Sujuu kuin suunniteltu

Eilen Meri-Lapin kunnat päättivät ulkoistaa kokonaisen sairaalan Mehiläiselle ja Keminmaa myi sote-kiinteistöjä kuudella miljoonalla eurolla kahdelle eri terveyspalveluyhtiölle.  Hallituksen keskustaministerit vääntelevät käsiään epätoivoisena: eihän tässä näin pitänyt käydä.

Minusta taas tuntuu, että juuri näin tässä pitikin käydä. Juuri tätähän varsinkin kokoomus terveysjättien lobbaamana on ajanut koko ajan, mutta keskusta ei ole sitä ymmärtänyt. Ei ole ymmärretty, että kunnilla on itsehallinto ja kuntapäättäjien ensisijainen tehtävä on turvata palvelut kuntalaisille. Kunnat eivät luota hallituksen soteen, vaan tekevät itse omat ratkaisunsa nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus. Meri-Lapin nyt syntyneen sopimuksen mahdollinen purkaminen tulisi maksamaan kunnille 70 miljoonaa euroa. Eivät kunnat sitä pura, mutta jos maakunta eli käytännössä valtio haluaa sen osana sote-ratkaisua purkaa, niin se on sitten heidän murheensa.

Meri-Lapin kunnat siis valitsivat kahdesta pahasta mielestään pienemmän, enkä pysty niitä siitä moittimaan. Syy kuntien tekemään ratkaisuun selviää tästä jutusta. Valtion sote-suunnitelmien mukaan Länsi-Pohjan sairaala olisi käytännössä muuttunut terveyskeskukseksi.

Pohjois-Karjalassa on Siun Sotella omat ongelmansa. Siun Sotehan toimii jo samalla tavalla maakunnallisesti kuin koko maan on tarkoitus toimia tulevaisuudessa. Potilaille ja hoitajille tämä tietää melkoista jumppaa. Tänään kuulin tutusta ikämiehestä, joka jalkansa loukattuaan joutui tähän pyöritykseen. Häntä on kuljetettu ympäri maakuntaa kulloinkin vapaana olevaan terveyskeskuksen vuodepaikkaan, ja siinä hötäkässä astmalääkityskin unohtui. Paljon mainostettu digitalisaatio ei ole tietoinen sellaisen olemassaolosta, koska eri terveyskeskusten tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään. Kukaan ei ole päävastuussa hoidosta, sillä vastuu on Siun Sotella.

Tällaiset tositapaukset pistävät entistä enemmän harkitsemaan terveyskeskuksen myyntiä terveysjätille, joka lupaa taata kaiken palvelun säilymisen paikkakunnalla. Se tietäisi julkisen palvelun romuttamista, mutta kysymys on muustakin kuin periaatteesta. Kysymys on potilaasta. Kun jopa Raimo Sailaksen mielestä sote on karannut käsistä ja potilas unohtunut, niin yksittäisten kuntien päätöksiä on vaikea mennä arvostelemaan.

Kun viime keväänä kerroin  terveysyritysten reviirijaosta, niin siitä pillastuttiin hämmästytävällä tavalla. Minun väitettiin  olevan valehtelija, ja jopa Attendo itse kiisti oman mainosvideonsa. Nykyisin kukaan ei enää epäile etteikö reviirejä olisi kaikessa hiljaisuudessa jaettu. Vain keskustan vastuuministerit eivät tätä ole ymmärtäneet. Kokoomuksessa se taidettiin ymmärtää, sillä puolueesta terveysjättien palvelukseen siirtyneet poliitikot ovat hoitaneet lobbauksen hyvin.

Keskusta on luullut suunnittelevansa sote-ratkaisua, mutta tosiasiassa ne ratkaisut on jo tehty muualla. Yksityistäminen etenee kuin suunniteltuna ja keskustaa on viety kuin pässiä narussa.

 

Kommentit (34)
  1. Jari Hannuniemi
    14.11.2017, 11:43

    No siinäpä se, Länsi-Pohjan hankalassa tilanteessa kallistuttiin luottamaan enemmän yritykseen kuin maakuntahallintoon jota ei edes vielä ole. En osaa sanoa, kumpi olisi ollut vähemmän huono.

  2. taina huttunen
    14.11.2017, 11:50

    Tarkennan: “eri terveyskeskusten tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään”.
    – kyllä ne keskustelevat . Sama tietojärjestelmä käytössä, mutta mikäli hoitajat/lääkärit eivät osaa tietoa etsiä, niin ei ne sieltä löydy. Tästä johtuu ongelmat ettei tieto siirry. Tietojärjestelmä kyllä mahdollistaa asian.

    1. Veijo Virtanen
      14.11.2017, 12:36

      Tieto ei siirry jos sitä jutuu etsimään! Potilaan KAIKKI tiedot pitää tulla sotu-numeron perusteella ruutuun. Ei pidä olla järjestelmää jossa yhden potilaan tietoja joutuu etsimään useasta järjestelmästä tai usealla hakusanalla.

    2. Ihan jo HUS:n piirissä olen saanut täyttää useita lupapapereita samaan hoitoon liittyen, että tiedot saataisiin kaikille hoitaville tahoille. Ei ole ihan simppeliksi tehty tätä ja jos kyseessä on kymmenvuotias lapsi tai sitä vanhempi, voi olla vaikeaa saada mitään tietoja tai hoitaa asioita itse, saati huoltajana.

    3. Ihan omaa kokemusta on viime viikolta, että tiedot eivät tosiaankaan ole käytettävissä edes saman kaupungin sisällä.
      Minusta on tietoja ainakin Helsingissä, Vihdissä, Lohjalla, pohjanmaalla ja ainakin kahdella eri työterveysasemalla.
      Ihan joka kerta olen ilmoittanut, että hoitohenkilökunta saa mitä tahansa tietoa käyttää missä tahansa.

      Mutta tieto siirtyy vain sen verran mitä itse muistan juuri tänään.
      Sama juttu joka kerta kun paikka vaihtuu.

      1. Taina huttunen
        14.11.2017, 22:44

        Siun soten alueella on yksi sama tietojärjestelmä. Valitettavasti näitä järjestelmiä ei ole tehty käyttäjä ystävällisyys mielessä. Mikäli asiakas(=potilas) antaa luvan, kaikki käyntitiedot on nähtävillä. Mutta niitä sivua on kuulkaas monia…ja jos kiireessä työntekijä ei perehdy todella hyvin, voi tieto ns.hukkua. tietoviivettä on luonnollisesti, lääkärien sanelut tulevat viiveellä, mutta sitä varten on plemassa hoitajien lähetteet. Ja uskallan väittää ettei kaikille työntekijöillekään ole selvä, mistä mitäkin voi katsoa.

        1. Saati että nuo luvat pitäisi jonkun kirjata tietoihin ennen kuin niitä voidaan toisaalla lukea..? Jos blogissa olleen esimerkin tapaan potilasta siirrellään vuodeosastolta toiseen, pitäisi kaikkien tietojen kulkea potilaan mukana. Se olisi vähintä. Ei tuossa vuodepaikkojen perässä siirtelyssä kyllä potilas ole hyvissä käsissä, eikä vastuunkantajaa löydy.

          Päätöksissä mennään muutenkin pääsääntöisesti äärimmäisyydestä toiseen. Ensin on kiireellisessäkin tilanteessa mahdotonta mennä muualle kuin oman ta:n hammashuoltoon ja muutoksen jälkeen kiireettömätkin ajat pitäisi ottaa milloin mistäkin kaukaa koko kaupungin alueelta o.O

Kommentointi suljettu.