Ideologia pussissa

Helsinki Pride kokosi eilen noin 35 ooo ihmistä marssimaan yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Paikalle tai ainakin paikan liepeille kokoontuivat myös suunnilleen kaikki yhtäläisten ihmisoikeuksien vastustajat. Näkemieni kuvien mukaan paikalla olivat Odinin soturit tekemässä natsitervehdystä Aleksis Kiven patsaalle, Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Eppu Torniainen samassa kuvassa kansanedustajan avustaja Terhi Kiemungin kanssa, Puhdistusliitoksi itseään kutsuvia äärioikeistolaisia, joiden kanssa Kiemunki myös poseeraa, Suomi Ensin -rähinöijät ja suunnilleen kaikki muutkin kynnelle kykenevät ja tarpeeksi selvin päin olevat yhteiskunnan vastustajat.

soo

kiemunki torniainen

19642474_429145334135397_3784440687824446407_n

Sanon heidän olevan yhteiskunnan vastustajia, sillä sitähän he ovat. Tähän asti he ovat vastustaneet maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijoita, mutta eilinen osoitti heidän vastustavan paljon muutakin. He vastustavat järjestäytynyttä yhteiskuntaa kaikissa sen muodoissa. Erityisesti he vastustavat poliisia. Heidän ideologiansa kiteytyy pussilliseen hevosenpaskaa, jota Suomi Ensin -leirin isoin ja ilkein kanniskeli mukanaan. Hänet poliisi otti kiinni, ja se aiheutti hysteerisen reaktion muissa.

Eivät nämä sirpaleporukat yhteinäisesti toimi, vaan monet vihaavat toisiaan jopa enemmän kuin turvapaikanhakijoita ja yhteiskuntaa. He tuovat mieleen Monty Python -elokuvan Brianin elämä juudealaiset kapinallisryhmät, jotka eivät oikein itsekään tiedä minkä nimiseen porukkaan kuuluvat ja keitä eniten vihaavat.

Tällaisetkin kukat ovat päässeet kukkimaan, koska ”sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, sillä se on sinun mielipiteesi”, kuten Timo Soini julisti. Näistä ei tule koskaan olemaan mitään vaaraa yhteiskunnalle, mutta yksittäisille ihmisille kyllä. Lisäksi he tuhlaavat yhteiskunnan resursseja työllistämällä turhaan poliisia. Heidän huutoaan pitää vapaassa yhteiskunnassa sietää, mutta yhtään rikosta ei.

Menisivät kotiin nauttimaan kesästä.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu. Äärioikeistolaiset anarkistit älkööt vaivautuko kommentoimaan ollenkaan.

 

Kommentit
  1. 1

    Ukko Liikkanen sanoo

    Onhan tuo Marco parempi kun esim. Sami Hedberg, mutta yleisesti ottaen suomalaisen standupin taso on kyllä edelleen tosi surkea.

  2. 2

    Antero Pönni sanoo

    Useampikin asia tuli mieleen Sakun kommentista.
    Jäi mietityttämään oliko sittenkään poliisilta oikea ratkaisu siirtää turvapaikan hakijoiden leiri ois asema aukiolta?
    Nyt Suomi ensin SSO SVL ja muut rasistiporukat pääsevät riemuitsemaan leirin poistamisesta.
    Torniaisesta sen verran, onneksi tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Tässä ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaukko kun sanoo Torniaisen tuomion kovenevan Hovissa.
    Aika näyttää käydäänkö vielä korkeimman oikeuden kauttakin.
    Sakuhan siihen pystyy vastaamaan, kuinka kova tuomion pitää olla jotta joutuu istumaan valituksesta huolimatta ylempiin oikeusasteisiin?
    Aikanaan koulussa 1950 luvuilla kysyttiin välituntileikeissä, kuka pelkää poliisia?
    Nyt siihen voisi vastata, SE porukan Mari 🙂

    • 2.1

      Jarkko sanoo

      Poliisin päätös leirin siirtämisestä perustuu kaiketi jonkintasoiseen väkivaltaisen hyökkäyksen uhkaan. Näin olin rivien välistä ymmärtänyt mitä uutisia luin. Leirin jatkuva valvonta söi liikaa poliisin voimavaroja.

  3. 3

    Raili sanoo

    Nyt kyllä tuo Mari kaipaisi ammattiapua.Tuollainen panikointi ei ole enää normaalia käytöstä.

