Taannehtivaa lainsäädäntöä?

Suhtautuminen ennen vuotta 2011 eduskuntaan valittujen kansanedustajien sopeutumiseläkkeeseen näyttää olevan hyvä keino testata kansanedustajiemme lakitietämystä. Tai halua sivuuttaa ikävä asia tekemättä sille mitään. Nyt jotkut edustajat ovat keksineet, että eläkkeeseen puuttuminen olisi vastoin oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvaa taannehtivan lainsäädännön kieltoa.

– Yksi oikeusvaltion ennustettavuuteen ja luotettavuuteen liittyvä periaate on, että takautuvaa lainsäädäntöä ei säädetä, siksi muuttaminen jälkikäteen ei ole mahdollista, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Samoilla linjoilla ovat myös vihreiden ja RKP:n ryhmien puheenjohtajat.

He ovat käsittäneet taannehtivan lainsäädännön kiellon väärin. Jos heidän tulkintansa olisi oikea, niin yhtään lakia ei voitaisi milloinkaan muuttaa tai kumota. Kaikki aiemmin säädetty pysyisi sellaisenaan voimassa maailman tappiin. Mitään kerran myönnettyä etuutta ei voitaisi poistaa tai edes alentaa. Nykyisen hallituksen aikana tehdyt leikkaukset olisivat vastoin oikeusvaltion periaatteita.

Jos taannehtivan lainsäädännön kieltoa tulkittaisiin näin, niin kaikki hallituksen työttömiin kohdistamat uudet leikkaukset ja velvoitteet olisivat vastoin oikeusvaltion periaatteita. Samoin koulutusleikkaukset. Kun on kerran päätetty maksaa jotain, niin se on kiveen hakattu. Yhtään kriminalisointia ei voitaisi poistaa laista eikä uusia lisätä. Rangaistuksia ei voitaisi lainsäädännöllä koventaa tai alentaa, sillä sehän olisi väärin niitä kohtaan, jotka on tuomittu aiemman lain mukaan tai niitä kohtaan, jotka tuomittaisiin uuden lain säätämisen jälkeen tehdystä teosta, joka ei aiemmin ole ollut rikos.

Taannehtivan lainsäädännön kielto liittyy rikosoikeuteen. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa sitä, että tehdystä teosta ei voida tuomita, jos se ei ollut rikos tekoaikana. Tämä periaate on johdettu legaliteettiperiaattesta, josta on säädetty perustuslain 8 §:ssä näin:

Ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. 

Kyllä tätä voidaan laajentaa koskemaan muutakin lainsäädäntöä. Jos nyt säädettäisiin laki, jolla kaikkien sopeutumiseläkettä saaneiden olisi maksettava takaisin jo saamansa eläkkeet, niin se olisi vastoin taannehtivan lainsäädännön kieltoa. Tällaista ei kuitenkaan ole kukaan ehdottanut. On vain ehdotettu epäoikeudenmukaiseksi huomatun eläkkeen lakkauttamista. Nyt sopeutumiseläkettä saaville kansanedustajille voitaisiin ruveta maksamaan sopeutumisrahaa samoilla perusteilla kuin vuonna 2011 ensimmäisen kertaan eduskuntaan valituille. Se ei olisi vastoin taannehtivan lainsäädännön kieltoa, vaan asettaisi kaikki yhdenvertaiseen asemaan.

Kansanedustajat voitaisiin myös siirtää yleisen työttömyysturvan piiriin. Kuten Anna Kontula eilen minulle huomautti, niin se olisi joillekin kansanedustajille yhdenvertaisuuden lisäksi jopa taloudellisesti edullisempaa kuin nykyinen järjestelmä.

Yhdenvertaisuus lain edessä on myös yksi oikeusvaltion periaatteita, ja se sekin lukee perustuslaissa. Lainsäätäjämme tarvitsisivat näköjään juridiikan ja oikeusjärjestelmän alkeiden opetusta.

 

Poliittinen vastuu

Kansanedustajat ja ministerit puhuvat mielellään poliittisen vastuun kantamisesta. Sehän tarkoittaa sitä, että äänestäjät vetävät heidän toiminnastaan johtopäätökset ja jättävät äänestämättä heitä. Se tarkoittaa myös sitä, että konkretisoituessaan poliittinen vastuu on vain näpäytys itsetunnolle. Kerran veronmaksajien vetämään rekeen istahtanut istuu siinä edelleen.

