Näkkileipää ja pieniä kiviä

Maan hallitus on jääräpäisesti ajamassa läpi kaksi jättimäistä munausta, joiden jälkiä ei luultavasti enää koskaan pystytä korjaamaan ennalleen. Ensimmäinen on soten valinnanvapauteen liittyvä palveluseteli, jota esitetyssä laajuudessa haluavat vain hallitus ja suuryritykset. Toinen on työttömyysturvan aktiivimalli.

Valinnanvapauslakiesitysten lausuntokierros päättyy tänään. Valtaosa lausunnonantajista pitää esitettyä mallia liian laajana. Niin ovat sanoneet pienet ja suuret kunnat, niin ovat sanoneet asiantuntijat ja niin ovat viimeksi sanoneet viisi yliopistosairaalaa. Yksityisiä palveluntarjojia edustava Hyvinvointialojen liitto pitää esitystä liian suppeana. Tästä voi viisas päätellä jotain.

Lakiesityksen mukaan maakunnan on tarjottava asiakasseteliä varsin laajasti erikoissairaanhoitoon, kuten polikliinisiin kirurgisiin toimenpiteisiin ja kiireettömiin leikkauksiin. Tarkoitus on, että palvelusetelillä katetaan puolet – kaksi kolmasosaa erikoissairaanhoidosta. Yliopistosairaaloiden mukaan erityisesti kiireettömien leikkausten siirtäminen palvelusetelin taakse johtaa lääkärikatoon yksityiselle puolelle ja päivystysvalmiuden romuttumiseen. Juuri samat kirurgit hoitavat nyt molempia tehtäviä, ja päivystysvalmiuden sekä ammattitaidon ylläpitämiseksi he kiireettöminä aikoina operoivat kiireettömiä tapauksia.

Asiakasseteli tulee kalliiksi sekä yhteiskunnalle että potilaalle. Osmo Soininvaara ihmetteli toissapäivänä miten on mahdollista, että palvelusetelillä onkin tarkoitus huolehtia siitä, että yksityiset pärjäävät kilpailussa yhteiskunnalle aiheutuvista kustannuksista välittämättä. Tarkoitushan oli muka säästää, mutta näköjään tarkoitus onkin huolehtisa siitä, että yksityiset firmat pärjäävät.

Palveluseteli tulee kalliiksi myös asiakkaalle. Setelillä saa yksityiseltä vain sen arvon verran hoitoa. Kun laskuri pysähtyy, niin asiakas maksaa itse loput, jos hänellä on rahaa. Jos ei ole, niin sitten ulos. Jossain näin osuvan vertauksen, jonka mukaan palveluseteli on vain näkkileipä. Jos sen päälle haluaa voita ja leikkeleitä, niin ne joutuu maksamaan itse.

Työttömyysturvan aktiivimalli puolestaan vie työttömiltä näkkileivänkin ja tarjoaa sen sijaan kiviä. Jos työtön ei saa työtä, niin häntä rangaistaan tukien alentamisella. Ministeri Paula Risikko sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että syrjäytyneisyys ja yksinäisyys vähenevät työhön kannustamalla ja aktiivisuutta lisäävällä sosiaaliturvalla. Viiden prosentin leikkaus aktiivisesti turhaan työtä hakevan tukeen on siis Risikon mukaan hyvinkin kannustavaa ja syrjäytymistä ehkäisevää. Työministeri Jari Lindström sanoi, että lait ovat sovittu kokonaisuus, eikä pullasta voi noukkia rusinoita. Tämä pulla sisältää hänen mukaansa kiviä.

Lindströmistä voi olla monta eri mieltä, mutta on pakko myöntää hänen olevan ministeriksi harvinaisen rehellinen. Hän sanoo käytännössä suoraan, että syvältähän nämä lait ovat, mutta näin on sovittu. Hän ennustaa myös halpatyömarkkinoiden pysyvää tuloa hallituksen toimien seurauksena. Itse hän ei sano sitä haluavansa, mutta tekee silti kaikkensa edistääkseen niiden tuloa. Näin ovat hallituspuolueet sopineet.

Tämän hallituksen jäljiltä yhteiskunta ei enää koskaan ole entisellään. Vain rikkaiden sairaudet hoidetaan kunnolla ja työttömistä tehdään halpatyövoimaa, jonka niukan elannon maksaa valtio tukina.

