Aktivoivaa hippaleikkiä

Kun elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoi työministeriön tietoihin viitaten avoimia työpaikkoja olevan yli 100 000, niin Ylen uutiset toisteli lukua sellaisenaan ilman mitään kritiikkiä. Avoimia työpaikkoja on kuitenkin joka päivä Te-palvelujen sivuilla vain alle 20 000. Kun kritiikkiä tästä ristiriidasta rupesi tulemaan, niin selitys löytyi. Samalla ilmoituksella voidaan hakea useita työntekijöitä, ja lisäksi Te-toimistot eivät julkaise kaikkia työpaikkoja sivuillaan.

En tiedä onko kukaan laskenut löytyvätkö kateissa olevat 80 000 työpaikkaa tällä tavalla. Minulle oli ainakin uutta se tieto, että Te-toimistoissa on tiskin alla avoimia työpaikkoja.

Totuus nyt kuitenkin jopa tuon Ylen uutisen mukaan on, että koko kuukauden aikana avoinna olleet työpaikat lasketaan yhteen. Jos työttömien työnhakijoiden määrä laskettaisiin samalla tavalla, niin heitä olisi joka päivä 300 000 eli kuukaudessa yhdeksän miljoonaa.

Joka tapauksessa työttömiä on paljon ja työpaikkoja vähän. Hallitukselta on taas kerran tulossa temppu, jolla kaunistetaan tilastoja, säästetään työttömyysetuuksiin menevää rahaa ja pakotetaan ihmisiä palkattomiin töihin. Se on nimeltään aktiivimalli. Työttömän pitää mennä töihin, tai hänen etuuttaan leikataan. Sitä ei kuitenkaan saa sanoa leikkaukseksi.

Lyhykäisyydessään se tarkoittaa sitä, että työttömän on tehtävä kolmen kuukauden aikana yksi vähintään 18-tuntinen työviikko. Tunnit voi jakaa enintään neljän viikon ajalle. Työn tekemisen voi korvata myös olemalla kolmen kuukauden tarkastelujaksolla vähintään viisi päivää niin sanotuissa työllistymistä edistävissä palveluissa, eli esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa tai työkokeilussa. Nämä ovat palkattomia töitä.

Jos työtön ei näin tee, niin hänen työttömyysetuuttaan leikataan 4,65 prosenttia. Työmarkkinatukeen se tarkoittaa 30 euron leikkausta, joka siis ei hallituksen mukaan ole leikkaus. Pitää vain olla aktiivinen, niin mitään ei leikata. Pitää mennä töihin.

Tämän hallituksen päätä ei paljon järki pakota. Mistä ihmeestä hallitus kuvittelee jokaiselle löytyvän palkallisia 18-tunnin mittaisia pätkätöitä jokaisen kolmen kuukauden aikana? Vastaus on, että ei se kuvittelekaan. Siitä kertoo se, että ensimmäiseksi ollaan tarjoamassa kuntouttavaa työtoimintaa aktiivisuuden osoittamiseksi. Hallitus ei vaivaa päätään sillä tosiasialla, että laki kieltää kuntouttavan työtoiminnan käyttämisen terveiden ja työkykyisten aktivointimallina. Eihän tästä lainkohdasta ole piitattu koskaan.

Jos joku onnellinen aktiivi löytää näitä palkallisia pätkätöitä, niin hän on liemessä työttömyysetuuksista aiheutuvan paperisodan takia. Suurin osa välttyy tältä paperisodalta, koka palkkatöitä ei löydy edes niistä Lintilän haamutyöpaikoista. Sen sijaan kunnat tulevat tukehtumaan kuntouttavaan työtoimintaan tulevista. Heille pitäisi järjestää työnohjausta ja löytää järkevää tekemistä. Tekemisen pitää lain mukaan olla vieläpä sellaista, että sillä ei korvata palkkatyönä tehtävää työtä.

Tämä hallituksen aktiivimalli tulee oikeasti toteuttamaan sen jo vuosia sitten heittämäni ajatuksen, että työttömät kootaan muutamaksi tunniksi hippasille ja nimetään se kuntouttavaksi työtoiminnaksi. Heidän elämänhallintansa jämäköityy ja he löytävät uuusia polkuja kohti avoimia työmarkkinoita, kuten ihan virallinen fraasi kuuluu.

teppo

Kuva: Facebook/Teppo Palmroos

 

Kommentit (49)
  1. Elviiranappa
    6.4.2017, 09:44

    Nyt sitten selvisi, missä ne piilotyöpaikat on, te-keskuksessa tiskin alla.
    Itse seurannut te-keskusta twitterissä ja yhdellä viikolla kertoivat että 6tuhatta jotakin avointa työpaikkaa on ollut, sillä viikkolla. Jos te-keskukset laskee noi työpaikat viikottain siis vapaat työpaikat viikolla*52vkoa, samalla matikalla voisi laskea siis työttömätkin tällä viikolla työttömiä on vaikka 242 000*52vkoa.

    Ei ole työttömän elämä juhlaa kun on valtakunnan suurin syntipukki

  2. Jukka Laine
    6.4.2017, 09:56

    Teppo Palmroos on vaan hieno ja paras ihminen. Ei mulla muuta.

Kommentointi suljettu.