Palkkamalttia ja tuloeroja

– Minä olen yhden asian huomannut niissä kumminkin. Ne puhuu omista asioistansa aina niin kuin ne olisivat Suomen asioita: Meidän maanviljelyksemme ei kestä sitä. Suomen talous ei ole niin vankalla pohjalla. Kansamme toimeentulo ei salli työajan lyhentämistä. Teki niitten mieli mitä hyvänsä, niin se on maan etu, kansan etu, meidän yhteiskuntamme. No, kyllä ne siinä oikeessa ovat. Niitten yhteiskunta tää onkin ja niitten Suomi tää onkin.

Näin mietti Pohjantähden Akseli Koskela ennen sisällissotaa. Hänelle “ne” edustivat lähinnä pappilan herrasväkeä, mutta yleisemmin myös muita säätyläisiä ja niitä, joilla oli valta päättää asioista. Nämä päättäjät hän rinnasti ruokittaviin, pestäviin ja puettaviin ruotivaivaisiin, jotka irvistelevät ja sylkevät elättäjänsä silmille.

Nykyajan säätyläisten eli rahan äänellä puhuvien isäntien mielestä Suomen kansantalous ei mitenkään voi enää kestää työehtosopimusten yleissitovuutta eikä edes sitä, että työstä maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Viime päivinä on suunnilleen jokaiseen tv:n pääuutislähetykseen ilmestynyt joku ekonomisti tai muu taloustietäjä peräänkuuluttamaan palkkamalttia. Talouden noususta huolimatta juuri nyt ei ole varaa palkankorotuksiin. Huonoina aikoina ei ole mitään jaettavaa, ja kun nousua alkaa tapahtua, niin pitää maksaa entisiä velkoja pois ja varautua tuleviin huonoihin aikoihin.

Samaan aikaan uutisoidaan pörssiyhtiöiden johtajien palkka- ja bonuspalkkioennätyksistä. Yhtiöt jakavat osinkoja enemmän kuin pitkiin aikoihin. Myös Finnairin johtajalle ruvettiin vähin äänin maksamaan lisäeläkepottia vastoin omistajaohjauslinjausta. Samaan aikaan pidetään ääntä työttömien laiskuudesta ja sosiaalietuuksien huipputasosta, vaikka jo vuosi sitten Suomen sosiaaliturvan todettiin olevan Espanjaakin huonomman. Sen jälkeen etuuksia on vielä leikattu.

Niinhän se menee kuten Akseli Koskela sanoi. Teki niiden mieli mitä hyvänsä, niin se on kansan etu, maan etu, meidän yhteiskuntamme etu. Yleissitova työehtosopimus nähdään pelottavana mörkönä, joka estää markkinoiden toimintaa ja rajoittaa sopimusvapautta. Kaikkein suurin mörkö ovat tietenkin työmarkkinajärjestöt, jotka näitä yleissitovia sopimuksia neuvottelevat.

Patruunat haluavat palata sellaiseen Suomeen, jossa ei tunneta yleissitovuutta eikä välttämättä edes työehtosopimuksia. Jokainen työntekijä neuvotelkoon itse itselleen työnantajan kanssa tasavertaisena osapuolena sellaisen sopimuksen kuin pystyy. Ääneen ei sanota, että niistä sopimuksista tulisi samanlaisia kuin Pohjantähdessä kerrottu torpparin sopimus: Aina on tultava töihin kun käsketään, tai torpasta pois.

Heidän Suomensa eli pankkitilinsä ei kestä pyhä- ja yötyölisiä, vanhempainvapaita, kesä- ja talvilomia, eläkkeitä, julkista terveydenhuoltoa, ilmaista koulutusta eikä mitään muitakaan vasemmiston ja ay-liikkeen saavutuksia. Se ei kestä edes sellaisen palkan maksamista, jolla tulisi toimeen. Heidän Suomessaan pitäisi vallita sellainen sosialismi, jossa palkanmaksu on sosialisoitu yhteiskunnalle nimeämällä etuus palkaksi ja velvoittamalla tekemään sitä vastaan työtä. Työn tulos kuuluu omistajalle.

