Röhönauru rasisteille

”Älkäämme ottako heitä liian vakavasti, muuten he saavat meistä lujemman otteen kuin Hitler. Olemme haarukassa, hakuammunta on jo suoritettu. Naurakaa hulluille pedoille ajoissa.” (Veikko Huovinen)

Vuosikausia muukalaisviha ja suoranainen murhanhimo saivat kyteä sosiaalisessa mediassa kaikessa rauhassa. Se alkoi ujosti ja häpeillen tekaistuilla profiileilla, mutta saatuaan poliittista nostetta se pääsi leimahtamaan ilmiliekkeihin. Jotkut poliitikot kaatavat siihen jatkuvasti bensiiniä ihan vain omaa egoaan ja asemaansa pönkittääkseen. Nykyisin avoin viha ja tappofantasiat ovat niin normalisoituja, että kukaan ei niihin puutu.

Kansan suulla puhuvansa väittäviä on vähemmistö, mutta heillä on kova ääni. Muukalaisvihan lisäksi he lietsovat myös suoranaista sisällissotaa suvakeiksi sanomiaan vastaan. Suvakki merkitsee heille kaikkea mahdollisimman inhottavaa. Siksi suvakit pitää heidän mielestään tappaa, kunhan naispuoliset suvakit raiskataan ensin. Näin suojellaan suomalaista isänmaata, rotupuhtautta ja suomalaisia naisia.

Nämä ihmiset ovat juuri niitä Huovisen tarkoittamia hulluja petoja, joita on tähän asti kuunneltu ihmetellen ja päätä epäuskoisesti pyöritellen. On ikään kuin odotettu mitä kaikkea sieltä vielä tulee. Ilmeisesti nyt on tullut tarpeeksi, sillä kansan järjissään oleva enemmistö päätti viimeinkin päästää heille röhönaurun.

Se alkoi spontaanisti, kuten paras nauru aina alkaa. Äärioikeistolainen tunari perusti Facebookiin noin miljoonannen maahanmuuttajia ja suvakkeja vastustavan ryhmän, mutta ei osannut kirjoittaa. Siitä tuli terrorismin ja sukkien vastainen ryhmä.

suk vast

Tämän innoittamana joku toinen perusti oikeasti Terrorismin ja sukkien vastaisen kansanliikeryhmän. Yhdessä vuorokaudessa jäseniä tuli yli 3 000, ja tällä hetkellä heitä on lähes 5 000. Alkuperäinen rasistiryhmä olisi saanut jäseniä ne tavalliset satakunta.

Ja voi pojat, että tässä uudessa ryhmässä vastustetaan sukkia. Siellä ei totisesti paineta isänmaan äidinkasvojen paljaita varpaita villaisella sukalla, vaan sukkia vihataan niiden kaikissa ilmenemismuodoissa. Ammennettavaa riittää loputtomasti rasistien omasta kielenkäytöstä. Tarvitsee vain puhua sukista siinä missä rasistit puhuvat turvapaikanhakijoista, maahanmuuttajista ja suvakeista. Se saa näkemään rasistien kielenkäytön järjettömyyden ja naurettavuuden.

Nauru vapauttaa. Nauru on paras ase järjettömyyttä vastaan.

sukat

Kommentit (57)
  1. Ja rajakeista tuli rakkeja. Ihanaa!

    1. Janne Rautio
      24.8.2017, 13:34

      Mulla onkin ollut paljon harmia sukista,reikäisistä ja parittomista.Ihan niiten takia mulla ei oo töitä eikä rahaa.

      1. Saku Timonen
        24.8.2017, 20:00

        EK on tunnetusti kiinnostunut palkattomasta työvoimasta riippumatta siitä mistä se tulee.

  2. No onhan tuo huvittavaa, tästä eteen ja päin tarkastelen sukkiani aivan eri tavalla, mutta.

    Nauru ja pilkan kohteeksi joutuminen on monen häpeäraivossa tehdyn veriteon liikkeellepaneva voima. Voin kuvitella, en tiedä, että monen raivoaan maahanmuuttajiin purkavan vihakroonikon takana on yksinkertaisesti se, ettei heitä ole koskaan kuunneltu, kohdattu sellaisina kuin he pohjimmiltaan ovat, heikkoina vajavaisina ihmisiä kuten me kaikki. He kätkevät häpeän ja hylätyksi tulemisen pelon kovan ja karkean kuoren taakse, vaikka he pohjimmiltaan ovat lutuisia kuin pehmein angorasukka.

    Jokainen joka on tullut julkisesti nolatuksi, tietää mistä puhun. Sitä haluaa vain vajota maan alle tai netin pimeisiin syövereihin suunnittelemaan massakarkotuksia tai etsimään omaan mielentilaan sopivaa ideologiaa tai ismiä ja voi pojat ja tytöt, kyllä niitä löytääkin. Eli mitä jos ei pilkattaisi ja ivattaisi ihmisiä joilla on lähtökohtaisesti vaikeaa. Valistetaan mieluummin mikä on sukan ja suvakin ero noin niinku tollee äidinkielen kannalta.

