Syyttävä sormi

Maan hallituksen ongelmana ei ole työttömyys, vaan työttömät. Tämä kävi ilmi taas kerran eilisillan A-talkissa. Kun työtön työnhakija Hanna Rokkanen puhui käytännön kokemuksista, niin työministeri Jari Lindström puolusteli hallituksen keppi- ja kyykytyslinjaa. Rekrytointifirman edustaja meni pitemmälle ja puhui ylimielisesti elämänurakseen työttömyyden valinneista.

Työttömien näkeminen ongelmana lähtee jo lainsäädännöstä. Julkisen työvoima- ja yrityspalvelun tehtävänä ei siitä annetun lain mukaan ole auttaa työttömiä löytämään työtä, vaan yrityksiä saamaan työntekijöitä. Lain 1 § sanoo näin:

Talouden kasvun, korkean työllisyyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi valtio edistää työmarkkinoiden toimivuutta ja työvoiman tarjontaa yhdessä kuntien, työmarkkinajärjestöjen, yritysten ja muiden työnantajien sekä kansalaisten kanssa.

Lain tarkoituksen voi sanoa toteutuneen, sillä työvoimaa on totisesti tarjolla. Sitä on tarjolla niin paljon, että maan hallitus on julistanut sodan työttömiä vastaan. Hallitus asetti itselleen mahdottoman tavoitteen nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin, ja koska tavoitteeseen on mahdotonta päästä oikeasti työllistämällä, niin hallitus siivoaa tilastoja.

Hallitus ei kuitenkaan myönnä siivoavansa tilastoja, vaan valehtelee pitkäaikaistyöttömyyden vähenemisen johtuvan hallituksen toimenpiteiden ansiosta tapahtuneesta työpaikkojen lisääntymisestä. Tosiasiassa pitkäaikaistyöttömyys ei vähene, mutta pitkäaikaistyöttömät vähenevät sekä tilastokikkailulla että potkimalla väkeä pois tilastoja rumentamasta. Tästä kertoivat eilen Taloussanomat sekä Jussi Korhonen blogissaan Isän pikajuna. Laitetaan vielä kuva, josta tämä näkyy:

tem

Kuva: Taloussanomat

Eivät pitkäaiaikaistyöttömät ole saaneet palkkatyötä sen paremmin kuin ennenkään. Heitä on siivottu työvoimapalveluihin eli joutaville kursseille tai palkattomiin töihin työkokeilun tai kuntouttavan työtoiminnan nimellä. Lisäksi osaamisensa ja työllistymismahdollisuuksiensa puolesta kaikkein heikoimmalla olevia on kepitetty niin paljon, että monet ovat jättäneet uusimatta työnhakunsa. He ovat kyllästyneet olemaan turhien aktiovintitoimien kohteena ja jättäytyneet suosiolla elämään pelkän alennetun toimeentulotuen varassa.

Media on seurannut nöyrästi hallituksen ja työnantajien linjauksia. A-talkin isäntä puhui työttömän saamasta 700 euron työmarkkinatuesta ikään kuin se olisi käteen jäävä osuus. Oikeasti työmarkkinatuki on 32,40 euroa viitenä päivänä viikossa, ja ennakonpidätys on 20 %.

Nyt ei näytä enää työttömien ruoskiminen riittävän, vaan työntekijätkin ovat laiskoja. Tähän kuvaan sopii hyvin toissaillan A-studio, jossa kerrottiin ulkomaalaisen halpatyövoiman erinomaisuudesta. He ovat nöyriä, ahkeria ja vähään tyytyväisiä. He tyytyvät niin vähään, että ohjelmassa esiintynyt firma joutui jo samana iltana Rakennusliiton jatkotoimenpiteiden kohteeksi. Palkat olivat alle kaikkien mahdollisten sopimusten eivätkä työolosuhteet vastanneet lain edellyttämää tasoa.

Virallisesti syyttävä sormi osoittaa työttömien lisäksi myös työssä olevia. He yhdessä ovat aiheuttaneet laman, työttömyyden ja kaiken muun pahan. Lapinlahden Linnut sen näyttivät jo kauan sitten:

EDIT 12.5.2017 klo 12.30: Poistettu työmarkkinatukilaskelma asian kannalta tarpeettomana ja korvattu se tuen bruttosummalla ja ennakonpidätysprosentilla.

