Tärkeintä on kohu

Muutaman päivän ajan media ja kansa ovat kohisseet Turun hovioikeuden tuomiosta, jossa aikuinen mies tuomittiin lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeuteen. Uhri oli kymmenvuotias lapsi. Oikeus ei pitänyt tekoa raiskauksena, mutta monien mielestä mies olisi pitänyt tuomita syytteen mukaisesti törkeästä raiskauksesta. Nyt kansanedustajille tuli kiire näyttää, että kansan kanssa ollaan samaa mieltä.

Kyllä minäkin lapsen kanssa tapahtuvaa yhdyntää ilmiselvänä raiskauksena pidän, mutta kohun kiihkossa on jätetty huomaamatta monta asiaa. Ihan ensimmäiseksi unohdettiin, että tekijä tuomittiin lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeuteen. Sekä törkeän raiskauksen että lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusmaksimi on kymmenen vuotta vankeutta. Tuomio olisi siis todennäköisesti ollut sama siinäkin tapauksessa, että törkeä raiskaus olisi kyetty näyttämään toteen.

Oikeudessa punnittiin näyttöä. Raiskaus on pakottamista seksiin ja se on rangaistavaa silloin, jos pakottaminen näytetään toteen. Jollei sitä pystytä näyttämään toteen, niin rikoksen tunnusmerkistö ei täyty.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sen sijaan on aina rangaistavaa, jollei tekijä ole toinen lapsi. Sen täyttyminen ei edellytä minkäänlaista vastarintaa tai mitään muutakaan lapselta, riittää kun teko tapahtuu. Vastuu on aina hyväksikäyttäjän.

Kohutussa kymmenvuotiaan tapauksessa jäi uutisten mukaan pakottaminen näyttämättä toteen. Näytön arvioiminen on tuomioistuimen oleellinen tehtävä, sillä ilman näyttöä ei voi tuomita. Kun nyt oikeus ei katsonut pakottamista toteen näytetyksi, se tuomitsi tekijän törkeästä lapsen hyväksikäytöstä.

En ymmärrä miksi juuri rikosnimikkeestä on tehty oleellinen kysymys, kun rangaistusmaksimi on sama ja tuomiokin todennäköisesti sama.

Itse tapauksesta olen median tietojen varassa, joten tuomioon on muuten vaikea ottaa kantaa. Siitä on valitettu, joten ennakkotapaukseksikaan tämä ratkaisu ei päädy. Tosin minunkin oikeustajuni sanoo, että rangaistusasteikon yläpäästä olisi löytynyt oikeampi tuomio.

Mutta ei se mitään, tärkeintä on kohina, oikeuslaitoksen kauhistelu ja lainsäädännöstä pöyristyminen. Pöyristyjät ovat yleensä niitä, joille kokemukseni mukaan on ihan turha edes yrittää selittää lainsäädäntöä. Valitettavan monet heistä ovat kohuihin ihastuneita toimittajia.

(Kiitos Tarja Koivumäelle, jonka Fb-päivityksessään esille nostamiin asioihin teksti hyvin pitkälle perustuu.)

Kommentit
  1. 1

    TR sanoo

    Kohu nousi varmaankin siitä, että uutisen mukaan lapsi ei vastustellut tarpeeksi.
    Tuollainen maininta nostaa itsellänikin karvat pystyyn, koska 10-vuotias on lapsi, ja lapselta ei voi odottaa aikuisen tasoista vastarintaa, tai edes rohkeutta tuollaisen pakottamisen edessä tehdä suullista vastarintaa, koska lapsi voi ns jäätyä vaikeaksi kokemassaan tilanteessa.
    Ja pakko tunnustaa, että itsellenikin nuo rikosnimikkeet on joissain tapauksissa vaikeita hahmottaa. Erityisesti lapsien osalta vaikea ymmärtää, että lapsen hyväksikäyttö ja raiskaus ei mene joka kerta läpi, ja ole tuomiota lisäävänä asiana, vaan pääosin tuomio tulee ”vain” hyväksikäytöstä.

    • 1.1

      Tarja sanoo

      Ei noussut. Iltapäivälehden otsikosta sai sen käsityksen, että tekijä vapautettiin. Koska raiskaus edellyttää pakottamista, jotenkinhan oikeuden oli arvioitava MISTÄ RIKOKSESTA on kyse. Ilman pakottamista kyse on lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, josta tekijä myös tuomittiin. Mikä erityinen merkitys olisi sillä, että tekoa sanottaisiin raiskaukseksi? Lopputuloshan on sama. Kaksi eri tekoa, kumpikin on rikos.

      • 1.1.1

        Mira sanoo

        Minusta selvästi lapsen kanssa naiminen on aina raiskaus. USAssa kai näistä käytetään termiä ”Statuatory rape”, vaikka olisikin kyse esim. 15-vuotiaasta ja 17-vuotiaasta. Ja 10-vuotias on minusta kyllä vielä ihan lapsi.

