Presidenttipeliä

Poliittisesti hiljainen kesä päättyi eilen, kun presidenttipeli pääsi kunnolla alkuun. Presidenttiehdokkuutta varten nimiä ja erityisesti rahaa keräävä Ilja Janitskin otettiin kiinni Andorrassa, ja hänet tuodaan poliisikyydillä Suomeen. Tästä hänen kannattajansa ovat pahastuneet niin kovasti, että ovat ruvenneet huutamaan Venäjää apuun, vaikka toimenpide on juuri sitä, mitä nimiä keräävä Suomi ensin -häirikköjengi vaatii. Rikoksista epäilty ja kotimaassaan kuulusteluja varten vangittavaksi määrätty ulkomaalainen otettiin kiinni ja palautetaan kotimaahansa.

Janitskin pääsee siis linnaan tutkintavangiksi jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. Hänen vakavammin otettava kilpailijansa Laura Huhtasaari nimettiin eilen perusuomalaisten puoluehallituksessa presidenttiehdokkaaksi, ja lopullisesti asian kopauttaa pöytään puoluevaltuusto. Hänen kannattajiensa mottona lienee sosiaalisessa mediassa näkemäni riemunkiljaisu: Kyllä nyt suvakkeja ja viherpunikkeja harmittaa!

Motiivihan se on tuokin äänestää valtionpäämiestä, mutta se kuvastaa hyvin populistien ajattelua. Tehdään mitä tahansa, kunhan se on kiusantekoa poliittisille vastustajille.

Oikeastaan Laura Huhtasaari ja Ilja Janitskin voisivat käydä yhteistä vaalitaistelua. Onhan Huhtasaari nähty vuoden 2015 itsenäisyyspäivänä natsien mielenosoituksessa juhlapuhujana, ja viime joulukuussa hän kävi ylistämässä Janitskinin kannattajien isänmaallisuutta.

Eilisessä puheessaan Huhtasaari halusi Suomen takaisin vaatimalla eroa EU:sta ja eurosta, mutta ei vielä. Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aholla on vielä europarlamentaarikon pesti kesken eikä erolla olisi riittävää kannatusta, joten on turvallisempaa ajaa kaksilla rattailla. Hän painotti hyviä naapuruussuhteita Venäjään ja Ruotsiin, mutta vaati Ruotsin rajalle rajatarkastuksia. Suomi on hänen mukaansa henkisesti miehitetty, ja miehityksestä pitää vapautua taistelemalla Kekkosen ja kenraali Ehrnroothin nimissä suurpääomaa vastaan. Suomella on jokin tarkemmin määrittelemätön kansallinen tehtävä, ja istuva presidentti Sauli Niinistö on koulukiusaaja vaatiessaan Jussi Halla-aholta rikosten katumista.

En tiedä kuka tämän puhtainta populismia edustavan puheen kirjoitti, mutta tuskin ainakaan Huhtasaari itse. Hänellähän on tapana plagioida tekstinsä muilta lähdettä kertomatta, kuten Reija Härkönen viime tammikuussa todisti.

Rehellisyys perus-Suomen perii

Tältä Donald Trumpin varauksettomalta ihailijalta ja Suomen Marine Le Peniltä voi odottaa ihan mitä tahansa, joten tulossa on mielenkiintoisia vaalikeskusteluja. Monen vuoden kokemuksella väittelystä näiden ns. maahanmuuttokriittisten kanssa annan muille ehdokkaille sellaisen neuvon, että älkää antako vedättää itseänne. Ns. maahanmuuttokriittinen yrittää aina viedä keskustelun maahanmuuttoon, olipa varsinainen aihe mikä tahansa. Sanokaa vain, että noin matalalla tasolla ei voi keskustella.

Tai jos alennutte populistin tasolle, niin ohjatkaa keskustelu vaikka evoluutioon.

laura

 

Kommentit
  1. 1

    Jesse Heinonen sanoo

    Jos Ameriikan Yhdysvalloissa voidaan äänestää presidentiksi henkilö, joka kieltää kaikki tieteelliset faktat, jos niistä on harmia hänen bisnekselleen, miksei sitten Suomessakin voitaisi äänestää presidentiksi henkilö, joka kieltää kaikki tieteelliset faktat, koska Raamattu. Suomen presidentillä on toki paljon vähemmän valtaa kuin USAn, mutta kyllähän se vähän nolon kuvan antaa..

