakaan voi puuttua mitenkään? Videomateriaaliahan on leirin tapahtumista jo kymmeniä ellei satoja tunteja, kun kuvaavat omien sanojensa mukaan ”kaiken”.

    • 8.1

      Antero Pönni sanoo

      Eikö leirin poistamiseen riitä jo häiritsevä ja uhkaava käyttäytyminen täysin sivullisia ihmisä kohtaan?
      Varmasti osaa kansalaisista tuo SE leiri peloittaa sen verran että välttävät koko paikkaa, vaikka olisi tarvetta kulkea siitä ohitse. Niin mieluummin kieretään pitemmältä.

      • 8.1.1

        Jartsa Kangas sanoo

        Nämä tyypithän ovat ERITTÄIN tietoisia omista oikeuksistaan (tai siitä, mitä luulevat omaksi oikeudekseen). Valituksia, kanteluita ja rikosilmoituksia on tiettävästi tehty tai ainakin kerrottu tehdyn vähän joka suuntaan. Sitä vaan mietin, että kun ovat niin huolissaan ”matujen” aiheuttamista kustannuksista valtiolle, niin kuinkahan paljon näiden ristiretkeily poliisia, mediaa, ”hyökkäilijöitä” yms. vastaan mahtaa aiheuttaa aa työtä bee kustannuksia yhteiskunnalle? Kaikki on varmaan paljon paremmin sitten, kun de Witin haaveilemat kansantuomioistuimet pääsevät töihin…

      • 8.1.2

        Rintsu sanoo

        Häiritsevä ja uhkaava käyttäytyminen on vähän vaikea määritellä.

        Noin teoriassa tossa videolla syyllistytään omankädenoikeuteen josta tuomio vois rapsahtaa, mutta sekin koskee vain asianosaisia, ei koko leiriä.

      • 8.1.3

        Veli-Pekka Saarinen sanoo

        Kaupunki voisi maanomistajana vaatia leirin poistamista, mutta ainakaan Pekka Sauria asia ei tunnu kiinnostavan. Tässä olisikin sitten yksi kunnallisvaaliteema tarjolle. Kuka uskaltaa luvata tarttuvansa kovalla kädellä rasistisiin ja fasistisiin mielenilmauksiin?

    • 8.2

      Hulivilipoika sanoo

      Kaikkein pahinta on se, että poliisien aika menee näiden pienimunaisten paapomiseen. Tärkeämpääkin tehtävää olisi.

  8. 9

    Heli Heikkinen sanoo

    Pitää mennä kysymään, että onko niillä tarjolla makkaraa vai ämpäreitä. Varmaan sekin on provokaatio.

    • 9.1

      Jartsa Kangas sanoo

      Ämpäreitä eivät vissiin vielä ole jakaneetkaan. Eilen oli paellaa jaossa, olikohan kokilla hygieniapassi?

  9. 10

    Seppo Laitinen sanoo

    Mielestäni de Wit on pahemman sortin luuseri, kun joutaa olla tuolla härnäämässä ohi kulkevia ihmisiä viikko tolkulla. Yhteiskuntaa ja suomea rakastava kansalainen on tällaisen rasistisen touhun sijaan kasvattamassa yhteiskunnan rakenteita tekemällä töitä tai olemalla vapaaehtois toissä apua tarvitsevien luona. Saisi hävetä teoksiaan, minua iljettää.

  10. 11

    Anonyymi (ymmärrettävästä syystä?) sanoo

    Olen videolla esiintyvä henkilö ja haluan sanoa sen, että ”keskustelu” mustatakkisten herrasmiesten kanssa jatkui pitkään sen jälkeen kun kamera kääntyy takaisin tilaisuuden järjestäjään. Keskustelussa sivuttiin monia eri asioita, mutta huolestuttavinta oli se, että paikalle tulleet ”soturit” toistivat monta kertaa uhkauksen poistaa minut paikalta väkivalloin (kuten videolta on myös kuultavissa ”sä lennät täältä vittuun”).

    En mielestäni käyttäytynyt mitenkään häiritsevästi tai uhkaavasti ja molemmilla kerroilla minuun otettiin kontakti ennen kuin itse avasin suuni. Huomionarvoista lienee myös se, että noin kahden metrin päässä seisoi useita poliiseja, jotka näkivät (oletan, että myös kuulivat) koko tapauksen, mutta yksikään ei nähnyt tilannetta niin vakavana, että siihen tulisi puuttua.

    Keskustelu kävi kuumana, jonka aikana vaihdettiin solvauksia puolin ja toisin (natsin sanominen natsiksi nykyään sellainen kai on). Tilanteen rauhoituttua ja agressiivisimman ”soturin” poistuttua solttupojat pyysivät anteeksi (joka ei tietenkään oikeuta fyysiseen kontaktiin ja väkivallalla uhkailuun) ja minä jatkoin matkaani.

    Syy siihen miksi puhuin alussa englantia (anteeksi huono kielitaitoni) on se, että halusin kuulla mitä nämä isänmaan puolustajat sanovat nauhalle jos luulevat, ettei henkilö, josta puhutaan, ymmärrä kieltä.