  2. 2

    Seppo Laitinen sanoo

    Oli kohu mistä vain, mielestäni aikuisen henkilön tekemä seksuaalirikos alaikäisen kanssa on aina törkeää ja tuomittavaa. Oikea rangaistus tällaisesta rikoksesta tulisi olla huomattavasti korkeampi, ehkä 7 -8 vuotta vankeutta. Näin sanoo oikeustajuni!!!!!!!!!

    • 2.2

      Tapio Värjölä sanoo

      18-vuotias on aikuinen, 17-vuotias on alaikäinen. Näissä asioissa kannattaa pitää järki mielessä, eikä asettaa täsmällisiä rajoja.

        • 2.2.1.1

          Niko sanoo

          Suojaikäraja suomessa on tasan 16 vuotta ja 18 kun kyseessä on vanhemman osapuolen auktoriteettiasema. Näinkin vakavan kuuloisen rikosnimekkeen kuin ”lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö” kanssa ei kannata mutuillen heitellä ikiä, ettei se 21v corolla-poika mene väärien mutujen pohjalta sekaantumaan siihen takapenkin 15,9-vuotiaaseen Liisaan ja päädy kaikenmaailman kohisijoiden ristiinnaulitsemaksi.

    • 2.3

      Raija sanoo

      Lapseen kohdistuvat sexuaaliset rikokset tulisi aina olla törkeitä raiskauksia eikä pidä käydä oikeutta siitä miten lapsen olisi pitänyt sanoa ei tai pistää vastaan. Kaikki tuollainen pohdinta syyllistää lapsen jolla ei ole ihan oikeasti mitään mahdollisuutta puolustaa itseään sellaisessa tilanteessa aikuista tahi aikuisen kokoista miestä vastaan.

  3. 3

    Mikko Viitamaa sanoo

    Osaatko Saku sanoa, että miksi varsinkin seksuaalirikoksien kohdalla käytetään lähes poikkeuksetta rangaistusasteikon kevyempää päätä? Juuri koskaan ei näe, että kukaan saisi reksuaalirikoksista maksimituomioita.

    • 3.1

      jarkko heikkinen sanoo

      Miksi yleenä on alle 10 vuoden tuomioita? No joo, autovarkaus ja seksuaalirikos puntarissa. Ilmeistä, kumpi vakavampi rikos, mutta jäis se vollekin joltaki varastamatta jos tuomio olis sellanen että tuntuu. UGH!!! Olen puhunut.

      • 3.1.1

        Jari sanoo

        Mielipide pysyköön samanlaisena myös tilanteessa jossa tulet kävelleeksi punasia päin liikennevaloissa. En toki väitä, että olisit tälläiseen rikokseen joskus syyllistynyt. Moraalinen ongelma syntyy myös esimerkiksi nälkäänsä varastaessa.

      • 3.1.2

        Kaija Laine sanoo

        Yhdysvalloissahan joissakin osavaltioissa varkaudesta voi saada esim. 25 vuotta vankeutta. Ehkä se joillain toimii varoittavana esimerkkinä, tutlimustietoa asiasta tuskin on. Mutta ainakin se täyttää vankilat, enkä usko että normaaliin elämään palaaminen 25 vuoden jälkeen on kovin helppoa. Onko Suomella taloudellisesti varaa tuomita 10 vuodeksi vankilaan autovarkaudesta. Ja jos parikymppinen moiseen syyllistyy, tuleeko hänestä parempi kansalainen tuomion jälkeen.
        Mutta todellakin, sitä voi ihmetellä miksi seksuaalirikoksista saa aina kevyehköjä tuomioita ja valituksillakin tuntuu saavan tuomioita vielä alemmas

        • 3.1.2.1

          Jarkko sanoo

          Tutkimusten mukaan korkea kiinnijäämisen riski ehkäisee rikollisuutta tehokkaammin kuin kovat rangaistukset.

          Kovissa rangaistuksissa on se ongelma, että ne niin helposti muuttuvat köyhyyden ja syrjäytymisen hoito keinoiksi (ja äärimmäisen kalliiksi sellaiseksi) ja aletaan laittamaan kehitysvammaisia ja huonossa kunnossa olevia juoppoja toistuvasti vankilaan ja kuvitellaan, että se on jotain ”oikeutta”. Joissakin USA osavaltioissa pelkkien vankiloiden ylläpitämiseen menee vuodessa 13 kertaa enemmän rahaa kuin koko sosiaalisektorin, pelastus ja palolaitosten ylläpitämiseen koko vuodessa.

