Mikä voidaan tehdä yhdelle…

Tähän asti Helsingissä oleville paperittomille on tarjottu vain kiireellisin terveydenhoito, joka pitää sisällään esimerkiksi akuutin hoidon päivystyksessä sekä välttämättömän terveydenhoidon lapsille ja raskaana oleville naisille.

Viime yönä monen tunnin keskustelun jälkeen Helsingin valtuusto päätti äänin 45-39 laajentaa palvelua muun muassa rokotuksiin sekä kroonisten sairauksien ja haavaumien hoitoon. Seurasin koko keskustelun suorana netistä ja totesin, että esityksen vastustaminen perustui niinkin päteviin syihin kuin ennakkoluulo, pelko, ymmärtämättömyys ja suoranainen valehtelu.

Monet eivät ole tajunneet, että Helsingin kaupunki ei päätä siitä, kuka on laittomasti maassa. Se ei päätä myöskään siitä, kuka oleskelee kaupungin alueella. Se päättää siitä, mikä on perustuslain kaikille ihmisille takaaman ihmisarvoisen elämän edellyttämän välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon sisältö. Helsinki ei päätä siitä, kuka saa hoitoa, vaan se päättää siitä, mikä on hoidon taso. Nyt hoidon tasoksi päätettiin sama kuin turvapaikanhakijoille. Se on vähemmän kuin muille annettavan hoidon taso. Ei siis enemmän, kuten vastustajat ovat jo viikon selittäneet.

Vastustajat ovat väittäneet ja väittävät yhä, että paperittomille annettava hoito tulee kalliiksi ja on pois muilta. Ei tule eikä ole. Rahaa tarvitaan summa, joka vastaa 0,3 promillea kaupungin sosiaali- ja terveystoimen menoista. Tätä arviota kritisoitiin voimakkaasti ja vaadittiin tarkempaa vaikutusarviointia. Vaatijat eivät ymmärrä, että kaikki arvioinnit ovat aina vain valistuneita arvauksia. Arvaus ei sen sijaan ole se, että jo nyt asiasta jahkaamiseen on käytetty puolet tuosta summasta. Typeryyttä on väittää, että nyt Helsinkiin ryntää seitsemän miljardia ihmistä ilmaisen elatuksen ja hoidon toivossa.

Turvallisuusriskistä puhuvat eivät suostu ymmärtämään, että on halvempaa hoitaa sairauksia ennen kuin ne kehittyvät kallista kiirellistä hoitoa vaativiksi. On myös turvallisempaa ja halvempaa hoitaa mahdolliset tarttuvat taudit ajoissa kuin hoitaa puhjennutta epidemiaa.

Keskustelusta selvisi myös, että kokoomus, perussuomalaiset ja siniset puhuivat kuin yhdestä suusta. Kenellekään ei anneta mitään muuta kuin ihan välttämättömin. Kokoomuksellehan tämä on selkeä linja kaikkia köyhiä ja avuntarpeessa olevia kohtaan, muut kohdentavat nuivuutensa tarkemmin rajattuun ihmisryhmään.

On hyvä, että nyt tehtiin tällainen päätös. Muussa tapauksessa vain välttämättömän avun antamisesta olisi voinut ihan hyvin tulla uusi normaali. Kun linjataan perustuslain tarkoittamaa välttämätöntä hoitoa, niin sehän voidaan soveltaa koskemaan kaikkia. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, ja mikä voidaan tehdä yhdelle, voidaan tehdä kaikille. Oikeastaan se pitääkin tehdä kaikille juuri yhdenvertaisuuden takia.

Tietenkään se ei niin mene, sanotte. Miksi ei menisi? Kun Helsingissä on tehty aloitteita vaikkapa leipäjonojen poistamiseksi tai yleensä köyhyyden vähentämiseksi, niin suunnilleen samat niitä vastustavat kuin nytkin. Köyhät, sairaat ja vanhukset nostetaan esille vain silloin, kun heidän avullaan voidaan vastustaa ulkomaalaisia.

Demaredien jakautumisen kahtia ymmärrän, mutta pidän sitä osoituksena erittäin huonosta pelisilmästä. Asian palauttamista haluavien tarkoituksena oli saada käsiteltäväksi laajemmin valmisteltu esitys, mutta nyt toiminta näyttäytyy yrityksenä piiloutua hallinnollisen prosessin taakse lyömään kättä nuivien kanssa. Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä hallinnollisen menettelyn kiemuroita.

Se nähtiin muuten valtuustonkin käytöksestä. Siellä oli monta sellaista, joille valtuuston työjärjestys on vieras asia. He näyttivät olevan suunnilleen samoja, jotka perustavat mielipiteensäkin huhuihin ja valheisiin.

image1

PS Kuten jo ensimmäisestä kommentista näkyy, niin SDP:n käytös ei auennut kansalaisille, vaan sitä luullaan vastustamiseksi. Ei SDP vastustanut itse esitystä, vaan halusi palauttaa sen uudelleen valmisteltavaksi laajempana ja kattavampana. Helsingin demarit saavat ihan itse selittää toimintansa, minä en sitä tämän enempää tee.

 

 

 

Kommentit (56)
  1. Kirsi Ruuhonen
    30.11.2017, 10:20

    Todelliset yllättäjät ovat Heinäluomat ja Arajärvi! Vrt. sosiaalidemokraattinen aate ja Arajärven sosiaalioikeudellinen juristitausta. Onko sinulla analyysiä / vastausta tähän?

    1. Saku Timonen
      30.11.2017, 10:33

      Eivät he vastustaneet itse esitystä, vaan halusivat palauttaa sen uudelleen valmisteltavaksi siten, että se olisi kattavampi ja laajempi. Kuten senoin, niin heitä puuttui pelisilmä täydellisesti, sillä nyt käytös näyttää kansan silmissä vastustamiselta.

  2. Hienoa kuitenkin, että asia käsiteltiin Suomeksi. Juntitkin ymmärsivät mistä on kyse.

    1. Juntti ei nimenomaan ymmärrä, edes äidinkielellään.

Kommentointi suljettu.