    En kehota ketään lähestymään näitä sankareita ilman julkisen paikan suomaa ihmisvilinää, sillä minulle ei jäänyt epäilystäkään siitä, että he olisivat toteuttaneet uhkauksensa eli ympärillä olisi ollut paljon ihmisiä ja poliisi ”valvomassa” tilannetta.

    Olin paikalla osoittamassa tukeni torin toisella laidalla pidettävälle tapahtumalle. Videolle päädyin siksi, että minua aidosti kiinnostaa, miksi edes marginaalinen osa suomalaisia haluaa antaa tukensa näille pelottaville ja rasistisille liikkeille.

    Todettakoon vielä, että en saanut asiaan loogista vastausta.

  11. 12

    Ulla sanoo

    Siis kuka oli se häirikkö tässä? Kovin ollaan heikoilla kun ei hermot kestä ohikulkevien katseita. Näitäkö Odinin ”herroja” ei ole kukaan rakastanut pienenä kun nyt elämä tuhlataan toisten vihaamiseen???

  12. 13

    Hanne sanoo

    Jostain syystä en pysty kommentoimaan englanninkieliseen käännökseen, jonka julkaisit tänään aiemmin tällä viikolla julkaisemastasi blogitekstistä.

    Miksi olet jättänyt alkuperäiseen tekstiin tehdyt korjaukset pois käännösversiosta?

    • 13.1

      Saku Timonen sanoo

      Käännöksiä ei voi kommentoida, koska en halua käydä keskustelua englanniksi. Alkuperäiseen tekstiin tehdyt lisäykset tulevat myöhemmin.

      • 13.1.1

        Hanne sanoo

        Kiitoa vastauksesta!

        Hyvä että korjaukset lisätään. Toki olisi ollut hyvä huolehtia niiden pitämisestä heti tänään julkaistessasi englanninkielisen version. Viive tuntuu vähän oudolta.

  13. 14

    Henri Leppänen sanoo

    Pitääkö täälläkin jonkun kuolla ennen kuin poliisi puuttuu asiaan?

  14. 15

    Seppo sanoo

    Poliisillakin, SE:n ohella, on jo runsaasti laittomuuksia nähtävänä mutta ei aiheuta toimenpiteitä. Tässäkin videossa, niin kuin joku jo mainitsikin, ”valvovat järjestystä” odinin joukot. Ja oikein mäntsälästä vielä 🙂 Tragikoomista koko homma, suomalais-hollantilainen de Witt vaatii rajoja kiinni, oikeana kätenä Erik joka puhuu varsin ”erilaista” suomea 🙂 Mutta totta on että aika omistajan elkeillä vahditaan aluetta joka kyllä kuuluu kaikille! Ihmisten kulkemisoikeutta ja sananvaputta rajoitetaan laittomasti ja siihen pitäisi puuttua aika kovin ohjeistuksin!

  15. 16

    Atte Salmi sanoo

    Minusta tuntuu, että nuo ovat vain kyllästyneet telttailemaan. Nyt ne yrittävät provosoida väkeä niin paljon että ne ajetaan pois. Mieluiten antifasistien toimesta, mutta poliisikin käy. Siitä saisi kunniallisen perääntymistien, ja saisi vähän aikaa huilata oikean asunnon sisällä.

  16. 17

    Raymond sanoo

    Tämä porukka, joka pitää telttaleiriä Helsingin keskustassa, tämä Suomi ensin-ryhmä, kutsuu leiriään nimellä SUOMI MAIDAN. Siis mit vit?

    Se porukka toimii läheisessä yhteistyössä MV-lehden kanssa, ja aivan kuten MV-lehdessä, ei myöskään Suomi ensin-ryhmässä ole ketään, joka ihailisi Ukrainan muutaman vuoden takaista Maidanin aukion vapaussoturien taistoa Ukrainan vapauttamiseksi venäläismielisen diktaattorin vallasta.

    Päinvastoin, ne tyypit ihailevat Venäjän fasistidiktaattoria ja hänen vasallejaan ja unelmoivat suur-Venäjästä, johon Ukrainakin kuuluisi. On äärettömän härskiä käyttää nimeä MAIDAN silloin, kun itse vihaa Maidanin aukion vapaustaistelua. Mutta mutta, TARKOITUS PYHITTÄÄ KEINOT!

    Mikään konsti ei ole propagandasodassa liian alhainen, etteikö sitä voitaisi käyttää, kun halutaan vaikuttaa kansan TUNTEISIIN.

    Nimenomaan TUNTEISIIN nämä Suomi ensin-tyypit haluavat vaikuttaa, ja siksi he käyttävät nimeä MAIDAN, koska tietävät, että suomalaisten enemmistö sympatisoi Ukrainan kansan vapaustaistelua Maidanin aukiolla venäläismielistä diktaattoria vastaan.

    Siltikin, vaikka he itse vihaavat Maidanin tapahtumia ja pitävät niitä jenkkiprovokaationa.