          Siellä vaan juoppojenkin joukossa on monenlaista tarinaa on vaikkapa työnantaja vienyt terveyden teettämällä töitä vaarallisissa olosuhteissa eikä apua ole aikoinaan mistään saanut. On entisiä rajun koulukiusaamisen uhreja jotka eivät ole koskaan löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa. On sairaita ihmisiä jotka eivät koskaan ole saaneet diagnoosia ja apua ja jotka lievittävät kipuja alkoholilla kun muutakaan apua ei ole koskaan saanut. Toki heitä voidaan ruveta laittamaan vankiloihin suurin joukoin ja kuvitella, että se on ”oikeutta”. Että rangaistuksilla ja tylytyksellä entinen rajusti koulukiusattu nykyään juoppo paranee tai joku toinen juoppo paranee sairauksistaan mihin ei ole koskaan mitään apua saanut ja niin edelleen.

          • 3.1.2.1.1

            sanoo

            ”Tutkimusten mukaan korkea kiinnijäämisen riski ehkäisee rikollisuutta tehokkaammin kuin kovat rangaistukset.”

            Nimenomaan tämä. Meillä on suurin vika ennaltaehkäisyssä, ei niinkään liian lepsussa lainsäädännössä.

            Ja kun kulttuurissamme tutkitustikin liian monen asenne (puhumattakaan siitä mitä ei sanota vaan näkyy tietyissä salaisemmissa tilanteissa asenteissa) on ahdistelun ja raiskaukset tietyissä tilanteissa salliva ja usein jälkipyykin kohdalla uhria syyllistävä (”kyllä se on oma vika jos vieraan kotiin menee jatkoille”) ja kun enemmistö ainakin maamme tytöistä kokee seksuaalista ahdistelua jo lapsina, niin kiinnijäämisen riski on tietysti pieni, koska tietynlaiseen raiskaus- ja ahdistelumyönteiseen ajatteluun ei puututa esim- äijäporukoissa ajoissa.

            ”Jopa 11 prosenttia suomalaisvastaajista – joita oli kaikkiaan noin tuhat – hyväksyi joissain oloissa raiskauksen eli yhdynnän tai muun seksuaalisen kanssakäymisen ilman toisen osapuolen suostumusta. ”

            ”Mikäli kyselyyn on luottaminen, jopa 27 prosenttia eurooppalaisista pitää raiskausta hyväksyttävänä joissakin olosuhteissa. Vastaajia oli kaikkiaan noin 28 000. ”

            Tästä omituisesta lisäyksestä huomaa muuten hyvin, mille altavastaajatasolle yritetään vastuuta ihan ikiomasta, eurooppalaisesta raiskauskulttuurista sysätä:

            ”Kyselystä aiemmin kertonut Washington Post kommentoi, että hyväksyvä asenne ei liity vain maahanmuuttajaväestöön, vaan esimerkiksi syntyperäisistä saksalaisista 27 prosenttia eli EU-keskiarvoa vastaava luku hyväksyi joissain tilanteissa seksuaalisen kanssakäymisen ilman suostumusta.”

            https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/209506-eu-tutkimus-jarkyttaa-osa-suomalaisistakin-hyvaksyy-raiskauksen-tietyissa

    • 3.2

      Tarja sanoo

      Hyvä kysymys, johon ei ehkä ole yksiselitteistä vastausta. Lähtisin siitä, että rangaistuksen pituus ei ole itseisarvo. Tämän sortin rikoksissa ennaltaehkäisevyys on heikko, ts. tiedossa olevan rangaistuksen pituus ei juuri estä näitä tekoja. Seiraavaksi voisi miettiä vaikka sitä, miten ko. tekijä parhaiten pysyisi kaidalla tiellä eikä uusisi rikosta. Tämä aspekti ei puhu pitkien tuomioiden puolesta. Suomessa rikosten uusiminen on kansainvälisesti esimerkillisen matalalla tasolla. Yleinen oikeustaju on sitten kolmas seikka, mutta se ei aina ole samansuuntainen rikollisuuden hoitamisen tavoitteen kanssa. Kosto, jota yleinen mielipide usein janoaa, ei kuulu rankaisemisen motiivien joukkoon sivistysmaassa ollenkaan. Uhria rangaistus tuskin lämmittää, hänen kannaltaan tärkeää olisi asianmukainen korvaus (vaikka sekään ei tekoa tee tekemättömäksi) sekä kunnollinen tuki ja jälkihuolto. Ja tietysti uhrienkin etu noin yleensä on alhainen rikollisuuden taso. Näiden tavoitteiden kanssa siinä taiteillaan.

      • 3.2.1

        Esko Viitala sanoo

        Charles Manson pysyi riittävän kaidalla tiellä loppuun asti. Lievät tuomiot ovat isku vasten uhrien ja heidän omaistensa kasvoja.

        Kannatan lämpimästi nimenomaan muiden hengelle ja terveydelle vaaraksi olevien rikollisten sulkemista tuomion suorittamisen jälkeen johonkin suljettuun laitokseen.

        Yleisön kosto ei ole tärkeä, vaan se, että yleisö on turvassa vaarallisilta yksilöiltä. Ja on suuri vääryys jos lievän tuomion saanut on ikäänkuin saanut kovan miehen maineen, jolla voi sitten elvistellä tietyissä piireissä.

