Hyvin manipuloitu

– Haluan myös muistuttaa, että suurin osa suomalaisista haluaa tätä. He haluavat osaltaan kiristää työttömyysturvan ehtoja. Me olemme nimittäin saaneet tänäkin vuonna lukea useita lehtiartikkeleita sellaisista ihmisistä, jotka ovat vapaaehtoisesti valinneet niin sanotun työttömyyden polun.

Näin puolusti työttömyysturvan aktiivimallia kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) toissapäivänä eduskunnassa. Tämä oli ihan odotettavissa, sillä kesästä lähtien eräät mediat ovat nostaneet työttömän prototyypiksi laiskan, työtä välttelevän lusmun, joka käyttää työttömyysturvaa hyväkseen voidakseen jatkaa laiskottelua tai tehdäkseen jotain kivaa. Toinen iltapäivälehtemme oikein pyysi laiskureita ilmoittautumaan.

Ja löytyihän heitä; juttuja syntyi pahimmillaan päivittäin. Kukaan ei ole väittänytkään etteikö työttömissä olisi myös systeemin väärinkäyttäjiä. Mediarummutuksen tarkoitus oli kuitenkin tehdä tästä marginaalista työttömän vakiomalli ja lietsoa kansan raivoa. Sekin onnistui. Mikään ei ole niin helppoa kuin saada kohkaamishaluiset iltapäivälehtien kommentoijat kohkaamaan milloin mistäkin.

Samaan aikaan löytyi tietenkin työnantajia, jotka nimettöminä ja firmansa nimeä kertomatta valittivat työvoiman saamisen vaikeutta. Työttömät kuulemma kieltäytyvät suoraan sanomalla, että tienaavat paremmin työttöminä. Jokaiselle asioita vähänkään ymmärtävälle on selvää, että kieltäytyjä menettää korvauksensa. Myös syy työnantajien esiintymiseen nimettömänä on selvä. Työssä, firmassa tai molemmissa on jotain pahasti vialla, jos rekrytointihalukas työnantaja ei halua käyttää lehden tarjoamaa ilmaista mainostilaa hyväkseen löytääkseen työntekijöitä.

– Meillä on todella kolmannen polven työttömiä, perheitä löytyy, joilla on juuri se, että heillä ei ole mallia siitä, että he lähtevät kotoa. Siinä on ollut työttömyyttä alueella, mutta tilanne on kääntynyt eri tavalla, ja jos me emme kannusta työn vastaanottamiseen, niin me kyllä todella teemme moraalittoman teon, varsinkin nuorelle polvelle. (kansanedustaja Marisanna Jarva, kesk.)

Samaan aikaan työttömien laiskoiksi leimaamisen kanssa heitä on leimattu myös syrjäytyneiksi, alkoholisoituneiksi ja mielenterveysongelmista kärsiviksi. Työministeri Jari Lindström sanoi syyskuussa kyselytunnilla, että pitkäaikaistyötön ei ole ainoastaan työtön vaan hänellä on paljon psykososiaalisia ongelmia. Hän pyysi myöhemmin sanojaan anteeksi asiallisesti, mutta lipsahdus paljasti negatiivisen perusvireen. Työttömissä on pakko olla jotain vikaa, koska he ovat työttömiä. Jos he eivät ole laiskoja pinnareita, niin sitten he ovat muuten moniongelmaisia jo toisessa ja kolmannessa polvessa. Tätä menoa joku keksii väittää sosiaalidarwinismin hengessä työttömien olevan geneettisesti heikompaa ainesta.

Puoli vuotta kestänyt manipulointi tuotti tulosta, ja nyt hallituspuolueiden kansanedustajat pääsevät vetoamaan kansan tahtoon. Kansahan se haluaa antaa työttömille keppiä, eivät kansanedustajat.

Hallitus varmaan kiittää ilpäivälehtiä hyvin sujuneesta manipuloinnista ja iltapäivälehdet kiittävät hallitusta klikkauksilla hankituista mainostuloista. Työttömät eivät kiitä, mutta eihän heiltä ole ennenkään mitään kysytty.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    On se surullista, että iltapäivälehdet vedättävät hyvätahtoisia kansanedustajia. Ei kansanedustaja parat saa tietoa mistään muualta, kuin keltaisesta lehdistöstä.

    • 1.1

      V. Laulajainen sanoo

      Toinen näkökulma on se, että media ja kansanedustajat vetävät yhtä köyttä.

      Toki löytyy heitä, joille ei kelpaa työ missä palkka pienempi mitä liiton työttömystuki.
      Sitten löytyy heitä, jotka eivät KELAn tuelle tippumisesta huolimatta ota työtä vastaan, koska palkka on edellistä palkkaa pienempi.

      Miksiköhän ei mainosteta seuraavaa asiaa, itse teen tuolla kaavalla pieniä keikkoja laillisesti. Työeläkettä se ei kartuta, mutta auttaa taloudellisesti tällä hetkellä.
      Tuosta puuttuu tieto, ettei asiakkaan luona paikallakäyntejä on muistaakseni 10 kertaa vuodessa. Mikäli tilaaja sitten haluaa useammin, on hänen velvollisuutensa maksaa ne.

      ”Milloin ei vakuuteta TyEL:n mukaan?
      Alle 58,19​ euron kuukausipalkkoja
      Yli 68-vuotiaan eläkkeensaajan palkkaa
      Yrittäjiä, maatalousyrittäjiä ja merimiehiä”

      https://www.etera.fi/tyonantaja/tyeltyokalut/tilapaisen-tyonantajan-vakuutuspalvelu?gclid=EAIaIQobChMI-9qa76CK2AIVhpPtCh18jg-aEAAYASAAEgJSOPD_BwE

  2. 2

    Mikko Seppälä sanoo

    En osaa muuta sanoa kuin tuntevani syvää surua siitä miten asiat ovat edenneet.

  3. 3

    Rintsu sanoo

    Kansanedustajista puolet olisi työttömiä jos hommassa vaadittaisiin jotain osaamista.
    Sen vuoksi heillä pitää olla vähän parempi työttömyysturva.

    • 3.1

      Irina Niemelä sanoo

      Arkadianmäelle ei pääsisi edes neljännen nykysakista jos _oikeasti_ vaatimuksena olisi osata ajaa _kansan_ etua. Ja jos sinne joskus joku tavallinen ”pulliainen” pääseekin, niin 98% todennäköisyydellä unohtaa kovin pian sen mitä se olikaan olla tavallinen kaduntallaaja…

  4. 4

    Heikki Savolainen sanoo

    Mikä leima annetaan sopeutumiseläkettä ta -rahaa nostavalle entiselle kansanedustajalle? Viisas vai röyhkeä? Röyhkeys on suomalainen kansansairaus kateuden ohella. Viisaus ei niinkään.

    • 4.1

      Marko Turunen sanoo

      En jotenkin ymmärrä, että miksi ex-kansanedustajien sopeutumiseläkkeet ovat niinkin tapetilla, kuin ovat. Ymmärrän kyllä, että esim. työmarkkinatukeen verrattuna kyse on suhteellisen suurista summista. Sitä en ymmärrä, että millä tavalla tilanne muuttuisi, jos niistä luovuttaisiin. En ihan heti usko, että jos näin toimittaisiin, työmarkkinatukeni tuskin nousisi mitenkään huomattavasti.

      • 4.1.1

        pete sanoo

        -…tai panama-paperit,veroparatiisit,vakuutuskirjekuoret yms.Kuitenkin ne on moraalisesti väärin ja kansan oikeustajua vastaan…

  5. 5

    Niina Järvenpää sanoo

    Huomauttaisin ei kaikki työttömät ole laiskoja moniongelmaisia!Kyllähän tämä tuntuu keppiä työttämille ei porkkanaa.Olen miettinyt miten monen työttömän käy jos ei saa edes pätkätöitä,mistä rahat ruokaan yms.

  6. 7

    töytön sanoo

    Ei kuulemma ainakaan Benin veroeuroja saa työttömälle antaa 🙂 Sehän jo monta vuotta jatkunut tuo lehdistön kirjoittelu kaikkiaan. Seuraava aalto juttuja tulee, kun hallitus alkaa ajaa pakkotyö-mallia työttömyyskorvausta vastaan. Ehkäpä pikkasen ohjaillaankin/kannustetaan ”ylempää” mitä nämä sepustelijat kirjottelee.

    • 7.1

      Kimmo Paaso sanoo

      Tietenkin noita lehtiä ohjaillaan ylhäältä päin.

  7. 8

    turboruuvi sanoo

    Eikä pidä unohtaa ryhmä- ja puoluekuria. Jos keskustalainen ei kailota Sipilän sanomaa, ei ole asiaa keskustan listoille seuraavissa vaaleissa.

  8. 9

    Mauri Pulkkinen sanoo

    Mikko Kärnää ei voi ainakaan rohkeuden puutteesta syyttää. Hän vetää muutaman lehtiartikkelin perusteella johtopäätöksen, että suurin osa suomalaisista haluaa kiristää työttömyysturvan ehtoja.