Ennen vuotta 2011 eduskuntaan valittu saa sopeutumiseläkettä. Seitsemän vuotta eli vajaat kaksi kautta kansanedustajana oikeuttaa sopeutumiseläkkeeseen, jota maksetaan koko loppuikä. Kaksi kautta eduskunnassa istunut ja nelikymppisenä työttömäksi jäänyt saa semmoiset pari tuhatta euroa joka kuukausi. Kukaan ei koskaan vaadi tekemään mitään rahan vastineeksi.

Vuonna 2011  ensimmäisen kerran eduskuntaan valittu saa sopeutumisrahaa sen perusteella, kuinka kauan edustajantoimi on kestänyt. Kolme vuotta eduskunnassa istunut voi saada sopeutumisrahaa korkeintaan vuoden. Kaksi kautta eduskunnassa ollut saa tukea kaksi vuotta ja vähintään 15 vuotta eduskunnassa ollut voi saada tukea kolmen vuoden ajan. Yhden kauden edustajalle maksetaan tätä ”ansiosidonnaista” noin 1 700 euroa kuukaudessa vuoden ajan.

Näihin etuuksiin ei kuulemma voi puuttua, koska ne ovat saavutettuja etuja. Kukaan ei ole huolissaan näiden työttömien sohvallalojujien syrjäytymisestä. Kun tavallinen kansalainen jää työttömäksi, niin hän saa ensin ansiosidonnaista päivärahaa määräajan, mikäli kuuluu ammattiliittoon tai työttömyyskassaan. Sen jälkeen hän putoaa peruspäivärahalle ja myöhemmin työmarkkinatuelle. Lisäksi työtön saa jatkuvasti kuulla ihan eduskunnasta asti vaatimuksia mennä risusavottaan saamiensa rahojen vastineeksi. Työttömyysetuuksia on voitu leikata, ja ihan vakavissaan suunnitellaan etuuden nimeämistä palkaksi ja työn teettämistä sitä vastaan.

Entäpä sitten nykyiset ministerit? Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti heti alkuun toimivansa tulos tai ulos -periaatteella, eli antavansa tarvittaessa itselleen potkut. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on sanonut joka tapauksessa olevansa politiikassa vain käväisemässä.

Heillä ei tule olemaan mitään hätää, sillä he voivat jatkaa entistä elämäänsä miljonääreinä. Seuraavan laman aikana heitä tullaan haastattelemaan kuten nyt Iiro Viinasta, ja viestikin tulee olemaan sama: Olisi pitänyt leikata enemmän, olisi pitänyt yksityistää enemmän. Juuri leikkaamaan ja yksityistämään nämä kaksi pääoman tsupparia on pestattu.

Vuoden päivät sosiaali- ja terveysministerinä istunut Hanna Mäntylä palkattiin asiantuntijaksi Euroopan neuvoston sihteeristöön. Timo Soinista tullee suurlähettiläs heti, kunhan hän vain ilkeää ottaa pestin vastaan. En tiedä mihin lykätään loput nykyhallituksen ministerit, joista monella ei ole enää asiaa seuraavaan eduskuntaan eikä mitään osaamista työmarkkinoilla. Eiköhän heillekin löytyne jokin hyväpalkkainen homma, jossa ei tarvitse osata mitään.

Yksi on varmaa. He eivät koskaan ilmoittaudu työttömiksi työnhakijoiksi ja joudu työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteeksi. Se kohtalo on varattu vain kansalaisille, ei kansanedustajille ja ministerille. He ovat kantaneet sen kuuluisan poliittisen vastuun, joka tuo taloudellisen turvan.

 

Hyvissä käsissä

Virastojen herrat näyttävät kadulla niin huolestuneilta ja hommakkailta, että talonpojat huokaavat hartaasti sydämensä sisimmästä sopukasta: Mihin mahtaisimme joutua, me moukkaraukat, ellei Luoja olisi siunannut meille viisaitakin miehiä maan asioita hoitamaan!

Tämä Kasimir Leinon huokaus vuodelta 1889 pätee edelleen, mutta joukkoon pitää lisätä naiset. Virastojen herrat on muutettava ministereiksi ja kansanedustajiksi.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila on pohdiskellut kotihoidontuen kehittämistä siten, että se kerryttää eläkettä. Ministerin osaamisen tasosta kertoo karua kieltään se, että samaa pohdiskeli Timo Soini viime vuoden lokakuussa Mattilan jo ollessa ministeri. Mattilalta jäi silloinkin huomaamatta, että tällainen laki on ollut voimassa jo 12 vuotta.

Kukaan ei voi tietää kaikkea, ei edes ministeri oman hallinnonalansa lainsäädäntöä. Ministerin pitäisi kuitenkin ymmärtää ottaa selvää olemassaolevasta lainsäädännöstä ennen kuin pohtii ääneen sen muuttamista.