        Ja tietenkin, jos uhri on tapettu, on vain kohtuullista, että tekijä pääsee vapaaksi sitten, kun uhri herää henkiin.

        Kiitos Sakulle lain kiemuroiden selventämisestä. Maksimirangaistuksen ollessa sama, ei liene oleellista, mikä on tarkka rikosnimike.

      • 3.2.2

        Raija sanoo

        Lasten raiskaajat ja raiskaajat ovat taipuvaisia uusimaan tekojaan ja varsinkin lasten raiskaajat olisi hyvä pitää lukkojen takana koska heillä ei ole aikomustakaan luopua halustaan, eikä pedofiili parane koskaan tavalliseksi ihmiseksi. Tärkeinä luulisi kaikille olevan suojella lasta ja hänen oikeuksiaan eikä lasten raiskaajien pikaisen vapautumisen oikeutta. Suomessa pitäisi olla samanlainen laki seksuaalirikoksista missä raiskauksen käsitettä on laajennettu. Ja kaikki sexuaaliset teot lapselle tulisi käsitellä törkeänä raiskauksena.

        • 3.2.2.1

          Joose Norri sanoo

          Lasten raiskaajat ja raiskaajat uusivat tekonsa poikkeuksellisen harvoin. Vain murhaajat uusivat vielä harvemmin. Sen sijaan on muistaakseni totta, että jos seksuaalirikollinen uusii, niin hän uusii useammankin kerran. Toisin sanoen: jos sadasta rikollisesta yksi uusii, mutta kaksikymmentä kertaa, ja 99 ei uusi, on uusien tekojen määrä sama kuin jos sadasta kaksikymmentä uusii yhden kerran.

      • 3.2.3

        Toni Neffling sanoo

        Tarjan kommentin kanssa samaa mieltä. Lisäksi ei taida olla ihan selkeää näyttöä siitä, että pitkät tuomiot vähentäisivät rikokseen ryhtymistä – nähtävästi rikoksen tekeminen ei useimmiten ole rationaalinen teko jossa vaakakuppiin laitetaan tuomio ja teko, jonka jälkeen monimutkaisen matemaattisen päässälaskun perään mietitään mitä tulisi tehdä.

        Toisaalta yksittäisen tuomion perusteella lienee turha arvioida oikeuslaitoksen toimivuutta, sillä täydellinen järjestelmä ei voi olla koskaan ja yhtä tapausta hiomalla päädytään äkkiä tilanteeseen, joka lopulta on kokonaisuutena huonompi – esim. se vaikeuttaa jokaisen ihmisen elämää kohtuuttomasti. Ääriesimerkki on tietenkin se, että teemme kansana joukkoitsemurhan – se lopettaa Suomessa rikollisuuden kertaheitolla, mutta sisältää toki pari ongelmakohtaa.

  4. 4

    Mika Hekkanen sanoo

    Kiitos tarkentavasta selityksestäsi. Itsekin ajattelin kyseessä olevan erilaisten rikosnimikkeitten välillä painottelu ja niitten vertaaminen arkikieleen. Tuo enimmäisrangaistusten samuus ja oletus samasta tuomiosta kummasta tahansa rikoksesta selvittää kyllä oikeuden ratkaisua kummasti.

    Vaikka oikeuden ratkaisu tulee tällä tavoin ymmärrettävämmäksi, soisin silti lakikielen ja arkikielen olevan enemmän yhteyksissä toisiinsa, päätökset tulisivat kansalle helpommin selviksi.

  5. 5

    sanoo

    Ja taas on mahdollista, että kohisijat toisessa kohdassa toivottavat suvakeille tai femakoille joutumista joukkoraiskauksen uhriksi. Miettimättä yhtään, kuuluisiko moisen toivottajille jotain sanktioita.

  6. 6

    Nina sanoo

    Itse reagoin myös siihen vastustukseen ja sen toteen näyttämiseen. Entä, jos lapsi pelkäsi, ja ei siksi vastustanut?

    Toinen juttu on manipulointi, jolla saadaan vastustus eliminoitua. Eikö sekin ole vähintään yhtä tuomittavaa? Ihmiseltä viedään silloin oma tahto, ja siksi hän ei vastusta.

    Kun on kyse 10-vuotiaasta, tällaiset olisi aina käsiteltävä tahdonvastaisina, riippumatta siitä, onko tilanteessa vastustettu vai ei.

    • 6.1

      Saku Timonen sanoo

      Todennäköisesti pelkäsikin, mutta koko jutussa on kyse nimenomaan näytön saamisesta. Raiskaus edellyttää pakottamista, törkeä sekauaalinen hyväksikäyttö ei edellytä. Näytön on aina oltava kiistaton, pelkän oletuksen ja todennäköisyyden varassa ei voida tuomita. Siksi ei tuomittu raiskauksesta, vaan törkeästä hyväksikäytöstä, johon riittää pelkkä teko.