    Minä en rohkenisi vetää moisia johtopäätöksiä. Käytännössä olen voinut todeta, että työttömät kärvistelevät toimeentulon rajamailla ja vastaavasti monet työelämässä olevat joutuvat paahtamaan kestokykynsä rajamailla. Kummassakin tapauksessa ihmisille ja heidän psyykelleen seuraa samoja negatiivisia vaikutuksia.

    Erityistä rohkeutta eikä suurennuslasiakaan tarvita, kun voi todeta Mikko Kärnän lukuisine, lähes maanisine ja raflaavine ulostuloineen olevan julkisuustyrkky, joka päihittää P. Väyrysen ja D.Trumpin määrällisesti ja alittaa laadullisesti. Kynnys, jolloin D. Trump vaikuttaa kultivoidulta älyköltä Kärnään verrattuna, on lähestymässä hyvää vauhtia.

  9. 11

    jarmo kulmala sanoo

    Toivottavasti tämä väkisin läpiviety aktiivimalli aktivoisi työttömät äänestämään seuraavissa eduskuntavaaleissa.Tämän jälkeen pitää viimeistään tietää ketä äänestetään.Meillä päähänpotkituilla työttömillä on valtavasti voimaa,koska äänioikeutta meiltä ei sentään vielä ole viety.Tämä hallituksen päätös työttömän asettamisesta rikollistakin huonompaan asemaan oli sitten viimeinen temppu ja tämän voikin tulkita eräänlaisena sodanjulistuksena yleensäkin heikommassa osassa olevia ihmisiä kohtaan.Valitettavasti täytyy myös todeta,että yllättäviä opposition edustajia,jotka tätä lakia arvostelivat kovinkin sanoin suorassa tv-lähetyksessä olivatkin sitten äänestyksestä poissa.Jos haluatte tietää nimet,on ne aika helppo selvittää,ja kannattaakin selvittää,koska petturimainen käytös.

    • 11.1

      Hupu sanoo

      Tuosta äänestämisestä…

      Työnantajathan väittävät etteivät he saa tarpeeksi pätevää työvoimaa – tämän seurauksena pitäisi kyseenalaistaa perusopetuksesta ja ammattikoulutuksesta vastaavien opetushenkilöiden työn tulos – eli omaa oksaa saahaavat kaikki ne opettajat, jotka äänestävät nykyisiä hallituspuolueita.

      Kuinkahan moni työtön äänesti työttömänä ollutta Jari Lindströmiä luullen, että kyseinen kaveri ymmärtäisi työttömien tilannetta eikä valituksi tulemisen jälkeen silmiä viattomasti räpytellen puukottaisi työttömiä selkään?

      Mitä taas tulee perussuomalaisiin ja siitä irtautuneeseen puolueeseen, niin eikö noidenkin aikaansaamiset ole jo nähty, ja lienee selvää ettei köyhän kannata äänestää näiden puolueiden ehdokkaita.

      Pitäisi jotenkin luoda järjestelmä, että vaalilupauksia tehneen pitäisi myös toimia niiden lupausten mukaisesti, joilla on ääniä kalastellut.

      … toisaalta onko ihan varmaa, että äänestys ei ole manipuloitu, sillä suomalaisten äänestämiskäyttäytyminen antaa vaikutelman todella tyhmästä kansasta.

      • 11.1.1

        Hupu sanoo

        Niin unohtui ihan…. kuinka kokoomusta voi äänestää 20 % kun kyseinen puolue ei edes pyri parantamaan edes yritysten toimintaedellytyksiä vaan pyrkivät vääristämään kilpailua palkattomilla työntekijöillä. Onhan selvää ettei näitä palkattomia kaikille yrittäjille anneta!

      • 11.1.2

        Kimmo Paaso sanoo

        Hyvä kysymys. Miksi tosiaankin luullaan, että vain Venäjällä ja tietenkin banaanivaltioissa äänet lasketaan miten sattuu? Onhan se nähty, että täällä korruptio on laajempaa kuin kukaan uskoo. Se on vain systeemiin leivottua ja hyvävelitouhua.

    • 11.2

      Jussi Parviainen sanoo

      Niimpä! Sanoista tekoihin on monesti yllättävän pitkä matka!

  10. 12

    Markku Isometsä sanoo

    No joo sillä nyt on jo nähtävissä seuraava suuren rummutuksen aihe. Eli miksei työnantaja saa maksaa työstä sellaista palkkaa kuin hän haluaa ja millä työntekijä suostuu tulemaan töihin sillä palkallahan ei kaikissa tapauksissa ole edes tarkoitus tulla toimeen vaan sitä tulee edeleenkin täydentää sosiaalituilla. Työn vastaanottovelvoitteita tulee myös edelleen kehittää .

  11. 13

    Sauli sanoo

    Mitä muutakaan mielipidettä voi odottaa kansanedustajalta, jonka omat pallit ovat lujasti äänestäjän kourassa. Ei kait keskiverto keskustalaiselta voi tai tarvitse odottaa, että hän tapaisi muita kuin oman eturyhmänsä edustajia.

    Yleisönosasto kirjoittelua seuratessa myös tavalliset duunarit näyttävät kernaasti jakavan oikeiston ideologian suhteessa työttömiin. Medialla on siinä varmasti suuri rooli, mutta muitakin syitä löytyy. Kun takana on pitkä katkeamaton työura, hämärtyy varmasti käsitys siitä mitä elämä työmarkkinoiden harmaalla alueella todellisuudessa on. Itse ajattelin aikanaan samalla kriittisesti työttömistä, joskin silloin työttömyys oli enemmän oma valinta kuin mitä se nyt on. Mutta Siperia opettaa.

    Voisin toki opettaa, kuten moni muukin työtön Kärnän Mikkoa työttömän arjesta, mutta Mikko tuskin kysyy. Ei häntä kiinnosta, koska työttömät jotka eivät varsinaisesti ole hänen kohderyhmäänsä vaan vihervasemmiston. Työttömiä on tilastosta riippuen satoja tuhansia, pätkätyöläisä saman verran. On suoranainen saavutus, ettei yksikään vasemmistopuolue ole saanut koottua heitä joukkovoimaksi oikeistoa vastaan. Suurta ajattelijaa lainatakseni, sitä saa mitä tilaa.

    • 13.1

      sanoo

      Kyllähän ns. prekariaattia kosiskellaan, perustulo utopialla. Mutta mitä näin hyvää tarkoittavasta utopiasta tulisi muu, kuin sosiaalitulo matalapalkkaisille pätkätyöläisille, jotka tämän uuden avun myötä olisivat vielä pahemmin sidottu köyhyyteen. Ja sen verran ns. yrittäjien ajatuksia tuntien, siitä tulisi palkan osa, ei lisä. Ei sitä muuten vartiat ajaisi, että saisi maksaa vähemmän palkkaa, kun TES vaatii. TES minimit muutenkin on ihan käsittämättömän pieniä.

  12. 14

    Timo Harju sanoo

    ” Haluan myös muistuttaa, että suurin osa suomalaisista haluaa tätä…”

    Tulehan Mikko Kärnä esiin tällä paljon luetulla palstalla ja perustele väitteesi. Mihin muuhun kuin kuukausia jatkuneeseen lehtimanipulaatioon perustat faktana esittämäsi väitteen?

    Tämä on vakavampi asia kuin luuletkaan. Väitteesi koskee satoja tuhansia ihmisiä.

    Eturyhmänsä pyyteiden ilmavirrassa helähtelevä ideologinen mobile, jonka vaivoin kätkettynä päämääränä on säilyttää paikkansa.

    Tämäkin on väite, jonka pohjana käytän omaa lausuntoasi. Minulla on sentään tämä fakta esitettävänä.

  13. 15

    Tuutikki sanoo

    Juurikin näin, kyllä kansa tietää, varsinkin jos käytetään mediaa ja valikoidaan tarkasti viesti, jota halutaan välittää. Joissain yhteyksissä puhutaan manipuloinnista. Kuuntelin itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen saarnaa, siinä käsiteltiin nimenomaan valtaapitävien asenteita ja muita kristillisiä arvoja. Näkyi siellä olevan monet nykyisen hallituksen ministeritkin kuuntelemassa. Mitähän he silloin miettivät? Palveleminen, nöyryys, heikoimmista huoltapitäminen, jne. Josko nyt sitten revittäisiin otsikoita esim yritystukia saaneista organisaatioista, joille yritystuet ovat tapa parantaa omaa tulosta, ja heille niitä ”automaatinomaisesti” myönnetään, kun vain hakevat. Siitähän tehtiin ihan selvityskin. Mikseivät iltapäivälehdet pyydä noita organisaatioita ilmoittautumaan ja kertomaan tästä näppärästä rahoitusapparaatista ja sen tuomasta paremmasta elämästä – lue paremmasta taloudellisesta tuloksesta ja sen loppusijoituspaikasta. Yhteisiin talkoisiin varmaan ne tukieurot menevät, vai mitä mieltä olette?!

