Suomi ensin -rinnakkaistodellisuus

– Laskin, että kevään aikana on tapahtunut ainakin 20 pahoinpitelyrikosta, joista on epäiltynä näitä mielenosoittajia, jotka eilen poistettiin paikalta. Toivotaan, että ilmapiiri Rautatientorilla nyt vähän kevenee, eikä myöskään rikoksia tapahdu.

Näin sanoo Helsingin Rautatientorilta häädetystä Suomi ensin -mielenosoituksesta ylikomisario Jari Taponen tässä Ylen eilisessä jutussa. Kuten varmasti tiedätte, niin poliisi lopetti tämän yli 130 vuorokautta kestäneen performanssin maanantai-iltana. Itse katselin sitä mielenosoittajien itsensä kuvaamana suorana lähetyksenä, ja halutessanne voitte katsoa hyvän koosteen täältä.

Ihan järkevätkin ihmiset ovat puhuneet sanan- ja kokoontumisvapauden rajoittamisesta ja ihmetelleet sitä, että turvapaikanhakijoiden mielenosoitus saa jäädä paikalleen. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Kuten poliisi sanoo, niin molemmille mielenosoituksille on annettu samat ohjeet. Turvapaikanhakijat ovat niitä noudattaneet, Suomi ensin -porukka ei.

Sananvapauteen ei kuulu ohikulkijoiden pahoinpitely ja kameran työntäminen naamaan. Siihen ei kuulu uhkailu tulevilla maanpetosoikeudenkäynneillä ja tappotuomioilla. Mielenosoitus on kerännyt joukkoihinsa kokoelman ihmisiä, jotka verhoavat alastoman rasisminsa ja oman syrjäytyneisyytensä Suomen lippuun kuvitellen olevansa isänmaan viimeisiä toivoja.

Silmiinpistävää on ollut mielenosoittajien puhe laittomista, jotka osoittavat mieltään torin toisella puolella, puheiden mukaan suvakkihuoria paneskellen ja pommeja rakennellen. Suomi ensin -väki siteeraa mielellään lakia, jota se ei edes tunne. Turvapaikanhakijoilla on laillinen oikeus oleskella ja liikkua maassa siihen asti, kunnes heidän turvapaikkahakemuksensa on saanut lainvoimaisen ratkaisun. Ei ole osoitettu, että torilla olisi yhtään sellaista turvapaikanhakijaa, jolla ei ole maassaolo-oikeutta. Jos olisi, niin ulkomaalaisvalvontaa suorittavan poliisin olisi helppo poimia heidät pois.

Suomi ensin -väki elääkin rinnakkaistodellisuudessa. Siinä todellisuudessa suurin isänmaallinen on hollantilais-suomalainen sotilaskarkuri, joka aikoinaan pakoili Suomen armeijaa kaksoiskansalaisuutensa turvin Hollannissa. Siinä todellisuudessa isänmaan parhaat pojat ja tytöt ovat väkivallalla uhkailevia joutilaita, joilla näyttää olevan loputtomasti aikaa ilman kiirettä töihin. Siinä todellisuudessa isoin ja ilkein on suurin sankari.

Siinä todellisuudessa presidentiksi on nousemassa ulkomailla poliisia pakoileva, useista rikoksista epäilty MV:n perustaja Ilja Janitskin, jonka suosion kasvu on säikäyttänyt eliitin ja pakottanut poliisin toimimaan. Tässä kuvassa kiteytyy koko harhainen maailmankuva.

mm

Tässä todellisuudessa ei haittaa se, että poliisin lisäksi jokainen sosiaalisesta mediasta aihetta seurannut tietää tarkalleen Janitskinin osoitteen ulkomailla. Tärkeintä on, että isämaallisia sortavat niin poliitikot, poliisi kuin mediakin. Todellisuuden kieltäminen on suojakilpi, jonka taakse vetäydytään.

Mistä tämä hulluus on saanut alkunsa ja kuka siitä hyötyy? Katsokaapa tätä viime kesänä Donetskin kansantasavallassa otettua kuvaa ja miettikää itse yhteyksiä.

donetsk

Suurin osa Suomi ensin -mielenosoittajista on epäilemättä vilpittömän tosissaan tietämättä mitään johtajiensa todellisista motiiveista. Jos epäily vaikkapa rahoituksesta herää, niin se ravistellaan nopeasti pois epäisänmaallisisena suvakkimädätyksenä.