      • 6.1.1

        Raija sanoo

        Silloin kun lapselta odotetaan vastustusta aikuisen tai aikuisen kokoisen miehen raiskatessa on lakia muutettava. Lapsella ei ole kykyä ja useimmiten ei edes uskallusta vastustaa aikuisen kokoisia ja ikäisiä ihmisiä eikä läheskään aina edes tajua siitä mitä on tapahtumassa.

        • 6.1.1.1

          Mira sanoo

          Nimenomaan, lapsi ei välttämättä edes tajua, mitä on tapahtumassa. Eikö siellä laissa ole joku pykälä, missä nämä tällaiset on lueteltu erikseen? Eli tyyliin, raiskattu on ollut tajuton tai sitten alentuneesti syyntakeinen, kuten vammainen tai lapsi. Yhtä lailla se on silloinkin raiskaus.

  7. 7

    Harri Ryynänen sanoo

    Eli parasta olisi olla hiljaa ja pitää mölyt mahassa kun ei mistään mitään tiedä ! Kyllä se sitten kirpasee kun sattuu omassa tuttavapiirissä…

    • 7.1

      Saku Timonen sanoo

      Ei tarvitse hiljaa olla, mutta kannattaa ottaa asioista selvää ennen kuin rupeaa mölyämään. Tämä muuten pätee myös kohutoimittajiin.

  8. 8

    Tuomo sanoo

    ” Mikä erityinen merkitys olisi sillä, että tekoa sanottaisiin raiskaukseksi? Lopputuloshan on sama. Kaksi eri tekoa, kumpikin on rikos.”

    Itse ajattelen, että myös nimikkeellä voi olla uhrille / omaisille merkitys. Uskoisin, että uhreilla voi olla tarve itseensä kohdistununeen rikoksen sanominen ääneen sillä nimellä jonka he tuntevat kohdistuneen itseensä, eli tässä tapuksessa raiskaus. Olkoon tuomion pituus sitten vaikka sama.

    Onko tilastoa nouseeko toteutuneitten tuomioitten pituudet törkeä hyväksikäyttö vs. raiskaus? Jos raiskauksesta seuraa ” vallitsevan linjan ” mukaan pitempi tuomio, niin myös sillonkin olisi nimikkeellä eroa..

    • 8.1

      Saku Timonen sanoo

      En osaa sanoa tilastoista, mutta tuossa rikosnimikkeen psykologisessa vaikutuksessa uhriin ja omaisiin on varmasti perää.

      • 8.1.1

        Hannele Östberg sanoo

        Psykologinen vaikutus tulee lapselle paljon myöhemmin, ehkä koko loppu elämän näkee painajaisia.

        • 8.1.1.1

          Terhi Simola sanoo

          Ehkä jopa kuvittelee olleensa syyllinen, kun ei ’tarpeeksi pannut vastaan’ !

  9. 9

    pena sanoo

    Niille ” maahanmuuttokriittisille” jotka nukkumatta päivystävät kaikilla mahdollisilla verkkosivuilla että jossakin vilahtaisi primitiivireaktion laukaiseva sana turvapaikanhakija tai muslimi, tässä tapauksessa makupala oli tietysti se että syyllinen oli turvapaikanhakija. Tästäkin täytyy siis ottaa kaikki ilo irti.
    Vaikka Porvoossa 3-vuotiaan lapsensa puukottanut isä ei ollutkaan turvapaikanhakija, niin taivaan kiitos oli sentään ulkomaanelävä, ja mikä parasta kohtalaisen tummaihoinen. Niinpä asian paljastuttua rodunjalostuksen parhaat perusarjalaiset tuotapikaa täyttivät totutusti kaikki kommenttiosiot kertomalla meille tietämättömille, miten nahan pigmentti kertoo yksilön taipumuksesta väkivaltaan, toisin kuin esimerkiksi kuuluminen neonatseihin tai muihin nuiviin. Ja peukuttavia hengenheimolaisia tietysti riittää pilvin pimein, kyllä kansa tietää.

    • 9.1

      Kimmo Paaso sanoo

      Natsithan eivät missään nimessä olleet väkivaltaisia. Eikä raiskaajia.

    • 9.2

      Terhi Simola sanoo

      Erittäin vastenmielistä on myös se, että 10-vuotiaan lapsen kärsimyksen varjolla tehdään politiikkaa, oli se sitten maahanmuuttokriittistä tai sen puolesta.

  10. 10

    nina sanoo

    Itseä oksettaa ihmiset yleensä politiikot jotka haluaa hyötyä henkilökohtaisten tragedioiden varjolla. Huhtasaari ja Halla-Aho ovat tästä räikeimpiä esimerkkejä. Halla-Ahon rivien välistä voi tulkita että natsismi oli ok .Miten kukaan voi vakavasti suhtautua tälläiseen ihmiseen ?