  14. 16

    Risto Pukari sanoo

    Tukiais- ja siltarumpupuolue ei näemmä enää edes teeskentele olevansa kiinnostunut työväestön tai Suomen asioista – Maakunta- kunta- ja tukiaishallintopolitiikka työllistää ne kepulaiset, jotka eivät elä suoraan tukiaisilla.

  15. 17

    Rintsu sanoo

    Ei oikein voi muuta kuin odottaa ja toivoa, että ensi vaalien jälkeen maahan saataisiin ihan oikea hallitus ja eduskunnan yhteenlasketuksi älykkyysosamääräksi yli sata.

    Nykyinen hallitushan toimii tällä hetkellä ihan tekohengityksen varassa ja joutuu keksimään kaikenlaista populistista hölmöilyä pysyäkseen kasassa.
    Ja koska hallituksen omat hommat on tällä hetkellä lähinnä tyhjänpäiväistä hölmöilyä niin ei ole mikään ihme, että he luulevat sitä oikeaksi työksi ja komentavat puolet kansaa tekemään samoin.

    Tämä olisi hyvä käsikirjoitus johonkin farssiin. Mutta niinhän se Pahkasikakin lopetti kun todellisuus alkoi muuttua hullummaksi mitä he lehteen keksivät laittaa. Eihän menneen maailman Pahkasika mitenkään pärjäisi kilpailussa nykypäivän iltapäivälehdille joille hallitus ja eduskunta tuottaa joka päivä ilmaista sisältöä.

    On hyvin surullista, että meillä on noin viiden prosentin hallitus ja eduskunta. Noin viidestä prosentista riittää puhetta oli kyseessä työttömyysturva tai keskiolut ja harva edes huomaa, että puheenaihe vaihtui.

  16. 18

    Hupu sanoo

    Lehtienhän ei pitäisi sortua propangandan levittämiseen vaan uutisoida puolueettomasti, mutta ihmisiähän ne lehtijuttujen kirjoittajatkin on – omine vankkoineen mielipiteineen.

    Lisäksi lehdethän pyrkivät tietoisesti kärjistämään tylsää juttua kinnostavammaksi ja tästähän useat julkisuuden henkilöt ovat vuosien varrella valittaneet. Lööppi voi olla myyvä, mutta itse teksti kertoo jotakin ihan muusta. Eikö se ideologisesti työttömänä ollut kirjailija käynyt ajoittain töissä ja etsi töitä?

    Kuten Saku taannoin kirjoitti, niin jonkun lehtijutun yhteydessä olevassa keskustelussa hänen asiallinen kommentti jätettiin julkaisematta. Itse pyrin kirjoittamaan asiallisesti, mutta en oikeastaan yhtään ihmettele ellei minun kommentteja julkaista, mutta tuon Sakun kertomuksen jälkeen ryhdyin hieman tarkemmin miettimään, mikä menee läpi ja mikä ei.

    Havaitsin, että keskustelun moderoija näyttäisi päästävän aika vapaasti toista mieltä olevien mielipiteet läpi, vaikka ne sisältäisivät hekilökohtaisuuksiin meneviä loukkauksia. Näiden kanssa erimieltä olevien kommentit menevät läpi, jos kirjoituksesta löytyy kirjoitusvirheitä, mielipide on esitetty epäselvästi, kirjoituksesta löytyy tahallisesti väärin tulkittavissa oleva seikka, kirjoittajan asenne vaikuttaa epämiellyttävältä…jne. … vasta kun keskusteluketju on venynyt niin pitkäksi ettei kukaan oikeastaan enää jaksa niitä lukea, niin silloin pääsee myös perustellusti erimieltä olevienkin kommentit läpi.

    … näin saadaan aikaan vääristynyt mielikuva yleisestä mielipiteestä ja virheellinen vaikutelma erimieltä olevien älyllisestä/tiedollisesta tasosta, vaikka tarkoituksena luulisi olevan tasapuolinen mielipiteiden vaihto.

    Usein julkisuuteen tulleet työttömät saavat osakseen melkoisen ryöpytyksen ja välttämättä ne kannustavat mielipiteet eivät mene läpi. En oikeastaan yhtään ihmettele, että työttömät vaikenevat saamastaan kohtelusta, koska kuka haluaa tulla julkisuuteen mielipuolisen haukkumisen kohteeksi (kun ei edes toiset työttömät nouse puolustamaan?).

  17. 19

    Raimo Korhonen sanoo

    Siis kirjailija, joka kirjansa markkinointia tehostaakseen ilmoittaa olevansa ’ideologisesti työtön’ saa aikaan, että kansaedustaja toteaa, että ”olemme nimittäin saaneet tänäkin vuonna lukea useita lehtiartikkeleita sellaisista ihmisistä, jotka ovat vapaaehtoisesti valinneet niin sanotun työttömyyden polun”. Ja kohderyhmään uppoaa!

    Tuskin työvoimahalliinto edes hyväksyy kirjailijaa työttömäksi työnhakijaksi: yrittäjähän se on (tms.).

  18. 20

    Hanna Sipponen sanoo

    Jos hallitus haluaisi oikeasti työllistää, se keksisi pakotteita/porkkanoita/sanktioita työnantajapuolelle. Mutta eihän kaveria voi kiusata; kaverin täytyy saada totutut yritystuet, siirtää tulot ohi verottajalta jonnekin veroparatiisiin ja käyttää ilmaista työvoimaa.

  19. 21

    Paula sanoo

    Hallitus varmistaa, että työllisyyskoulutukset yms. ovat täynnä eli raha ohjautuu yksityisille yrityksille ja lopuilta vähennetään työttömyyskorvausta, kun pätkätöitä ja kursseja ei löydy pikkupaikkakunnilta. Kyllä pojat osaa.

    Laittakaa hyvät ihmiset iltapäivälehdet boikottiin pl. Saku, älkää lukeeko niitä, josko heidän mainostulonsa laskisivat.

  20. 22

    Jarkko sanoo

    Huvittavaa tässä aktiivimallissa ja muissa kuntouttavissa työtoimissa on se, että ne oikeastaan tekevät lusmuamisen vain helpommaksi niille ketä sitä haluavat tehdä, koska jos jostain syystä joutuu työhaastatteluun ei tarvitse kuin mainostaa siellä, että on siellä pelkästään sen takia, että pääsee pois ei aktiivisten työttömien listoilta niin on varma, että ei tule valituksi ja joudu töihin jatkossakaan. Sama kuntouttavan työtoiminnan kanssa jos mainostaa sitä CV:ssä harvemmin enää edes joutuu työhaastatteluun, koska leimaantuu heti laiskaksi työkyvyttömäksi juopoksi tai narkkariksi.

    Toki tukia menettää muutamia kymppejä kun tukia leikataan laittamalla ei aktiivisten listoille, mutta jos ei omaa mitään säästöjä niin menetetyt summat voi hakea toimeentulotukena, jolloin varsinkaan ei enää kannata tehdä mitään, koska muuten se vähennetään toimeentulotuesta.

  21. 23

    Esa J. sanoo

    Mitä ihmettä työttömät voisivat sitten tehdä? Lakko, ei onnistu. Lakata mistä?
    Boikotti, helppoa, kun rahaa ei muutenkaan ole.
    Mielenosoitukset, auttaisivatko nekään? Poliisi kuitenkin tulee ja suojelee hallitusta joukkojenhallinta-asein ja Karhuryhmien avulla.
    Syömälakko? Hallituksen mielestä erityisesti toivottavaa, sillä joutavat mokomat lintsarit ja rahanielut kuollakin pois kaljaa kittaamasta!
    Valituskirjelmät? Luettaisiinko niitä edes?
    Näyttää siltä, että vaikutusmahdollisuudet ovat melko vähissä.
    Äänestäminen? Jatkuisiko sama peli edelleenkin vaalien jälkeen?
    Joukkoitsemurha eduskuntatalon edessä? Samoin hallitus toivookin tätä työllistymislukujen kaunistumista tällä konstilla.
    Sabotaasi? Miten?

    Totaalinen umpikuja joka puolella!