Voi olla, että Suomen kansantalous ei kestä palkankorotuksia tai elämiseen riittäviä sosiaalietuuksia. Vielä todennäköisempää on, että Suomen yhteiskunta ei kestä jatkuvaa tuloerojen kasvattamista.

Kommentit
  1. 2

    Erkki Saari sanoo

    Muuten hyvä kirjoitus Saku, mutta toteamuksesi, että Suomen sosiaalturvan on todettu olevan Espanjaakin huonompi, suhteen olisi kyllä ollut syytä olla varovaisempi, sillä Suomen ja Espanjan sosiaaliturvajärjestelmät ovat varsin erilaisia. Siksi vastauksen antaminen siihen, onko yhdessä maassa maksettava sosiaaliturva huonompi kuin toisessa maassa maksettava sosiaaliturva. edellyttää kirjoitukseesi linkittämästäsi lehtijutustakin ilmi käyvällä tavalla monipuolista eri maissa asuville ihmisille maksettavien sosiaaliturvaetuuksien saamisehtojen huomioimista. Tätä ei tehdä, kun vertaillaan eri maiden minimitoimeentuloturvaetuuden suhdetta kunkin maan mediaanituloon. Jo nuo vertailtavat eri maiden minimitoimeentuloturvaetuudet ovat hyvin eri perustein maksettavia etuuksia. Samoin täsä vertailussa on mahdollista, että matalamman mediaanitulon maassa maksettavan matalamman minimitoimeentulon suhde mediaanituloon on kokeampi kuin korkeamman tulotason maassa maksettavan korkeamman minimitoimeentulon suhde. Siksi tämän vertailun tuloksiin ei saa suhtautua tutkittuna tietona siitä, kuinka hyvä tai huono sosilaaliturva eri maissa on.

    • 2.1

      työtöntyötön sanoo

      Miksei voi suhtautua tutkittuna tietona? Eikö esim minimitoimeentulo lasketa suhteutettuna mediaaniin? Eli 50% on 50% olisi se sitten 500e tai 1000e.

      Näyttäisi Espanjassa saavan pitkäaikaistyötön noin 400e/kk ja mediaanipalkka on n.1800. Suomessa saa vain satasen enemmän. Espanjassa ei tosin taideta maksaa asumistukia enkä tiedä vuokrista muuta kuin googlen kautta. Näyttäisi saavan kalustetun yksiön jo 300 eurolla ja yleinen hintaso on muutenkin halvempi. Espanjalainen löytää luultavasti halvemman ja kalusteettoman tai asuu sukulaistensa nurkissa.

      Jos suhdeluku olisi sama niin suomalaisesta työmarkkinatuesta pitäisi jäädä käteen n.670e. No eipä jää. Jotenkin Espanjalla näyttää olevan varaa mutta Suomessa työttömien pitää elää pyhällä hengellä. Myös esim. Tanskalla on varaa jne.

    • 2.2

      Hupu sanoo

      Tuosta Espanjassa parempi sosiaaliturva jutussa löytyy yksi merkittävä asia: Suomen sija työttömyyskorvauksissa on saatu kun on otettu huomioon vain ansiosidonnainen työttömyyskorvaus ja alempi Kela maksama peruspäiväraha sekä työmarkkinatuki on jätetty ulkopuolelle.

      Asian voi tarkistaa lehtijuttuun liitetyn lähteen perusteella: https://research-content.glassdoor.com/app/uploads/sites/2/2016/02/GD_FairestPaidLeave_Final.pdf

      Suomessa työttömyyskorvaukseksi on huomioitu: Perusosa + 45 %:ia palkan ja perusosan erotuksesta, joten todellinen sijoitus on huonompi.

    • 2.3

      Heta-Riikka sanoo

      Suomessa mm ruoka maksaa paljon enemmän kuin esim Saksassa tai Espanjassa tai yleensä kun mennään Keski-Euroopasta kohti etelää. Kotimaan kova hintataso alentaa perusturvaa suhteessa matalamman hintatason maihin, ja tämä pitäisi ottaa huomioon näissä vertailuissa.
      ”Yleisenä etuna” jopa ”pakkona” mainostettujen leikkauspäätösten ja pitenevien leipäjonojen varjoissa tärkeä bloggaus UPP:lta.