    • 3.1

      Mirja Pekkonen sanoo

      Olen samaa mieltä. Mari on pohjimmiltaan ihan fiksu nainen ja on ollut kovilla viimeiset kuukaudet. Vastaavanlaisia ongelmia on ollut myös Marjaana Toiviaisella mutta hänellä on ollut valtava, ammattimainen tukijoukko. Marilla ei välttämättä ole yhtä hyvin asiat.

      Valitettavasti he eivät edelleenkään ymmärrä, että rauhalliset mielenosoittajat eivät tee 20 pahoinpitelyä sivullisia vastaan.

      • 3.1.1

        Anja Oksanen sanoo

        Marjaana Toiviaista ei ehkä kannata tuohon verrata. Marjaanan ääni hakee yhdenveraisuutta koko ihmiskunnalle.

        • 3.1.1.1

          Mirja Pekkonen sanoo

          Minä yritän nimenomaan ajatella asioita yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Kova kuukausien mittainen paine näkyy molempien naisten olemuksessa ja käytöksessä. Marjaana on varmasti saanut asianmukaista apua, Mari välttämättä ei ole. Minusta apu kuuluu hänellekkin siinä missä muillekkin.

    • 3.2

      a m sanoo

      Eilen katsoin suorana tuon striimin, mistä Saku oli ottanut pätkän ’Mari pelästyy poliisiautoja’. Tänä aamuna tuli vastaan toinen striimi sen ulostepussia kantaneen urvelon pidätyksestä. Sen oli kuvannut suorana ihan lähietäisyydeltä pikkupoika ikiomalle youtube-tililleen. Sitä en tähän linkitä, koska kyse on alaikäisestä ja striimissä näkyy myös toinen alaikäinen.

      Tuo pidätettyhän joutui maanantaina Maidania purettaessa kinuamaan poliisilta pääsyä maijaan ja lopulta poliisi antoi periksi: ’Tuu nyt kun niin kovasti haluut’ ;-D Silloin kuten tämänkin pidätyksen jälkeen poliisit olivat joutuneet väkisin poistamaan kyseisen henkilön putkasta.

      Tuo natsirivistö Aleksis Kiven patsaalla virtsaa Maidanin entisellä paikalla. Onko kunnianosoitus vai häpäisy, en osaa ottaa kantaa.

      Kukahan lienee rahoittanut Puhdistusliiton paidat? Nuo sirpit ja vasarat tuovat mieleen muistoja menneiltä vuosikymmeniltä.

  4. 4

    Nanna sanoo

    Tästä tuli elävästi mieleen Fakta Homma-ohjelman jakso: Grillamaassa. Missä oikeus, missä vääryys?

  5. 5

    Sauli sanoo

    Heh, Mari on suorastaan orgastisessa hurmiossa saadessaan poliisin jakamattoman huomion hetkeksi kohdistumaan itseensä. Aika monesti vastaavissa tapauksissa (ainakin videoiden perusteella) jää hiukan hämäräksi, mitä he noin niinku olivatkaan vastustamassa/ puolustamassa.

    En tiedä minkälaisessa kuplassa nämä natsilarppaajat oikein elävät. Kyllä kait heidän pitäisi tietää, ettei heidän ajamansa aatesuunta ole kovin suuressa huudossa kansalaisten keskuudessa. Kun natsilippua ja aatetta lähtee levittämään, niin silloin voi tosiaan saada kaksi mörköä perään ja ihan hyvä niin.

    Jos Marilla ja kavereilla olisi ihan oikeaakin asiaa, voisi aatteelle olla hyödyksi jos se koeponnistettaisiin ihan normaalisti keskustelemalla ja väittelemällä. Toistaiseksi olemme saaneet näillä Marcon vidoilla todistaa vain miehen itsensä tai hänen kannattajiensa narsistisia ponnisteluja julkisuuteen ja hetken huomioon. Herää kysymys, eivätkö he saaneet lapsena tarpeeksi huomiota, vai saivatko liikaa?

