Oligarkia Suomi

Pääministeri Juha Sipilä on luvannut panna taseet töhin eli käytännössä myydä valtionyhtiöt ja jakaa rahat oman peukalonsa alla olevan Vake Oy:n kautta ohi eduskunnan budjettivallan. Tämä sopii hyvin Sipilän menettelytapoihin, jotka on kopioitu suoraan Neuvostoliiiton hajoamisen jälkeen toteutetusta yksityistämisestä. Silloinhan tulevat oligarkit perustivat pankkeja, joihin valtio sijoitti alkupääoman. Samalla valtio antoi pankeille tehtäväksi etsiä valtionomaisuuksien ostajia. Pankkiirit ostivat kaiken itselleen niillä valtion rahoilla.

Sipilä itse rikastui vuonna 1996 samalla tavalla, kertoo tämä Seura-lehden artikkeli. Valtionyhtiö Rautaruukki myi Sipilän holdingyhtiölle enemmistöomistuksensa Solitra Oy:stä, jonka toimitusjohtajana Sipilä toimi ja jonka vähemmistöomistaja hän oli. Rahat, yli 30 miljoonaa markkaa, Sipilälle tähän kauppaan lainasi Rautaruukki itse. Lisää rahaa pöytään toi sykemittarivalmistaja Polar Electro, josta tuli Solitran vähemmistöomistaja. Runsas vuosi myöhemmin Sipilä viimeisteli kaupat myymällä omistuksensa lähes nelinkertaisella hinnalla yhdysvaltalaiselle ADC Telecommunicationsille.

Sipilän menestys ja maine liikemiehenä näyttävät perustuvan valtion rahojen ohjaamiseen itselle ja kavereille. Tätä ei tietenkään ole tehty suorilla tilisiirroilla, vaan monimutkaisilla yritysjärjestelyillä. Touhu jatkuu, ja ainakin ikuinen startup-yritys Chempolis on saajien listalla. Hyvät veljet tukevat toisiaan.

Seuran juttu on järkyttävää luettavaa. Sen perusteella meillä vallitsee täysi oligarkia, jossa pieni piiri rikastuu käyttämällä veronmaksajien rahoja. Veronmaksajat ottavat riskin ja kärsivät mahdollisen tappion. Hyvät veljet keräävät voitot itselleen. Kaikki tapahtuu tietenkin yhteiseksi hyväksi, mutta toisille sitä hyvää tulee konkreettisesti, toisille vain kauniina puheina. Kuvaavaa on, että Sipilä ei vastannut Seuran haastattelupyyntöihin. Todennäköisesti hän reagoi tälläkin kertaa aggressiivisesti lehteen päin, mutta julkisuudessa näyttelee vilpittömän hämmästynyttä. Että voi hyvänen aika ja ei ole koskaan tullut mieleenkään toimia omaksi, sukulaisten ja ystävien hyödyksi.

Nyt on korkea aika viheltää tämä peli poikki. Itse asiassa se on jo tapahtumassa, mutta ei suinkaan taloudellisten kytkösten takia. Se tapahtuu Sipilän perustuslaillisen osaamattomuuden takia. Hallitus on jääräpäisesti ajamassa läpi sote- ja maakuntauudistusta, vaikka aikataulut mättävät pahasti. Tarvittavaa lainsäädäntöä ei mitenkään ennätetä käsitellä ennen syksyä, sillä jo kaksi viikkoa sitten hanke juuttui perustuslakivaliokuntaan. Hallitus ei ollut esittänyt minkäänlaista kokonaisvaikutusarviota lainsäädännöstä. Tämä on jäänyt yllättävän vähälle uutisoinnille, mutta onneksi nyt media alkaa havahtua.

Olemme eläneet viimeiset kaksi vuotta oligarkiassa, jonka laupealta näyttävä pääministeri on paljastunut häikäilemättömäksi, toisten rahoilla pelaavaksi liikemieheksi, jonka valtion johdossa vaadittava osaaminen on olematonta.

tunarit

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (39)
  1. Hanna Sipponen
    8.6.2017, 10:00

    sipi-sipi-Sipilä -onneksi tutkiva journalismi ei hyssyttele!

    1. Nyt muuten talousanomatkin myöntää, että Suomessa on virallisesti 500 000 työtöntä. Ei siis 279 000 kuten virallisten lukujen mukaan.
      http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005245691.html

      Lisäksi jos Sipilän pakkohaku astuu voimaan suomen viralliset työttömyysluvut pomppaavat yhdessä yössä valtavasti ylöspäin johonkin 13%, koska paljon useampi työtön sen jälkeen täyttää tilastokeskuksen määritelmän työttömyydestä. Tuollainen pomppu tulee vaikuttamaan suomen luottoluokitukseen ja nostamaan laina korkoja.

      TE-toimistossa on tällä hetkellä koko Suomessa avoinna noin 11 000 kokoaikaista työpaikkaa, josta maksetaan palkkaa. Muut avoinna olevat työpaikat ovat provikkapalkkaisia tai osa-aikaisia (joille ei elä). Saa tehdä aikamoisia taikatemppuja, että 500 000 ihmistä saa mahtumaan töihin.

      Oikeastaan työttömiä voi olla jopa tuota puolta miljoonaakin enemmän jos mukaan lasketaan kaikki kotiäidit, jotka oikeasti haluaisivat olla töissä, mutta ovat kotiäiteinä kun ei ole vaihtoehtoa, sekä opiskelijat jolla jo on ammatti, mutta opiskelevat pelkästään sen takia, että ei löydy töitä. Sitten on vielä oppilaitosten harjoittelijat eli noin 100 000 päinen ilmaistyöntekijöiden joukko joka oikeastaan etsii töitä tai hyvin pian alkaa sitä etsiä.