      • 2.3.1

        Risto Sinervo sanoo

        Suomen palkkataso oli 2016 noin 50% korkeampi kuin Espanjassa (OECD Average Annual Wages), meillä ruoan alv on 10 %-yksikköä suurempi kuin siellä. Täytyyhän sapuskan olla siellä olennaisesti halvempaa jo näistä syistä.

        Kaikki (siis kaikki) sosiaalietuudet maksaa viime kädessä yritystoiminta, myös velat, joilla iso osa niistä nyt maksetaan. Totta kai sellaisia on autettava, jotka eivät pysty pitämään itsestään huolta. Mutta muistettava myös on, että sosiaalinen tuki on aina toissijaista, omin voimin toimeentulo on ensisijainen tavoite ja sitä pitää tukea yhteisin varoin.

        Aika pienet etuuksien muutokset nyt vaikuttavat kumuloituvasti vähentäen lisävelan ottoa tulevaisuudessa ja pienentävät lastemme ja lastenlastemme taakkaa ja yritystemme kilpailukykyä. Siitä on tulosa järkyttävän iso. Onhan positiivisiakin muutoksia myös tapahtunut ja tuloverotustakin vähennetty, mutta niistä ei kannata puhua ellei halua ryöppyä niskaansa.

        Kommenteissa on jo tullut esille, että surkuttelu Espanjan alle vajoamisessa etuuksien tasossa on aika hupaisaa, onhan Espanja kolmas ko. vertailussa. Kun on ”vajottu” Saksan, Norjan ja Sveitsin tasolle, olisin vieläkin aika huoleton. Tämä taso ”saavutetaan” ennen pitkää, ellei yritystoiminta saa aivan valtaisaa nousua aikaan.

        • 2.3.1.1

          työtöntyötön sanoo

          No kyllä ne alennukset nyt ensikädessä vähentävät kulutusta ja nimenomaan kotimaan kulutusta. Ja mikä on pientä toiselle voi olla suurta toiselle.

          Yritysten veronmaksusta nyt voidaan olla monta mieltä. Toki yritykset työllistämällä saavat aikaan verojen maksua. Mutta tässä tullaan taas siihen että palkansaajien tuloveroja on jo laskettu kautta linjan ja ilmeisesti vieläkin halutaan laskea. Ja tämä suosii koko ajan yhä parempituloisia, pienituloiset eivät maksa tälläkään hetkellä kovin suurta veroa. Ja koska yritykset nyt näyttävät kiertävän veroja niin maksettujen verojen määrä laskee. Ja sitten voidaankin taas nostaa esim. kiinteistöveroja ja vaikkapa ruuan alvia ynnä muita joista maksavat niin suur- kuin pienituloinenkin samanverran.
          http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052419728986_uu.shtml

          Esim. Mcdonals taitaa tehdä melkein joka vuosi tappiota ja verojen maksukin on vähän niin ja näin. Mietippä itse montako vuotta pyörittäisit yritystä joka tekee tappiota? Lisäksi suuri osa työntekijöistä on osa-aikaisia jolloin palkka (ja verokertymä) on pieni ja taas pitää hakea tukia.
          http://www.ts.fi/uutiset/talous/833677/McDonalds+ei+ole+maksanut+kuuteen+vuoteen+veroja+franchisingtuloista

          Velanotto taas näyttää kasvavan vielä ensivuodellekin.
          https://yle.fi/uutiset/3-9457409

          Ja on ennustettu että kikyn vaikutukset näkyvät vasta parin vuoden viiveellä eli joka elää se näkee. Tehdas jossa on 100 työntekijää tekee samalla henkilömäärällä 300 päivää lisää töitä vuodessa. Eli noin 1,5 työntekijää muuttui turhaksi. Kun sitten Pentti ja Marja eläköityvät niin uutta ei tietenkään tilalle oteta koska entisilläkin pärjätään.