  6. 6

    Manfar Tuck sanoo

    Mitä siinä sitten tapahtui? Miks niin hysteeristä liikehditää ja kirkuntaa. Kuka esdustaa ja mitä? Poliisi on poliisi, vangivartia on vangin vartia, vartiomies on vartiomies, eikä hänelle käy soittaa suuta, niinhän se tuntematon sotamies sano. Olisko kaikella tälläisillä ryhmillä oppimista amerikan mustien panterien tavoista, sielläkin oli en’s alkuu huutoa ja sekasostoista kirkuntaa, kunnes oppivat, että tehoks esiintyminen edellyttää tiukkaa kuria äänettömyyteen, ja yhden puhevaltaa kaikkien puolessta. vaitelas puhuu ja edustaa enemän valtaa kuin suurimatkaan mölinät.

    • 6.1

      Virva Itäranta sanoo

      Eivät nämä opi. Ei heillä ole älyä, eikä tunteita, vain reaktioita. Ja liikaa aikaa. Sekalaisina sakkeina he aiheuttavat yhtä paljon vahinkoa kuin satunnaiset känniporukat. Parempi niin. Kaikkein paras tietysti olisi, jos väsyisivät meuhkaamiseensa tai saisivat töitä.

      • 6.1.1

        Matti J Kinnunen sanoo

        Hyvin vaikeata kuvitella kenenkään näistä meuhkaajista saavan töitä. Kyvyt eivät vakuuta, älyä ei ole lainkaan, itsenäistä ajattelua ei hippustakaan. Ja sitten vielä nämä videot, joissa käy ilmi lukutaidottumuuskin.

        Valitettavasti tämä sakki on koko ikänsä muiden elätettävänä.

      • 6.1.2

        a m sanoo

        Nyky-Suomessa on paljon muitakin työttömiä, joilla ei ole muita ongelmia kuin työttömyys. Mitä näistä tämän tosi-tv:n vakiohahmoista on selvinnyt, niin toiset ovat entisiä yksityisyrittäjiä ja jollakin on niskassa niin mittavat ulosottovelat, että töihin ei kannata mennä. Sitten lienee eläkeläisiä, jotka voivat viettää aikansa miten haluat, mutta itse työttömänä ihmettelen, miten tuolla voi hengailla kuukausikaupalla työttömiä, joita TE-toimisto ei aktivoi?

  7. 7

    stunned sanoo

    Piffillä seurataan marsun seikkailuja. Punkinfinlandista on tullut minullekin jo päivän vakiolukemistoa. Siellä jaetaan aika usein Sakunkin kirjoituksia. Auttaa pysymään järjen rajoissa, kun kaikkialla muualla alkaa siedätyksen tuloksena älyn liekki sammahdella.

    • 7.1

      a m sanoo

      Samoin minulle. Sakun blogi oli ensimmäinen löytämäni, jossa keskusteltiin asioista oikeilla nimillä ja rasistit eivät päässeet öyhöttämään keskustelua tukkoon, kiitos Sakun tiukan moderoinnin. Ja sitten löysin anarkistien Punk in Finlandin, minä keski-ikäinen 😀

      En ollut itse huomannutkaan, miten olin vajaan kahden vuoden aikana oppinut varomaan puheitani ja pitämään vihapuhetta lähes normaalina.

      • 7.1.1

        Sarin sanoo

        Sama täällä. Sakari ja pif ovat henkireikä äärikansallisten touhujen aiheuttamaan tuskaan. Tosin välillä tuntuu pahalta naureskella sellaisten ihmisten tekemisille, jotka selkeästi tarvitsisivat ammattiapua. Olen pitkään väittänyt että tuollaiset touhut _eivät_ johdu mt-ongelmista vaan vääristä asenteista sekä vihan, pelon ja katkeruuden kehästä. Mutta nyt kun noita on seurannut pidempään niin olen taipuvainen uskomaan että ainakin osalle (erityisesti Marille, oli tuskaista katsoa hänen paniikkikohtaustaan) elämää helpottaisi mt-ammattilaisen kanssa juttelu.
        Toisaalta kyllähän ne vanhan liiton natsit – anteeksi, piti sanoa kansallissosialistit – tekivät ihan samoja ja vielä pahempia juttuja eikä ne kaikki voineet millään olla mt-tapauksia. Luoja paratkoon jos 30- ja 40-luvulla olisi ollut some käytössä….

  8. 8

    AikaMies sanoo

    Saavatpahan haluamaansa huomiota.
    Meinaan jotta olisiko ns ”vaikeneminen kuoliaaksi” eli huomiotta jättäminen aiheellista.

    Tosin onhan heillä somensa ja sananvapautensa, niinkuin muilla kuulemisen vapaus.

