Huuto kaikukammioon

Iltalehteen bloggaava Pauli Vahtera huutaa taas turvapaikanhakijoiden vastaiseen kaikukammioon. Kaikukammioon huutamisessa on huutajan kannalta se hyvä puoli, että sinne voi huutaa ihan mitä tahansa faktoja tarkistamatta. Vastauksena tulee samanmielisten ylistävää mölinää, kuten oli tarkoituskin.

Viimeksi Vahteran faktat olivat pielessä heinäkuun alussa. Katsotaanpa tämänkertaista tekstiä.

Vahteran lähtökohdat ovat väärät, ja siitä johtuen koko juttu on juridiikkaan perustumaton. Vahtera sekoittaa keskenään hallinnollisen prosessin ja rikosprosessin verratessaan turvapaikanhakijaa oikeuteen joutuneeseen suomalaisyrittäjään. Tämä on niin alkeellinen virhe, että juristin tie päättyisi jo oikeustieteellisen pääsykokeeseen.

Turvapaikkahakemuksen käsittely on hallintolain mukainen menettely, ja päätöksestä on saman lain mukainen valitusoikeus. Jos hylkäävä päätös on tullut KHO:sta asti, niin turvapaikanhakija ei voi enää valittaa siitä, kuten Vahtera väittää. Sen sijaan hän voi laittaa vireille uuden hakemuksen.

Ihan sama oikeus on jokaisella johonkin hakemukseen kielteisen päätöksen saaneella. Jos hakemus hylätään, niin aina voi panna vireille uuden hakemuksen uusilla perusteilla. Tämän tietävät kaikki vaikkapa kunnallishallinnossa mukana olevat. Sama oikeus koskee kaikkia hallinnollisia prosesseja. Miettikääpä kuinka monta kertaa Guggenheim on tullut päätettäväksi ja kuinka monta kertaa se vielä tulee.

Rikosprosessi on eri asia, ja Vahtera viittaa selvästi rikosprosesseihin puhuessaan suomalaisista yrittäjistä. Kun päätös on tullut ylimmästä oikeusasteesta eli KKO:sta, niin asian käsittely loppuu siihen. Tämä koskee ihan kaikkia rikosprosessin asianosaisia kansalaisuudesta riippumatta.

Vahteraa närästää kovasti turvapaikanhakijoiden saama oikeusapu ja valittamisen maksuttomuus. Tämä perustuu Euroopan neuvoston menettelydirektiiviin, jonka mukaan hakijalle on tarjottava pyynnöstä ja maksutta menettelyyn liittyviä oikeudellisia tietoja ottaen huomioon hakijan olosuhteet. Hänelle on myös pyydettäessä annettava maksuton oikeudellinen avustaja muutoksenhakumenettelyyn. Kielteisen päätöksen saaneella hakijalla on oltava pyynnöstä oikeus saada maksutonta oikeusapua tai oikeudellinen edustaja direktiivin edellytysten puitteissa. Lisää asiasta voi lukea vaikkapa täältä.

 “Ei ole, eikä voi olla niin, että kaikilla Suomen rajojen sisällä olevilla on yhdenvertaisuus lain edessä”, sanoo Vahtera yksiselitteisen virheellisesti. Hän ei selvästikään ole tietoinen Suomen perustuslain 6 §:n 1 momentista, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perustuslaki ei erottele ihmisiä Suomen kansalaisiin ja muihin.

Ruandalaisen papin oikeudenkäynti pidettiin Suomessa siksi, että oikeusministeriö kieltäytyi luovuttamasta häntä Ruandaan. Perusteluna oli, että hän ei olisi saanut Ruandassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Suomen lakia sovelletaan suomalaisessa oikeudessa silloin, kun rikos on tehty Suomen ulkopuolella, mikäli se valtio, jonka alueella rikos on tehty, on pyytänyt rikoksen käsittelyä Suomessa tai tämän valtion luovutuspyyntöön ei ole suostuttu.

Näin se oikeusvaltiossa menee, eikä siinä meteli auta. Ei auta myöskään väsähtänyt mariseminen Demlasta, vetoaminen taas kerran nimettömiin juristi- ja asiantuntijatuttaviin eikä kateus lakimiesten palkkioista. Millään tavalla relevanttia ei myöskään ole Suomeen pettyneen ja Irakiin palanneen turvapaikanhakijan nostaminen esille. On kumma, kun edes vapaaehtoisesti palannut ilmeinen onnenonkija ei saa kiittämään Suomen tylyä turvapaikkapolitiikkaa.

Vaikka Vahtera kuinka yrittäisi todistella turvapaikanhakijat etuoikeutetuiksi lain edessä, niin totuus on ihan muuta. Heidän asemaansa on tämän hallituksen lakimuutoksilla heikennetty niin, että he eivät enää ole yhdenvertaisia lain edessä perustuslain tarkoittamalla tavalla.

Jos Vahtera aikoo jatkaa jostain syystä otsikon Talous alla pitämiään kömpelöitä juridiikan luentoja, niin olisi syytä aloittaa alkeista ja erottaa hallinnollinen prosessi ja riksoprosessi toisistaan. Sitten on tietysti vielä siviiliprosessi, mutta se taitaa mennä jo liian vaikeaksi.

22187

***
Sieltä kaikukammiosta ei sitten kannata tulla tänne mölisemään. Jos ette ymmärrä juridiikasta tämän tekstin vertaa, niin jatkakaa vain keskenänne huutamista.