          Lasten ja lastenlasten ”taakka” taas ei näytä pienenevän sillä eläkevakuutusmaksut nousevat vuosi vuodelta. Kohta yli 7% palkasta menee nykyisten eläkeläisten eläkkeiden maksuun. Niin siltä joka tienaa 20 000/vuosi kuin myös siltä joka tienaa 70 000. Ja eläkevarat kyllä näyttävät kasvavan vuosi vuodelta. Niitä varastoidaan jotain mystisiä ”tulevia eläkkeitä varten”. Epäilen että on sitten suurien ikäpolvien kuollessa hyvä jakaa näitä varantoja niiden toimitusjohtajilla ynnä muille kaikenlaisten bonuksien merkeissä. Hyvin hoidetut varat joita ei näytetä juurikaan käytettävän tarkoitukseensa.

          Itse en ole erityisen huoleton. Kyseessä on vuoden vanha uutinen ja taas tänä vuonna tuli noottia liian pienistä etuuksista. Ennen noissa uutisoinneissa on ollut mainintaa mitkä muut maat ovat saaneet myös noottia mutta tänä vuonna näytti olevan vain Suomi. Ehkä netistä voisi löytää mutta itse en löytänyt. Ja me nimenomaan vajotaan kun muut näyttävät päinvastoin nousevan.

  2. 3

    Jyrki sanoo


    Heidän Suomessaan pitäisi vallita sellainen sosialismi, jossa palkanmaksu on sosialisoitu yhteiskunnalle nimeämällä etuus palkaksi ja velvoittamalla tekemään sitä vastaan työtä. Työn tulos kuuluu omistajalle.

    Homma on aloitettu jo työn tuloksen siirtäminen omistajille siis. Ja juuri äsken tarkistin aivan tätä kommenttia varten nettipankista mitä lukee KELA:lta tulevan rahan kommenttiosuudessa. Siinä luki KELA ETUUS. Ei PALKKA.

    Ongelma varmaan onkin, että ennen kuin KELA etuus voidaan muuttaa sanaksi PALKKA. Tarkoittaa se, että lakia on muutettava tämänkin osalta.

    Toisaalta en usko, että ammattiliitoilla tätä vastaan mitään on. Koska itselle on yksi AY-aktiivi jos ei lähes huutaen niin ääntään korottaen tehnyt hyvin selväksi, että 9e/pvä orjat saa PALKKAA se KELA:n työttömyyskorvaus on kuulemma sellainen. Ja toisaalta muilta AY-jäseniltä sai tälle asialle vain hyväksyvää mölinää.

    Tämän johdosta itse päätin lopullisesti sen, että jos joskus oikeasti vielä oikeaa PALKKAA saan. Niin AY-liikkeiden ei tarvitse siihen osingoille tulla. Voivat vaikka yrittää saada sitten vaikka sitä KELA-palkkaa saavat maksamaan heidän elämisensä.

    Ja vaikka tämä olikin vain yhden AY-aktiivin asian selväksi tekeminen minulle. Niin ei pitäisi välttämättä yleistää koko AY-liikettä, joka aikoinaan perustettiin käsittääkseni myös torjumaan juuri tätä orjatyötä muiden syiden lisäksi. Mutta kun nyt näyttää siltä, että AY-liikkeen toimet tätä orjatyötä vastaan on aivan mitään sanomattomat. Jotain mölinää voi silloin tällöin kuulua ja siihen se jääkin.

    Eivät edes kartoita pääluottamusmiesten avulla määriä, joita kulkee orjatyöntekijöinä heidänkin työpaikkansa läpi. Ja julkaise niitä tilastoina. Sen voisi edes tehdä ja tuskin mitään lakia edes rikottaisi jos vain laskettaisi puhdas luku siitä orjien määrästä mikä virtaa eri firmojen ja tahojen läpi heitä mitenkään yksilöimättä. Vähän sama kun laskisi ohi ajavia autoja tienposkessa istuessa. Mutta edes tätä tai mitään muutakaan Ay-liikkeet ei tee tai tule tekemään.