    Kaupan lattialle heittäytyvä tenava aikansa tikkaria huudettuaan asettuu. Periksiantaja ostaa tikkarin joka kerta..

  9. 9

    Matti Luomansuu sanoo

    Pölhölä
    Se että, pride marsseissa marssii yli 30 000 maailman halaajaa ym mielikuvakuplissaan elävää suomalaista, pistää mietityttämään. Kun Suomea on kupattu, myyty aina 1995 lähtien ja myytäessä pois Suomalaisesta omistuksesta, eikä siitä kukaan nosta äläkkää, saatika marssisi em väkimäärää vastaava joukko, on ihme. On mennyt lannoitusteollisuus, kaivosteollisuutta, energiaverkkoa jne jne, tie infra tullaan ulkoistamaan ja viimeisenä Suomen pohjavesivarannot… niin ja tietenkin SOTE:sta puhumattakaa. Sekin pistää mietityttämään, että onko Suomen poliisi politisoitunut tai politisoitumaan päin? Berliinissa on 9000 henkilöä jotka kuuluvat lähi-idästä tulleisiin ja jotka ovat muodostaneet klaaneja (Syyrialaisia,Irakilaisia ja Turkkilaisia) joiden ”liiketoimintaan” kuuluu huume, ase,ihmissalakuljetus sekä velanperintä. Saksan poliisi on voimaton näiden ryhmittymien edessä. Sama tulee tapahtumaan Suomessa ja meinaan vain, että tulee poliisilla olemaan vähän kovempi vastus kuin esim Suomi ensin leiristä poistettavat.

    • 9.1

      Jarkko sanoo

      Matti Luomansuu, kumma kyllä näitä ”white suprimisteja”, äärioikeistoa on eniten maissa, jotka ovat kaikilla talous, työttömyys, hyvinvointi mittareilla täysiä perseläpiä kuten monet Itä-Euroopan maat. Joista sadat tuhannet, jopa miljoonat ihmiset ovat muuttaneet pois rikkaampiin maihin. Heidän omatkaan kansalaiset eivät suurinjoukoin halua jostain syystä asua näissä äärioikeistoa eniten sisältävissä ”onneloissa”.

      Jostain syystä miljoonat ihmiset haluavat muuttaa näihin maihin, jotka äärioikeiston mielestä ovat kohta tuhoutumassa ja poliisikin on kuulemma menettämässä kontrollin milloin vaan. Silti vain ihmiset haluavat muuttaa sinne ja jättää kaakseen äärioikeisto onnelat. Kummallista eikö?

      Ikävää on se, että Suomesta on tulossa pikkuhiljaa se pohjoiseuroopan perseläpi mistä halutaan pois ja Suomi on se maa joka on kaikilla hyvinvointimittareilla tipahtanut muista pohjoismaista. Se on se käyttövoima, josta äärioikeisto ammentaa voimaa, jotta homot ja savunahkat voidaan hakata hengiltä kunnon itä-eurooppalaiseen tyyliin.

    • 9.2

      Lento sanoo

      Matti Luomansuu, tervetuloa Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -FB-ryhmään ja mielenosoituksiin.

      Se, että olet missannut mielenosoitukset, ei tarkoita, etteikö niitä olisi ollut. Siitä olen samaa mieltä, että aktivismia tarvitaan jatkossakin – niin Suomen tilanteesta huolehtimiseen kuin yksityisen ihmisen tasa-arvoisuuden ja oikeuksien varmistamiseen ja kehittämiseen yhteiskunnassa. Yksilön vapaus ja valta mahdollistavat hyvinvoinnin ja aktiivisen kansalaistoiminnan, joten nämä asiat eivät itse asiassa ole toisistaan riippumattomia.