    • 10.1

      Raija sanoo

      Minä olen ollut sitä mieltä koko aikuisiän että lasten raiskaajat saavat liian lieviä tuomioita ja kaikki lapsiin kohdistunut sexuaalinen rikollisuus pitäisi käsitellä törkeänä raiskauksena eikä lapselta tule tivata että sanoitko ei tai vastustelitko muuten. Jos sexuaalinen teko on todistettu jotenkin oli se pieni tai suuri niin lasten kohdalla sen tulee olla törkeä raiskaus. Eikä raiskaus muutenkaan voi olla pieni tai vähäinen jonka joskus muistan lukeneeni jostain raiskauksesta.

  11. 11

    Rintsu sanoo

    Se kannattaa muistaa, että milloin kyseessä on yksi rikos niin oikeus joutuu harkitsemaan mikä se on. On toki mahdollista esim. ajaa kännissä varastetulla autolla pyörätiellä ylinopeutta, mutta siinä on samaan aikaan useampi rikos joista jokaisesta rapsahtaa oma tuomionsa.
    Mutta ainakaan minä en osaa samaan aikaan ahdistella seksuaalisesti ja raiskata törkeästi, tai ainakin tapahtumilla pitää olla ajallinen ero, että molemmista saisin tuomion.

    Kannattaa myös muistaa, että lakitermit ovat lakitermejä eivätkä seiskalehden lööppejä. Raiskaus on rikoslaissa määritelty tavalla x. Jos ehdot eivät täyty tai niitä ei kyetä näyttämään toteen niin kyseessä ei ole raiskaus- niminen rikos.
    Ihan lasten suojelemiseksi on keksitty rikosnimike lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä sellainen. Niissä nimenomaan uhrilta ei tarvitse kysellä halukkuuksia tai vastusteluja tai muita asioita joista hän ei mitään pysty edes ymmärtämään.
    Asian ympärillä vellova keskustelu on samaa tasoa kuin – miksi kaikki raiskaukset eivät ole törkeitä?

    Toinen asia on se, että kun rangaistusasteikko on 1 – 10 vuotta niin lainsäätäjän tahto ei tule selkeästi esille. Tuomareille on annettu turhankin paljon harkintavaltaa.
    Eikä lainsäätäjä ole tehnyt harkintaa helpoksi koska jos katsotaan niin;
    – raiskauksesta v o i selvitä neljällä kuukaudella
    – seksuaalisesta ahdistelusta v o i saada kuusi kuukautta

    – raiskauksesta v o i saada kuusi vuotta
    – törkeästä raiskauksesta v o i selvitä kahdella vuodella

    On siinä tuomareilla pohtimista voiko ns. perusmuotoisesta raiskauksesta antaa isomman tuomion kuin kaksi vuotta koska rangaistusasteikolla ollaan jo törkeän puolella.

    Eduskunta voisi ilmaista tahtonsa selkeämmin ja paremmin esimerkiksi siten, että törkeän tekomuodon rangaistusasteikko alkaisi jokseenkin siitä mihin ns. perusmuotoisen teon rangaistusasteikko päättyy.

    • 12.1

      olli sanoo

      Varmaan siksi, että tuossa tuomittiin törkeästä raiskauksesta, mitä tässä 10-vuotiaan tapauksessa ei tehty, vaikka aihetta olisi ollut.

    • 12.2

      Rintsu sanoo

      Uutisesta ei selviä, mutta se kummastuttaa, että yksi ja sama teko voisi olla sekä törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö, että törkeä raiskaus.
      Toki illan mittaan on voinut tapahtua molemmat.

      Mutta tuossakin on unohdettu syyttää ja tuomita törkeästä alkoholirikoksesta koska ensinhän alaikäinen on juotettu humalaan.

      • 12.2.1

        Markus Liimatainen sanoo

        Lapsen raiskaus on automaattisesti myös lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (käytännössä törkeä sellainen). Tekijä tuomitaan tällöin molemmista.

        Uutisen tapauksessa ei katsottu raiskauksen kriteerien täyttyvän, joten tekijä tuomittiin vain törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

        • 12.2.1.1

          Rintsu sanoo

          Hmmm… asiassa ei ole logiikkaa koska raiskaus on automaattisesti myös pahoinpitely.

          • 12.2.1.1.1

            Markus Liimatainen sanoo

            Kyllä, mutta tekijä tuomitaan vain raiskauksesta, jos pahoinpitely liittyy vain siihen raiskaukseen. Asia on otettu huomioon raiskauksen rangaistusasteikossa (näin siis rikoslain esitöiden mukaan, en ole itse mikään asiantuntija).

  12. 13

    Marko sanoo

    Olen kyllästynyt näihin kohutoimittajiin ja ETENKIN klikkiotsikoihin. Useimmat jakavat juttua eteenpäin pelkän otsikon luettuaan. Otsikko voi TODELLAKIN johtaa harhaan. Toivotan tervetulleeksi vanhan hyvän ajan otsikoinnin ja tutkivan journalismin.