 

 

Kommentit (14)
  1. Antero Pönni
    12.8.2017, 16:42

    Miten on sellainen tunne, että Pauli Vahtera ei ymmärrä hallinnollisen ja rikos prossesorin eroa.
    Ei ainakaan siviiliprosersoria.
    Yksi vaihtoehto on tietty se, että Vahtera luottaa siihen, etteivät lukijat ainakaan ymmärrä näiden kolmen eroa keskenään.
    Joten heittää lisää bensaa liekkeihin omaa agendaa vahvistamaan.
    Pakko ihmetellä mistä ihmeestä näitä rasisteja oikein sikiää?

    1. Esko Saariaho
      12.8.2017, 17:11

      Aivan samasta paikasta kuin me muutkin elämään ponnistetut.Joillakin vain katsomus muuttuu matkan edetessä 🙂

      1. Ilmari Pajulammi
        12.8.2017, 19:55

        On ihan totta että emme ole yhdenvertaisia lain edessä. Jos turvapaikabhakija valittaa hallinto-oikeuteen, valitus ei maksa mitään. Jos suomalainen valittaa hallinto-oikeuteen, se maksaa 250 euroa. Että sellaista yhdenvertaisuutta.

        1. Saku Timonen
          12.8.2017, 20:57

          Maksuttomuus perustuu Euroopan neuvoston menettelydirektiiviin, johon Suomi on muiden EU-maiden tavoin sitoutunut. Se koskee vain valitusta turvapaikkapäätöksestä. Kaikista muista mahdollisista valituksista hallintoasioissa tp-hakijat maksavat samalla tavalla kuin suomalaisetkin – joiden ei tarvitse koskaan valittaa omaa turvapaikkaansa koskevista asioista.

          1. “Kaikista muista mahdollisista valituksista hallintoasioissa tp-hakijat maksavat samalla tavalla kuin suomalaisetkin – joiden ei tarvitse koskaan valittaa omaa turvapaikkaansa koskevista asioista.”

            Korjaanpahan sen verran, että suomalaisten ei koskaan tarvitse Suomessa valittaa omaa turvapaikkaansa koskevista asioista. Turvapaikkaa kun ei tosiaan voi oman valtion sisältä hakea.

            Mutta kyllähän suomalaiset toki voivat joutua valittamaan turvapaikkahakemustaan koskevista asioista ulkomailla. Ja ovat myös joutuneet

    2. Marko Meretvuo
      12.8.2017, 18:18

      Ottamatta kantaa itse artikkelin aiheeseen, voisin todeta, että aikamoista kaikukammioon huutamista ovat myös nämä Sakun artikkelit – nimittäin maahanmuuttomyönteiseen. Voisiko joskus kirjoittaa maahanmuuton ongelmista, että edes näyttäisi tasapuoliselta? Se ei nimittäin ole rasismia, toisin kuin omaa poliittista agendaansa ajavat haluavat antaa ymmärtää…

      1. Saku Timonen
        12.8.2017, 21:03

        Tässäkään jutussa en millään tavalla ota myönteistä kantaa maahanmuuttoon. Kritisoin 1) Vahteran tapaa kirjoittaa juridiikasta tutustumatta faktoihin ja 2)Suomen lakimuutoksia, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä vastoin perustuslakia.

        1. Ilmari Pajulammi
          13.8.2017, 19:15

          Kv oikeuden professori Martti Koskenniemi totesi että viime kädessä valtion suveneerisuuteen kuuluu sekin että se itse päättää ketä se laskee maahan.

          Jossain dokkarissa kerrottiin että kun Neuvostoliitto hajosi, valmisteltiin suunnitelma sieltä tulevan hallitsemattoman maahanmuuton torjumiseksi. Näin siitä huolimatta että ainakin osa tulijoista olisi täyttänyt turvapaikan saamisen edellytykset. Nämä suunnitelmat ovat vieläkin olemassa.

          Kun maahan 2015 kohdistui hallitsematon maahanmuutto, näitä suunnitelmia ei pantu täytäntöön vaan alistuttiin ihmettelemään kuinka monta on tulossa. Sipiläkin on myöntänyt että ketään ei olisi tarvinnut päästää maahan. Saman on todennut EU-tuomioistuin

          Vaikka maahanmuuton juriddiikassa olet pääsääntöisesti oikeassa, ei se tarkoita ettei voisi tulla poikkeuksellisia tilanteita. Meillä on olemassa poikkeuslainsäädäntöä jota voidaan joutua soveltamaan kun sen ehdot täyrtyvät

          1. Joni Pelkonen
            14.8.2017, 12:23

            Kun nyt kauhistelet “hallitsematonta maahanmuuttoa”, niin kykenetkö kertomaan mitä olisi halkittu maahanmuutto? Yleensä rasistit kätevästi kuvailevat oman rasisminsa kun heiltä tätä kysytään.

          2. Ilmari Pajulammi
            15.8.2017, 09:42

            Kirjoitin että hallittu maahanmuutto on esimerkiksi sitä kun haetaan ihmisiä suoraan pakolaisleireiltä. Blogisti ei julkaissut sitä.

  2. Mikä mahtaakaan olla Vahteran motivaatio kirjoittaa tällaisia? Leikkiikö Vahtera sanomisilla-niskan-päälle-seuraleikkiä vai pelkääkö hän rasisminsa perus”oppien” mukaisesti sitä, että mustan miehen pippeli on pitempi kuin hänen omansa? Luoja nähköön, saattaapi joku nainen valita seksikumppanikseen mieluummin mustan miehen kuin kaikkien arjalaisten sankarin: Vahteran… Siteeraampa raamattua: – luulleensa viisaita olevansa, ovat he tyhmiksi tulleet.

    1. Hulivilipoika
      13.8.2017, 18:25

      Jos Vahtera näin ajattelee, hänellä on ilmiselvä ongelma. Taito niissä hommissa ratkaisee, ei koko. Sietää tuollaiselta eukko lähteäkin. Ihan kenen vaan matkaan.

Kommentointi suljettu.