  10. 11

    Matti sironen sanoo

    Kyllä kummallakin leirillä on ihan samat aivot ja kapasiteetti kuin sinullakin. Ihminen nyt vaan on erittäin reviiritietoinen lauma eläin ja tunteitakin löytyy ainakin pelkoa. Hyvä että molemmat leirit poistettiin homma kun edennyt. Hätää kärsiviä pitää aina auttaa, mutta enemmän paikanpäällä. Kohta kun Kiina on ostanut ja vuokrannut esim Afrikan viljelyskelpoiset maat niin nälkäpakolaisten ottaminen ei ratkaise ongelmaa. Koulutus, syntyvyyden säänöstely ja uskontojen vaikutusta yhteiskuntiin olisivat hyvä aloitus. Enemmän olisin huolissani esim pölyttäjä hyönteisten joukkokuolemista torjunta myrkkyjen ansiosta. Ilman mehiläisiä ja ampiaisia ei omenaa rouskita eikä kyllä paljoa muutakaan. Keskitytään liikaa huuteluun ja vääriin asiohin esim. Ilmastonmuutoksessa kiistellään liika ihmisen vaikutuksesta ja kokouksissa väärät ihmiset istumassa. Ihmiskunta on aina tehokkaimmillaan hädän hetkellä kun on pakko esim toisen maailman ja kylmän sodan aikaan, jolloin luotiin mm.tietokonekieli,Mikrosirut,siviiliilmailu suihkumoottoreilla,vakuumipakkaus. Lista on loputon. Sodan jälkeinen aika olikin melkovarmaan ihmiskunnan parasta aikaa. Silloin ihminen auttoi naapuriaan ja talouskasvu oli kovaa ilman että laskettiin paljonko on mahdollista hyötyä taloudellisesti. Kymmeneen käskyyn olisi voinut hakata vielä yhden. Älkää olko syöpä planeetalenne.

  11. 12

    Heikki Alanen sanoo

    ”Näkemieni kuvien mukaan paikalla olivat Odinin soturit tekemässä natsitervehdystä Aleksis Kiven patsaalle”

    Ainakin tuossa liitteenä olevassa kuvassa on kyse kyllä ihan jostain muusta kuin natsitervehdyksestä. Yksi mies osoittamassa jotain kädellään sormet harallaan ei ole natsitervehdys vaikka kuinka haluaisi sen sitä olevan.

  12. 13

    Mauri Pulkkinen sanoo

    En halua millään muotoa olla edistämässä kuvaamiesi internationalististen nationalistien ideologiaa, mitä se sitten mahtaa ylipäätään olla huliganismin lisäksi, mutta en malta olla jakamatta hyvää neuvoa.

    Hyvillä tavoilla, huomaavaisuudella, avuliaisuudella jne. voisi saavuttaa paljon enemmän, mutta sellaista lienee turha odottaa, vaikka samalla ei tarvitsisi pelätä poliisia eikä mustaa miestä.

    Kadehdin aikoinaan myös taistolaista laululiikettä. Kansakunnan parhaat kulttuurivoimat oli valjastettu edistämään aatetta. Mielelläni kuuntelen edelleen hyvällä hehkulla, kauniilla sanoituksilla ja tarttuvilla sävelillä esitettyjä lauluja välillä melkein tippa linsissä, vaikka muutoin tiedostan nuoruuden idealismin hyväksikäytön. Ultra Bra on jatkanut tyylitietoisesti samalla linjalla.

    Saatan olla ennakkoluuloinen, mutta minun on vaikea kuvitella Soldiers of Odinin poikien yms. esittävän edes reippaita sotilasmarsseja saati sitten soinnukasta A capella laulumusiikkia. Sen sijaan skeidaa tulee suusta ilman muovipussia ja pysyn väitteessäni, kunnes toisin todistetaan.

  13. 14

    sanoo

    Kehnoa on de Witiltä, Tillaselta ynnä muilta tuo kenttäpoliisien ärsyttäminen. Kehnoa myös on (de Witiltä) kansallismielisten haukkuminen natseiksi. Tuskin kukaan kansallismielinen – joka de Witin vähänkin pidemmältä ajalta tuntee – pitää häntä ”aidosti kansallismielisenä”.

    • 14.1

      na sanoo

      Jaa, ehkäpä on kansallismielinen, mutta vain vähän toisen kansan suhteen – Venäjä tai Putin ensin olisi ollut parempi nimi tälle leirille… Hyödyllisiä idiootteja sitten perässä. Eivätpä ole nämä piirit kriittisellä ajattelulla siunattuja.

  14. 15

    Jari sanoo

    Oiskohan se videolla mainittu pakkohoito sitten kuitenkin se ihan oikea hoito noille henkilöille. Rauhalliseen pehmustettuun tilaan.