***

Kommentit vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

Kommentit (39)
  1. Itsekin katselin neljä eri videota tapauksesta, eniten kiinnitin huomioni juuri tuohon lain “tuntemukseen” De Witin kohdalla, kun hän keskusteli häätömääräyksen tuoneen poliisin kanssa puhelimessa eräällä videolla. Se kuva tuli heti, että ei tieto riitä intoon verrattuna ja heillä ei ole kunnioitusta lakiin tai järjestykseen (itsestäänselvää). En tiedä tämän sakin seuraavista liikkeistä, mutta eiköhän heistä taas pian jotain kuulu?
    Säälin tavallaan näitä ihmisiä, koska heillä on harhat karannut käsistä jo aikaa sitten 🙁

  2. Aika idiotismia tuon porukan törppöily vielä sen jälkeenkin kun poliisi oli heitä varoittanut. Toisaalta on surullista että tälläinen ryhmä on “edustamassa Suomen etua”, kun suurin osa heidän ideoistaan on ihan järkeviä. Tuskin ovat itse keksineet…

    Tunnen monta täysin normaalia työssäkäyvää ihmistä jotka ovat samaa mieltä siitä että Suomeen ei saa ottaa yhtään pakolaista enää lisää. Ja ovat muutenkin kyllästyneitä nykyiseen sulle-mulle -politiikkaan. He kuitenkin nielevät sen paskan mitä valtiovalta syöttää koska eivät ehdi tai jaksa lähteä osoittamaan mieltään, eivätkö myöskään halua tulla yhdistetyksi huru-ukkojen kanssa. Tämä porukka on kuitenkin vastuussa esim siitä että Halla-Ahosta tuli puoluejohtaja. Saa nähdä miten tämän asian kanssa käy seuraavissa vaaleissa. Uskon että nykyinen PS saa enemmän paikkoja kuin nykyinen Soininpuolue. Toivottavasti saavat enemmän kuin äärivasemmisto, koska se on jokaiselta keskituloiselta pois.

    Toisaalta on aika utopiaa nämä Janitskin -presidentiksi huuhailut. Vaikka kyllä samaa luokkaa kuin “kuka tahansa SDP:stä presidentiksi”. Niinistö kuitenkin valitaan jo ekalla kierroksella koska ketään oikeasti varteenotettavaa haastajaa ei ole. Äänet menee noin 60% SN – 30% Haavisto – 10% loput. Janitskin saa varmasti SE porukan äänet, joten se kertoo varmasti ryhmän koon. Voisin väittää luvun alkavan nollalla.

    Rinnakkaistodellisuus on silti väärä sana, koska todellisuuttahan tuossa ei ole. Voisi varmaan sanoa että tämä porukka elää johtohahmojensa luomassa harhassa. Hauskinta tässä on että johtohahmoista kellään ei taida olla Suomalaista nimeä 🙂

    PS. Ainakin alkuun tuolla turvapaikanhakijoiden leirissä oli myös hylätyn päätöksen saaneita. Käsittääkseni koko leiri perustettiin aluksi heidän tukemisekseen. Nyt ei varmaan olekaan, koska eihän poliisi voi olla heitä poimimatta tuolta juuri tämän SE päätöksen jälkeen.

    1. Joni Pelkonen
      28.6.2017, 11:04

      Kyseinen Halla-aho on omaksunut oman rasistisen ideologiansa jo teini-ikäisenä eikä ole sen jälkeen osoittanut minkäänlaisia kypsymisen merkkejä. Hän on aikoinaan jopa kirjoitellut nettiin, että mustihoiset ihmiset ovat aivan turhia. Kyseisen kirjoituksen hän on sittemmin yrittänyt hävittää, mutta netin muisti on pysyvä.

      Mitä meihin muihin tulee, hänen “ideologiansa” on kovin yksinkertainen: ketään ei pidä auttaa millään tavalla, jokainen pärjätköön omillaan. Paitsi tietysti hän itse, joka on nauttinut suomalaisen yhteiskunnan avokätisestä tuesta lapsena, koululaisena, opiskelijana ja nyt elellessään yhteiskunnan palkoilla poliitikkona. Ura työelämässä taisi jäädä vuoden mittaiseksi.

      Halla-ahon “ideologia” kuulostaa ihan sellaisen lapsen puheelta, jonka kaikki muistavat hiekkalaatikolta: hänen mielestään kaikki lelut kuuluivat aina hänelle.

      Siitä saavat tietysti poimia itselleen mieleiset osat kaikki ne, jotka inhoavat jotakuta ihmistä: turvapaikanhakijoita inhoavat rasistit ovat mielissään koska hän vastustaa heidän auttamistaan, uusliberalistiset anarkokapitalistihörhöt ovat innoissaan, kun kuulemma sosiaalituet ja työttömyysturva ovat aivan turhia, ihan vain itsekkäät ja epäkypsät ovat innoissaan, kun viimeinkin joku on samaa mieltä heidän kanssaan jne.

      Taustalla on oikeasti rikkinäisen lapsuuden kokenut, jostakin syystä kaunojaan koko ikänsä ylläpitänyt katkera epäsosiaalinen tyyppi joka selvästikin inhoaa ihan meitä kaikkia. Ei ihan parasta ainesta *yhteisten asioiden* hoitajaksi.