    • 23.1

      Eino sanoo

      Kansalaisten pitäisi alkaa ajatella omilla aivoillaan, eikä sallia bisneshanskassa olevien iltapäivän ”viihdelehtien” manipuloida tajuntaansa. Vaikuttaa vahvasti siltä, että hallitus on tällä hetkellä enemmän ideologisin kuin taloudellisin perustein ristiretkellä työttömiä vastaan. Kärnän ”tätä kansakin haluaa” perustelut on suoraan sanottuna tökeröä argumentaatiota perustuen ilmeisesti iltapäivälehtien mollaaviin, työttömien elämäntodellisuutta ymmärtämättömiin lukijakommentteihin. Ne asialliset
      kommentit – joita siellä myös esiintyy – Kärnä koko kansaa edustaessaan jostain syystä unohti.
      Neoliberalistiseen talousteoriaan perustuva politiikka on kaikkialla mm Yhdysvalloissa ja Britanniassa johtanut tuloerojen kasvuun sekä eriarvoistumiseen yhteiskuntaluokkien välillä. Nykyhallituksen politiikka rikkaita suosivine verotuksineen, julkisten palveluiden yksityistämisineen sekä yhteisin verovaroin hankitun ja ylläpidetyn valtion omaisuuden yksityisile toimijoille siirtämisineen ja kansalaisten sosiaaliturvan heikennyksineen vaikuttaa ideologisesti täysin neoliberaalilta.
      Työttömyysturvan heikennykset ovat pohjimmiltaan koko palkansaajaluokkaan kohdistuvia sosiaaliturvan heikennyksiä, jolloin iltapäivälehdissä korvausten leikkaamisesta kiittelevästi meuhkaava, yleensä ylivertaisena ”veronmaksajana” itseään mainostava p a l k a n s a a j a ampuu iloisesti itseään vähintään polveen – tai sitten hän kuvittelee työpaikkansa olevan foreverlasting miracle.
      Yleismedian työttömiin kohdistama mollauskampanja oli muistutus siitä, miten vallanhaltijat voivat käyttää esim lehdistöä propagandakoneenaan halutessaan nuijia läpi sellaisia yhteiskunnallisia muutoksia, jotka valta itsekin ennakkoon tietää eettisesti epäoikeudenmukaisiksi. Eli päätösten uhrit ensin julkisesti syyllistetään.
      Massojen mielipidemuokkauksessa tämä näyttää edelleenkin toimivan pimeästä historiasta huolimatta. (Vrt saksalainen lehdistökirjoittelu juutalaisista kansallissosialistien aikakaudella)

  22. 24

    Antero Haverinen sanoo

    Aikoinaan agraariyhteiskunnassa isännät ja kansankynttilät voivottelivat, kun sydäntalvella rengit ja piiat vain söivät ja oleskelivat muun talonväen tapaan, kun koko talossa muutenkin hommat kelien vuoksi seisoivat.

    Oikeistonhan tulisi tunnetusti, omien sanojensa mukaan, olla sitä järkevää talouspolitiikkaa ajavaa sakkia. Nyt kuiitenkin sen sijaan että elinkeinopoliittista asiaintilaa yritettäisiin muuttaa järkevällä elinkeinopolitiikalla, syydetään resursseja siihen että renkejä ja piikoja yritetään ruoskia ”tekemään edes jotain” todellisesta työmarkkinatilanteesta huolimatta. Sitten taputellaan pieniä karvaisia käsiä yhteen kun saatiin työtön harjaamaan rantakiviä hammasharjalla edelleen yhteiskunnan laskuun, kuten muinoin Sivarikeskuksessa, kun työpalvelupaikkaa saamattomille nk. legioonalaisille ei oikein riittänyt järkeviä hommia. Verokertymä ei kasva, työtön ei tule sen kiinnostavammaksi työnantajien näkökulmasta.

    Yleinen näkökulma työmarkkinoista tuntuu edelleen perustuvan neukkukaupan kulta-aikoihin, pahimmillaan jopa agraariyhteiskuntaan, kuitenkin sellaiseen aikaan jolloin työtä sai heti jos vain oli oppivelvollisuuden läpäissyt ja hengitti. Mutta voiko hirveästi moittiakaan, jos koko työttömyysturvajärjestelmäkin on täystyöllisyyden ajan perua?

    Skitsofreenisintä vain on, että toisaalta ollaan liberaaleille ominaisesti hyvillään automatisoinnin tuomasta tehokkuudesta ja ”elinikäisestä oppimisesta”, toisaalta sitten konservatiivisesti lyödään luukut kiinni heti kun joku jää tehokkuuden myötä tarpeettomaksi, eikä päästetä omaehtoisesti parantamaan asemaansa. Vain hiekkakakuntekokurssit sallittuja!

    Sitten vielä sekin homma, että täystyöllisyys sanan varsinaisessa merkityksessä ei vallitsevan talousopin mukaan ole tavoiteltava asia, koska sen aiheuttama kamala inflaatio alkaa syömään velkoja ja pääomia. Siltikin yritetään tunkea neliönmuotoista palikkaa ympyräiseen reikään.

  23. 25

    Rintsu sanoo

    Ei mene ihan noin.
    Toimeentulotuki on se vihoviimeinen reikäinen suojaverkko jonka saajat komennetaan takaisin sinne työkkärin listoille ja kun sieltä puskee karenssia niin t-tukeakin leikataan 20 tai 40%
    Jos t-tukea edes saa.
    Työttömyyskorvaus maksetaan riippumatta siitä onko sinulla puoliso, mökki tai velkoja. T-tuessa puoliso = tulonlähde, mökki = omaisuutta, eikä velat ole menoja.
    Tarkoittaa sitä, että jos olet asuntovelkainen parisuhteinen niin työttömyyskorvausleikkaus hankaloittaa elämää, mutta saat sentään jotain jolla osallistua perheen talouteen tai edes ostaa omat tupakkasi.
    T- tukea maksetaan vain jos puolisosi ei tienaa tarpeeksi, eikä teidän asuntolainaa lasketa menoksi.

    • 25.1

      Rintsu sanoo

      Edellisen piti olla vastaus aiemmin esitettyyn kommenttiin mutta jossain meni pieleen ja tuo tuli omana kommenttinaan. Toivottavasti ei haittaa.

  24. 26

    Rosa Warski sanoo

    ”Samaan aikaan työttömien laiskoiksi leimaamisen kanssa heitä on leimattu myös syrjäytyneiksi, alkoholisoituneiksi ja mielenterveysongelmista kärsiviksi.”

    Tosin osan työttömistä kohdalla syrjäytyminen, alkoholisoituminen ja mielenterveysongelmat ovat ihan totta. Pitkäaikainen työttömyys on todella raskasta ja voi osaltaan johtaa näihin. Ratkaisu ei tietenkään ole töihin pakottaminen saatika tukien leikkaus, vaan suuremmat resurssit asiaankuuluvan avun saamiseksi. Leimaaminen haukkumis-, alistamis- ym. väheksymismielessä on ilman muuta perseestä.

    Mielestäni mitään näistä kolmesta ei tulisi hävetä.

    • 26.1

      R.A. sanoo

      Mutta kun hallitus aktiivisesti leimaa työttömiä mielenterveysongelmaisiksi juopoiksi, niin se takaa, että työttömät eivät saa töitä. Kukapa haluaisi palkata mielenterveysongelmaiseksi juopoksi leimatun ihmisen, vaikka ko. henkilö olisi todellisuudessa täysin raitis ja terve. Eihän se totuus ketään kiinnosta.

      Hallitus ruoskii työttömiä siitä, että nämä eivät ole työssä, mutta samaan aikaan se sama hallitus mustamaalaa työttömiä varmistaakseen sen, että he eivät pääse töihin. Todella kusipäistä touhua.

      • 26.1.1

        Rosa Warski sanoo

        ”Kukapa haluaisi palkata mielenterveysongelmaiseksi juopoksi leimatun ihmisen”

        Toivottavasti ainakin joku. Sikäli kun työllä on kuntouttava vaikutus, niin se on nimenomaan vapaaehtoisesti sovitulla työllä, josta maksetaan reilu palkka. Ja myös mielenterveysongelmainen juoppo voi olla hyödyllinen.

        Muuten ymmärrän pointtisi. Leimaaminen on perseestä.

  25. 27

    Jarkko sanoo

    Todelliset syyt omaan pitkäaikaistyöttömyyteeni ovat aikapitkälle se, että olen tehnyt työurani töissä joiden työpaikkoja on siirretty sadointuhansin kiinaan ja itä-euroopan halpamaihin kuten elektroniikkateollisuudessa. Lisäksi tulin työmarkkinoille 90-luvun lamassa jolloin oli vaikea päästä edes ensimmäiseenkään työpaikkaan.

    Sitten on jatkuva syrjintä jota kohtaan päivittäin tarkoitan pitkäaikaistyöttömien syrjintää. Sitä tapahtuu Suomessa ihan kokoajan. Sen osoittaminen vain on todella vaikeaa. Varsinkin kun pitkäaikaistyöttömien leimaamiseen kulutetaan kokoajan resursseja ja voimavaroja ihan valtavasti.

    Juu ja olen yrittättänyt kyllä olen opiskellut useammankin tutkinnon. Pitänyt kaikki oman alani kortit voimassa ja suorittanut myös muutamia muiden alojen pätevyyksiä myös. Todellisiin syihin miksi olen työtön hallitus ei kuitenkaan tee yhtään mitään.

    Yksi iso syy työttömyyteeni on varmaan se, että olin lapsena rajun kiusaamisen uhri josta syystä luottamus ihmisiin meni jo lapsena. Joten jäi ne verkostot rakentamatta ja armopalat kerjäämättä vaikka olisi jo kuinka kusessa köyhyyden kanssa. Eipä tällä mitään väliä ole, koska ei vallassa olevat tule näille oikeille ongelmille mitään ikinä tekemään. Sekin olisi voitto jos antaisivat edes olla rauhassa jatkuvan kiusaamisen sijaan.

