Pää perustuslain betoniin

Sipilän hallitus jysäytti päänsä perustuslakiin oikein kunnolla taas kerran, kun Petteri Orpo myönsi tänään eduskunnassa sote-uudistuksen pakkoyhtiöittämisen olevan vastoin perustuslakia.  Tämän ovat jo kauan sitten ymmärtäneet suunnilleen kaikki muut paitsi ministerimme. Aiemmin sama ongelma tuli vastaan mm. Hanna Mäntylän ministeriaikana, jolloin hän yritti epätoivoisesti ajaa läpi maahanmuuttajien sosiaaliturvan alentamista muita pienemmäksi. Sekin kariutui perustuslakiin.

Yhtiöittäminen on ollut kokoomukselle koko sote-uudistuksen lähtökohta, mutta nyt Orpo kirkkain silmin väittää sen tulleen mukaan kilpailuviranomaisten vaatimuksesta. Ei tullut, vaan nimenomaan kokoomuksen vaatimuksesta. Hallitus jopa valehteli ensi alkuun, että EU vaatii yhtiöittämään julkisen sektorin palvelutuotannon.

Yhtiöitettävä on vain silloin, jos julkinen sektori kilpailee vapailla markkinoilla yksityissektorin kanssa. Koska nyt ei voida yhtiöittää, niin ei voida myöskään kilpailla vapailla markkinoilla. Pelkkä valinnanvapauden toteuttaminen sen sijaan ei velvoita yhtiöittämään. Sosiaalitoimi ja terveydenhoito voidaan ihan hyvin pitää pääosin julkisen sektorin hoidettavana, ja sitä voidaan täydentää yksityssektorin tuottamilla palveluilla. Asiakkaalla on valinnanvapaus ja raha seuraa potilasta palvelusetelin muodossa.

Todennäköisesti asia valmistellaan uudelleen tämän mukaan, jolloin hallitus siirtyy kannattamaan SDP:n jo edellisellä hallituskaudella esittämää mallia. Hallitus tulee kuitenkin hehkuttamaan keksintöä omanaan ja korostamaan valinnavapautta uutuutena, vaikka tosiasiassa vain viilataan nykyistä käytäntöä.

Hallitus teki pahan virheen pyrkiessään siirtämään perustuslaissa julkisen vallan tehtäväksi säädetyn toiminnan kilpailuun avoimille markkinoille. Koko julkisen sektorin toimiva palvelutuotanto olisi pitänyt pilkkoa osiin ja yhtiöittää. Kyse oli tietoisesta valinnasta, joka olisi kostautunut kalliimpana hintana ja varsinkin syrjäseuduilla huonompana palveluna. Yksityiset terveysjätit eivät piittaa harvaan asuttujen alueiden huonoista markkinoista.

Suuret yksityiset palveluntuottajat olivat valmistautuneet tähän jo vuosia. Ne värväsivät asioita valmistelleita poliitikkoja palvelukseensa ja keskittivät toimintaansa ostamalla pienempiä toimijoita pois markkinoilta. Ne tekevät jatkuvasti tarjouksia kuntien omistamista terveyskeskuskiinteistöistä. Samaan aikaan julkinen sektori on joutunut uudistamaan organisaatiotaan vuosia velloneessa sekavassa tilanteessa. Tässä tilanteessa sen olisi pitänyt vauhdilla yhtiöittää toimintansa ja ruveta kilpailemaan huippuunsa hiottujen organisaatioiden kanssa.

Hallituspuolueiden tekemän kompromissin mukaan keskusta sai maakuntahallinnon ja kokoomus täydellisen valinnanvapauden ja kilpailun markkinoilla. Nyt kokoomus ei saa mitä piti, mutta keskusta saa. Tästä on jo syntynyt muheva riita kokoomuksen ja keskustan välillä. Hallitukseen suuttuvat myös terveysjätit ja niiden omistajat. Ei ruvennut rahasampo jauhamaan, vaikka luvattiin.

Tämä on sitten tietysti perustuslakifundamantalistien ja kaiken maailman dosenttien vika.

 

Kommentit (21)
  1. Raimo Korhonen
    27.6.2017, 18:03

    Nykyinen valinnanvapaus on aivan riittävä – Kela-korvauksen kanssa tai ilman – ainakin parempi kuin esitetty 1 v sitoutuminen.
    Palveluseteli voi toki tulla täydentämään – ja lisää resursseja kunnalliseen perusterveydenhuoltoon, niin valinnanvapaus saadaan täydelliseksi.

  2. Raimo Korhonen
    27.6.2017, 18:06

    Saku: ”Hallitukseen suuttuvat myös terveysjätit ja niiden omistajat. Ei ruvennut rahasampo jauhamaan, vaikka luvattiin.”

    Kyllä sampo jauhaa, jos ei saada lisää resursseja kunnalliseen perusterveydenhuoltoon – katso vaikka NYKYISIÄ kasvuprosentteja.

Kommentointi suljettu.