    • 1.1

      Sami Ranta sanoo

      Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, hänellä oli kuitenkin tarpeeksi karismaa puhua häntä äänestämään sellaisetkin ihmiset, jotka eivät olleet hänen kanssaan samaa mieltä oikeastaan mistään. Huhtasaarella ei sitä ole.

      • 1.1.1

        timo harju sanoo

        Trumpin vaaliaseen ydin oli häikäilemätön ja järjestelmällinen valehtelu. Huhtasaari on tavattoman vallanhimoinen, mutta voiko joku oikeasti olla noin tomppeli ja saada vielä runsaasti ääniä? Mitä se kertoo äänestäjistä? Sinänsä tietenkin eduskunta on oikeampi paikka latoa tollouksia kuin se, että hän olisi valistamassa syntymäviattomia lapsia.

        • 1.1.1.1

          Sami Ranta sanoo

          Lisäksi jenkkien vaalitapa on niin uniikin käsittämätön, ettei sama temppu oikein täällä onnistuisi. Johan nuo sitä Ranskassakin yrittivät.

    • 1.2

      sanoo

      Kansan äänien kalastatelijat voivat onnistua vakuuttamaan massat. Itse en kyllä luottaisi suvakkiin enkä Huhtasaareen. Eliitin edustajia ja oman edun ajajia ovat kaikki nuo poliitikot. Itse pitäisi varmaan lähteä tästä maahanmuutajaksi ulkomaille. Voisi unohtaa tämän jatkuvan kansan kyykyttämisen ja aloittaa uuden elämän.

  2. 2

    Sauli sanoo

    Ei Laura Huhtasaaren olemassaoloa voi todistaa, se on uskon asia. Kun Suomi tässä taannoin putosi puusta, se omaksui huolestuttavan nopeasti suuren maailman hulluimmat aatesuunnat. Osa kansalaisista otti jättiaskeleen kohti menneisyyttä, aikaa jolloin kirkko kertoi miten elää ja kuninkaat miten kuolla, vai oliko se päinvastoin.

    Laura on populismin ruumiillistuma. Hänelle faktat, sellaiset kuin evoluutio, ovat mielipidekysymyksiä ja mielipiteet faktoja. Jos Jeesus pitää valjastaa vaalikärryjen eteen, hän tekee sen hetkeäkään miettimättä. Tällä tavalla saadaan kyllä kannattajia, mutta enemmän vihamiehiä ja olen aika varma, ettei tällaisella henkilöllä pitäisi olla mitään tekemistä koko kansan presidenttinä.

    Eikä olekaan. Perussuomalaiset haluavat näkyvyyttä ja sitä he totisesti tulevat saamaan kun Laura avaa sanaisen arkkunsa. Eivät tosiasiat ennenkään ole olleet perussuomalaisten vahvinta osaamisaluetta. Riittää että muistaa toistaa muutamaa avainsanaa, maahanmuutto, EU, koti, uskonto ja isänmaa. Elämme mielenkiintoisia aikoja, sanoisi Aku Ankka, toinen tulevien vaalien ääniharava.

  3. 3

    Timo Juhani sanoo

    Kun ihminen kävelee veden päällä ja herää kuolleista, on kyseessä scifi- tai zombie-elokuva. Kun se kuulemma tapahtui tuhansia vuosia sitten, kyseessä onkin tositapahtuma.

    • 3.1

      Rintsu sanoo

      Olen kävellyt veden päällä monta kertaa.
      Jokseenkin joka talvi.

  4. 4

    Virva Itäranta sanoo

    Huhtasaaren presidenttiehdokkuus on kyllä Suomi 100 -vuoden huipentuma. Tekee mieli kaivautua poteroon ja nukkua Ruususen unta ainakin toiset 100 vuotta. Jospa maailma ympärillä olisi sillä aikaa sen verran järkiintynyt, että voisi taas herätä eloon. Vai olisiko sitä enää olemassakaan kun pahvipäät saavat hallita enemmistön tuella, kenenkään vastaan panematta?

    Ehkä tyhmyyden tiivistyessä huippuunsa, käänteinen evoluutio hoitaa meidät armollisesti pois tältä planeetalta samaa tietä kuin olemme tulleetkin. Vaikka rouva presidenttiehdokas ei siihen uskokaan.

  5. 5

    Markku Kemppainen sanoo

    Mikä on mennyt väärin kun Suomessakin on näin vääristyneesti ajattelevia ”ihmisiä” kuten Huhtasaari peruskoulusta huolimatta? Ja nämä saavat vielä valtaa demokratian avulla.