  13. 14

    Pirjo Oravuo sanoo

    Tässä nimenomaisessa tapauksessa on todella hyvä ja tärkeä, että asiasta kohistaan. Suomalaisessa lainsäädännössä on selkeästi aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia suhteessa rötöksiin ja niistä langetettaviin rangaistuksiin. Jos tällä kohinalla saadaan edes se aikaiseksi, että seksuaalisen hyväksikäytön tai raiskauksen rangaistusta edes ruvetaan miettimään lainsäädännön kannalta uudelleen, ollaan paremmalla tiellä. Turhaa kohua maailmassa riittää, samoin kun huonoja journalisteja ja vielä huonompia blogisteja.

  14. 15

    Mikko Mattila sanoo

    Omasta mielestäni rangaistus ei ole alkuunkaan riittävä. Olkoot rikosnimikkeet mitä hyvänsä.

  15. 16

    Pölhö sanoo

    Suojaikäraja. Näyttöä ei tarvita. Jos jutun kirjoittaja tajuaisi tämän niin tuskin olisi blokiansa kirjoittanut!

    Suojaikärajalla tarkoitetaan lakisääteistä ikärajaa, jota nuoremman henkilön ei katsota kykenevän antamaan suostumustaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Sukupuoliyhteys tällaiseen henkilöön rinnastetaan ikärajasäännöksen perusteella hänen tahtonsa vastaiseksi riippumatta siitä, onko hän suostunut siihen, koska hänen suostumustaan ei voida pitää pätevänä.

    • 16.1

      Saku Timonen sanoo

      Suojaikäraja on suojaikäraja, mutta laki tekee eron raiskauksen ja lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön välillä tekona, vaikkakin rangaistusasteikko on sama. Jos alle 16-vuotiaan kanssa on sukupuoliyhteydessä, teko tuomitaan yleensä törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.
      Raiskauksesta sen sijaan tuomitaan yleensä silloin, kun mukana on väkivaltaa tai muuta pakottamista. Lapsen katsotaan aina olevan aikuisen edessä avuton. Siksi seksi lasten kanssa on aina rikos. Näiden kahden rikosnimikkeen erottelu on tehty lasten suojelemiseksi, jotta oikeudessa ei tarvitse vatvoa onko lapsi avuton vai ei, vaan teko voidaan tuomita törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä pelkästään lapsen iän perusteella.

      Kuten tästäkin nähdään, niin blogia tarvitaan. Se ei edes riitä, vaan hyvin monelle sama asia pitää kertoa vielä eri sanoin, eikä varmaan sittenkään mene perille.

    • 16.2

      stunned sanoo

      Suojaikäraja tässä onkin se juju, miksi asiaa täällä puidaan, kun väkisin haluttaisiin mies tuomita (väkivaltaisesta?) seksiin pakottamisesta, mistä ei ollut näyttöä. Koston välikappaleena yleisen raivon lepyttämiseksi pitäisi tuomarin tuomita syytetty kuulopuheiden perusteella.

      Sen sijaan tuomittiin siitä, mikä pystyttiin toteen kiistatta näyttämään.

      Toinen sfääri tai ulottuvuus kohussa on monen lukijan lehtien lööpeistä saama väärä käsitys, että syytetty olisi vapautettu raiskauksesta ja jätetty rankaisematta.

      Edellä laitoin linkin erääseen toiseen tapaukseen, jossa oli raiskattu ja sekaannuttu alaikäiseen, ja tuomio oli näistä 2,5 vuotta vankeutta. Teko oli tuomittu raiskauksena, koska uhri oli humalassa avuton puolustamaan itseään. Tuomion vähäisyydestä huolimatta tapaus ei ole katuoikeuden hampaissa.

  16. 17

    Jaakko Lautaoja sanoo

    Täältä kaukaa katsellen ei ole arvioitavana kaikkea sitä aineistoakaan, joka oikeudessa läpi käydään, joten ei ehkä kannata suinpäin alkaa itse tuomaroimaan. Tapana kuitenkin on pöyristyä ja sitten vaatia kovempia rangaistuksia useimmiten vielä niin, että pitää tehdä uusi kovempi laki, vaikka vanhassakin olisi varaa kovempiin tuomioihin. Pitihän entisen ministerin mielestä salametsästyskin kieltää. Ehkä tässä on vain yritettävä luottaa ammattilaisiin.

  17. 18

    Terhi Simola sanoo

    Itä-Suomen hovioikeus tuli (surullisen)kuuluisaksi taannoisista järkeen tai pikemminkin oikeudentuntoon käymättömistä ratkaisuistaan seksuaalirikoksissa. Onko tauti levinnyt jo Turkuun? Voihan toki pohtia, että jos ’seksuaalisen hyväksikäytön’ ja ’raiskauksen’ rangaistusasteikko on sama, onko mitään merkitystä rikosnimikkeellä? Maallikon silmiin tällaiset kohua aiheuttaneen tapauksen kaltaiset ratkaisut näyttävät siltä, että kun valitaan ’lievempi’ nimike, voidaan antaa myös lievempi tuomio. Toivottavasti tämä ei pidä paikkaansa.

