Roskapostia

Eräs nimetön isä on huolissaan kouluissa tapahtuvasta kristillisten arvojen ja heteronormatiivisuuden alasaojosta. Hänen 14-vuotiaalle pojalleen on annettu koulussa seksuaalivalistusta. Jopa vähemmistöjen oikeuksien edistämisestä on koulussa puhuttu, ja sitä tämä eräs isä ei pidä neutraalina.

Eräs nimetön opettaja puolestaan on sitä mieltä, että koululaitosta ohjaavat voimakkaasti sekä vasemmistolainen ideologia että liberaalit markkinavoimat. Se näkyy monikulttuurin edistämisenä.

Pohjat lyö eräs tietenkin nimettömän koulun nimetön erityisopettaja, joka kauhistelee kouluissa tapahtuvaa islamisaatiota. Laitetaanpa tästä ihan kuva.
kärkk

Kyseessä on joka kotiin jaettava J.Kärkkäinen Oy:n mainosjulkaisu KauppaSuomi. Mainokset ovat mainoksia eikä niistä sen enempää, mutta lehden ns. toimituksellinen aineisto on kyllä ihan omaa luokkaansa. Tarinat ovat täsmälleen sitä samaa valehtelua, jota netin äärioikeistolaiset rasistiset, islamofoobiset ja kansallissosialistiset piirit ovat levittäneet jo vuosia. Netissä roska tunnistetaan roskaksi ja ammutaan alas, mutta joka kotiin jaettuun paperiroskaan voivat uskoa sellaiset, jotka eivät ole sitä ennen nähneet.

Jutut ovat malliesimerkkejä disinformaatiosta. Isät, opettajat ja koulut ovat nimettömiä, joten faktojen tarkistaminen on mahdotonta. Niinpä voidaan turvallisesti kirjoittaa ihan mitä tahansa. Suvivirsi ja joululaulut kielletään, aapisista poistetaan possunkuvat ja eläinen piirtäminen kielletään. Muslimeille sallitaan kaikki, suomalaisilta kielletään kaikki.

Näitä valheita on helppo tehtailla, mutta vaikea oikaista. Lähteet ovat aina nimettömiä, joten niitä ei pysty tutkimaan. Tarinat sen sijaan ovat niin uskomattomia, että niihin voi uskoa vain umpitollo. Ikävä kyllä heitä löytyy, ja tällä tavalla heitä etsitään lisää.

Lehden “yleisönosasto” on vielä hurjempaa luettavaa. Juho Taistonen moittii Ranskaa väärin valitusta presidentistä ja pitää tulosta mädän EU-eliitin voittona. Siteerauksista päätelleen kirjoittajalla on läheiset yhteydet netin roskajulkaisu Yle Watchiin.

Akseli Erkkilä meuhkaa yllättävän paljon samalla tavalla kuin nuo nimettömät opettajat vasemmistoeliitin edistämästä monikulttuurista ja kuviteltujen vähemmistöjen oikeuksista. Selkeästi oikealla nimellään esiintyvä Pauli Vahtera maalailee uhkakuvia DDR-Suomesta, jossa islamisoitumista haluava vihervasemmisto bannaa isänmaalliset Fb-käyttäjät pois verkosta ja poliisi takavarikoi heidän tietokoneensa. Huolesta päätellen Vahteralla näyttää olevan kova pelko joutumisesta vastuuseen omista kirjoituksistaan.

Joku Esa Paloniemi vaatii irtolaislakia paperittomille maahanmuuttajille. Hän ei ole ymmärtänyt, että perustuslaki estää laatimasta tiettyä ihmisryhmää koskevaa lakia. Jos irtolaislaki palautettaisiin, niin se koskisi kaikkia sen piiriin kuuluvia. Ensimmäiset kohteet saattaisivat olla vaikkapa Rautatientorilla meuhkaavat Suomi ensin -mielenosoittajat, jotka kuukausikaupalla ovat oleskelleet julkisella paikalla ilmeisen juovuksissa ja nähtävästi ilman työtä ja asuntoa.

J.Kärkkäinen Oy jatkaa siis tutulla linjalla, mutta tällä kertaa ilman juutalaisvastaisuutta. Edelliseen numeroonhan aiheesta kirjoitteli Arvi Pihkalan nimellä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen natsijohtaja Juuso Tahvanainen.