    Toisaalta ottakoon hallitus pois vaikka kaikki työttömyyskorvaukset. En jaksa stressata, koska silloin voi ihan hyvin ryhtyä vaikka rikolliseksi, koska muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Vankilasta ainakin saa katon pään päälle ja ruokaa jos ei muualta enää saa. Ei sitä enää tälläisten elämänkokemusten jälkeen ole enää mikään ”hyvä” ihminen. Joten iso muutos se ei enää ole sinällään. Kun on tylytetty lapsuudesta saakka koko elämä mieli kovettuu ihan eri tavalla kuin muilla ihmisillä.

    • 27.1

      Rosa Warski sanoo

      ”Sekin olisi voitto jos antaisivat edes olla rauhassa jatkuvan kiusaamisen sijaan.”

      Niimpä. On helvetin ironista, että säästösyistä kohdistetaan valtavia varoja hippaleikki- ja käsipäivääkursseihin, mutta rauhassa ei saa olla ja oikea kuntouttava apu on kiven alla. Meno on kuin avohaavaa raavittaisiin auki jatkuvasti.

      • 27.1.1

        Rintsu sanoo

        Hulluinta on se, että sen syrjäytyneen, alkoholi- ja mielenterveysongelmista kärsivän pitäisi osata ja jaksaa toimia ja touhuta paremmin kuin keskivertopalkansaajan jolle riittää kun muistaa leimata kellokortin pari kertaa päivässä. Jos tulee rokulipäivä niin se ei yleensä tarkoita mitään seurauksia. Semmoistahan sattuu.
        Mutta jos päihdeongelmainen missaa hoitokäynnin mistä tahansa syystä, niin hän ei ole sitoutunut hoitoon. Se on rankaisun paikka.

        • 27.1.1.1

          Rosa Warski sanoo

          Jep, Rintsu. Täsmälleen näin.

          Päihdeongelmaisen ongelmia ei oteta huomioon, vaan päinvastoin käytetään heitä vastaan. Sen sijaan että kohdeltaisiin ihmisenä, suhtaudutaan kuin käskytettävään, huonosti käyttäytyvään lapseen.

          Ja tietty jos käytät laittomia aineita, saat pelätä vielä poliisia kaupan päälle. Tällöin olet erinomainen kiristyskohde, johon voi kohdistaa melkeen mitä toimenpiteitä tahansa ilman seurauksia. Ja selitys on se sama: tämä on omaksi parhaaksesi, ja meidän on päätettävä sinun puolesta.

          • 27.1.1.1.1

            Rintsu sanoo

            Tossa on monta muutakin asiaa päin persnettoa.
            En kaikkia jaksa luetella.
            Ensimmäinen on se, että käynti päihdepolilla päättyy siihen jos promillemittari heilahtaa.
            Se on vähän sama kuin kipsattavalle sanottais, että tulehan kipsattavaksi kun murtumasi on parantunut.
            Toinen on se, että säästösyistä ei ole henkilökuntaa. Kela vaatii lääkärintodistusta päihdeongelmastani mutta mistäs sen saa jos polilla ei ole lääkäriä?

            Kolmanneksi, en minä itteäni mieti vaan tuo on ihan työturvallisuusongelma, siis tuo henkilöpula.
            Nuori pieni neitokainen yksin lukitussa huoneessa mun kanssani, hän istuu huoneen perällä ja minä hänen ja oven välissä. Minä voisin olla mikä tahansa hyypiö eikä hänellä ole mitään mahdollisuutta päästä karkuun tai hälyttää apua ja keneltä hälyttäisi koska lähimmät vartijat ovat samassa paikassa kuin lähin hissi, eli naapurikorttelissa.

            Tossa on vedetty viemäristä alas paitsi palvelut myös henkilökunnan turvallisuus.

    • 27.2

      Sauli sanoo

      Jarkko, minulla on aika samantapainen historiikki takana kuin sinulla, sillä erotuksella etten ole edes leikilläni harkinnut mitään rikollista. Yksi punainen lanka, joka tosin viime aikoina on tupannut kiertymään kaulaan, on kunnioitus virkavaltaa ja päättäjiä kohtaan.

      Kun lukee arvoisan Keskustan kansanedustajan Mikko Kärnän mielipidettä meistä työttömistä, sitä toivoisi että myös heillä olisi kunnioitus kansaa kohtaan. Kun kansanedustajan ja sometrollin mielipidettä on vaikea erottaa toisistaan, alkaa ainakin minun mieleeni hiipiä vakava epäilys demokratian ja kansanedustuslaitoksen luonteesta ja tarpeellisuudesta.

      Tämän maan kärnät edustavat mielipiteineen tyypillistä kouluajoilta tuttua koulukiusaajaa. Kovaääninen ja omasta mielipiteestä kiihottuva kovakourainen keskinkertaisuus, joka ei todennäköisesti pärjäisi muualla kuin politiikassa. Mutta sehän riittää, kun ääni kantaa tarpeeksi kauas ja välinpitämätön mahdollistajien rinki tekee niin kuin kiusaaja haluaa. Ei kannata antaa periksi kärnille, vaikka joskus siltä tuntuukin että helpompi olisi vain luovuttaa.

  26. 28

    Pirkko Aura sanoo

    Ei paljon muualla kuin Suomessa ole koskaan pààsty sellaiseen yhteiskuntamalliin, jossa tyòtòntà ei uhkaa kaiken menetys, jos, ja kun tyòpaikka menee alta. Muualla on mààràaikaisia, n. 2 vuotta kestàvià ansiosidonnaisia apuja, jonka jàlkeen jààvàt ystàvàt ja perhesuhteet. Sitten ihmetellààn, ettà miksi on olemassa verkostoitunut rikollisuus, ja sen harmaa/musta ja vàkivaltainen talous.
    Ollaan leimaamassa àlyvapaiksi luusereiksi enemmàn tai vàhemmàn korkeasti koulutettuja erityisosaajia joiden paikka on viety…niin siis MINNE? Kiinaan. Taiwanille, Intiaan ja mihin tahansa muualle, jossa tyòn tekijàlle saa maksaa kolikon pàivàssà, eikà hàn nàe eduista edes unia. Saadaan kilpilukykyà pumpattua ylòspàin, tavaran hinta EI laske, ja vàlistà liipattu voitto kààritààn jo muutenkin tàysiin taskuihin.
    Mutta KUKA ne tyòpaikat sitten vie nàiden nyky-luusereiden peffan alta?
    Kun nyt ollaan puimassa VASTUUNTUNNON PUUTETTA, niin loisin katseeni myòs nàiden tyòpaikkojen kaukomaille surutta siirtàjiin, ja kysyisinkin heiltà; Mità osaa Suomen sosiaaliturvan olemassaolo edusti heidàn pààtòksissààn?
    On meinaan yksi juttu jàttàà kotiin sosiaaliturvan varaan tehtaallinen jengià. Toinen homma onkin sitten tietàà ettà se jengi olisi nàlkàkuoleman partaalla jos se tehdas vietàisiin pois.
    Onko kukaan koskaan miettinyt mikà rooli Suomaen sosiaaliturvalla on ollut tàllaisia pààtòksià tehtàessà? Nàmà WINNERIT ovat tehtailleet luusereita sen samaisen sosiaaliturvan antaessa heidàn pitàà puhtoisen omantuntonsa. Olisikos nyt aika tehdà kysely tàmàn poppoon isànmaallisuudesta, kun se money on varmaan myòs jossain veroparatiisissa?

    • 28.1

      Antero Haverinen sanoo

      Teollisuus heivattiin halpamaihin myös Amerikan Yhtyneissä Valloissa, jossa keskimäärin osavaltiot tarjoavat räkänaurua mitä työttömyysturvaan tulee (mutta toisaalta job centerit tarjoavat oikeasti hyödyllisiä kursseja). Elinkeinonsa menettäneet köyhät duunarit syövät nykyään lääkärin aikoinaan ammattitautiin määräämiä opioideja kuin karkkia, kun ei muutakaan mielekkyyttä ole elämässä

      Siellä tietenkään ei ole hirveän yleinen koskaan ollut sellainen luterilainen tehtaanpatruunakulttuuri, joten omatunnon ei tarvitsekaan kolkuttaa koska kaikki ovat yhtä mieltä, että ex-työntekijöiden elämä potkujen jälkeen ei ole pomoportaan asia.

      USA:ssa myös järjestäytymisaste on viimeistään Reaganin ajoista asti ollut hyvin matala, eikä mitään keskitettyjä ratkaisuja ole minimipalkkalakeja lukuunottamatta. Niin ikään Reaganin ajoista asti reaalipalkat ovat mataneet samalla tasolla vaikka tuottavuus on lisääntynyt ja pomoportaan ansiot nousseet.
      Eli kaikki semmoiset esteet, joiden valitetaan Suomessa estävän kannattavaa yritystoimintaa, ovat poissa. Ja silti ajettiin alas.