  2. Minä masentuneena olen kuvitellut, että olemme eläneet lobbareiden vallassa ja lobbareista vaikutusvaltaisin on ollut, nyt jo omasta vallastaan hurmioitunut EK.

    Totuus on siis vielä pahempi.

    Suomea hallitsee oligarkit.
    Meitä määrää mafia.

    1. Mikko Kouri
      8.6.2017, 10:49

      Totuus on itse asiassa vieläkin pahempi.

      Suomea hallitsee tällä hetkellä EK (kokoomus), uusnatsit (Persut) ja oligarkit (Keskusta). Hirveää tässä on, että kaikki edistävät toistensa asiaa vielä erittäin tehokkaasti. Natsit pitää kansan toistensa kurkussa kiinni sillä välin kun Keskusta ja Kokoomus lappaa rahat kavereiden taskuun.

      1. Tämä Sipilän rikastuminen ei ole ainoa rikastuminen mikä on tehty valtionrahoilla ja jossa on siirretty miljoonia euroja myyntituottoja yksityishenkilölle. Vinkki valtion teknisen tarkastuskeskuksen yhtiöittäminen Inspecta Oy:ksi ja sen myyminen brittiläiselle pääomasijoitusrahastolle ja siinä yhteydessä tehdyt erilaiset järjestelyt, joilla kaupat koplanneet ottivat miljoonia euroja välistä.

        Tarkastus bisneksessä ei oikein voi edes epäonnistua, koska laki määrää monet tahot ostamaan teknisiä tarkastuspalveluita hisseilleen, laivoilleen, mittareilleen ja bensa-asemille, sekä moneen muuhun kohteeseen. Yksityinen pääoma on imenyt jo vuosien varrella satojamiljoonia euroja rahaa bisneksestä minkä Suomen laki pakottaa asiakkaat ostamaan.

        Kyseisestä kuviosta ei koskaan edes ole kirjoitettu missään riviäkään. Veikkaan, että näitä löytyy muitakin.

        1. Löytyy. Aina autokatsastuksen myymisestä. Siinä kaupassa suomalaiset autoilijat myytiin (Sasi, Lipponen ym.) vetämään parin kansainvälisen yhtiön vankkureita ja asiakkaat tuotti lakisääteinen pakko. Seurauksena katsastushintojen rakettimainen nousu ja laillinen veronkierto.
          http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100416088944_uu.shtml

          Tähän on jo mukauduttu. Tätä samaa kaarta jatkaa koko Sipilän ja sisäpiirin toiminta. Asioiden ja rahavirtojen tutkimisenkin estää jatkossa tehokkaasti pakolla läpi ajettu hallintarekisteri.

          Juha Sipilä on Suomen historian osaamattomin ja vahingollisin pääministeri. Hänen toimintaansa ajaa oman rikastumisen synnyttämä käsitys omasta kaikkivoipaisuudesta ja jokseenkin täydellinen yhteiskunnallinen sokeus.

          1. Huvittavaa tuossa valtion omaisuuden yksityistämisessä on se, että yksityistäminen olisi voitu tehdä vaikka siten, että yhtiöitetään omaisuus ja jaetaan osakkeet vaikka Suomen armeijan reserviin kuuluville miehille ja naisille, koska he joutuvat hätätilanteessa puolustamaan omaisuutta hengellään ja terveydellään.

            Tuossa mallissa vain on se ongelma, että silloin myyntituottoja ei olisi voinut siirtää valtion budjetinkautta virkamiesten eduiksi eikä myöskään mitkään koplausjärjestelyt onnistu jossa omaisuuden myyjä ottaa välistä optioilla tai muilla järjestelyillä itselleen yksityistä tuottoa miljoonien eurojen edestä. Kun valtion omaisuutta myydään ulkomaisille rahastoille.

            Mikäpä minä olen neuvomaan mitä olisi pitänyt tehdä näillä menneen ja reserviin kuuluva tarjotkoon ainoan elämänsä maan puolesta josta itse ei omista kiveäkään. Jos ei tarjoa niin laitetaan Suomi Ensin tyypit ja Persujen äänestäjän vähän uhkailemaan reserviin kuuluvaa niin tietääpä paikkansa ja sanotaan, että suomi on niin köyhä ja velkaantunut, että sen puolustajille ei riitä nyt mitään voivat sitten velkajärjestelyssä sodan jälkeen sopia miten maksavat sodan aikana kertyneet rästivuokransa jos jäävän henkiin siitä.

        2. j louhelainen
          9.6.2017, 15:54

          Ihan sama kuin autokatsastuskin. Laki määrää ostamaan autolle katsastuksen joka vuosi.

      2. Anssi Låhde
        9.6.2017, 11:22

        Onnittelut Mikko,

        Tämä oli paras tiivistelmä mihin olen vähään aikaan törmännyt. Oikein naurattaisi ellei itkettäisi.

        Yleisradio eli Völkischer Beobachter seuraa intensiivisesti kumpi näistä harvahapsisista oikeistopopulisteista valitaan “kansanliikkeensä” johtoon. Elämme pelottavia aikoja.

      3. Peruspettynyt
        10.6.2017, 12:58

        Tuo oli todella aika tyhjentävästi sanottu. Emmekö edes me äänestämässä käyneet enää välitä siitä, että mitä meille tehdään ja minne rahojamme viedään?

Kommentointi suljettu.