    • 5.1

      sanoo

      Niin ja Huhtasaari on vielä opettaja ammatiltaan. Parempi kyllä, että pysyy politiikassa kuin koulussa. Pitkän uran aikana yhdellä opettajalla ehtii olla paljon oppilaita, jotka imevät opettajan sanat tosina. Lapset ovat vaikutukselle alttiimpia kuin aikuiset – tai tiedä häntä enää.

      • 5.1.1

        Jesse Heinonen sanoo

        Politiikassa kun on, niin nyt hänelle vain nauretaan. Kuten kuuluukin. Opettajaksi hänestä ei ole, jos tuo luokkahuoneeseen kreationismin, toki taitaa tulla kenkää jos sellaisesta kiinni jää.

    • 5.2

      Jartsa Kangas sanoo

      Huhtasaari on vieläpä opettaja, mikä on minusta hieman pelottavaa noin niin kuin oppilaiden kannalta.

      • 5.2.1

        "Aina Marina" sanoo

        Samaa mieltä, että parempi on HUHtasaaren olla politiikassa kuin koulussa vouhkaamassa. Opettajalla on suurempi valta mielipiteen muokkauksessa kuin vanhemmilla, jotka parhaansa mukaan tukevat opettajaa. Vanhemmat vaan eivät tiedä mitä siellä koulussa tapahtuu.

    • 5.3

      Kari Eklund sanoo

      Ehkä se johtuu sellaisista peruskoulun opettajista kuin Huhtasaari.

    • 5.4

      liisa hirvonen sanoo

      Ajatella, että noin 9000 satakuntalaista äänesti Huhtasaaren eduskuntaan vuonna 2015. Kuntavaaleissa hän sai yli 2500 ääntä. Opettajia ei onneksi valita äänestämällä, edes Porissa. Valtuustoon ja eduskuntaan pääsee kun riittävän moni antaa äänensä tai jättää äänestämättä (jokainen joka ei käytä äänioikeuttaan, äänestää huhtasaaria ja halla-aholaisia).

      Poliitikkona Huhtasaari on kaikkein heikointa ainesta ja opettajuus on hyvin hataralla pohjalla mikäli hän kieltää luonnotieteenkin. Satakunta on kyllä hyvin tunnettua seutua uskonnollisesta pimeydestään (mm kartanolaisuus: sadistinen ja pedofiilinen uskonnollinen lahko). Uskonnollinen lahkolaisuushulluus ja vauhkokristillisyys on myös Huhtasaaren kohdalla ihan totta.

  6. 6

    Eeva Koiranen sanoo

    Eihän tuo Laura Huhtasaaren presidenttiehdokkuus yllätyksenä tullut. Aika moni on näiden kuluneitten viikkojen aikana tullut huomaamaan, kuka ko puolueessa on se todellinen johtaja. Saatan olla väärässä, mutta Halla-ahossa ei ole edes prosentin vertaa johtaja-ainesta, Huhtasaaressa on ainakin kovaa tahtoa pyrkiä päämääriin hinnalla millä hyvänsä.

    Tuo Huhtasaaren presidenttiehdokkuus tulee tuomaan reippaasti väriä ja säpinää kamppailuun kuka voittaa potin. En pidä yhtään mahdottomana tilannetta, että presidentinvaali ratkeaa vasta toisella kierroksella. Jos siellä vastakkain ovat Niinistö ja Huhtasaari, siinä meillä on showta kerrakseen.

    Luin tuon Huhtasaaren puheen nopeasti läpi. Kovasti hän haluaa muuttaa presidentin valtaoikeuksia. Puuttua sellaisten asioitten hoitoon, jotka presidentille eivät nykyisten valtaoikeuksien mukaan kuulu. Jos presidentin pitää olla presidentti yli puoluerajojen, mitenköhän tuo onnistuu Huhtasaarelta, hänelle kun ei ole olemassa mitään muuta kuin kaltoin kohdellut Perussuomalaiset. Onhan tuo ”Kyllä nyt suvakkeja ja viherpunikkeja harmittaa” aikamoinen viesti, mitä kaikkea me tulemme kuulemaan ja kokemaankin.

    Kiinnitin myös huomiota tuohon kuvassa näkyvään sloganiin ”Saat mitä tilaat”. Tarkoittaako tuo sitä, että Perussuomalaiset saavat sen mitä tilaavat ja he jotka eivät tilaa Perussuomalaisia, eivät sitten mitään saakkaan!

    Minulle on annettu taito visualisoida. Visualisoin monenlaisia tilanteita siitä, jos Laura Huhtasaaresta kaiken järjen vastaisesti tulisi seuraava Suomen presidentti. Tuskin haluatte kuulla!!!

  7. 7

    stunned sanoo

    Mitä eroa on Kiemulla ja Anschluss-Huhtasaarella?

    Puheissa ei juuri mitään, mutta ei niitä juttuja kukaan muutenkaan kuuntele. Tärkeintä on olla nätti, hurmaava ja hymyillä. Tosi-TV-kansa tykkää näteistä esiintyjistä. Kiemulla ei ollut mitään mahiksia sillä naamalla.

    Tämä menee jännäksi. Myönnän suoraan, että suvakkia vituttaa ja pelottaa. Huhtis saa ihan varmaan jonkun parikymmentä prossaa äänistä dorkilta. Menee takuuvarmasti toiselle kierrokselle.

    Vaalit on peliä, jossa Huhtis saa etua siitä, jos ja kun heikkoja kandidaatteja on monta. Niinistö ei millään mene ekalla, koska hajontaa on niin paljon. Ja demareilla ei ole ketään, joka erottuisi.

    En olisi uskonut Halosen väistyttyä joskus tukevani Saul von Niinistenburgia. Weimarin tasavallan viimeiset päivät.

  8. 8

    HTP sanoo

    Kaikkea hyvää Laura Huhtasaarelle. Ikävää, että häntä kohtaan käydään mollaamiskamppanjaa (vihapuhumista), sekö on pahe, jos arvosta kansallismielisyyttä omaa maataan kohtaan.

    • 8.1

      Saku Timonen sanoo

      Yhteistyötähän tässä maassa tehdään kaikkien kanssa. Jopa sellaisten, joille ihmisoikeudetkin ovat vain mielipidekysymys. Eri mieltä oleminen on epäisänmaallista ja epäkansallismielistä, jopa vihapuhetta. Isänmaallista ja kansallimielistä on puhua natsien tilaisuutta ja ylistää sotilaskarkurin johtaman porukan isänmaallisuutta.

      • 8.1.1

        HTP sanoo

        No joka tapauksessa sävysi Lauraa kohtaan on aika ilkeää, kun vertaat häntä äärioikeistoon (Janitskinin ja natsismin kannattajaksi) Sitä Laura ei ole, vaikkakin kansallismielinen onkin. Laura vastustaa äärioikeistoa.

        • 8.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Hän siis vastustaa äärioikeistoa kehumalla sitä isänmaalliseksi. Avaa blogijutun linkit, niin näet ja kuulet itse. Mitä sävyyni tulee, niin sehän on vain mielipide. Etkö sinä hyväksy omastasi poikkeavaa mielipidettä?

          • 8.1.1.1.1

            StillSearching sanoo

            Touche!
            (Tarkoittaa samaa kuin hyvä pointti.
            Voidaan käyttää arkikeskustelussa, jos toinen heittää niin kovan kommentin ettei siihen juuri mitään voi sanoa enää takasin.
            Sana on peräisin ranskasta.)

  9. 9

    Teemu Heino sanoo

    Innolla odotan presidentinvaalitenttejä ja -väittelyitä myös toimittajien suoriutumisen osalta

  10. 10

    Mauri Pulkkinen sanoo

    Blogisi aihepiiri herättää minussa vapaasti ajelehtivia ajatuksenpätkiä. Perinteinen politiikka ja presidentti-instituutio ovat saamassa vähintäänkin imagokolhuja.

    Jotkut kolumnistit ovat verranneet Laura Huhtasaarta Sarah Paliniin. En ole varma, kumpiko tuntee itsensä enemmän loukatuksi, mutta Trumpin valinta on ainakin johtamassa siihen, että presidentin valtaa ollaan pienentämässä vähän kerrallaan (arvovalta meni jo aikoja sitten) ja samalla USA tulee Trumpin tavoitteen vastaisesti maailmanpolitiikassa pienemmäksi.

    Minua ei ilahduta nähdä samoissa vaalikeskusteluissa asiallisia ja vakavasti otettavia ehdokkaita yhdessä L. Huhtasaaren ja epätodennäköisen ehdokkaan Janitskinin kanssa.

    Ikämiehenä minulle isänmaallisuus on laaja, myös arjen huomioiva vakaumus, enkä haluaisi sitä pilattavan koko käsitteen turmelemisella.

    Vaalikeskustelut voisi jakaa kahteen osaan. Toinen voisi olla A-studion yhteydessä ja toinen jossain Putouksen kaltaisessa ohjelmassa.

    Jälkimmäiseen soveliaita karrikatyyrejä olisivat L. Huhtasaari, I.Janitskin ja P. Väyrynen. Tavoitteena sopiva voisi olla tällöin moottoripyöräkerhon presidenttiys ja vannottu lupaus, ettei valtakunnan asioihin sotkeuduta puolella sanalla, jolloin voisi luottaa, että Suomi säilyy kokoaan suurempana vaikuttajana maailman silmissä.

  11. 11

    Anne Rantanen sanoo

    Jos uskoo Jumalaan, luulisi uskovan myös Jeesukseen ja Jeesuksen opetuksiin.
    ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
    ”Tee toiselle niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän.”
    ”Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.”
    Jne jne
    Mutta Huhtasaaren teot ja puheet kertovat muuta. Pitäisi kai sanoa että ”Hedelmistään puu tunnetaan.” 😛

    • 11.1

      Esa J. sanoo

      Tuo sitaatti: ”tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän” on ikivanha, noin 4 000 vuotta vanha viisaus ja peräisin Kiinasta.
      Se on pantu jeesuksen suuhun maksavien jäsenten houkuttelemiseksi.

      Periaate sinänsä on loistava ja helppo noudattaa, eikä sitä unohda koskaan (näin uskonnottomana sanottuna).

      Huhtasaari presidenttinä? Tuulipukukansan äänestämänä? Tai sahuri-Teuvo?

      Olenkin aina ihmetellyt että miksi ihmiset ottavat valmiiksi pureskeltuja ideologioita ”totuutena”, onko omien aivojen käyttö liian kovaa työtä?

      Joku sanoi, että ”epäile kaikkea” …
      Uskoisin, että Huhtis vielä oppii tarkistamaan uskomuksiaan, vaikka vaikealta näyttää.

  12. 12

    Olavi Lehtonen sanoo

    Yksi syy pressaehdokkuudelle on varmaankin pyrkimys saada mahdollisimman paljon näkyvyyttä omalle pikkupuolueelle. Muuta puolustusta en oikein löydä tämän täysin turhan henkilön hakeutumisesta näinkin arvokkaan viran hakijaksi.

    Itse asiassa näistä huomionkipeistä persuista kirjoitetaan aivan liian paljon laatumediassa kun huomioidaan kyseisten henkilöiden aikaansaannoksia tai visioiden merkittävyyttä. Sinänsä tietenkin on positiivista, ettei Huhtasaari työskentele koulutustaan vastaavassa toimessa ainakaan toistaiseksi.

  13. 13

    Viljami Paavola sanoo

    Tällaiset pressaehdokkaat ovat suuri vitsi ja on arvoa alentavaa lähteä suoltamaan heistä näin mittavaa juupaseipäs-polemiikkia kuten nyt tässäkin. Kaikkein paras tapa olisi vaieta hänet unhon yöhön, sillä juuri julkisuutta nämä tyypit hakevat ja tässä jälleen sitä saavat.

    • 13.1

      "tabula rasa" sanoo

      Valtamedia tekee samalla myös itsestään hieman naurettavan lahjoittaessaan käsittämättömän runsaasti julkisuustilaa suhteessa Halla-ahon ja Huhtasaaren jengin poliittisen puheen ”asia” sisältöihin ja puolueohjelmansa substanssiin, joten herää kysymys:
      onko niiden agendassa yhtään mitään muuta maahanmuutto- ja EU-aggressioiden lisäksi?