    Niin ei se ole minun päänsärky jos AY-liitot tuhoutuu pois minä en ainakaan heitä enää halua pystyssä pitää. Itse asiassa se on jopa toivottavaa tässä tilanteessa, että Ay-liikkeet tuhotaan pois. Sitten täytyy varmaan mennä 1918 vuoden uusinnan kautta jälleen kerran jollain muotoa sitten kait jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, jossa AY-liikettä ei enää ole. Vaan se pitää synnyttää jälleen uudestaan ja sitten toivoa että tämä uusi AY-liike ei taas unohda miksi on olemassa…

    • 3.1

      Sauli sanoo

      Tätä samaa Ay-liikkeen haluttomuutta ja kädettömyyttä olen itsekin ihmetellyt. Fakta on, että yhä useampi AY- liikkeen työssäkäyvä on tulevaisuuden työtön. Kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut työttömien toimeentulosta muuten kuin kulueränä.

      Virta näyttäisi olevan pois Ay-liikkeistä ja tästä kannattaisi olla hiukan huolissaan. Selvää on, ettei joukkovoimaa korvaa mikään neuvottelupöydässä. Miten varsinkin nuoriso saataisiin ymmärtämään, että AY- liike on muutakin kuin niiden pomojen korkeat palkat ja lakkoaseella häiriköivät ammattiosastot. Yleensäkin ammattiliitot ja vasemmisto katsotaan kuuluvan menneisyyteen, mikä on harmi sillä nyt jos koskaan olisi aika uudistuneelle vasemmistolle, joka ymmärtää myös talouden realiteetteja.

      • 3.1.1

        Hulivilipoika sanoo

        Samoin ovat myös tulevaisuuden eläkeläisiä. Luulisi kiinnostavan myös eläkeläisten asiat.

    • 3.2

      Sofia sanoo

      AY-liike ei ole kiinnostunut muista kuin palkkaa saavista koska heiltä saadaan ne jäsenmaksut. Ehkä. Ei muista ole mitään hyötyä.

      • 3.2.1

        Esko sanoo

        Kuka se sitten on pitänyt ääntä näistä leikkauksista ellei ay-liike?Ja pitää muistaa ettei ay-liikettä ole ellei ole jäsenistöä.Ja jokaisen työssäkäyvän pitäisi sellainen olla ja ottaa osaa liikkeen toimintaan.Ei siellä ole mitään erillistä huonetta jossa vain jotkin ”ay-pamput” tekevät päätöksiä.Ammattiliitot ovat tarkasti järjestäytyneitä organisaatioita johon jokaisella jäsenellä on työpaikkaorganisaation ja ammattiosastonsa kautta mahdollisuus vaikuttaa.Riippuu vain siitä viitsiikö itse moiseen vaivautua vai odottaako jotakin asiaa valmiina niinkuin Manulle illallista.

    • 3.3

      Esko sanoo

      Helposti herneen vedit nenään jos jonkin asiasta ymmärtämättömän jutun nielaisit.Koska en tunne ay-taustaasi,veikkaan että huonosti on ay-aktiivi läksynsä lukenut jos noin väittää.Eikä yleistääkään kannattaisi.Mutta jos mielensä tuosta katkeroittaa niin katkeroittaa sitten.

      • 3.3.1

        Jyrki sanoo

        Tosiaan kysymyksessä oli vain yhden henkilön mielipide, jonka pitäisi sillä elämänkokemuksella jo olla läksynsä lukenut monessakin asiassa. Eikä siitä sen enempää. Eikä hän ole ainoa vaan tiedän muitakin vastaavia henkilöitä joilla vastaava ajattelutapa, mutta heiltä ei sitä suoraan ole kuullut.

        Kysymyksessä oli lähinnä viimeinen naula arkkuun juttu. Koska sitä ennen olin jo pitkään useita vuosia siis ihmetellyt AY-liittojen kantaa tähän orjatyöhön. He eivät selkeästikään halua asiaan sotkeutua. Olen jopa itse kantaa orjatyöhön kysellyt omalta ammattiliitolta kun siihen vielä työttömän ollessa kuuluin. Siihen ei saanut mitään vastausta vaan lähinnä syvä hiljaisuus.