Kommentit (66)
  1. En tiedä, miten Saku pääsi työmarkkinatuen määrässä tuohon lukuun minkä sai, mutta omassa Kelan ”tilinauhassani” työmarkkinatuen maksettava summa on 518€ ja sentit päälle.

    1. Se summa vaihtelee joitain kymppejä itelläkin. Taitaa liittyä siihen et montako viikonloppupäivää kyseiselle jaksolle osuu.

      1. työtöntyötön
        12.5.2017, 12:07

        Työmarkkinatuki maksetaan neljän viikon välein jolloin viikonloppuja osuu aina samanverran jaksoonsa. Itselläni ei ainakaan vaihtele.

        Tuo 700 euroa taas saadaan siitä että työmarkkinatukea maksetaan 13 kertaa vuodessa joten kuukausiksi laskettuna (ei siis neljän viikon välein) saat vähän vaille 700 josta tietysti verot pois.

        1. liisa hirvonen
          12.5.2017, 21:06

          Työmarkkinatuki voidaan maksaa myös kalenterikuukausittain, jos etuuden saajalla on kerran kuukaudessa maksettavia työtuloja (esim.osapäivätyö).

          1. työtöntyötön
            12.5.2017, 21:59

            Ok, tämä oli uusi tieto minulle.

    2. Mulla Työmarkkinatuki bruttona n 650, ei 700. Luulin että työmarkkinatuki on kaikille samansuuruinen?

      1. liisa hirvonen
        12.5.2017, 19:16

        Peruspäiväraha ja työmarkkinatuki lasketaan eri tavalla. Tuen määrä riippuu siitä kumpaa etuutta saat. Sakun kirjoituksessa puhutaan työmarkkinatuesta. Työmarkkinatuki on ihan juuri niin kuten blogitekstissä on.

        1. työtöntyötön
          12.5.2017, 22:03

          Itse asiassa Kelan peruspäiväraha on tasan sama kuin työmarkkinatuki. Tuo 700 euroa tulee juuri siitä että tm-tuki lasketaan jotenkin 21,5 päivää kertaa 32,40 jolloin saadaan kuukausitulo, ei siis 4 viikon tulo.

          1. Norm.20 kertaa 32,40. Kela laskee omia laskujaan 648€ tarkka/kk

          2. Työmarkkinatuki kyseessä. Jokaisessa maksuilmoituksessa bruttosomma on 650, voisin tyhmänä kuvitella että se ON se summa josta verot vähennetään

  2. Kuinka iso ongelma vapaaehtoisesti työtön oikeasti voi olla, jos edes työtä hakeville työttömille ei löydy töitä? Sellaisethan tekevät suorastaan palveluksen suurimmalle osalle työttömiä, koska eivät kilpaile riittämättömistä työpaikoista.

    1. Naulan kantaan. Ja kun yksikään puolue ei missään nimessä edes halua ajaa täystyöllisyyttä.

    2. työtöntyötön
      12.5.2017, 12:17

      Aivan hirveän iso ongelma. Jos Skeitti-Juusot on tyytyväisiä elämäänsä työmarkkinatuella/toimeentulotuella niin kaikki mahdolliset voimavarat on käytettävä että näitä etuuksia lasketaan ja juurikin nämä sossupummit saadaan työn syrjään kiinni, mahdollisimman ikävään hommaan ja mielellään alle tes:in palkalla. Oppivatpahan olemaan ja ymmärtämään että työ on elämän tarkoitus. Väliäkö sillä jos etuuksia pienennetään samalla myös työhaluisilta.

      Oikeasti olen tismalleen samaa mieltä. Jos joku haluaa olla minimitoimeentulolla kotona niin hyvä vain. Teoriassahan tämä parantaa myös minun pitkäaikaistyöttömän asemaa, käytännössä ei sillä työhaluisia jää vieläkin ilman työpaikkaa vaikka vapaaehtoisia työttömiä olisi kymmeniä tuhansia.

Kommentointi suljettu.