    1. Kormas Aivisto
      24.8.2017, 14:21

      Se että jollakulla on lähtökohtaisesti vaikeaa, ei oikeuta olemaan idiootti. Ja kyllä, rajakkiurpoja sopii pilkata.

    2. Hannu Piira
      24.8.2017, 15:30

      Itse yritin ymmärtää heitä 90 luvulla mutta jouduin lyömään rukkaset tiskiin kun tajusin että ei sitä tarvitse olla mitenkään vaikea elämä takana.
      Itse olen ollut koulukiusattu, asunnoton ja puolison löytäminen on näköjään aivan ylivoimainen tehtävä.
      Silti en osaa mitenkään ajatella että ulkomaalaiset olisivat syyllisiä tähän. Tai kukaan muukaan.
      Tai että jonkun tappaminen tai raiskaaminen toisi minulle jotakin lohtua niikuin jotkut hekumoi.
      Toki joillakin yksilöillä se voi olla noinkin kuten sanot. Eli jos joku on parhaillaan raivon vallassa (puukko taskussa, olen tavannut tälläisiäkin, tosin valkolaisia) niin ei sitä tietenkäään kannata liisää ärsyttää!

      Ja kun tähän viha porukkkaan sisältyy sellainen kummallisuuus että vaikka he vetoavat suomalaisten auttamiseen niin miksi he myös tuppaavat vastustamaan kantasuomalaisten saamaa sosiaaliturvaa.

      Ennen he vihasivat erityisesti mustalaisia, ennen 90-luvun pakolaisia. Mutta kas kummaa nyt mustalaiset ovatkin suomalaisia jotka saavat myös olla rasistejakin!
      Tietysti muutkin epäkelvot ainekset olivat heidän hampaissa ja lujasti.

      Eli viha saattaa olla ikuinen, kohde vain vaihtuu. Suurin ero on siinä miten sen kehtaa sanoa ääneen. Sitä joutui ennen monesti lukemaan rivienvälistä.

      Tai kaveri saattoi tokaista että näin ei saisi sanoa ja sitten mutisi hiljaa esim. juutalaiset tai neekerit jne ovat paska sakkia.

      Nyt tästä on tullut aivan normaalia puhetta ”kansansyvienrivien” keskuudessa
      Saulille ystävällisesti

    3. Toisaalta näin vihervassari suvakkipihtarihuoran näkökulmasta on todella vapauttavaa pelon ja vaikenemisen sijaan vähän päästellä höyryjä, kun enhän voi ihmiselle sanoa, että ”voisitko nyt ottaa kirjan käteen ja katsoa, mitä Hitler teki mustalaisille, ennen kuin julkaiset häntä ihannoivia kuvia, koska exäsi päätyi naimisiin Irakilaisen kanssa”. Eli siis sen sijaan, että julkisesti nolaisimme jonkun tietyn henkilön, nauramme asiattomalle, huonolla suomenkielellä kirjoitetulle jargonille, joka ihan rehellisesti sanoen on oikeasti vain pelottavaa. Eihän tässä nyt sentään oikeasti uhkailla tai vihata, toisin kuin alkuperäisen sivuston idea olisi ollut.

      1. Jaana Nyström
        24.8.2017, 18:20

        Sukka irti! 🤣

        Ihan parasta huutonaurua pitkään aikaan… Toisaalta tuo ryhmä pitäisi kyllä kieltää kun ei malttaisi töitä tehdä!

        #RaajatKiinni

    4. Tämä on totta, että naurunalaiseksi teleminen on monen häpeäväkivaltatapauksen taustalla. Mutta tämä asia on erilainen, tässä ei naureta kenellekkän yksittäiselle ihmiselle vaan ilmiölle ja saadaan siten esille asian järjettömyys.
      Tietenkään se ei vaikuta näihin HC-vihaajiin, mutta heidän ympärillään on paljon periaateessa ainakin ajattelevia ihmisiä jotka on ajautuneet tälläiseen sekopäisyyteen ollakseen osa.. noh, jotain. Ehkä heihin voi vaikuttaa osaltaan näiden irvailujen kautta.

      1. Käväisin hommafoorumilla tarkastamassa millaista huumoria siellä on saatu sukkagatesta aikaiseksi. He kun ovat aina eturintamassa keksimässä osuvia lohkaisuja kun meillä tai muualla tapahtuu jotain heidän agendaansa tukevaa.

        Ei hiiskaustakaan, hiljaista kuin sukkahousutehtaalla. Periaatteessa ajattelevat ihmiset kohisivat Finlaysonin leijonahankkeesta, yhtiö kun on huolissaan vaakunaleijonan joutumisesta vääriin, lue rasistien, käsiin. Huumori on oikeissa käsissä vahva ase, eikä ainakaan hommalaiset halua katsella tämän aseen piippua. Ehkä huumori ei vain avaudu jos se menee liian henkilökohtaiseksi. Kuten valitettavasti olemme nähneet, ääriliikkeet pyrkivät vaientamaan heidän kannaltaan vääränlaisen huumorin kts. Charlie Hebdo.

Kommentointi suljettu.