        Joten uskon, että näitä on paljon AY-liitoissa, joiden kanta orjatyöhön on erittäin hyväksyvä ja myönteinen. Jos ei olisi niin asioille olisi tapahtunut jo jotain. Mutta jostain syystä ei ole tapahtunut.

        Ehkä yksi syy mistä tämä johtuu on, että AY-aktiivien kaveri/lähipiireihin ei kuulu näitä orjatyöläisiä juurikaan. Tai ehkä he ajattelee palkkaa saavina näiden orjatyöläisten olevan näitä median mainostamia reppanoita, jotka muuten vaan joisi vaan kaljaa ja joiden elämänhallinta pahasti retuperällä niin raha, terveys, harrastus jne. Osa-alueiden suunnalla. Ja tähän on heidän mielestä oiva lääke orjatyö ei PALKKAtyö tai että työttömiä pitää tämän takia holhota.

        Toisaalta miksi AY-aktiivien tuttavapiiriin juuri työttömiä kuuluisikaan, koska ei työtön ja tai 9e/pvä orja voi samalla tavalla rahallisesti kuulua esimerkiksi harrastuspiireihin mihin palkkaa saavilla on varaa usein miten. Ja näin ollen ei voikaan eikä kykene toimimaan ammattiliittoissa yhtä helposti, koska suhteita hankala luoda jo pelkän rahattomuuden takia. Ja ei näin ollen kykene vaikuttaa niissä tai ole edes uskottava koska on vain se työtön, joka on vain siellä sohvanpohjalla jollei ole ”risusavotassa kuntoutumassa” palkatta.

        Kaiken lisäksi AY-liitot saattaa vaatia työttömiltä tasaisin väliajoin raportin siitä, että on työtön. Eli se tarkoittaa paperien lähettämistä jne. Sekin maksaa työttömälle ja vaatii niiden raporttien pyytämistä KELA:sta jne. Jos raporttia ei lähetä ammattiliiton jäsenyys lakkautetaan. Joillekin ammattiliitoille tosin riittää että soittaa ja kertoo olevansa työtön. Mutta ei ainakaan omalle liitolle moinen käynyt päinsä. Aina vaadittiin kirjallinen selvitys työttömyydestä.Työttömän sanaan ei siis uskottu. Sekin kertoo jo osasta AY-liitoista jotain.

        Eikä siinä mitään AY-liike on hyvä juttu jos vaan miettisi minkä takia alunperin syntyikään ja toimisi sen mukaisesti. Minusta AY-liike on pahasti harhautunut tässä asiassa, joten en katso enää voivani tukea koko AY-liikettä. Mutta lupaan miettiä asiaa uudestaan jos asian tiimoilta alkaa tapahtuun jotain.

        Sitä odotellessa suosittelen kaikille AY-jäsen maksujen maksamista harkitseville tai sitä tekeville miettimään mistä kaikessa siinä AY-liikkeessa oikeastaan onkaan kyse. Ehkä muutos lähtee sitä myöten käyntiin…

    • 3.4

      sanoo

      eihän työttömyyskorvausta voi sanoa palkaksi eikä eläkkeeksi: silloinhan siitä pitäisi tehdä verotuksessa työ- tai eläketulovähennys ja veroprosentti alenisi. Nykyisilläänhän työtön maksaa suhteessa tuloihinsa kovinta veroa koko maassa.

      • 3.4.1

        Risto Sinervo sanoo

        Miksi työttömän tulisi saada töitä tekevän vähennyksiä? Veroasteikkohan on kaikille sama, valtion asteikko alkaa vuositulon 16 900 € kohdalta, joten melko harva työtön maksaa sitä ollenkaan

        • 3.4.1.1

          työtöntyötön sanoo

          Mitä näillä automaattisilla ansiotulovähennyksillä oikein halutaan (muuta kuin eriyttää tukien ja palkkkojen verotusta)? Miten näitä perustellaan? Siis ymmärrän kaikki työmatkavähennykset sun muut mutta eikö kunnollisen palkan jo itsessään pitäisi olla jo tarpeeksi suuri palkkio. Eikö veroprosentti voisi vaan olla samanverran pienempi kuin nyt ja jätettäisiin pois kaikki automaattiset vähennykset. Veroasteikko voi sinällään olla sama kaikilla mutta nuo vähennykset tekevät siitä käytännössä erilaisen.

