Suomi työllistyy tilastoimalla

Jatkuvasti kuulee puhetta puolesta miljoonasta avoimesta työpaikasta, joihin ei saada hakijoita. Avoimien työpaikkojen määrää todistellaan Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoilla, joiden mukaan työpaikkoja tosiaan näyttää olevan vaikka millä mitalla. Tosiasiassa tilastointi näyttää olevan pahemman kerran pielessä. Samat työpaikat roikkuvat tilastoissa koko rekrytointiajan, joka on yleensä useita viikkoja. Tänä aikana ne tilastoidaan uusiksi työpaikoiksi ties kuinka monta kertaa.

TEM kerää ja julkaisee tilastotietoja avoimista työpaikoista ja niiden täyttymisestä. Tilastojen sisältö tuntuu oudolta ja tietojen keruumenetelmä ontuvalta. Työnvälityksen vuositilastot 2016 -julkaisu kertoo, että vuoden 2016 aikana olisi Suomessa ollut 562 400 uutta avointa työpaikkaa, ja näistä avoimista työpaikoista olisi vuoden 2016 aikana täyttynyt 117 800 paikkaa. Avointen työpaikkojen täyttöprosentti olisi ollut siis 20,9.

Työttömyyden riivaamassa maassa, jossa lähes jokaiseen avoimeen työpaikkahakemukseen tulee kymmeniä hakemuksia, on täysin mahdotonta uskoa noihin lukuihin. TEM:in täytettyjen työpaikkojen lukumäärä vaikuttaa oikealta, avointen työpaikkojen lukumäärä ei vaikuta. Jos katsotaan Eurostatin tilastoja avoimista työpaikoista vuosineljänneksittäin ja jaetaan vuosineljännekset keskiarvoina kuukausille, niin luvut vastaavatkin TEM:in tilastoissa kuukausittaisten täytettyjen työpaikkojen lukumäärää. Vieläkin jää täyttämättömiä työpaikkoja, mutta nyt jo hieman uskottavampi määrä.

Eurostatin tilaston mukaan vuonna 2016 oli avoimia työpaikkoja vain 135 087 kappaletta ja TEM:in mukaan avoimia työpaikkoja täytettiin samana vuonna 117 800 kappaletta, eli täyttämättä jäi koko vuonna 17 287 työpaikkaa. Tämä kuulostaa jo uskottavalta luvulta. TEM:in mukaan uusista avoimista työpaikoista jäi täyttämättä 444 600 kappaletta, ja tässä luvussa ei ole uskottavuutta nimeksikään.

Kerrotaan sama kuvin. Näin TEM kertoo avoimien ja täytettyjen työpaikkojen määristä:

tem

Tältä se näyttää tilastona:

tem 1

Eurostatin tilastot puolestaan näyttävät tältä:

eurostat

eurostat 1

Nämä luvut eivät täsmää ollenkaan, joten kumman tiedot ovat virheellisiä? Tilastokeskuksella on epäilyksensä TEM:in tietojen oikeellisuudesta:

”Toisaalta aineiston perustuessa työnantajien jättämiin työpaikkailmoituksiin saattaa osa työpaikoista näkyä työnvälitystilastossa useammin kuin kerran, mikäli työnantaja markkinointimielessä ilmoittaa saman työpaikan usean eri TE-toimiston kautta. Moninkertaisen kirjauksen riski on myös silloin, jos usea työnvälitystoimintaa harjoittava yritys hakee työntekijöitä samaan työpaikkaan. Työvoimanvuokrausyritykset saattavat myös ilmoittaa työnvälitykseen avoimesta paikasta saadakseen työnhakijoita tulevan tarpeen varalle, vaikka avointa tehtävää ei vielä olisi olemassa. Ilmiöiden laajuudesta ei ole tietoa, sillä ylimääräisten ilmoitusten jäljittäminen ja todentaminen on erittäin vaikeaa.”

Niinpä niin. Virallisten tilastojen pitäisi perustua faktoihin ja ne faktat pitäisi kyetä tarkistamaan. Ainakin nykyinen TEM:n tilastointitapa näyttää hyvältä hallituksen kannalta katsoen. Tällä tilastointivauhdilla ja -tavalla meillä on kohta täystyöllisyys ja joukko laiskoja työnvieroksujia. Tilastojen mukaan Suomi työllistyy, mutta todellisuus on jotain ihan muuta.

(Pekka Pasaselle iso kiitos tilastojen saloihin paneutumisesta)

Kommentit (38)
  1. Ja-a… Eipä tuosta tällainen “numerosokea” paljoa ymmärrä… 🙂

  2. Mauri Pulkkinen
    7.11.2017, 13:23

    Ilmeisesti tarvitaan monen vuoden yliopisto-opintoja, jotta pystyttäisiin luomaan noin harhaanjohtavia lukuja tuottavaa tilastointia. Suurin vaikeus on siinä, että osaa selittää luvut jotenkin “parhain päin” ja helppous puolestaan siinä, että meillä on työministerinä J. Lindström, joka ottaa luvut haltuunsa vaivaamatta ollenkaan omaa päätään.

    Äitivainajani osasi laskea päässään kansakoulupohjalta ostosten loppusumman pennilleen oikein ennen kaupan kassalle menoa. Tyttäreni ihmettelivät suuresti, miten se oli mahdollista. Hän oli myös hyvä = paha suustaan ja voin vain kuvitella, mitä hän lausuisi aiheesta antaen sellaista huutia tilastonikkareille, etten siihen itse pystyisi koulutuksen synnyttämällä itsesensuurilla.

    1. Birgitta Selin
      7.11.2017, 16:29

      Mauri Pulkkiselle: just näin. Kiitos selkeästä kommentista

Kommentointi suljettu.