Kun vielä muistetaan, että vuonna 2014 Juha Kärkkäinen tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 90 päiväsakkoon ja tavaratalo J.Kärkkäinen Oy 45 ooo euron yhteisösakkoon, niin nähdään minne tämän postilaatikkoon ilmestyneen netin roskajulkaisu MV:tä muistuttavan julkaisun jäljet johtavat.

Kommentit (20)
  1. Virva Itäranta
    21.5.2017, 10:39

    Tähän voi vaikuttaa. Älä osta Kärkkäiseltä.

    1. Olen ihan samaa sanonut. Monet tuottajat sen ovat jo tehneet mm. Finlayson ei myy kärkkäisen kautta mitään.
      Tuohon irtolaislakiin, en toivoisi sitä koskaan enää tuotavan käyttöön, vaikkakin sillä saisi nätisti siivottua leirit pois tietyltä alueelta.
      Jälleen jotain tuttua kärkkäiseltä jota on tullut luettua otsasuoni kireenä.
      No jaa, kärkkäisen edustus istuu kohta jälleen oikeudessa ja tuskin osaa koskaan lopettaakaan, koska joko on niin tyhmä että edelleen jatkaa, tai ei vain osaa lopettaa ajoissa, koska harvoin noin syvälle vihaan tippuneet päästävät irti totuudestaan vaikka sen kuinka todistaisi vääräksi tai moraalittomaksi.

    2. Vielä noin vuosi sitten ostin Kärkkäisen valinnasta. Hinnoittelu koukutti. Kun Sakun kirjoituksista valkeni Kärkkäisen taustat ostot loppui välittömästi. Eikä enää ikinä!!
      Luulen että suuri osa ko. kaupan asiakkaista ei tiedä omistajan poliittisia mielihaluja.
      Se olisi hyvä saada kansan tietoisuuteen laajemminkin.

      1. Eikä passaa unohtaaa Kärkkäisen seikkailuja yrityssaneerauksen maailmassa. Jätettiin laskut maksamatta ja nostettiin kovaa liksaa itselle ja myönnettiin vähän lainaa omaan taskuun. Koska oli niin kova työllistämään, sankarille annettiin miljoonavelat anteeksi ja tikkari palkkioksi ahkerasta yrittämisestä tuli sitä kautta.

        Aika moni muu yrittäjä on maksanut oppirahansa konkurssin ja henkilökohtaisen omaisuuden menettämisen kautta.

  2. Sen verran Sakari pitää ihmetellä, että olen törmännyt (kuten varmasti sinäkin) kymmeniin vastaaviin nimettömiin rasisimin ilmiantajiin siellä täällä. Ne ovat aina oikea kauhistelujen ja kiihkoilun paikka mutta ei koskaan epäilyksien paikka kuten tässä on. Se on erittäin merkillistä kaksinaismoralismiä

    1. Minusta on vaikea uskoa, että yksikään vähemmistö pystyy syrjimään valtaväestön enemmistöä. Syrjinnässä on melkein aina kyse hierarkkisesta valtasuhteesta tai ylilyöntiasemasta. “Positiivinen syrjintä” ei ole syrjintää ollenkaan, vaikka tähän (ja kulttuurimarxistien salaliittoon) Kärkkäinen ilmeisesti haluaa viitata teorioillaan. Suvivirsi nyt kuitenkin on ollut supisuomalaisten ateistien, vapaa-ajattelijoiden, hampaissa, eikä sillä ole mitään tekemistä islamin tai maahanmuuton kanssa.

      Jos suomalaista on syrjitty poliittisen vakaumuksen, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai jonkin muun synnynnäisen ominaisuuden vuoksi, kannattaa sinun ehdottomasti ottaa asia esille, epäilyksistä huolimatta.

      Osaat varmaan nimetä muutaman konkreettisemman esimerkin, jos kerran tiedossasi on “kymmeniä” tapauksia.

      Avoimet kortit ja dialogi — sitähän kaivattiin. Heitäpä sinä ensimmäinen kivi kummeliin.

      http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/611151/Vapaaajattelijat+Suvivirsi+ei+ole+ongelman+ydin

Kommentointi suljettu.