  18. 19

    Marja sanoo

    Onko jokin ikäraja, jossa katsotaan, että lapsi on aina pakotettu, vai voiko oikeus olla sitä mieltä, että esim. kolmevuotias on suostunut seksiin aikuisen kanssa vapaaehtoisesti? Vaikka asteikko molemmissa mainituissa rikoksissa on sama, niin silti tällainen tulkinta hämmentää ja tuntuu väärältä. Pitääkö 10-vuotiaan todelkakin jollain tavalla pystyä todistamaan. ettei halunnut seksiä aikuisen miehen kanssa?? Mietin itseäni siihen tilanteeseen 10-vuotiaana ja tuntuu aivan kammottavalta, että oikeus katsoisi minun harrastaneen vapaaehtoisesti seksiä. Tässä ei huomioida lainkaan sitä, kuinka pahasti jo tuo tulkinta voi vahingoittaa ko. lasta.

  19. 20

    Make sanoo

    Niin kuin moni on todennut, hovioikeuden lausunnossa kylmää eniten se kohta, jossa sanotaan, että ei ole näyttöä, että 10-vuotias uhri olisi ollut ”väittämällään tavalla pelkotilassa tai muussa avuttomassa tilassa.”

    Onhan tuo hovioikeuden tekstiksi hirveätä! Vaikka oliskikin lakitekstiä. Ilmeisesti ei ole myöskään näyttöä siitä, etteikö 10-vuotias olisi ”pukeutunut huorahtavalla tavalla”.

  20. 21

    Helena sanoo

    ”Professori Jussi Tapani arvioi, että miehen vankeusrangaistus olisi voinut olla hovioikeudessa kolmen vuoden sijasta neljän tai viiden vuoden luokkaa, jos hänet olisi tuomittu myös törkeästä raiskauksesta. ” Lainaus Hesarista. Tiedätkö Saku olisko siis ollut mahdollista tuomita sekä hyväksikäytöstä että raiskauksesta, jos sen näyttöedellytykset olisi siis täyttyneet.

    • 21.1

      Saku Timonen sanoo

      Jos näyttö olisi riittänyt, niin se olisi ollut periaatteessa mahdollista. Oikeudessa on ollut tapaus, jossa yhdyntä humalaan juotetun alaikäisen kanssa on tuomittu sekä raiskauksena että hyväksikäyttönä. Perusteluna oli raiskausta koskevan pykälän 2 momentin mukainen tiedottomuus. Laitan vielä sekä 1 että 2 momentin tähän:

      Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

      Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

      • 21.1.1

        Helena sanoo

        Aivan! Sinänsä erittäin surullinen ja valitettava tapaus, mutta uutisointi asiasta on myös käsittämätöntä. Jopa aamu-tv:n seuraaminen tänä aamuna antoi puolihuolimattomasti kuuntelevalle sen käsityksen, että ei olisi siis annettu rangaistusta lainkaan! Tätä taustaa vasten käsittää ihmisten raivon, mutta ei kyllä käsitä uutisoinnin tasoa.

        Vielä pohdin tuota raiskaustuomiota, jos olisi käyttänyt tuon 2 momentin kohtaa ”muu avuton tila” eli lapsi olisi avuton, niinkuin onkin! Miksikähän sitä ei otettu perusteluksi?

  21. 23

    Pölhö sanoo

    Suojaikäraja nuoremmat eivät kykene antamaan suostumusta seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tästä kai kaikki olemme yhtämieltä. 

    Sitten oikeus penää näyttöä lapsen mielipiteestä seksiin. Miten ihmeessä kun laissa todetaan, ettei ole kykenevä mielipiteeseen, haloo!

    Näyttöä ei tarvita, jos ei sitä ole kykynevä antamaan. Testatkaa näin. Laittakaa itsenne tilanteeseen, jossa olette kykenemätömiä antamaan näyttöä, suostumusta seksiin. Riittää varmaan, että kaverisi sitoo kätesi ja jalkasi, ja teippaa suun. Sitten jättää sinut yksi alasti huoneeseen, johon kutsutaan muutama pervo vankilasta.

    Luulen, että jopa Saku huutaisi tämän kokemuksen jälkeen, että mut raiskattiin! Oikeudessa kuitenkin todettaisiin, ei ole näyttöä raiskauksesta kun hiljaa seisoit liikkumatta ja näin annoit suostumuksen seksiin, joten ei se ollut raiskaus.

  22. 24

    heikki savola sanoo

    Ei tässä asiassa ole merkityksellistä rikosnimike vaan se, että jälleen kerran tuomio oli liki mitätön siihen nähden mitä laki sallii teosta tuomittavan.

    Vika ei ole siis laissa vaan sen jakajissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *