Ansoitettu urapolku

Kuten tiedetään, niin työtön syrjäytyy ja jämähtää sohvalle kaljaa kittaamaan heti jouduttuaan työttömäksi. Siksi häntä on jämäköitettävä ja aktivoitava etsimään urapolkua kohti avoimia työmarkkinoita. Tästä maan hallitus ja työvoimaviranomaiset ovat ansoja virittämällä kehitelleet järjestelmän, jota voi verrata Nälkäpeli-elokuviin.

Ihan ensimmäiseksi työttömän on onnistuttava ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi. Se ei tapahdu enää entiseen tapaan menemällä Te-toimistoon, vaan se on tehtävä netissä. Pelkkä ilmoittautuminen ei riitä, vaan lisäksi pitää osata etsiä sähköisen lomakkeen alapalkista lisää täytettäviä kohtia. Työttömän itsensä on arvioitava siellä oma palvelutarpeensa ja laadittava työllistymissuunnitelma. Jo tässä vaiheessa pelistä karsiutuu heikoin aines ja työttömyystilastot kaunistuvat.

Peliin on kehitelty erilaisia palkattomien töiden malleja, kuten kuntouttava työtoiminta, työkokeilu ja rekrytointikokeilu. Kaikki ovat samaa palkatonta työtä, mutta terminologian viidakossa kahlaamisen katsotaan olevan erinomaista urapolun raivaamista. Kaikki tosin tietävät, että ilmaistöistä ei ole paluuta palkkatyömarkkinoille, mutta ei ole tarkoituskaan. Tarkoitus on kaunistaa työttömyystilastoja.

Koska tilastot eivät vielä näytä hallituksen päässeen tavoitteeseensa, niin eduskunnalle annettiin eilen käsiteltäväksi aktiivimallin sisältävät lakimuutokset. Paketin keskeinen sisältö on, että työttömän on ensi vuoden alusta tehtävä palkkatyötä saadakseen täyttä työttömyysetuutta. On absurdia ajatella, että työttömysetuutta saadakseen on tehtävä palkkatyötä, jota ei ole, mutta tätä ei enää nykyisin pidetä kummallisena. Hallitus on päättänyt, että palkkatyötä on tarjolla, mutta työttömät eivät laiskuuttaan ota sitä vastaan. Hallituksen näkemys ei perustu tosiasioihin, sillä kaikki tietävät, että työtä ei ole. Silti sitä olematonta palkkatyötä on tehtävä. Tätä sanotaan työttömien aktivoinniksi.

Jos ja kun aktiivisuutta ei ole riittävästi, niin työttömyysetuutta leikataan 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajaksi. Näin saadaan myös kustannussäästöjä, kun niitä töitä ei löydy ja etuuksia leikataan.

Lakipakettiin on kätketty lisää ansoja, joita työtön ei osaa varoa:

Henkilön katsottaisiin olleen riittävästi työssä tai työllistymistä edistävässä palvelussa, jos hän on ollut yhden kalenteriviikon työssäoloehdon täyttävässä työssä, 65 maksupäivän aikana työssä yhteensä niin paljon, että työ kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin työssäoloehtoon tai 65 maksupäivän aikana yhteensä viisi päivää työllistymistä edistävässä palvelussa. Jos henkilö on ollut työssä yrittäjänä, katsotaan hänen olleen riittävästi työssä, jos hän on ansainnut yritystoiminnassa neljän peräkkäisen kalenteriviikon aikana 23 prosenttia työttömyysturvalain 5 luvun 7 §:n 1 momentin mukaisesta yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta.

Näin sanotaan lakiesityksessä. Palkkatyön lisäksi aktiivisuutensa voi osoittaa erilaisilla työllisyyttä edistävillä palveluilla eli käymällä opettelemassa sanomaan käsipäivää konsultin vetämällä kurssilla. Pahin loukku on yrittäjänä toimiminen. Jos työtön erehtyy perustamaan yrityksen, niin hän menettää lopullisesti työttömyysetuutensa, sillä hänen katsotaan työllistävän itsensä yrittäjänä.

Näin hallitus pyrkii saavuttamaan työllisyystavoitteensa saamatta yhtään työtöntä oikeasti palkkatöihin. Tämä nälkäpeli saattaa viihdyttää hallitusta, mutta ei uuden byrokratian kanssa kamppailevia työvoimaviranomaisia eikä nälkäpeliin pakotettuja työttömiä.

tp

Kuva: Facebook/Teppo Palmroos

Kommentit (62)
  1. Hyvä, että Saku pidät esilllä tätä aihetta. Yle sensijaan uutisoi toissapäivänä tällaista: https://yle.fi/uutiset/3-9837644 . Ei mitään mainintaa, moniko yli 55-vuotias työtön oli siirtynyt eläkkeelle eikä mitään mainintaa miten esitetyt luvut oli laskettu. Haiskahtaa, että kyseessä oli yli 55-vuotiaiden työttömien syyllistäminen, että oma vikansa jos ovat työttömiä.

    1. Anssi Keskiväli
      20.9.2017, 09:53

      Ainahan se on työttömän vika, eikä nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteessa.

    2. Olen puolustanut työntekijöitä ja työttömiä 25 vuotta ay-toimitsiana ja nyt eläkeläisenä joudun toteamaan että työni on tehty tyhjäksi. Hallitus polkee kansaa minkä kerkiää.

    3. liisa hirvonen
      20.9.2017, 14:58

      Työttömäksi joutunut on jo maksanut työssäollessaan sosiaaliturvasta, mm työttömyysvakuutusmaksuja. Mikä sellainen vakuutus on ellei se takaa hädän tullen turvaa?

      Tulovero päivärahasta on noin kolme kertaa suurempi kuin vastaavan suuruisesta palkasta, sen lisäksi työtön maksaa kunnallisveroa sekä muita veroja (mm alvit) ja muita veroluonteisia maksuja valtiolle. Kokonaisvero on tuloihin nähden todella suuri, isompi kuin moni tulee ajattelleksi.

      On aivan kohtuuton vaatimus, että työttömän tulisi tehdä, lainmukaista sosiaaliturvaa saadakseen, palkatonta työtä tai osallistua ilman normaalia työsuhdetta porvarihallituksen talkoisiin.

    4. Jäin myöskin kaipaamaan tarkempaa lähdettä, millä perusteella tuon jutun päätelmään on päädytty. Onko kyse vain edellistä vuosikertaa suuremmasta työllistymisasteesta vai todella yli 55 vuotiaiden työttömien työllistymisestä palkkatyöhön?

      Itse löysin tiedon tuosta työnhaun uudistumisesta tuolta: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tyonhaun-aloitus-muuttuu-kolmivaiheiseksi-oma-aktiivisuus-korostuu-palveluiden-digitalisoituessa/765179/

      Kannattaa hyödyntää seuraavan sivuston hakutoimintoa: http://www.ampparit.com/
      , jossa hakuun voi kirjoitella itseään kiinnostavia sanoja esim. ”työttömien, työttömyys, työkokeilu, kela”… jne. , jolloin löytää varmemmin itseään kiinnostavat jutut lukematta koko netin juttutarjontaa lävitse.

      Minulla lähti mielikuvitus juoksemaan ”kansanedustajien logiikalla” kun luin uutisista ruumispussihankintoihin myönnetyistä määrärahoista ja ruumispussien määrästä – löytyyköhän salaisempiakin suunnitelmia työttömien määrän tehokkaaksi ja nopeaksi vähentämiseksi?

      1. 50v.TurunPoika
        21.9.2017, 06:35

        Ja kirjoituksen alku meni heti väärin. Työttömäksi työnhakijaksi voi edelleen ilmoittautua te-toimistossa ja hommassa auttaa virkailija. Ei siihen nettiä välttämättä tarvitse. Toisaalta te-toimistoissa on tietokoneet kaikkien käytössä. Tämä oli yksi näistä tyypillisistä, tarkoitushakuisista ja yksipuolisista kirjoituksista.
        Ja loppuun että olen ollut työttömönä viimeksi puoli vultta sitten. Lisäksi sairaslomalla ja kuntoutustuellakin jonkin aikaa. En myöskään ole Kokoomuksen jäsen enkä omaa mitään puoluekantaa.

        1. Kiva,että sentäs Turussa teeseitse-toimisto edelleen olemassa/toimii.

        2. Ellei ole tietokonetta, niin Te-tmstoon voi mennä tekemään työnhakijaksi ilmoittautumisen. Myös ”50vTurunpoika” on joutunut tekemään sen tietokoneella. Puhut ihan omiasi ”Turunpoika”! Jos vahtimestari on sinua siellä auttanut, niin hyvä. Virkailijoilla tuskin on aikaa. Asiointi on myös Turussa sähköistä asiointia. Jos haluaa päivärahansa, on nekin haettava verkossa, sähköisesti. Joko Kelalta tai työttömyyskassalta.

    5. Kaija Laine
      20.9.2017, 22:32

      Kauniisti ja monisanaisesti tuossa uutisessa selitetään sitäkin, miten eläkkeelle jäädään nykyisin myöhemmin. Ihan loisi voinut suoraan sanoa että eläkeikä on noussut, koska eläkkeellä ei enää nykyisin tule toimeen. Jokainen euro minkä siihen saa raavituksi käyden töissä iäkkäänä, eikä enää niin kauhean tehokkaana, on tärkeä. Tuleepa samalla pidettyä nuorempi väki poissa työpaikoilta.

  2. Henry kulin
    20.9.2017, 09:41

    Kaikki ihmiset eivät ymmärä lomakekieltä. Tarvitsevat apua lomakkeiden oikein ymmäryämiseen. Tällä vaudilla kun kaikki ihmiset pakotetaan käuyttämään päätettä tulee heidät ohjata koultuksern jotta osaavat lukea lakkeita yärtävästi ja hallitsevat myös erollaisten ohkelmoien käytön

Kommentointi suljettu.