Sotea rautalangasta

Juhannuksena ei kai pitäisi kiusata itseään ja muita puhumalla sotesta. Asia on niin vaikea, sekava ja kaikin puolin hankala, sanotaan. Puhun kuitenkin, koska asia on tärkeä ja nousee ensi viikolla ykkösuutiseksi heti perustuslakivaliokunnan antaman lausunnon jälkeen. Voittepahan varautua tulevaan.

Meille on valehdeltu, että EU velvoittaisi julkisen sektorin yhtiöittämään palvelutuotantonsa ja kilpailemaan yritysjättien kanssa vapailla markkinoilla. Tämä ei siis pidä paikkaansa. Sen sijaan pitää paikkansa, että jos yhtiöittäminen ja kilpailu markkinoilla toteutetaan, niin päätös on peruuttamaton. EU-säädökset kieltävät julkista sektoria ottamasta hoidettavakseen vapaille markkinoille laskettua palvelutuotantoa.

Miksi yhtiöittäminen ja markkinoilla kilpailu ovat huono ajatus? Se johtuu perustuslaistamme. Sen 19 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkinen sektori on siis vastuussa siitä, että palveluja on olemassa riittävästi.

Tämä vastuu ei poistu yhtiöittämällä ja kilpailemalla markkinoilla. Jos julkisen sektorin yhtiö pärjää markkinoilla, niin asia on kunnossa. Jos se ei pärjää, niin tulee ongelmia. Lopullinen vastuu palvelutuotannosta ei siirry pärjääville yritykselle, vaan perustuslain mukaisesti se säilyy edelleen julkisella vallalla. Kilpailussa menestymätön julkinen yhtiö voi mennä konkurssiin, jolloin ei ole enää olemassa julkisen sektorin palvelutuotantoa. Silloin menestyvä ja käytännössä monopolin saanut yritys voi määrätä hinnan, jonka julkinen valta palvelusta maksaa. Jos ei maksa, niin yksityinen firma sanoo, että järjestäkääpä sitten itse.

Mutta mitenkäs järjestät, kun julkisen sektorin oma palvelutuotanto on yhtiöitetty ja yhtiö on tehnyt konkurssin? Ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa pyydetty hinta tai rakentaa uusi julkinen palvelutuotanto. Tehtiinpä kummin tahansa, niin kalliiksi tulee. Perustuslain mukaan sitä palvelua on oltava ja sen olemassaolosta vastaa julkinen valta.

Toinen perustuslaillinen ongelma tulee viranomaistehtävistä. Sekä sosiaali- että terveyspuolella on paljon sellaisia tehtäviä, joita voi hoitaa vain viranomainen virkavastuulla. Niitä voidaan siirtää muille kuin viranomaisille vain poikkeustapauksissa ”jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia”. (Perustuslaki 124 §)

Tähän ongelmaan ovat törmänneet ne kunnat, jotka ovat ulkoistaneet kaikki sosiaali- ja terveyspalvelunsa. Ne ovat joutuneet tekemään merkillisiä kompromisseja joko säilyttämällä oman viranomaisorganisaationsa tai nimeämällä yksityisen firman työntekijöitä osa-aikaisiksi virkamiehiksi. Tilannetta voi kuvata niin, että firman työntekijä laittaa päähänsä viranomaisen päähineen valmistellessaan ja tehdessään viranomaispäätöksen virkavastuulla, ja hänen palkkansa tältä osin maksaa kunta. Tällaiset kaksinkertaiset organisaatiot ja kaksoisroolit ovat järjettömän lisäksi myös kalliita.

Näitä asioita perustuslakivaliokunta miettii. Jos jaksoitte lukea loppuun, niin tiedätte paljon enemmän kuin monet päättäjämme. Voitte vääntää asian rautalangasta heillekin.

img_3119

Kommentit (20)
  1. Virva Itäranta
    24.6.2017, 14:04

    Katselin juuri kiinnostavan ja aiheen hienosti kiteyttävän videon uusliberalistisesta diktatorisesta ajattelusta.

    Pankit ja korporaatiot kasvatetaan niin suuriksi, ettei niitä voi enää kaataa. Julkista taloutta ei voi kaataa, sillä sitä tarvitaan ylläpitämään yhtiöitä. Se yhtiöitetään, jotta sitä voi hallita. Loinen valtaa isännän, mutta ei tapa, imee vain kaiken ravinnon.

    Sote on iso osa tätä prosessia. Voi meitä, jos se toteutuu.

  2. Risto Väyrynen
    24.6.2017, 14:15

    Tuntuu aluksi siltä, että kokoomus-kepu päättäjiltä puuttuu yksinkertaista sisälukutaitoa – niin selkeää on perustuslain teksti. Kun siitä (sisälukutaidon puutteesta) ei kuitenkaan ole kysymys, on todettava, että kyllä härskiys on huipussaan hallituksen johdossa. He taatusti tietävät, että sote-lakiesitykset ovat perustuslain vastaisia, niin tyhmiä he eivät voi olla, etteivätkö tietäisi. Tietävät ihan varmasti myös, ettei EU edellytä yhtiöittämistä. Veikkaan, että ”yrittänyttä ei laiteta” -sanonta ei tässä tapauksessa päde: seuraavissa vaaleissa tämä hallitus saa murskaavan tappion. Ja vaalit saattavat hyvinkin tulla reilusti ennen 4/2019.

    1. Kimmo Paaso
      24.6.2017, 15:41

      Minä taas veikkaan että seuraavissakin vaaleissa samat puolueet ja täten samat härskit rosvot hilluvat. Niin tyhmä on suomen kansa. Asiahan on nimittäin niin, että vasemmalle ei voi mennä, siellä kun aletaan muistuttamaan jo kommunismista. Ja kommunismi on yhtä kuin ryssät, jotka aina meitä kiusaavat ( joskin antoivat meille itsenäisyyden, tavallaan kahdesti kun eivät vallanneet koko junttilandiaa jatkosodan jälkeen. Mutta sehän on eri asia . . .). Ja ryssiä ei siis kukaan perkele äänestä!

      Toisaalta kokoomus ja kepu edustavat menestystä, ja niin moni – liian moni – kuvittelee rikastuvansa työn teolla tai jotenkin muuten, joten kokoomusta ja kepua äänestetään, ihan varmuuden vuoksi. Perusjuntteja äänestää sitten maahanmuuttovastaiset, ja todellisuudessa suurin osa – ylivoimaisesti suurin osa! – suomalaisista on maahanmuuttovastaisia ( en viitsinyt kirjoittaa sitä oikeampaa sanaa, siis rasisteja, tähän. Pitää olla välissä hienotunteinen . . . ) joten nekin saavat hyvän siivun äänistä.

      Näin se tulee menemään.

Kommentointi suljettu.