          Eli valtionveroa en maksa työttömänä ollenkaan, sen sijaan kunnallisveroa maksan n.17% verran (vähintään). Eli tuki tulee valtiolta mutta veroja maksan kunnalle. Ymmärsinkö nyt oikein? Se nyt on muutenkin aivan sama mitä veroa maksan jos prosentti on 17%, eipä paljon lohduta se minne se menee. Ja veroprosentti myös pysyy samana vaikka ”työkokeilisin” hyllytystä, päiväkotiavustamista tai kokoonpanoa.

          • 3.4.1.1.1

            Epäilevä sanoo

            Kelasta rahaa saavan työttömän veroprosentti on tasan 20%.

            Mikä on muuten täysin käsittämätöntä ja törkeää. Etenkin kun etuus on täysin riittämättömän pieni, vaikka sen saisi puhtaana käteenkin. Ja järjetöntähän se on muutenkin, että työttömyyskorvauksesta peritään veroa ylipäätään.

        • 3.4.1.2

          AMK sanoo

          Miksi työttömän tulisi saada töitä tekevän vähennyksiä?kun työtön määrätty tekeekin töitä karenssin uhalla mistä oikeesti pitäisi maksaa palkkaa mutta koska on keksitty esim.kuntouttavatyötoiminta,työharjoittelu..jne
          Niin miksi ,jos työtön tekee työtä mutta hänelle ei haluta maksaa palkkaa hän tekee työtä työmarkkinatuella joka on muuten 32,40ekee/päivä,hän ei ole sinun mielestäsi oikeutettu (ei myöskään päättäjien mielestä)kulukorvaukseen saahan hän hyvällä säkällä 9 euroo päivässä matkoihin,sillähän herroiksi sitten elääkin.
          Muuten moni joka saa ihanoikeaa palkkaa ei maksa valtionveroa,osa.aika työ 0-sopimuksilla ei pääse kuukaudessa edes 1400 ekeen kuukaudessa.turhaan työttömiä syyllistät he maksavat kunnallisveroa enempi kuin palkkaa saava.vakio on 20% kunnasta riippuen.Risto ei taida tuntea ketään joka on työtön ,joita käytetään hyväksi nimikkeellä suomi nousuun,eliitille lisää rahaa köyhiltähän se voidaan ottaa.

  3. 4

    Mauri Pulkkinen sanoo

    Ekonomistit ovat myös yksissä tuumin korostaneet, että kotimainen kysyntä on pitänyt viime vuosina kansantaloutta pystyssä.

    Herraonnemme vaikuttaa nyt pettävän, kun tarmokkaasti joka käänteessä ja keinolla pyritään heikentämään kansalaisten ostovoimaa ja sahataan talouden tukijalalta palasia pois. Romahdushan siitä seuraa pitkän päälle.

    Syyllinen on silti jo selvillä. Tavalliset kansalaiset, joiden tulot pääosin valuvat kulutukseen ja velkojen lyhentämiseen, jättävät mokomat velvollisuutensa hoitamatta, kun joutuvat pienentämään kulutustaan.

    • 4.1

      Jussi Parviainen sanoo

      Kukas ne Herrat on sinne päättämään valinnut? Miten se Lahtinen aikoinaan tuntemattomassa totesikaan, että ” löytyykö yhtäkään, jonka päätä ei olis tällä kouhotuksella sekotettu”

  4. 5

    AK sanoo

    Onhan se koomista, miten kaikki myönteinen taloudessa on suuryritysten ja poliitiikkojen ansiota, ja kaikki kielteinen duunareiden ja työttömien vika.

