Mistä heitä tulee?

Katsoin eilen Elina Hirvosen dokumenttielokuvan Kiehumispiste toisen kerran, ja nyt osasin odottaa mitä sieltä tulee. Niinpä keskityin tarkkailemaan Rajat kiinni- ja Suomi ensin -mielenosoituksiin osallistuvia ihmisiä.

He ovat surullista katsottavaa. Moni näyttää köyhältä, alkoholisoituneelta ja syrjäytyneeltä. Heille raivokasta ulkomaalaisvihaa ja isänmaallisuutta tarjoilevat agitaattorit puolestaan näyttävät voivan oikein hyvin. James Hirvisaaren omahyväisen pullea olemus ja Marco de Witin maaniselta vaikuttava energinen paasaaminen uppoavat pelastusta janoavaan kansaan. Välillä lavalle nousee todistajia yleisön joukosta aidon hurmosliikkeen tapaan. Elämäänsä suuntaa hakevat nuoret seuraavat puheita innostuneen oloisina.

Isänmaa on potkinut näitä ihmisiä päähän, mutta he eivät ymmärrä sitä. He heiluttavat siniristilippua ja hurraavat, sillä heille on kerrottu kaiken olevan turvapaikanhakijoiden syytä. Ne vievät työt, sossurahat ja naiset, niille annetaan kaikki, meille ei anneta mitään. Kaikki sairaan mielen keksimät pahuudet yhdistetään turvapaikanhakijoihin ja heitä hyysääviin suvakkeihin.

Tämän te jo tiedättekin. Tiedätte myös sen, että  näiden pääagitaattoreiden lisäksi on netissä paljon pienempiä yrittäjiä, joiden elämän ainoa sisältö on kylvää tätä vihaa. Usein he tekevät sen niin kömpelösti, että kukaan ei usko. Otetaanpa esimerkiksi yksi Facebook-profiili.

Entinen syyrialainen tarkka-ampuja Fuad Wahid asuu Helsingissä. Hän postaa verisiä kuvia Syyrian taisteluista ja ylistää Allahia. Hän tykkää myös pikkutyöistä seksuaalisessa mielessä. Sitten hänen profiilinsa paljastetaan sormella osoittaen. Katsokaa nyt, tuollaisia ne kaikki ovat.

nelk

Ei oikein tunnu menevän läpi. Jokainen arvaa heti, että paljastaja on itse rakentanut tätä valeprofiilia pari kuukautta ennen sen paljastamista.

Tämä Nelkku on jo vuosikausia syytänyt törkyä vaihtelevalla menestyksellä sekä maahanmuuttajista että suvakeista. Kova kolaus ylläpitäjälle oli, kun MV:n julkaisija Ilja Janitskin sanoi häntä kylähullun ymmärryksellä varustetuksi ja lopetti yhteistyön parin kömpelön artikkelin jälkeen. Nelkku nimittäin tuli suuruudenhulluksi ja alkoi vaatia itselleen näkyvämpää kunniaa mm. muiden kuvaamista videoista, joita oli editoinut ja joihin oli ympännyt oman logonsa.

Nelkusta on ollut minulle ja monille muille vaihtelevaa riesaa monta vuotta. Ylläpitäjien tapana on kerätä jonkun viholliseksi leimatun profiilista kuvia ja muokata niitä irvokkasti ja niihin loukkaavia tekstejä lisäten. Valeprofiilien ja yksittäistä ihmistä solvaavien Fb-sivujen perustaminen on tavallinen tapa. Minua varten näitä sivuja on paljon.

§akari Timosen kootut tekijänoikeudet ilmestyi silloin, kun samainen Nelkun ylläpitäjä rupesi ilmiantamaan minun ja kavereideni valokuvia tekijänoikeusloukkauksina. MV:tä matkiva Mitä Sakaria ilmestyi samoihin aikoihin. Nyt vaalien alla ilmestyi SDP Juuka.