Ei tämä uutta ole, vaan ministerit ja kansanedustajat ovat ennenkin ehdotelleet voimassaolevien lakien säätämistä. Ehkä eniten aikaa ja resursseja käytti turhaan Mattilan edeltäjä Hanna Mäntylä. Hän ajoi aina perustuslakivaliokuntaan asti lakimuutosta, jolla oleskeluluvan saaneiden maahanmuuttajien sosiaaliturvaa olisi alennettu.

Lakiesitys oli selkeästi vastoin perustuslain takaamaa yhdenvertaisuutta, mutta siinä oli sekin virhe, että työstä tai koulutuksesta kieltäytyvän maahanmuuttajan sosiaaliturvaa on voitu lain mukaan alentaa ihan samalla tavalla kuin muidenkin. Tuet ovat samansuuruisia, ja niitä voidaan alentaa samoin perustein. Asiasta voitte lukea tarkemmin täältä.

Tänä kesänä Mäntylä pestattiin asiantuntijaksi Euroopan neuvoston sihteeristöön, joten suomalaisesta huippuosaamisesta tuli vientituote.

Eduskunta käytti huomattavasti aikaa ja rahaa kansalaisaloitteeseen, jolla mahdollistettaisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottaminen. Yli 50 000 kansalaista allekirjoitti lakiesityksen olemassaolevan lain säätämisestä. Aloite oli myös ristiriidassa itsensä kanssa, sillä siinä itse asiassa ehdotettiin olemassaolevan lain lieventämistä. Siitä voitte lukea täältä.

Nämä hölmöilyt ovat pikkujuttuja verrattuna jättimäiseen katastorfiin nimeltä Terrafame. Jo useampi hallitus on kaatanut veronmaksajien rahoja tähän avolouhokseen, joka tuottaa saasteen lisäksi vain tappiota. Tällä hetkellä kaivos tuottaa tappiota kaksi miljoonaa euroa viikossa. Osakestrategin mukaan sen liiketoiminnasta ei koskaan tule kannattavaa ja on vain ajan kysymys, kun sinne tarvitaan lisää rahaa. Sitä on upotettu jo niin paljon, että kukaan päättäjä ei enää uskalla myöntää kyseessä olevan jättiluokan munaus. Pääministerin johdolla nyt luotetaankin ihmeeseen, ja sen on jo nähty tapahtuneen.

Millainen kansa, sellaiset herrat. Suomella on, kuten kaikki hyvin tiedämme, kautta historian ollut hyvä herraonni, joten olemme aina valinneet parhaan tarjolla olevista vaihtoehdoista, kuten professori Heikki Ylikangas on todennut. Tähän pitänee taas kerran luottaa.

tonnin seteli

Kuva: Kummeli/Tonnin seteli

 

 

 

Perimmäinen syy

Oletteko koskaan miettineet syytä siihen, että media nostaa jatkuvasti esille Siivooja-Marian kaltaisia, jotka sanovat saavansa toimeentulotukea enemmän kuin saivat työstään palkkaa? Tai Skeitti-Juusoja, jotka eivät halua tehdä työtä? Tai työnantajia, jotka eivät tunnu löytävän työntekijöitä?

Ja miksi uutisten aiheeksi nousevat pari tuhatta tukihuijaria, jotka yleensä jäävät kiinni ja tuomitaan petoksesta, vaikka suurempi ongelma ovat ne tuhannet tukeen oikeutetut, jotka eivät osaa tai kehtaa sitä tukea hakea? Tai miksi Kela päätti julkaista tiedon siitä, että se maksaa noin 65 000 suomalaisen asumiskulut kokonaan asumistukena ja sen lisäksi myönnettävänä toimeentulotukena? Tähän asti toimeentulotuen määriä ei ole kerrottu, koska ne olisi pitänyt koota yksitellen eri kunnista. Nyt kun tieto on helposti saatavilla Kelasta, niin summa katsotaan tarpeelliseksi julkaista vieläpä sen suuruutta korostaen.

Miksi tällaisia uutisia ilmestyy jatkuvasti, vaikka tosiasiassa työttömyysetuuden hakeminen voi tuottaa ikäviä yllätyksiä? Sitä ”runsaskätistä” tukea ei saakaan. Lainsäädäntö on täynnä sudenkuoppia, joita perusrehellinen kansalainen ei osaa aavistaakaan, ja joihin hän siksi putoaa armotta. Lisäksi jokainen toimeentulotuella elävä tai heitä tunteva tietää, että sillä ei juhlita.