    2. Risto Lukka
      28.6.2017, 11:18

      Toivot kovasti, että PS, tuo äärioikeistopuolue saisi enemmän ääniä kuin äärivasemmisto. Missäs se äärivasemmisto siellä eduskunnassa istuu? 😀

      1. Olavi Lehtonen
        28.6.2017, 12:22

        Heh, hyvä kysymys, mutta joidenkin mielestä kaikki kokoomuksesta paapuuriin on äärivasemmistoa tai muuten vaan epäilyttäviä modernisteja, jotka ovat hylänneet 1800-l. lopun isänmaalliset arvot. Yleensä nämä pakolaisiin kielteisesti suhtautuvat eivät arkielämässään juuri erivärisiin törmää, mikä tietenkin osaltaan selittää piilopirttimäistä asennetta.

      2. liisa hirvonen
        28.6.2017, 12:54

        No niinpä juuri!
        Äärioikeistolla tarkoitetaan kaikkia niitä poliittisia ryhmiä ja puolueita joiden ideologia (aaterakennelma, maailmankatsomus,ihmiskuva) perustuu nationalistiseen natsimielisyyteen. Se on poissulkevaa kansallismielisyyttä, harhainen näkemys yhdestä puhtaasta etnisyydestä/rodusta tai kulttuurista joka on puhdas muiden kultuurien vaikutuksesta (tai joka pitää puhdistaa tai eristää vieraiden kulttuurien vaikutuksesta).

        Suomessa ei ole valtapoliitikassa sellaista vasemmistoa, jonka ideologia perustuisi tämänkaltaisiin ihmisvihamielisiin ja väkivaltaisiin aatteisiin. Sensijaan meillä on kansanedustajina ja eri poliittisissa puolueissa henkilöitä jotka kuuluvat äärioikeistolaisiin järjestöihin (mm Suomen Sisu) ja heilaavat julkisesti avoimesti natsiaatteiden kannattajien kanssa.

        Vasemmiston näkeminen keskiluokan romahduttajana on myös harha-ajatus. Keskiluokkaa kutistetaan ja kuristetaan nimenomaan koko poliittisen oikeiston toimesta, kun samalla pyritään huolehtimaan vain kaikkein rikkaimpien sekä vauraampien eduista ja oikeuksista (mm veronkiertoon). Siinä onnistuakseen oikeisto tarvitsee riidankylväjiä ja vihanlietsojia kansalaisten keskuuteen. Keskenään tappelevaa kansaa on helppo hallita.

        1. Liisa, ei vaan keskiluokkaa kuristetaan sekä poliittisen oikeiston että poliittisen vasemmiston toimesta. Sellaista keskiluokan työssäkäyvän ihmisen puoluetta ei ole olemassakaan, kuvittelin viime eduskuntavaaleissa että Perussuomalaiset olisivat sellainen ihan sillä varjolla että tuntemani ihmiset kyseisessä porukassa ovat itse keskiluokkaa. Mutta niin vaan se ministeriaudi kiinnosti enemmän ja porukasta tuli porvareita. Sillä varjolla veikkaan että Soinilaiset tulevat kärsimään tappion ensi vaaleissa. Itse taidan ensimmäistä kertaa täysi-ikäisyyteni aikana jättää äänestämättä kun eipä tuolla ole ketään minulle ellei jotain radikaalia muutosta tapahdu.

          Nyky-PS:n äänimäärä pysynee aika samana kuin noiden jäljelle jääneiden mutta mihin se riittää se on eri asia.

          Suomalainen äärivasemmisto on taas täynnä kaiken maailman huuhaa-anarkisteja ja poliisivihaajia, jotka ovat viime aikoina lähinnä keskittyneet “masturboimaan” kaikelle mitä Suomiensin porukkaa vastaan tapahtuu. Onkohan sekään mitenkään kestävää toimintaa poliittisesti. Ehkä kannattaisi omata jotain mielipidettä ihan itse eikä vain olla vastaan toisten mielipidettä. Tuntuu että tuon porukan voisi hyvin kuvailla sillä suomalaisella vitsillä että ovat valmiita maksamaan satasen siitä että toinen ei saa viittäkymppiä.

          Huolestuneena olen seurannut myös vihreiden luisumista tasa-arvoa hakevasta puolueesta kohti feminismiä. Toivottavasti uusi puheenjohtaja korjaa Niinistön tekemät virheet. Jos tilanne ei muutu ja miespuolisten äänestäjien silmät aukeavat tulee vihreille käymään niinkuin PS:lle.