Kaikissa näissä julkaistaan samoja kuvia kuin Nelkussa. Myös kielenkäyttö on samanlaista. Jatkuvasti toistuvat sanat jurristi ja valheplokisti, ja mukamas letkeän humoristiseksi tarkoitetut lauserakenteet ovat samat. Sattumalta erään bloggaajan minuun kohdistuva kauna ja sen lauserakenteet ovat ihan yksi yhteen.

Voisinhan minä tämän ilmeisen moniosaajan kanssa juridiikasta väitellä, jos hän hallitsisi edes sen alkeet. Itse asiassa olen kerran niin tehnytkin. Hetkessä selvisi, että hänellä ei ole minkäänlaista juridista tietämystä, vaan hän lukee lakikirjaa takertuen johonkin löytämäänsä pykälään antaen sille ihan itse luomiaan merkityksiä.

Jos minuun tämän jutun jälkeen kohdistuu nettihäirintää, niin seuraukset jätän häiritsijän mietittäväksi. Se ei ole tämän jutun opetus. Se on, että kun on riittävästi joutoaikaa ja netin vihasivuilla nyrjähtänyt mieli, niin vihankylvöllä ei ole mitään rajaa.

Jotkut sitten oikeasti uskovat tätä vihankylvöä. Sieltä niitä Kiehumispisteessä nähtyjä fanaatikkoja tulee. Sieltä tulee myös niitä, jotka tarttuvat toimeen rikollisin keinoin.

***

Tämä on viimeinen juttuni Imagen logon alla. Seuraavat rupeavat ilmestymään Apu-lehden alla, mutta ette huomaa mitään eroa. Kaikki vanhat jutut tulevat mukana. Tässä vielä linkki, josta blogi löytyy huomisesta alkaen http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/

Kommentit (4)
  1. Ex-sudeettisavolainen
    11.4.2017, 10:50

    Sun blogi soveltuu minusta paremmin Avun yhteyteen, vaikka ei sillä niin väliä kokonaiskuvassa. Apu sentään perustettiin 30-luvulla työttömien tukemiseksi. Se on mielestäni ainakin ennen ollut mainettaan parempi lehti (en ole viime vuosina seurannut). Avussa on ollut erittäin hyviä toimittajia, esim. muutama vuosi sitten kuollut toimittaja-pappi Markku Laitinen.

  2. Saku on oikeassa siinä, että iso osa ulkomaalaisvihaa lietsovista ihmisistä on surullista joukkoa. Tiedän tämän omakohtaisesti, koska äitini kuuluu siihen joukkoon. Äitini purkaa nyt omaa pahaa oloaan – joka on jatkunut lähes koko elämän – muihin, erilaisiin ihmisiin: maahanmuuttajiin, tummaihoisiin, suvakkeihin, homoihin, ryssiin. Ehkä hän kokee olevansa vähän parempi ihminen koska vihaamansa ihmiset ovat vieläkin halveksittavampia. Samalla se on jonkinlainen hätähuuto.

    Äitini tarvitsisi pikaista apua mielenterveysongelmiinsa, mutta kieltäytyy hakemasta apua. Lähipiiri on aika neuvoton. Pahintahan tässä on se, että äitini on vieraannuttamassa itsensä valtaosasta sukulaisiaan, koska jatkuvaa vihaa ja rasismia ei vain jaksa. Äitini ei myöskään kestä minkäänlaista arvostelua tai mielipiteidensä kyseenalaistamista. Netin kautta toki löytyy samalla tavalla ajattelevia, ja agitaattoreita joita voi ihailla. Sosiaaliset verkostot hänellä ovatkin nykyään ennen kaikkea netissä.

    Veikkaanpa, että monen osalta kyse on samasta asiasta. Oma paha olo purkautuu vihana turvapaikanhakijoita tai muita erilaisia ihmisiä kohtaan. Surullista.

    (Kirjoitan tämä nyt poikkeuksellisesti nimimerkillä)

Kommentointi suljettu.