Syy uutisointiin on tässä:

Se, että työnteon ei aina koeta olevan rahallisesti kannattavaa, johtuu sosiaaliturvan tasosta suhteessa työmarkkinoilta tarjolla olevaan palkkaan.

Työryhmä toteaa, että koska palkka määräytyy pääasiallisesti markkinoilla, kannustinloukkujen purkaminen edellyttää joko sosiaaliturvan alentamista, palkkaan ja sosiaaliturvan kohdistuvan verotuksen eriyttämistä tai sosiaaliturvaan liittyvän tarveharkinnan muutosta.

Kannustinloukkujen purkamisessa sosiaaliturvan alentaminen tai tarveharkinnan kiristäminen on julkisen talouden kannalta edullisinta, tarveharkinnan lieventäminen taas kalleinta. Kannustinloukkujen lieventämisen yksi vaihtoehto on sosiaaliturvan vastikkeellisuuden lisääminen.

Tämä on jo viime maaliskuussa julkaistun valtiovarainministeriön asettaman kannustinloukkuja ja alueellista liikkuvuutta selvittäneen työryhmän tekstiä.

Työryhmä otti annetuksi lähtökohdaksi sen, että tuet ovat liian suuria suhteessa palkkoihin. Vahingossakaan työryhmän mieleen ei tullut ajatella, että jospa jotkin palkat ovatkin liian pieniä. Palkkojen pienuus on ylhäältä annettu, koska ne määräytyvät markkinoilla. Ja mitä enemmän sosiaalietuuksia pienennetään, niin sitä varmemmin saadaan ihmiset tekemään työtä ihan millä tahansa palkalla.

Yksi on kuitenkin kantona kaskessa eli ammattiyhdistysliike. Ja kuten olemme huomanneet, niin sitä vastaan on kohdistunut yhtä hurja ryöpytys. Jatkuvasti vaaditaan jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamista ja jo nyt avoimien taloustietojen avoimuutta. Puhutaan leveästi elävistä ay-herroista, jotka lihovat työtä tekevien jäsenmaksuilla, vaikka varallisuutta on vain noin 1 500 euroa jäsentä kohti. Lakon aikana se on äkkiä syöty.

Tämän suorastaan lapsellisen läpinäkyvän propagandan syy ja tarkoitus ovat selviä. Tuet pois, palkat alas. Millä sitten eletään, se on toinen juttu, eikä se tunnu hallitusta kiinnostavan. Eniten ihmetyttää se, että monet pienituloisetkin uskovat tähän propagandaan.

EDIT 28.7.2017 klo 14.40: Kelan viestintäpäällikkö Minna Latvala ilmoitti, että toimittaja otti yhteyttä Kelaan ja kysyi tietoa asunnoista, joiden vuokran Kela maksaa kokonaan. Tieto saatiin Kelan tilastoista ja annettiin toimittajalle. Sinänsä mielenkiintoista tietoa ei siis julkaistu Kelan aloitteesta.

 

 

 

Taas se Dublin

EU:n tuomioistuin on linjannut, että turvapaikanhakijat voidaan palauttaa siihen ensimmäiseen EU-maahan, jossa heidät on rekisteröity tai johon he muuten todistettavasti ovat ensiksi tulleet. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, eikä linjaus vaikuta Suomeen millään tavalla. Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa siihen maahan, jossa hänet on ensimmäiseksi rekisteröity tai johon hän muuten on todistettavasti tullut ensimmäiseksi. Todistaminen perustuu vaikkapa rajaa ylitettäessä otettuihin sormenjälkiin.

Ilmeisesti uutisen huono lukeminen ja Dublin-sopimuksen sisällöstä tietämättömyys ovat innoittaneet Perussuomalaiset Nuoret käyttämään Suomi-ensin porukoista ja Hommafoorumilta ikävän tuttua retoriikkaa. Kaikki Suomeen tulleet on palautettava tutkimatta.

persunuoret

Julistakaa mitä julistatte, mutta ei se näin mene, hyvät nuoret. Dublin-sopimus ei oikeuta palauttamaan ketään vain sillä perusteella, että hän on tullut Suomeen muiden maiden läpi ja on tietenkin tullut johonkin EU-maahan ensimmäiseksi. Se ensimmäiseen EU-maahan tuleminen pitää pystyä todistamaan.