Kommentit (68)
  1. Samppa Haapavaara
    15.12.2017, 08:10

    Niin, maastamuuttohan on mahdollista, jos on pääomaa muuttaa. Joskus käy niin, että työnantajat maksaa matkat, kun on oikein halua saada työntekijä, jopa Suomesta.

    Että pari linkkiä, lisään, jos sallit.

    Norjan TE:
    https://www.nav.no/Forsiden
    Ruotsin TE
    https://www.arbetsformedlingen.se/Globalmeny/Other-languages/Languages/Suomeksi-finska.html

    Kyllä se on työttömien maanpaon aika jälleen.

    1. Miika Isoviita
      15.12.2017, 14:54

      Entäs jos on riippuvainen vammaispalveluista? Pyörätuolilla ei helposti ulkomaille muuteta. Ja entäs se kielitaito? Itse puhun englantia lähes äidinkielenä mutta edelleen pyörien takia muutto on vähintäänkin äärimmäisen hankalaa.

      1. Samppa Haapavaara
        15.12.2017, 16:21

        No nyt täytyy sanoa, että ajatukseni ei tosiaankaan kattanut kaltaistasi erikoistilannetta, että eiköhän lain muuttaminen olisi parempi vaihtoehto, kuin kansan ajaminen maanpakoon?

    2. Markku Isometsä
      15.12.2017, 15:32

      Saksan tie on meidänkin tiemme eli Hartz-reformia pukkaa.

      ”Työttömille keppiä
      Saksassa 2003-2005 toteutettujen uudistusten (ns. Hartz-reformit) johtotähtenä oli ajatus, että jokaisen on mentävä töihin eikä työstä kieltäytyvällä voi olla oikeutta työttömyyskorvauksiin. Työllä ei tässä mallissa ole tarkoituskaan tulla yksinään toimeen vaan sosiaaliturva kattaa palkasta puuttumaan jäävän osan.

      1. Samppa Haapavaara
        15.12.2017, 16:23

        Sosiaaliturva kattaa puuttuvan palkan. Kyllä tämä on niin vääryys kuin vaan voi olla. Mutta Saksahan on paska maa, sanoi jo Seppo Räty.

    3. Olen muuten itse kaikessa hiljaisuudessa hankkinut kaikki mahdolliset Ruotsinkielen kurssit ja oppaat ja petrannut Ruotsin taitoa. Alkaa näet nämä Suomen touhut ottaa päähän siihen malliin, että on pakko miettiä vaihtoehtoja.

      Kukaan ei kyllä puhu tulevast työvoimapulasta yhtään mitään siitä jauhettii koko 2000-luku miten tulee työvoimapula kun suuret ikäluokat jäävän eläkkeelle. Pikemminkin kävi niin, että suurtenikäluokkien työpaikat lopettiin turhina kuplatyöpaikkona ja tuli vain pula työpaikoista ja työntekijöistä, jotka tekevät töitä ilman palkkaa. 😀

    4. Kiitos linkeistä. Taitaa tosiaan olla aika alkaa kehitellä siirtymistä parempaan maahan…

  2. Luukas Pyykorpi
    15.12.2017, 08:15

    Uskon että jos nyt ehdotan julkisesti, että työttömien olisi jatkossa vapaaehtoisesti luovutettava verta kerran kuukaudessa työttömyyskorvausten supistusten uhalla, niin jo vuoden päästä mainio hallituksemme tekee asiasta lakialoitteen eduskunnalle päätettäväksi. Munuainen vetoa !

    1. Toni Neffling
      15.12.2017, 10:25

      Nokitan sarveiskalvoilla. Eli jatkovetona veikkaan, että seuraava yksityistämiskohde on vankeinhoito, koska osa työttömistä karkaa muuten yksityistämisen ulkopuolelle.

      Samalla kannattaa myös koventaa tuomioita.

    2. Hannu Ala-Olla
      15.12.2017, 10:56

      Ja tästäkin ’luistamisesta’ tietysti rangaistaan vaikka vaatimuksen mukaan toimiminen on mahdotonta, koska kerran kuussa ei voi luovuttaa verta. Miehillä välin pitää olla 61 päivää, naisilla 91.

