Vastikkeellisen sosiaaliturvan paluu

Työministeri Jari Lindström torjuu työelämäkokeilua vastaan suunnatun kritiikin. Hänen mukaansa kokeilulla on tarkoitus korvata epäonnistuneeksi todettu kuntouttava työtoiminta.

-Tätä tarjottaisiin sellaisille työttömille, joiden toimintakyky ei mahdollista suoraa työllistymistä tai osallistumista muihin julkisiin työvoimapalveluihin, Lindström sanoo Uuden Suomen haastattelussa. Lindströmin mukaan kokeilulla ei missään tapauksessa ole tarkoitus korvata palkkatyötä, vaan se on työelämässä tapahtuvaa sosiaalista kuntoutusta.

Kyse on siis määräaikaisesta työelämäkokeilusta, jossa pitkäaikaistyöttömät työskentelisivät työttömyystuen turvin kunnissa tai yrityksissä 4–8 tuntia päivässä korkeintaan viitenä päivänä viikossa 0,5–1 vuoden ajan. Työtön saisi työmarkkinatuen päälle yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.

Lähdetäänpä taas perkaamaan asiaa. Lindströmin mukaan kokeilulla ei korvata palkkatyötä, vaan se olisi tarkoitettu sellaisille työttömille, joiden toimintakyky ei mahdollista suoraa työllistymistä tai osallistumista muihin julkisiin työvoimapalveluihin. Tämä vastaa täsmälleen sitä, mitä on säädetty kuntouttavasta työtoiminnasta, jonka ministeri itsekin toteaa toimimattomaksi. Ihan yleisesti on tiedossa, että kunnat käyttävät kuntouttavaa työtoimintaa johdonmukaisesti väärin. Siihen ei ohjata pelkästään varsinaista kohderyhmää eli sosiaalista kuntoutusta tarvitsevia, vaan sillä siivotaan työttömyystilastoja ja säästetään kunnan osuutta työmarkkinatuesta eli ns. sakkomaksua. Lisäksi kunta saa 10,09 euroa päivässä jokaisesta toimenpiteeseeen ohjatusta.

Lindström uskoo, että työelämäkokeilu jotenkin toisi tähän muutoksen ja kokeiluun ohjattaisiin vain sosiaalista kuntoutusta tarvitsevia. Minä en usko. Eivät kunnat rupea noudattamaan tätä uutta lakia, kun ne eivät ole noudattaneet entistäkään. Ihan sama siivoaminen ja säästäminen tulevat jatkumaan. Uuden kokeilun ansiosta se on vielä helpompaa kuin ennen, sillä Te-toimistot eivät enää osallistu aktivointisuunniteman laadintaan, vaan sen laativat kunta ja työtön yhdessä. Myös työelämäkokeilua koskevan sopimuksen laativat kunta ja työtön kahdestaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työtön kutsutaan kunnan työllistämisasioista vastaavan henkilön puheille allekirjoittamaan aktivointisuunnitelma ja kokeilusopimus. Sen jälkeen tie vie kunnan omaa risusavottaan, sillä yritykset eivät halua ongelmatapauksiksi virallisesti luokiteltuja ihmisiä. Ja niiitä ongelmatapauksiksi luokiteltuja ovat sitten ihan kaikki työttömät.

Miten niin kaikki? Siten niin, että työelämäkokeilussa on ihan sama valuvika kuin kuntouttavassa työtoiminnassakin. Laki on ristiriidassa itsensä kanssa. Lakiin on kirjoitettu, että se ei koske terveitä ja työkykyisiä. Samaan lakiin on kirjoitettu myös, että se nimenomaan koskee kaikkia työttömiä pelkän työttömyysajan perusteella. Näin leimataan kaikki pitäaikaistyöttömät alkoholi- ja elämänhallintaongelmaisiksi.

Tästä päästäänkin perimmäiseen syyhyn eli Lindströmin mainitsemaan Heikki Hiilamon työryhmän raporttiin, johon uusi kokeilu perustuu. Kyse on sosiaalipoliitikan paradigman muutoksesta eli osallistumistulosta. Se tarkoittaa lyhykäisyydessän sitä, että sosiaalietuuksien saamiseksi on tehtävä työtä. Tämä osallistumistulo puolestaan on viime hallituskaudella sosiaali- ja terveysministerinä toimineen Paula Riskon lempilapsi vastikkeellinen sosiaaliturva, jota häveliäisyyssyistä ruvettiin kutsumaan osallistumistuloksi.

Näin päästiin uuden työelämäkokeilun juurille. Kyseessä on sosiaaliturvan vastikkeellisuus, jota taas kerran ollaan ujuttamassa sisään järjestelmään kauniiden puheiden säestyksellä. Toivottavasti myös ministeri Lindström on huomannut tämän.

Ainakin sen hän on huomannut, että kuntouttavasta työtoiminnasta ei nousta koskaan työelämään. Ei tulla nousemaan myöskään työelämäkokeilusta, joka on täsmälleen sama paska eri paketissa.

14355132_1119351354777109_8831352906236327386_n

Kuva: Facebook/Teppo Palmroos

Kommentit (24)
  1. Yrjö Puurunen
    24.5.2017, 10:16

    Nyt kyllä repesin. Tuo kuvajuttu Yrjöstä 😀😁😂
    Muutoin täyttä asiaa.

  2. Reilu Meininki
    24.5.2017, 10:16

    Keisarin uudet vaatteet. Tätä työttömyyttä työttömänä olen pohtinut ja tullut siihen tulokseen että koko Suomen surkeus on ilmeisesti työttömän syytä. Kun ei se mene töihin.
    Veroja maksaa tällä hetkellä työttömät, sen vähän päälle 20% työttömyyskorvauksistaan ja työssäkäyvät. Isoja osinkoja ja osakevoittoja saavat eivät taida maksaa veroja? Lienekö oikeassa? Ulkomaille vyöryy myös suuriosa rahoista ja niistäkään ei taideta maksaa Suomeen veroja? Koska veroja maksavien selkäranka napsahtaa? Työttömiä tulee joka vuosi lisää ja lisää, eikä siinä auta työttömien kurittaminen, vaan osakeenomistajatkin pitäisi panna kantamaan vastuu voitontavoittelusta vaikkapa verojen muodossa? Liekkö mahdollista? ei taida, kun ne osakkeenomistajat määräävät miten maa makaa. Työttömyysturvan leikkaaminen ei taida vaikuttaa juutaeikäjaata, kun toimeentulomenot kasvavat, vaikka Kela onkin onnistuneesti kurittanut köyhää eikä maksa tt-tukea kuten laki vaatii. Kun taas järkevästi korotettaisiin työttömyystukea, myös köyhällä olisi varaa tukea Suomenpienyrittäjiä, käydä vaikkapa kampaamossa, ostaa lapsilleen uusia vaatteita, juoda ehkäpä kahvia kahvilassa. Ja jos tämä orjatyö saa nostetta, niin tokihan firmojen kannattaa irtisanoa suurinosa palkkatyöväestä ja ottaa tilalle vaikkapa 4:n kertainen määrä työttömiä ilmaiseksi! Ai kuinka osakkeenomistajat rikastuvatkaan ja Suomi köyhtyy kun ei tt-tuki kulut mihinkään tipu eikä muutkaan sosiaaliturvamaksut. Ajatusharhailua 🙂

Kommentointi suljettu.