  15. 16

    Janne Viljanen sanoo

    Niin itse pääsin iha itse Jesse Torniaisen kuvattavaksi kulkueessa kun se räpsi kuvia meistä ali-ihmisistä. Että kun aika tulee oon puhdistettavien joukoissa…

    • 17.1

      a m sanoo

      Kunpa olisikin näytellyt. Pahoin pelkään, että oli ihan oikeasti paniikissa, ei tosin ihme sen kaiken vouhotuksen ja harhojen uskottelun jälkeen 🙁

  16. 18

    Jarmo Mäkinen sanoo

    Tämä siitä tuli kun lopetettiin liikaa hullujenhuoneita. Kaikki eivät pärjää avohoidossa.

  17. 19

    Pertti Laine sanoo

    Kummallisesti tuo porukka meuhkaa perustuslaista ja syyttää poliisia laittomuuksista, kun he itse väittävät toimivansa ihan prikulleen lakia noudattaen. Sitten he kuitenkin uhkaavat ”suvakkeja”, jota heidän käsityksen mukaan ovat niitä maanpettureita, kansantuomioistuinten rangaistuksilla ja karkotuksilla. Suomen perustuslaki ei tunne kansantuomioistuin nimistä elintä, saati sitten lakia, jossa puhuttaisiin heidän käsityksestään maanpetoksesta. Heidän ymmärryksensä ei ilmeisesti riitä edes omien puheittensa ristiriitaisuuden käsittämiseen.

    • 19.1

      Jartsa Kangas sanoo

      Juuri tämä paskapussin ulkoiluttaja on kaikkein kovin mölyämään perustuslaista joka tilanteessa. Lisäksi sama tyyppi on sitä mieltä, että suvakit eivät ole suomalaisia, ja että heiltä vielä viedään kansalaisuus ja heitetään ulos maasta.

  18. 20

    Anja R sanoo

    Joku oli ladannut videon, jossa Kiemunki ja 2 muuta analysoivat tilannetta junassa Tampereelle… antavat ymmärtää, että oli käynnissä jonkinlainen suuri porukoiden haalimisoperaatio, joka peruuntui, kun syy, eli turvapaikanhakijoiden leiri määrättiin purettavaksi. Paha, jos saavat tilaisuuden näyttää mahtinsa ja voimaansa.

    • 20.1

      a m sanoo

      Toivottavasti kyse on vain känniuhosta. Noihin fb-tapahtumakutsuihin on helppo vastata netissä virtuaalisesti osallistuvansa, mutta tosi elämässä ei sitten osallistutakaan.

  19. 22

    Mona sanoo

    Hyvänen aika! Mari tarvitsee nyt kyllä kipeästi apua. Hysteria tuolla tasolla on melko huolestuttavaa. Toivon koko sydämestäni, että Mari tai hänen ystävänsä, läheisensä ymmärtää viedä Marin ammattiauttajan luo. Voi Mari! Kaikkea hyvää hänelle ja iso jaksuhali päälle.

  20. 23

    Jorma Reijonen sanoo

    Itseäni masentaa näiden ihmisten halu pukeutua Suomen leijona-paitoihin ja vastaaviin. Rautatientorilla leiriytyminen ei ole verrattavissa maamme hyvinvoinnin pohjustaneiden sotaveteraanien uhrauksille, miehet, jotka joutuivat palelemaan puolijoukkueteltoissa ja korsuissa taistellen ylivoimaista vihollista vastaan. Menisivät kotiinsa.

    • 23.1

      minä vaan sanoo

      Nämä suomalaisuuden puoesta taistelevat ovat ulkomaalaistaustaisia. De Wit on puoliksi hollantilainen, joka on asunut Ruotsissa käymättä Suomen armeijaa. Mario Argenta tai Hannele al Hamzavi kuuluvat Auomi ensin porukkaan, mutta riitautuivat de Wittin kanssa. Suomalaisuus kunniaan. 😀

    • 23.2

      Rintsu sanoo

      Noiden öyhöttäjien takiahan Pate Mustajärvi muutama vuosi sitten luopui leijonakorun käytöstä kun siihen alkoi yhdistyä epäterveitä mielikuvia.

      ”– Ylpeästi juntti tarkoittaa sitä, että ei sun tarvitse olla ahdasmielinen tai typerä. Jos karaokessa lauletaan Ukkometso äijäporukalla, niin ei se tarkoita sitä, että mennään sen jälkeen kadulle vetämään erivärisiä turpaan. Kyllä rehti duunari on rehti myös elämässään ja suhtautumisessa muihin ihmisiin.”
      https://yle.fi/uutiset/3-9533828

      Tuon öykkärilauman kutsuminen ”äärioikeistoksi” ei ole oikein totuudenmukaista, koska eiväthän nuo ymmärrä politiikasta edes sitä mitä sika pohjantähdestä. Kännipäistä öykkäröintia on aika vaikea sijoittaa puoluekartalla mihinkään koska se on vaan kännipäistä öykkäröintiä.