      Joka tapauksessa isällisen tehtaanpatruunan aikakausi oli ja meni; oli sosiaaliturvaa eli ei, tärkeintä on se, että pääsee bisneksien myötä makoilemaan dollarinkuvilla varustettujen rahasäkkien keskelle kuin karikatyyriksi alunperin piirretty Monopoli-ukko. Edes krokotiilin kyyneleitä ei tarvitse vuodattaa, olkoot oman onnensa seppiä. Uudelleenkouluttavat tms. poikkeukset jäävät poikkeuksiksi, omituisiksi hiihtäjiksi.

    • 29.1

      Rintsu sanoo

      Jos Hakkarainen sotkee asioita niin se nyt ei pitäisi olla kenellekään uutinen.

      Toisaalta minullakin aikanaan käyntikortissa luki, että ”Selvittää sotkut ja sotkee selvät asiat” joten olen hieman jäävi moittimaan.

  27. 30

    sanoo

    Taitaa olla harvassa niitä länsivaltioita, jotka kestäisivät täystyöllisyyden ilman kovia suojatulleja. Jotta työstä olis jotakin hyötyä ja iloa, siitä olis saatava myöskin yhdenmukaista palkkaa 200.3000eväliltä, sen mukaan pitäs sen palkan asettua.
    Ne työttömät mitkä ovat tähän asti saaneet 600e saisivat nyt tuon palkkataulukon mukaista tuloa.
    Mutta mistä se työ?Nykyinen yhteiskunta tarvitsee spesialisteja ja työttömät ei lähes kaikki ole niitä.
    Ennen raakamateriaalin muokkaamiseen ja tuotantolinjoille tarvittiin seka-alan työntekijöitä, joita edelleen maailmassa on eniten, mutta sellaista työtä ei vaan ole antaa, ja jos olisi antaa, niin tuotteiden uudet hinnat pian söisivät sen palkkatyön edun.
    Uusi kapitalistinen maailmanjärjestys on ohjannut työtätekevät ihmisresurssit, niin että ne tavallisen työn tekijät tekevät sen työn halpatyövoimaisissa maissa vähällä palkalla, ja sillä tavoin massatuotantona pitävä hinnat lännessä alhaisina.

  28. 32

    JANI E sanoo

    Laitoin eulle postia LINKKI: https://europa.eu/european-union/contact/write-to-us_fi voisivatko puuttua median vihapuheeseen ihmisryhmää kohtaan ja mahdolliseen orjuutukseen aktiivimallin myötä LINKKI AKTIIVIMALLI ESITYKSEN PDF TIEDOSTOON http://stm.fi/documents/1271139/4693737/Työttömyysturvan+aktiivimalli+lausuntoversio+HE+työttömyysturvalain+muuttamisesta.pdf/d6eec1a7-85df-444d-8d4f-4560bcdba38e

    SANDEN BLOGISTA http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/04/avoin-kirje-kansanedustajille.html
    Kansainvälisten (YK, ILO, OECD, ihmisoikeusjärjestöt jne.) määritelmien mukaan ORJUUS ON:

    1. TYÖTÄ, JOSTA EI VOI KIELTÄYTYÄ.
    2. TYÖTÄ, JOSTA EI SAA RIITTÄVÄÄ TOIMEENTULOA.
    3. TYÖTÄ, JOHON EI VOI VAIKUTTAA.
    4. TYÖTÄ, JOTA EI VOI VALITA.
    5. TYÖTÄ, JOHON JOUTUU PAKOTETTUNA.
    6. TYÖTÄ, JOSTA KIELTÄYTYMISESTÄ SEURAA RANGAISTUS.

  29. 33

    Timo Harju sanoo

    Haloo, Mikko Kärnä!

    Odotan edelleen, että tulet julkisuuteen perustelemaan eduskunnalle esittämäsi väitteen siitä, että suurin osa ihmisiä haluaa ajaa työttömyysturvan alas hallituksen esittämällä tavalla.

    Jollet ilmaannu vastaamaan, et uskalla. Eli sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa.

    t. timo

    • 33.1

      Esa J. sanoo

      Mikko Kärnä! Teillä olisi nyt ”hyvä” tilaisuus herättää kumpujen yöstä Kepun työreformihaamukin…! Puolue taatusti kiittäisi teitä ja tekisi teistä ”palkintosian”.

    • 33.2

      sanoo

      Kärnä on kova poika huutelemaan, onhan reilu ja rehti lapin mies, joka ei tuulessa heilu. Mutta ei taida olla miestä vastaamaan huutoonsa?

      Kokeile huutaa Kärnälle twitterissä, tosin ei hän sielläkään taida paljoa perustella möläytyksiään.

    • 33.3

      töytön sanoo

      Taitaa Kärnän poeka lukea iltiksen uutistarjontaa ja vetää kaljaa sohvalla.

  30. 34

    töytön sanoo

    Jännästi heti perään eduskunnassa puhetta seksuaalisesta häirinnästä (tärkeä aihe toki). Kuuntelin jonkun puheenvuoron ja puhuttiin moneen otteeseen ”toisen ihmisen kunnioittamisesta”. Noh se kunnioitus loppuu heti kun aletaan puhua työttömistä. Samalla pyyhkästiin tämä ”aktiivipaska” sopivasti pimentoon ettei vaan missään pidetä ääntä asiasta. Samoin se lopullinen äänestys on vaan pelkkä muodollisuus ja sen jälkeen ryntäävät joululomille, ketä paikalla sattuu olemaan.

    • 34.1

      Timo Harju sanoo

      No, tämä perseen puristelu, jollaisen käytymisen törkeyttä en yhtään vähättele, on näköjään tässä julkisuudessa tärkeämpi asia kuin ihmisten elämä ja toimeentulo.

      Ja edelleen: Mikko Kärnä ei vastaa mihinkään, ei vastaa sanomisistaan kun ei tarvitse vastata. Tarve tulee sitten seuraavissa vaaleissa.

      Eihän tämä Kärnän syytä ole. Mutta suoraan sanoen vituttavat tällaiset olemattomuuden kehystäjät.

    • 34.2

      Jyrki sanoo

      Niin, kyllähän tuossa jotenkin tuntuu ja varmasti onkin niin. Että savuverhoa pitää saada pikaisesti aikaiseksi. Ja kuinka ollakaan seksuaalinen häirintä tuli kuin tilauksesta. Jossa luonnollisesti eduskuntasalissa paljon runsaslukuisampi osanotto ja ”meteli” sen mukainen. Kuin työttömien nöyryytys ja päähän potkinta lakien esittely ja keskustelutilaisuudessa. Se voitiin hoitaa saunasta twiittailen ja peukutellen pois päivä järjestyksestä sillä erää.

      • 34.2.1

        Tuutikki sanoo

        Eilen ajattelin juuri samaa asiaa. Häirintä (seksuaalinen sekä muukin vastaava henkinen väkivalta) ovat ehdottoman tärkeitä asioita, ja ne on tehtävä näkyviksi ja ne on nk nollatoleranssi asioita.
        MUTTA juuri kuten kommentissa todettiin. Kiva ja helppo juttu, ja tunteisiin vetoavaa keskustelua. On kuin Kittilän kunnan virkavirheistä syytetyt kunnan viranhaltijat – jääväämään itsensä vain subjektiivisten tuntemustensa mukaan ja jatkavat hommissaan ihan kuten aiemminkin.
        Työttömät runnotaan henkisesti hiljaiseksi ja nöyräksi ihan lakien voimalla, kun samaan aikaan muut rikoksiin todistetusti syyllistyneet henkilöt jatkavat hommissaan.
        Todistetut härintätapauksetkaan eivät – Suomen lintukodossa – johda mihinkään.
        Vain työttömyys on nyky – Suomessa rikos, ja sanktioitava ankarasti. Kaikki muut teot – vaikkakin jopa rikoslaissa mainitut – ja niihin syyllistyneet henkilöt, voivat jatkaa häiriöttömästi omaa ”jo rikolliseksikin todettua” toimintaansa. Siitähän ei oletettavasti koidu yhteiskunnalle samanlaista haittaa kuin työttömyydestä. Ja työttömyyshän taas tunnetusti on pääasiassa globaalia/ yhteiskunnallista/ jne. Ei kukaan pitkäaikaistyöttömän urasta haaveile, vaikka niin meille mediassa(kin) yritetään uskotella.

  31. 35

    positiivisuutta peliin sanoo

    Tämä hallitus on saanut työllisyyden nousuun. Moni työtön on työllistynyt, ja monien mielestä aktiivimalli on ollut hyvä. Näin ei tietenkään ole käynyt kaikkien kohdalla, ja se on surullista.

    • 35.1

      Saarivaari sanoo

      ”Tämä hallitus on saanut työllisyyden nousuun. Moni* työtön on työllistynyt, ja monien** mielestä aktiivimalli on ollut hyvä. Näin ei tietenkään ole käynyt*** kaikkien kohdalla, ja se on surullista.”

      *) lukumäärä?
      **) – ” – ?
      ***) – ” – !

