Taistelu Persulan talosta

Eilen politiikan kesäteatterin väliajalla esiintyi stand up -koomikko, kun perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi kysyi muistaako hallitus vähäosaisia. Yhdessä yössä köyhiltä leikkaavan hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajasta oppositioryhmän rivijäseneksi muuttunut Kankaanniemi löysi taas kerran sisäisen opportunistinsa ja yritti ratsastaa köyhien asialla. Kukaan ei uskonut hänen olevan tosissaan, eikä ihme.

Tämän välinäytöksen jälkeen ruvetaankin esittämään oikeussalidraamaa. Kansallismielisiä kun ollaan, niin näytelmän nimi lienee Johannes Linnankosken pienoisromaania mukaellen Taistelu Persulan talosta. Prologi esitettiin jo toissapäivänä, kun puolueen mediavastaava Matti Putkonen kertoi Simon Elosta ja Tiina Elovaarasta tehdyistä rikosilmoituksista. Lisää tutkittavaa tulee, jos uhkailujen kohteeksi joutuneet Uuden vaihtoehdon edustajat tekevät saman.

Rikosprosessit ovat vasta mahtavan oikeussalidraaman alku. Todelliset taistelut alkavat sitten, kun päästään riitelemään rahasta. Puolueen miljoonaomaisuudesta on jo revennyt katkera riita. Säätiö haluaisi tukea uutta eduskuntaryhmää, mutta tällä hetkellä säätiön säännöt estävät sen. Sääntöjä pitäisi nopeasti muuttaa, mutta muutosten laillisuus ei ole itsestään selvää. Onnittelen niitä lakimieskollegoja, jotka pääsevät tekemään näin rahakkaan avioeron ositusta.

Lisää töitä juristeille tulee poliittisten virkamiesten joukossa alkaneista puhdistuksista. Ministereiden halla-aholaisille avustajille on jo annettu pikapotkuja, ja seuraavana lienevät vuorossa kansanedustajien avustajat. Odotettavissa on pitkällisiä prosesseja laittomista irtisanomisista, sillä vaikka avustajat ovat poliittisesti valittuja ja heidän esimiehensä on avustettava ministeri tai kansanedustaja, niin heidän työnantajansa on valtio. Tällaisen tapauksen on irtisanottu avustaja ainakin kerran voittanut oikeudessa.

Eikä siinä vielä kaikki. Lisää oikeudenkäyntejä on tulossa, kun kuntien luottamustoimiin valittuja Uuden vaihtoehdon kansaedustajia vaaditaan jättämään nämä tehtävät sopimusrikkomukseen vedoten. Paikallista värinää saataneen eri puolelle maata, kun kaikki kuntien luottamustoimiin perussuomalaisina valitut valitsevat puolueen ja siitä irtautuneen osan välillä ja joku asian riitauttaa.

Poliisi, lakimiehet ja käräjäoikeudet tulevat saamaan töitä, kun tätä pesää selvitetään. Oikeussalidraaman varjossa hallituksen leikkaus-, kyykytys ja yksityistämispolitiikka jatkuu.

poliisiasia

Kuva: Aku Ankka

Kommentit (20)
  1. Väinö Lahtinen
    16.6.2017, 08:54

    Valitettavasti uskon Kankaanniemen kysyneen tosissaan! (huokaus) Hänen habituksellaan ei kannata yrittää huumoria.

  2. Kalle Kivimaa
    16.6.2017, 09:29

    Ihan vaan sellaisena kommenttina että ministerien erityisavustajia ei normaali irtisanomissuoja koske. Valtion virkamieslain 26a §: “Sen lisäksi, mitä 25 §:n 2 momentissa ja 26 §:ssä säädetään irtisanomisen perusteista, voidaan valtiosihteeri ja ministerin erityisavustaja irtisanoa, jos hän menettää sen ministerin luottamuksen, jonka toimikaudeksi hänet on nimitetty.”

Kommentointi suljettu.