Dublin-sopimus tunnetaan yleensäkin huonosti. Tavallisin virhe on väittää, että se velvoittaisi turvapaikanhakijan ilmoittautumaan sen sopimusmaan viranomaisille, johon hän ensimmäiseksi saapuu.  Ei velvoita. Kansainväliset sopimukset velvoittavat vain sopimusmaita ja niiden viranomaisia. Sopimuksilla määritellään eri maiden viranomaisten välinen vastuunjako ja toimivalta, mutta kansallisesta lainsäädännöstä poiketen sopimukset eivät aseta yksittäisille ihmisille mitään velvollisuuksia.

Jos henkilö ei ilmoittaudu sen ensimmäisen maan viranomaisille, niin hän voi käytännössä matkustaa vaikka halki Euroopan ja pyytää turvapaikkaa missä tahansa. Schengen-alueella ei rajavalvontaa ole, joten kukaan ei tutki matkustusasiakirjoja. Dublin III-asetuksen mukaan hakemuksen käsittelystä vastaa se ensimmäinen jäsenvaltio, jossa turvapaikanhakijan sormenjäljet on tallennettu tai jossa hän on jättänyt turvapaikkahakemuksen.

Sen maan viranomaisten tehtävänä sitten on selvittää, mitä reittiä hän on tullut ja kuuluuko hänen hakemuksensa käsitteleminen mahdollisesti jollekin toiselle maalle. Jos jäsenvaltio katsoo asian kuuluvan toisen maan viranomaisille, niin se voi pyytää ottamaan hakijan vastaan. Vastaanottopyynnön yhteydessä on esitettävä ne aihetodisteet, joiden perusteella velvollisuus käsitellä hakemus kuuluu mulle maalle kuin sille, jossa hakija on. Koko vastaanottopyynnön käsittelyn ajan hakijalla on oikeus oleskella maassa.

Ruotsista Suomeen tullutta ja täällä turvapaikkaa hakenutta ei voida palauttaa minnekään tutkimatta ensin minkä maan viranomaisille hakemuksen käsittely kuuluu. Jos hakija on rekisteröity Ruotsiin, niin hänet voidaan palauttaa sinne. Jos hänet on rekisteröity tai hänen voidaan muuten todistaa saapuneen ensimmäiseksi johonkin muuhun maahan, niin sitten hänet voidaan palauttaa siihen maahan. Missään rekisteröimätöntä tai sellaista henkilöä, jonka ensimmäistä saapumismaata ei voida todistaa, ei voida palauttaa minnekään, vaan hänen hakemuksensa tutkitaan täällä.

Ensimmäinen maa tai mikään läpikulkumaa ei ole automaattisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä. Lisäksi pitää muistaa, että Dublin-asetus määrittelee yhdeksi selkeäksi tavoitteekseen perheiden yhdistämisen. Perhesuhteet ja perheenjäsenten mahdolliset sijainnit eri maissa määrittelevät hakemuksen käsittelystä vastaavan maan.

Laitetaan vielä ne perusperiaatteet, jotka määrittelevät mille valtiolle hakemuksen käsittely kuuluu. Se kuuluu sille jäsenvaltiolle:

  • Jossa ihmisellä on jo laillisesti oleskelevia perheenjäseniä.
  • Joka on myöntänyt hakijalle oleskeluluvan tai viisumin.
  • Jonka kautta hakija on tullut maahan kolmannesta maasta. (Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun kuin EU-valtioiden tai näihin rinnastettavien valtioiden kansalaisia.)
  • Jossa hakija on aikaisemmin hakenut turvapaikkaa.
  • Jossa hakija on viettänyt yli 5 kuukautta eikä tulomaata kyetä osoittamaan.
  • Jossa hakija on viimeksi asunut, jos hän on asunut vähintään viiden kuukauden jaksoja useissa jäsenvaltioissa.

Jos palautus ei onnistu tai palautusta ensimmäiseen maahan ei saa tehdä,  niin vastuu siirtyy taas sille maalle, jossa hakemus on tehty. Näin voi käydä vaikkapa silloin, jos sen ensimmäisen maan vastaanotto-olosuhteissa on puutteita.

Tuomioistuinen päätös ei siis muuta mitään, vaan pelkästään vahvistaa Dublin-sopimusta. Siinä kun on se sama vika kuin kaikissa muissakin kansainvälisissä sopimuksissa, eli kaikki maat eivät niitä noudata eikä sopimuksissa ole määrätty sanktioita noudattamatta jättämisestä.

Kommentoinnissa edellytän sitä asiallista maahanmuuttokeskustelua. Nyt puhutaan kansainvälisestä juridiikasta, ei saunan taakse viemisestä.

EDIT 28.7.2017 klo 00.30: Täsmennetty Ruotsista saapuneita koskevaa kappaletta.