      • 35.1.1

        Seija Mäkelä sanoo

        Se on surullista että on luku jotka eivät ole saaneet työtä on sadoissa tuhansissa. Ottakaa nyt huomioon että luvut on siivottu näillä aktiivitoimenpiteillä,mikä eiole palkkatyötä jo nyt. Työharjoittelut,kuntouttuva työtoiminta, työkokeilu,mikä on muuten ilmaista työvoimaa työnantajalle jne… kiristämällä ihmisten toimentuloa saadaan lamaantuminen aikaan. Nytkään ei oteta aktiivimallissa huomioon esim. Vapaaehtoistyötä. Moni työtön on tosi hyödyllinen yhteiskunnalle työttömänäkin. Minä autan toisia ihan ilmaiseksi, olen työtön,enkä mikään poikkeus.

    • 35.2

      Hupu sanoo

      Vain idiootti voi istua naama virneessä paskakasassa ja iloita päälle lentävästä paskasta…

      Tilastot kertovat totuuden: Työttömyys ei ole vähentynyt vaan lisääntynyt. Parin viime vuodenkin aikana työttömyys on pientä aaltoilua lukuunottamatta lisääntynyt, vaikka työttömiä on tehokkaammilla toimilla savustettu pois työttömyyskorvauksilta, osa työttömistä pääsi eläkkeelle ja osa työttömistä ehti kuolemaan tekemättä ilmoitusta työvoimatoimistolle työttömyyden päättymisestä.

      Eiköhän ole tarvetta lähteä huutelemaan työttömyyskorvauksiin käytettävien rahamäärien vähenemisestä – sen valheellisesti vähenevän työttömyyden myötä – kun tuli tarve tehdä tämä viimeisin uudistus, vaikka joku ehti nimetä oman tahtonsa kansan tahdoksi.

      Jokainen palkattomaksi työttömäksi joutunut on aina yksi uusi naula suomen kansan ruumisarkkuun.

      • 35.2.1

        kansalainen kane sanoo

        Suomen kansa ei ole missään ruumisarkussa. Olemme tämän tietämämme maailman parhaiten menestyneimpiä ja eläviä kansoja. Jokainen yksilö on tietysti omanlaisena joka puolella maailmaa, ja jos jollakin menee huonosti, sitä pitää auttaa ja apua pitää hakea jos sitä ei huomata.

        • 35.2.1.1

          Jarkko sanoo

          ”Suomen kansa ei ole missään ruumisarkussa. Olemme tämän tietämämme maailman parhaiten menestyneimpiä ja eläviä kansoja. Jokainen yksilö on tietysti omanlaisena joka puolella maailmaa, ja jos jollakin menee huonosti, sitä pitää auttaa ja apua pitää hakea jos sitä ei huomata.”

          Suomen menestys on hyvin vaatimatonta verrattuna täysin velattomaan Norjaan. Myös Ruotsiin, Tanskaan ja Islantiin verrattuna menestys on huonoa. Kaikissa noissa maissa sosiaaliturva ja työttömien palvelut ovat huomattavasti paremmat. Esim. Ruotsi panostaa 5-6 kertaa enemmän rahaa työtöntä kohti työttömien palveluihin kuin Suomi. Sosiaaliturvan minimitaso on myös kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa. Ruotsissa lienee tarjolla työttömille muutakin kuin jotain masentavia kursseja ja leimaavia aktiivisuutta mittaavia lakeja.

          Ehkä Suomi menestyy vielä jos vertaa johonkin itä-euroopan maihin, mutta kun noissa itä-euroopan maissa alkaa olla täystyöllisyys nekin menevät jyrinällä ohi. Esim. Baltian maat ohittivat Suomen jo korkeakoulutettujen kansalaisten prosenttiosuudessa. Virossa digitaaliset palvelut ovat Suomea kehittyneemmät.

          Suomessa taas jotkut ajastaan jälkeen jääneet pöhöttyneet tyypit huutelevat elinikäisistä viroistaan käsin miten osaavat kaiken ja miten hyvin menee ja millaisia asiantuntijoita itse ovat muihin verrattuna. Nuoret ajassa kiinni olevat koulutetut asiantuntijat taas istuvat työttömyyskortistossa tai muutavan ulkomaille mm. noihin itä-euroopan maihin esim. puolaan on muuttanut viimevuosina jopa satoja suomalaisia tietotekniikan ammattilaisia samoin viroon.

          Huvittavaa on tuo jatkuva jankkaaminen menestyksestä jos Suomi menestyy eiköhän sen huomaa jokainen itsestäänkin ilman jatkuvaa jankkaamistakin.

          • 35.2.1.1.1

            yhdessä sanoo

            No ei kai menestystä sosiaalituilla mitata. Ja voi kai valtio, kansakunta olla vaikka kuinka menestynyt, niin eihän kaikki sitä itsessään tunne jos menee huonosti. Jokainen ihminen on yksilö. Afrikan surkeimmassakin maassa jollakin menee hyvin, ja joku on muuten onnellinen kaikesta huolimatta. Taas jossakin korkeimman teknologian länsimaassa joku voi olla hyvinkin onneton, vaikka suurin osa olisi tyytyväisiä. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä. Järjestelmä on vain järjestelmä, mutta tietenkin sen on oltava mahdollisimman hyvä kuten Suomessa.

          • 35.2.1.1.2

            Jarkko sanoo

            yhdessä,

            Sen nyt näkee sitten. Syvällisesti historiaan perehtyneenä ihmisenä en ihan allekirjoita tuota näkemystä sivilisaatioiden romahdusten historia on täynnä hieman toisenlaisia esimerkkejä siitä miten kokonaisia kansoja on kadonnut maanpäältä nopeastikin.

            Nämä nykyajan liberaalit eivät osaa ajatella kuin yhtä asiaa kerrallaan ja tuloksetkin ovat sitten sen mukaisia.

            Yksi romahtamassa olevan sivilisaation tunnusmerkeistä on lähes aina historiassa ollut jatkuva loppumaton tarve tehostamiselle.

        • 35.2.1.2

          Hupu sanoo

          Ihan kuin olisit ymmärtänyt suomen kansan olevan konkreettisesti ruumisarkussa, mutta olet oikeassa ehkä olisi pitänyt käyttää vertauksena uppoavaa laivaa.

          Ihmetyttää näiden hyvätuloisten omaan napaan tuijottelijoiden ja silmät kiinni jossakin unelmamaailmassa kulkevien vaatimukset positiivisuudesta…

          Suomessa työttömyys johtaa hyvin nopeasti toivottomaan tilanteeseen ja sitä seuraava hyväksikäyttöä ei voi millään älykkyyden tasolla pitää myönteisenä…

          … mutta Toni Neffling kirjoitti aika osuvasti:

          ”Mut ei anneta moisen häiritä – ollaan optimisteja, koska aina vois mennä vieläkin huonommin. Eli jos varas vie telkkarin ja paskoo olkkarin lattialle niin menihän se hyvään tarkoitukseen ja onneksi parempi matto oli makkarissa.”

          … ja suomessahan kansanedustajat muutos muutokselta todistavat, että työttömillä voi todellakin mennä vielä pahemmin.

          • 35.2.1.2.1

            yhdessä sanoo

            Ei Suomen kansa ole myöskään missään uppoavassa laivassa. Meitä on nyt täällä 5,5 miljoonaa. Koko 100 vuoden itsenäisyys on käytännössä ollut nousukautta, mutta ei tietenkään ilman kovaa työtä. Ei pelkällä optimismilla mihinkään pääse, mutta hyvällä asenteella ja teoilla, olkoonkin kuinka pieniä tahansa, pääsee jo pitkälle. Eikä onnellisuus ole varallisuudesta kiinni, sillä ne eivät ole pysyviä olotiloja. Oli työssä tai työtön, terve tai sairas, ja toivottavasti nuokaan eivät ole pysyviä olotiloja, niin kaikki ovat ansainneet mahdollisimman hyvän elämän.

    • 35.4

      Toni Neffling sanoo

      Pitäskö hallitukselle maksaa bonuksia? Yritysmaailmassahan bonnareita jaetaan jos yritys menestyy – ongelmana tietenkin on, että jos naapurifirmat kasvavat 12 % ja oma 1,2% niin äkkipikaiseltaan vois arvella, et toimari/johto on ennemminkin ryssinyt kuin ratsastanut kohti menestyksen auringonlaskua.

      Mut ei anneta moisen häiritä – ollaan optimisteja, koska aina vois mennä vieläkin huonommin. Eli jos varas vie telkkarin ja paskoo olkkarin lattialle niin menihän se hyvään tarkoitukseen ja onneksi parempi matto oli makkarissa.

      • 35.4.1

        Jarkko sanoo

        Toni,

        Suomi ei ole saavuttanut vielä edes tasoa jolla se oli vuonna 2005. Täällä esim. Suomen BKT asukastakohti vertailukelpoisena suhdelukuna:
        http://findikaattori.fi/fi/2

        Lisäksi kannattaa muistaa, että tuo BKT lasku on otettu lähes 100% työttömäksi joutuneiden selkänahasta. Osa Suomalaisista ei luopunut Suomen hyväksi yhtään mistään ja osa, jopa kasvatti omia etuuksiaan kriisin avulla.