  5. 6

    Rintsu sanoo

    Kun mä olen töissä… niin mulle on oleellista se, että mulle maksetaan sovittu palkka sovittuna päivänä. Jos joku muu kuten pomo tai firman omistaja tienaa enemmän kuin mä niin se ei kuulu mulle. Siitä vaan.

    Mut jos mulle sanotaan, että firman menestys on kiinni mun palkastani tai joustavuudestani ja samaan hengenvetoon nostetaan omaa palkkaa niin mun huumorintajuni loppuu.

    Se ei ole kateutta tai herravihaa.

    • 6.1

      Jyrki sanoo

      Minusta aika hienosti kiteytetty koko homman syvin olemus. Tuosta yhtälöstä mitä kirjoitit ei puutu eikä voida poistaa mitään. Eikä siihen varmaan voi enempää lisätäkään. Tietysti aina löytyy joku, joka kertoo että olet ymmärtänyt kaiken aivan väärin ja olet vain katkera ihminen jos ei muuta. Lisäksi katkeraksi syyttäminen on minusta aika vakio juttu, kun ei muuta enää keksitä.

      Mutta tuo tekstisi täytyy varmaan tulostaa ja opetella ulkoa.

    • 6.2

      Korjausliike sanoo

      Muutaman hyvin pärjäävän yhtiön kovapalkkainen johtaja ei edusta koko suomen yrityskenttää. Ei UPM:n ja Porilaisen mattokutomon pomo tienaa saman verran, eikä pidäkään. Logiikkasi ontuu. Olisi itse asiassa aivan loistava tilanne joa kaikissa suomen yrityksissä olisi yhtäkkiä vara nostaa johtajien palkkoja. Näin ei taida kuitenkaan olla. Mutta kuitenkin kaikkien työntekijöiden palkkoja pitäisi pystyä nostamaan kaikissa yrityksissä nyt. En usko että tämä on kovin hyvä idea.

      Lisäksi johtajien palkasta ei päätä toimari vaan yrityksen hallitus, tarkemmin hallituksen asettama palkitsemistoimikunta. Hallituksen nimittää taasen yrityksen omistajat. Jos haluat vaikuttaa niin osakkeita salkkuun ja yhtiökokoukseen. Siellä voi äänestää.

  6. 7

    Tanja Takalo sanoo

    Odottakass vaan kun tulee se kansalaispalkka koko kansalle. Senjälkeen tulevat sukupolvet käyvät museoissa katsomassa palkkakuittia jossa on työnantajan nimi. Vai miksi te kuvittelette Sipilän hallituksen suostuneen kansalaispalkka kokeiluun?

  7. 8

    Esa J. sanoo

    Tuli mieleen noista johtajien palkoista, että muistan lukeneeni jostain – en muista mistä -, että johtajan työponnistelut vaatisivat aikaa vain 10 – 20 tuntia vuodessa. Joten: kyllä noilla tuloilla ”tuntipalkoille” pääsee…

    Joo, duunarit tekevät työn ja johtajat kantavat vastuun. Nähdäkseni toimitusjohtajan roolina on katsoa päältä kuinka alamaiset sitten ”tuottavat”, toisin sanoen: olla keulakuvana ja mahdollisten osakkeenomistajien sylkykuppina, mikäli tuotto-odotukset eivät toteudu.

  8. 9

    Juha sanoo

    Peukku tälle kirjoitukselle. Ollaan tosiaan menossa kohti patruunoiden aikaa sillä erotuksella, että ennen patruunat pitivät työntekijöistään huolta. Mennään kohti yövartijavaltiota.

  9. 10

    Pertti Merta sanoo

    Iso kiitos ,Saku ja myös nimimerkille ”työtöntyötön”
    Kaikkea hyvää ja loppukesää!
    Pertti Merta

  10. 11

    Jorma sanoo

    Kestäneekö maamme kurjuudessa kärsivän kansanosan kasvattamista ’niukin ja naukin’ keskiuokan kustannuksella? Onneksemme tällä kursilla jatkaessamme tulemme nousemaan edes itsemurhatilastoissa.