  21. 24

    Siru Pola sanoo

    Eihän ne Aatun aikanakaan tehnet mitään natsitervehdyksiä. Kokeilivat vaan, että onko Volkkarin koneesta nousemassa kuumaa ilmaa.

  22. 25

    Jore Puusa sanoo

    Mielenkiintoisia kommentteja.
    On aika omituista – että vastapuolilla on hyvin samanlaista argumentointia. Toinen puoli toki osaa kirjoittaa enemmän oikein kieltämme. Mutta kun lukee somea – on raivo samanlaista. Ihmiset uskovat siihen, mistä pitävät eniten ja haluavat laumautua. Näin ulkopuolelta ja asioille jotain todella tekevänä..( seuraan jatkuvasti rasististen ja fasististen sivujen coyrightrikkeitä – niistä tehden ilmoituksia) näyttää siltä, että kansan jakauma on jäätynyt konflikti ja somessa rasisteja vastaan olevan porukan tekstit eivät paljoa eroa vastapuolensa teksteistä.
    Olen kuvannut jokseenkin kaikissa mielenosoituksissa ym ja suunnittelen aineistosta kuvakirjaa. Siinä yhteydessä olen katsonut näiden ihmisten toimintaa ja olen sitä mieltä ilman alankoulutustakin, että jokseenkin jokaisella näistä ressukoista on vakavia mielenterveyden häiriöitä. Osa täysin syyntakeetomia.
    Narsistinen persoonallisuushäiriö ja sosiopatia ovat tavallisia. ( toki minulle ei ole mitään kompetenssia tehdä diagnoosia.) He elävät siitä somejulkisuudesta – jota heidän mölinäänsä kauhistelevat heille tarjoavat, unohdettuina he kuihtuisivat. Suvaitsevaiston pöyristyjät siis me, minä mukaanlukien – takaamme rasistiressukoille jatkuvan esilläolon.
    Ja samalla me olemme ottaneet itsellemme henkilövonnan muotoja eli suvaitsevaisto palvoo kritiikittä ihmisiä – joita he…no..palvovat. Eli ikävä kyllä emme kauheasti eroa vastapuolen toimista.

  23. 26

    Matti Luomansuu sanoo

    Lisäys ”Pölhölään”
    En väitäkään vastaan ja kiellä tosiasioita itä-eurroopan maiden tilanteista. Tosin, nykyinen EU-Molokin kita, rahapoliittisine ja tarkoituksella valtioiden talouksien tuhoamis/velkaannuttamis ohjelmineen onkin se asia missa sanonta ”seuraa rahaa”, pitää paikkansa. Kirjoittaessani lähi-idästä tulleista ja tulevista… niin läntinen maailma, saa nyt mitä tilaa. Kun tutkii historiaa, niin ongelmat Afrikassa sekä lähi-idässä juontavat aina siirtomaavalta aikoihin asti. Rajoja vedettiin täysin mielivaltaisesti joista johtuen sisäpuolelle jäi hyvinkin toisilleen vihamielisiä heimoja jne. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen pohjois afrikkaan jäi samoille alueille rajojen sisäpuolelle shiioja, sunneja sekä kurdeja.Nyt 1990 alkanut lähi-idän epävakauttaminen ja talous sotien sekä ihan perus sodan käynneillä tuhottujen valtioiden, kansainvaellukset eurooppaan tulevat kiihtymään. Kun olet kielitaidoton ja täynnä (pyhää)vihaa, maasi, kotikaupunkisi, sukusi ja perheesi tuhouduttua, niin olet hyvää ainesta esim. oman kulttuurisi klaaneihin Euroopan eri kaupungeissa (Berliini). Myötämielinen,periksiantava sekä huomion osoituksia auttamisesta sairaalloisesti halajava läntisen yhteiskuntien auttamisjärjestöt koetaan hyvinkin halveksittavina. Afrikan väkiluku nyt n. 1miljardi. Tämän vuosisadan loppuun mennessä tulee kasvamaan useilla miljardeilla.Mistä toinen Tellus meille lisätilaksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *