Arvoton näytelmä

– Tämä mahdollistaa veronkierron semmoisella tavalla, että tämä yhteiskunta ei tule sitä kestämään.

Näin sanoi perussuomalaisten poliisikansanedustaja Mika Raatikainen tänään ennen eduskunnan äänestystä hallintarekisterin mahdollistavasta laista. Raatikainen piti sanansa ja äänesti esitystä vastaan. Niin tekivät myös Veera Ruoho ja Tom Packalén. Kari Kulmala olisi epäilemättä liittynyt heihin, mutta oli virkamatkalla. Poliiseina nämä kansanedustajat tietävät mihin nyt hyväksytty laki johtaa.

Se johtaa puolueen vihaaman rahaeliitin veronkiertoon, talousrikosten salaamiseen ja sisäpiirikauppoihin. Mielenkiintoista on myös se, että puolueen aiemmin niin kovasti kritisoima EU kelpaa hyvin perusteluksi lain hyväksymiselle. EU muka vaatii meiltä tällaista lakia, vaikka viime vuoden joulukuussa komissiolta tuli kirje, jonka mukaan Suomi olisi voinut haudata hallintarekisterin lopullisesti. Tästä kertoi eilen Martti Asikainen blogissaan.

Aikanaan Timo Soini mainosti, että persut eivät myy persettään, mutta taas kerran se myytiin. Se taitaa olla jo alennusmyynnissä, sillä nyt se meni puoliväliriihessä sovitun ruotsin kielestä luopumisen kokeilun hinnalla.

Raatikaiselle, Ruoholle ja Packalénille tulee seurauksia, lupaa Timo Soini. Puolueessa saa olla rasisti ja saa tulla tuomituksi kiihottamisesta kansanryhmä vastaan ilman seuraamuksia, mutta Timo Soinin kanssa ei vieläkään olla eri mieltä. Puolue on kertonut, että heillä ei ole puoluekuria ja että puolueessa saa ajatella itse. Näitä poliisikansanedustajia lukuunottamatta kaikki muut puoleen edustajat lienevät sitten päätyneet kannattamaan hämärärekisteriä ihan itse.

Koko hallintarekisterin sinnikäs ajaminen on ollut arvotonta näytelmää. Kertaalleen se jo haudattiin, mutta se heräteltiin henkiin. Sitä on ajanut kaikkien innokkaimmmin valtiovarainministeri Petteri Orpo, jonka omaa vaalirahoitusta hallintarekistereistä ja Panaman veroparatiiseista tutulta liikemieheltä Yle ei pitänyt uutisoinnin arvoisena asiana.

18527640_10154689976410172_5348886430847724936_n

Elämme merkillisen hallituksen aikaa. Rikkaita suositaan ja köyhiä kuritetaan. Työttömille järjestetään palkattomia pakkotöitä ja rikkaille annetaan mahdollisuus piilottaa omistuksensa verottajalta. Sekoilu saa huipennuksensa syksyllä, kun hallituksen runnoma sote- ja maakuntauudistus hyväksytetään eduskunnalla pikavauhtia. Valmiiseen valinnanvapauslakiin kansanedustajat saivat tutustua vain parin päivän ajan, ja sama tehdään sote- ja maakuntauudistuksen kanssa. Maakuntavaalit ovat jo ensi tammikuussa, mutta maakuntalainsäädäntöä vasta kirjoitetaan.

Tämä hallitus ei todellakaan ole kansalaisten hallitus, vaan se on raharikkaan eliitin ikioma hallitus. Näin arvottoman näytelmän esittäjät pitäisi buuata pois lavalta.

 

Kommentit (26)
  1. Kun yrittää katsoa hallituspuolueiden toimintaa, ihan millä tavoin tahansa, niin sama tulos tulee. Täydellisen ahneuden hallitsema hallitus, joka petaa vain ja ainoastaan seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan, kun ovat varmoja, että tie on pystyssä, niin saavat niin suuret yritystulot hommattua itselleen, että se riittää vielä lastenlapsillekin.

    1. Samaa mieltä asiasta. Ne jotka oli poissa äänestyksestä ilman todella kunnollista syytä olivat aika raukkoja ja pelkureita olivat sitten vastaan tai puolesta kun eivä uskaltaneet ilmaista kantaansa. Heidät tulisi myös jättää äänestämättä seuraavissa vaaleissa.

      1. Tuosta on ollut juttua, että osa on myös aina matkoilla. Miehitys on pyritty pitämään sellaisena, että opposition ja hallituspuolueiden suhde ei muutu merkitsevästi, eli äänestyksen lopputulos ei muuttuisi noista.

  2. Hulivilipoika
    17.5.2017, 19:11

    Alkaisi olla yleislakon paikka.

    1. Veikko Sakilainen
      17.5.2017, 21:11

      Nyt viimeistään… Mitä tässä on enää menetettävää kun rikkaat pelaa tästä lähtien miten lystää?

Kommentointi suljettu.