          Nyt tuli ehkä liian poliittista tekstiä, mutta ehkä se suotakoon. Toisaalta tästä “suomiensin/uusnatsi/mv” -aiheesta alkaa olemaan jo ämpärin pohjakin kaluttu. Sinällään oli hyvä että Rautatientori -episodi on ainakin toistaiseksi ohi.

          1. Julius de Bruijn
            28.6.2017, 21:38

            Euroopasta käsin politiikkaa seuraavana Varoufakisin johtama Diem25-ryhmittymä tuntuu olevan kaikista varteenotettavin. Kyseisellä ryhmittymällä on oma suunnitelmansa Euroopan varalta, joka tarjoaisi vaihtoehdon neoliberaalien varallisuuden keskittämiselle ja kansallismielisten vihalle lähestulkoon kaikkia muita kohtaan.

            Toivottavasti Suomesta jokin puolue osallistuisi näiden ryhmään ja toisi varteenotettavan vaihtoehdon Suomeen.

            https://diem25.org/

          2. Yksi perustavanlaatuinen virhe, jonka korjaan, on se, että feminismi ajaa itse-asiassa tasa- arvoa. Jos kannatat ihmisten tasa- arvoa, kannatat myös feminismiä. Ihmisillä tuntuu olevan feminismistä outo kuva.. valkoinen cis- heteromies kokee kai taas itsensä uhatuksi.

    3. Virva Itäranta
      28.6.2017, 12:07

      Perussuomalaiset ovat hyvin suvereenisti olleet yli kaksi vuotta hallituksessa, joka on toteuttanut puhdasta uusliberalistista politiikkaa. Sen tavoitteena on Suomen yksityistäminen, julkisen rahan eli veronmaksajien rahojen siirtäminen omiin tai ulkomaisten pääomasijoittajien taskuihin. Laajin kaappausyritys on sote, liki puolet valtion budjetista, joka nyt toivon mukaan kaatuu.

      Työtätekevien, joihin sinäkin ilmeisesti kuulut ja, joita on kansasta se 90 % palkkojen ja työehtojen heikentäminen voittojen maksimoimiseksi kuuluu samaan politiikkaan. Nämä heikennykset tulevat jatkumaan, jos hallitus saa jatkaa.

      Työttömät syyllistetään, jotta leikkaukset voidaan oikeuttaa, vaikka valtion yksi tehtävä on vastata työllisyydestä. Työttömyys sopii uusliberalistille: pyritään luomaan halpatyömarkkinat. Enää ei tarvitse maksaa kunnollista palkkaa. Nyt esitetään jo lakia, jossa työttömät tekisivät peräti vuoden työtä kokonaan ilman palkkaa. Kohta ei kai enää makseta kellekään palkkaa, vaan noin 500 €/kk osallistumistuloa.

      Hyvinvointivaltion alasajossa köyhän, vammaiset ja vanhukset syrjäytetään.

      Kukaan tervepäinen työtä tekevä, työtön tai pienituloinen ei voi kannattaa tällaista politiikkaa. Mutta, jos sellaista haluat, niin äänestä toki perussuomalaisia.

      1. “Nyt esitetään jo lakia, jossa työttömät tekisivät peräti vuoden työtä kokonaan ilman palkkaa. Kohta ei kai enää makseta kellekään palkkaa, vaan noin 500 €/kk osallistumistuloa.”

        Enää ei vain ehdoteta vaan Eduskunta on jo hyväksynyt lain työstä ilman palkkaa tuli jo voimaan myös SDP äänesti lain voimaantulon puolesta. Vastaan äänesti vasemmistoliitto, vihreät ja neljä SDP kansanedustajaa. Kaikki muut puolueet äänestivät pakkotyönpuolesta Vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuunottamatta.

        http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3742241-eduskunta-hyvaksyi-tyoelamakokeilun-yrityksille-lisaa-ilmaistyovoimaa

        Vihreiden pitkäaikaisena äänestäjänä ja pitkäaikaistyöttömänä harmittaa tavattomasti, että itsekin joudun kärsimään tuosta laista eikä se koske vain oikeiston ja persujen äänestäjiä. Tosin kyseessä on vasta kokeilu joka ei koske koko Suomea, mutta pahasti pelkään, että hetken päästä uutisoidaan kokeilun olleen jättimenestys ja säädetään sama koko Suomeen.

    4. H-a:n mielestä ihmisellä on vain välinearvo. En ikinä voisi yhtyä tähän tai kannattaa sellaista puoluetta, joka kelpuuttaa riveihinsä saati johtajakseen näin ajattelevan ja kirjoittavan henkilön.

      Eikä ole olemassa mitään “äärivasemmistoa”, joka istuisi eduskunnassa. Äärioikeistoa siellä on sen sijaan kaksikin ryhmittymää, ja taitaa Kokoomus olla kolmas, jos vähän pintaa raaputtaa.

Kommentointi suljettu.