        Tämä se kaikkein ironisinta tässä on osa suomalaisista on luopunut perhe-elämästään, asunnostaan, autostaan Suomen hyväksi, jotta Suomella ja firmoilla riittäisivät rahat. Eli lähes kaikista tuloistaan ja omaisuudestaan työttömyyden myötä. Silti heitä haukutaan mediassa kuin jotain rikollisia. Sitten osa Suomalaisista jotka eivät luopuneet mistään ovat nostaneet etujaan samaan tahtiin kuin ennenkin esiintyvät kuin olisivat jotain asiantuntijoita säästämisessä.

        Kaikkein ironisinta on se, että talousjärjestelmä toimii juuri näin se antaa noiden jotka eivät luovu mistään olla jotain ”sankareita” ja toimii niitä kohtaan, jotka ovat luopuneet jopa satojentuhansien eurojen palkka tuloista kuin jotain rikollisia.

        • 35.4.1.1

          Antero Haverinen sanoo

          Tästä tuli mieleen Vihreiden dynaamismenestyjäsiiven edustaja Vartia, joka oli – pikkasen sanojaan uudelleen tulkiten – kovasti huolissaan siitä, miten jotkut eivät asumisen ja ruoan päälle hingu mitään muuta kuin nettiyhteyden.

          Todellisuudessahan vihreän liikkeen pitäisi myöntää tuollaisille downshiftauksen edelläkävijöille ja vähän kulutuksen sankareille kultamitalir.

  32. 36

    AU sanoo

    Te-palveluista soitettiin ja kaikki kuulemma määrätään nyt koulutuksiin, kun tämä uusi laki on tulossa. Virkailija sanoi, että nyt käytetään keppiä! Mielenkiinnolla menen konsulttiyhtiön järjestämään työnhakukoulutukseen pitkän uran tehneenä. Eli hallitus hoiti konsulttikavereille rahat, jep, jep.

    • 36.1

      Jyrki sanoo

      Siellä koulutuksessa kannattaa alkaa kyseleen kaikenlaista ”ikävää” kouluttajien kannalta. Jos vaan itsellä on puhujan lahjoja ja sanavalmiutta. Kyllähän sitä varmasti saa kysyä esimerkiksi. Onko tämä hyvä bisnes teille? Ja liuta jatkokysymyksiä perään. Kuten vaikka onko hyvät liksat. Pitäiskö itsekin lähtee tälläiseen mukaan. Onko teillä paikkoja auki jne. Tätä toistaen kurssin jos toisenkin ajan. Niin olisi hauska tietää seuraamukset?

      Samoja ihmettelyjä ja kyselyjä sitten myös työkkärin suuntaan ja myös mahdollisiin mitä mieltä olit kurssista kyselylomakkeisiin. Itse olen tätä kysely/palautelomakkeisiin ihmettelyjä harrastanut. Kun nuo puhujanlahjat ei välttämättä itsellä piisaa väittelyyn. Missä ei kannata mennä lukkoon jos vasta puoli lohkaisee jotain nasevaa. Mutta uskon että ei ne siitä lomakkeiden täyttelystä ”väärin” varmasti ole tykänneet.

      Toki jos on oikeasti hyödyllinen kurssi mistä saa vaikka tulityö, työturvallisuus jne. Kortteja millä oikeasti jotain arvoa. Niin ehkä sellaia kursseja voi ja pitääkin kehua hyviksi jutuiksi. Sitäkin olen harrastanut. Mutta ei se ole kyllä lisännyt hyödyllisten kurssien määrää minusta.

  33. 38

    MK sanoo

    Itseäni kiinnostaa että miten Kela kontrolloi tuota että onko joku hakenut oikeasti vaiko vain kertoo hakeneensa johonkin työpaikkaan? Miten tuo käytännössä toimii? Tuskin Kela soittelee jokaiselle työnantajalle että onko tämä ja tämä hakenut teille työhön?

    • 38.1

      Hupu sanoo

      Eikös tämä uudistus ole sellainen, että on oltava palkkatyössä tai osallistuttava työllistämistoimeen?

      Käsittääkseni se aktiivinen työnhakeminen on vasta tulossa.

      Kaikessa työttömien kyykytyksessä on epäoikeudenmukaisinta, että jotkut työttömät saavat pyörittää yritystoimintaa tai opiskella sivutoimisena ja toinen työtön voi menettää paljon vähemmästä aktiivisuudesta tuet. Tämäkin uudistus tulee noudattamaan vanhaa kaavaa…

  34. 39

    AU sanoo

    Tarkistin mitä TE-palvelujen virkailija oli laittanut Oma asiointiin työllisyyssuunnitelmaani. Meinasin tipauttaa silmät päästäni, kun siellä ei löytynyt enää puoltoa palkkatuelle. Tästä minulle ei ole kerrottu mitään, missä vaiheessa se on nyt poistettu. Rahatko loppu vai mitä? Kannattaa ilmeisesti kuvata sivut joka kerta, kun käy palvelussa.

    Tuosta konsulttifirman työnhakukoulutuksesta, virkailija kertoi eri tiedot kuin myöhemmin lähetti sähköpostissa. Ilmeisesti kiirettä pitää, kun hallitus puhaltaa niskaan. Mielenkiintoista oli se, että TE-palveluilta tuli nyt käskyt kuin armeijassa. No, se tyyli onnistuu myös minulta.

  35. 40

    Sonofhades sanoo

    Tällaista politiikkaa saadaan silloin kun asioita ajavat omaa etuaan ajavat ”kansan”edustajat, jotka kuuluvat Suomen rikkampien ihmisten joukkoon. Verotilastot ovatkin mielenkiintoista katsottavaa. Jos lähes jokainen kansanedustaja kuuluu eniten tienaavaan 10% ja jopa 40% edustajista eniten tienaavaan 1,5%, niin kuvitteleeko joku näiden olevan kiinnostuneita tavallisten ihmisten etujen ajamisesta? Eivät taatusti ainakaan aja veronkiristyksiä eniten tienaaville kun se kalahtaisi omaan nilkkaan.

    • 40.1

      Jarkko sanoo

      Kohta tarvitaan muuten Suomessakin lisää Rikkaiden verojen alennuksia, koska Donald Trump tiputti yritysverotuksen USA:ssa suomeakin alemmalle tasolle maailman suurimmalla talousalueella. Suomen kaltainen periferia maa saa pian maksaa yrityksille, jotta nämä viitsivät tässä nykyisen kaltaisessa globalisaatiossa jäädä Suomeen ja jos rahaa ei ole aina maksu voidaan tehdä ilmaisella työvoimalla.

  36. 41

    Hupu sanoo

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005496056.html?ref=rss

    ”Ben Zyskowiczin mukaan systeemissä on tällä hetkellä jotain mätää, koska avoimet työpaikat käyvät ulkomaisille työnhakijoille, mutta eivät suomalaisille työttömille.”

    Onkohan kyse niistä työpaikoista, joissa ulkomaiset työntekijät joustavat palkamaksusta tai työaikojen laskemisesta? Kun tuollaista vihapuhetta levittää, niin saisi kertoa samassa yhteydessä myös mistä löytyy ne työpaikat, jotka ei kelpaa suomalaisille työttömille. Kuuluukohan marjanpoimita tuohon suomalaisille kelpaamattoman työn joukkoon (?), niissähän on väitetty tienattavan ”vähällä vaivalla” useita tonneja kuukaudessa – aina siihen asti kunnes marjanpoimijoiden todellisia ansioita alkoi paljastumaan. Onko kyse siivoustyöstä, jossa ulkomaalaiset tekevät työt pääosin omalla ajalla ja työnantaja maksaa parilta tunnilta palkan?

    ”Zyskowiczin mukaan viime hallituskaudella säädetty 300 euron suojaosuus oli positiivinen kannustin, joka on myös toiminut. Tuhannet työttömät ovat käyttäneet hyväkseen mahdollisuutta ansaita kuukaudessa 300 euroa lyhytaikaisissa töissä työttömyysetuuden leikkaantumatta.”

    Onko kukaan tutkinut, onko tuolla kannustuksella työllistyneet pitempään työttömänä olleet vai ne henkilöt, jotka ovat työttömyyden lisääntyessä menettäneet kokopäivätyön? Työtönhän tunnetusti muuttuu työllistämiskelvottomaksi jo kolmessa kuukaudessa.

    Mitään muutosta ei tule tapahtumaan ellei työttömät ala kieltäytymään kyykkyhyppelystä.

    Äänestäminen ei oikeastaan auta yhtään mitään, sillä ne työttömien puolestapuhujatkin lähinnä vaativat työttömille työllistämispalveluita ja sössöttävät työttömien tarvitsevan idioottitason palveluita. Itse näen työllistämispalvelut vain keinona välittää palkattomia työntekijöitä ja keinona myydä yhteiskunnalle palveluita, joilla vain varmistetaan ettei työtön vietä liian lystikästä vapaa-aikaa.