  14. 14

    AMK sanoo

    Ihan oikeesti koska kansanedustajat edustavat kansaa,eivätkä omaa taskuaan,tai herrojen tai eliitin taskuja????Miksi vähävaraisilta viedään että herrat voivat hyvin?Ei ole kansanedutajia vaan itsensä edustajia hyvät veljet ynnämuutsellaiset duunariko on ahne jos haluaa työpanoksensaan palkan millä elää ja perheensä haluaa elättää ilman sossun apua,kukas se sanoikaan palkka+sosiaaliapu on nyky aikaa,vain herrat pärjäävät palkallaan(verottiilla optioillaan mutta tyttömien pitöö tehdä työtä että herroilla menee hyvin) mutta tytöntekijät eivät.Ja vielä ihmetellään miksi niin moni ei pårjää omalla palkallaan….siis kuka saa alle 2500 palkkaa …ei ole ihme että olevat täysin öppaut,kyllähän niille pitää maksaa soputumisrahnaa m???Mäkin olin monta vuotta valtiolla töissä en muuten ole saanut sopeutumiseläkettä sain ikuisenkarenssin mikä kesti 9vuotta vaikka lääkärintodistukset toimitin,harva kansanedustaja jää paitsi kevan myöntävästä etuudesta työkyvytön kyllä saa kieteisen päätöksen …herroille rahaa kyllä riittää,ja sitä riittää vaikkeivat ovat työ….paskat???herrat ovat herroja ja työttömistä tehdään orjia että herroilla on mitä????Veronmaksajat maksavat heille palkan tekemättömästä työstä.Ja suomi nousee jos uskoo uskontoon …paskat

  15. 15

    Rintsu sanoo

    Just kerroin, että mulla oli koulussa maailman parhaat opettajat.
    Ja ne muuten oli semmoisia, et hattu nousee päästä hulttioltakin.
    Se arvostus ja arvovalta jopa pieneltä naiselta on jotain ihan käsittämätöntä.
    Harva pystyy mutta ne jotka pystyy niin WAU!

    Musiikkia ei loppupeleissä arvosteltu, mut kyllä se oli Rytky (Kari Rydman) joka mulle opetti, että musiikki voi olla hauskaa.
    Häitä soittaessa arvosana näkyy ihan suoraan morsiamen silmistä ja se on ainoa millä on mitään merkitystä.

    Juu, oli Huhtasaaren kaltaisiakin kääntymässä mutta semmoiset oikeesti naurettiin pihalle. Kun on parhaaseen tottunut niin pelle ei kelpaa.

  16. 16

    sanoo

    Kyllä minusta näistä totuudenmuuntelijoista pitää puhua, asiallisesti korjaten, koska muutoin esille jää vain ne heidän valheensa.

    Meidän pienessä joka kotiin jaettavassa ilmaislehdessä entinen ps-kansanedustaja Reijo Tossavainen on kirjoittanut taas kerran mielipidekirjoituksen, jossa toistelee samaa vanhaa mantraansa otsikolla ”Maahantulijoita paapotaan ja suomalaisia syrjitään”. Nyt hänellä on jopa tällainen perustelu:”Heille järjestetään usein hotellitasoinen majoitus ja ruokailu noutopöydästä kolme kertaa päivässä”. Hän johdattelee lukijaa kuvittelemaan Kalastajatorpan tai Hiltonin. Meillähän on Kouvolan alueella enää yksi vastaanottokeskus, tyhjilleen jäänyt entinen juottola Kantri, johon on sijoitettu pieniin huoneisiin lähinnä lapsiperheitä. Heille tuodaan laitosruokaa. Asukkaat ovat kyselleet, miksi eivät saa edes viedä ruokaa huoneisiin, koska lapset eivät aina pysty syömään silloin kun soppakattila tuodaan. Mieluiten he laittaisivat itse ruokaa, niin että olisi edes jotain tekemistä ja kodinomaisuutta tylsässä odottamisessa. Tällaista hotellitasoa.

    • 16.1

      "tabula rasa" sanoo

      Samaa mieltä, että pitäisi puhua asiallisesti korjaten. Mutta usein he mediassa saavat paasata omaa juttuaan ilman että heiltä kysytään lähes yhtään järkevää, tarkentavaa kysymystä esim puoleen yhteiskunnallisesta ohjelmasta tai jostain muusta – vaikka verotuksesta, esim: miten se pitäisi suunnata, keitä verottaa enemmän, keitä vähemmän, suhtautuminen veroparatiiseihin, kansalaisten perusturvaan jne. Minä en ainakaan tiedä mikä Huhtasaari/Halla-aho- porukan mielipide on muunmuassa em kysymyksiin. Se, että Huhtasaari mainitsee leipäjonot ja puhuu kriittiseen sävyyn kapitalismista tuossa UPP:n linkityksessä ei vielä kerro yhtään mitään heidän todellisesta agendastaan, jonka epäilen olevan kaukana esimerkiksi pienituloisten kansalaisten problematiikasta. Kirjoitus sisälsi populisteille tuttuun tyyliin pelkkiä kipeistä aiheista ilmaan heitettyjä teemoja niitä kuitenkaan millään tavoin analysoimatta saati, että ehdotettaisiin mitään oikeita järkiperäisiä ratkaisuja.