    3. Juuh silleen pikkuhiljaa viedään työttömiltä oikeudet. Moni hallituksessa ja eduskunnassa istuja veisi varmasti äänioikeuden ensimmäisenä, mutta ihan vielä eivät kehtaa sitä hehheh.. ääneen sanoa. Myös jokainen työtön otetaan jatkossa tarkkaan seurantaan, nyt kun tuo uusi tiedustelulaki ajetaan sopivasti siihen kuuluisaan ”maaliin”. Miksei soten myötä ja bisnesten kasvaessa voitaisi jatkossa ottaa työttömiltä juurikin verta talteen ja vaikkapa se toinen munuainen, kun suurin osa yhdelläkin pärjää.

      1. Työttömiltä ja toimeentulotukea saavilta ei enää viedä äänioikeutta, koska nämä eivät muutenkaan edes äänestä, korkeintaan purnaavat itsekseen ja kiroilevat kavereidensa kanssa. He ovat jo menettäneet kaiken luottamuksensa poliitikkoihin ja yhteiskunnalliseen ”oikeudenmukaisuuteen”.

        Työttömät ja köyhät muodostavat vähäosaisen vähemmistön, jonka vuoksi heidän oikeuksistaan ja ihmisarvostaan ei enää piitata. Sen sijaan viranomaiset pitävät syrjäytyneitä ainoastaan uhkatekijänä turvallisuudelle, jonka vuoksi heitä tullaan valvomaan entistä tarkemmin, mutta heidän asemaansa ei paranneta lainkaan.

        1. Supoon on muuten kaikeissa hiljaisuudessa perustettu 50 virkaa lisää tarkkailutehtäviin. Poliisi on investoinut miljoonia euroja mellakantorjuntavälineistön uusimiseen on hankittu lisää projektiiliaseita ja mellakan kestäviä ajoneuvoja. Valtineuvoston jäsenten henkivartijoiden määrä on moninkertaistettu aikaisemmasta.

          https://www.aamulehti.fi/uutiset/supon-jattirekrytoinnit-ovat-sen-historian-suurimpia-lisaa-tulee-jos-tiedustelulait-hyvaksytaan-200422827/

          Poliisi etsii valtiojohdolle lisää henkivartijoita – hakee kymmentä vanhempaa konstaapelia
          https://yle.fi/uutiset/3-9675142

          1. Eli haketus kyykytys hallitus on haalinut itselleen ihan omat henkilökohtaiset turvamiehet (jotka veronmaksavat maksavat jopa työttömät alennetuillaan työttömyyskorvauksilla)-pelkäävätkö mitä,no en ihmettele,minun mielestäni työttömät tarvitsevat henkivartioita hallituksen mielivaltaisen kyykytykseen,henkihän siinä on kyseessä jos työtön tekee orjatyötä millä ei edes elä!Tukeeko kela tai sossu työttömien henkikultaa..eipä taida sosiaalitukihanhan on monesti moitittu liian alhaiseksi EU,mutta sehän ei herran sipilälle merkkaa mitään,sitä vastoin on tärkeämpää että kurkut ovat mitä Eu määrää.Sosiaalituki sen sijaan toissijainen juttu…suomi nousee palkattomilla töillä ,minähän saan palkkiota ja miljoonia ja kuinka paljon kun minun ”märkäunet” toteutuu.Onko muuten valan vannonnut vai oliko sormet selän takana ristis valaa vannomassa???? ”!”uskovainen” kun tekee kaikkensa että veneessä pysyy,ettei uppoa kun itse tulpan pois ottaa.On varmasti pelastusrenkaita tarjolla,ehkä ne salaiset kansiot????

          2. Toni Neffling
            16.12.2017, 05:02

            Vanhoille käytöstä poistetuille kaivoksille on mietitty käyttöä. Eikö niitä voi antaa salaiselle poliisille kuulusteluhuoneiksi ja väärän ihmisaineiston säilyttämiseen. Kukaan kuitenkaan huomaa jos 50 000 työtöntä katoaa – tai siis poistuuhan noi työttömyystilastoista eli siis työllistyvät.

            Meinaan et pitäähän tarkkailun ja mellakantorjunnan tulospalkkiolle asettaa myös tavoitteet.

        2. Velttovekotin
          16.12.2017, 10:47

          En nyt mistään vähemmistöstä puhuisi, kun työttömiäkin on sen 500 tuhatta. Ja kaiken kaikkiaan köyhiksi lasketut mukaan lukien paljon enemmän.

          1. Työttömyyskorvausta nautti KELA:n mukaan vuoden 2016 aikana yhteensä 726 000 henkilöä. Kaikki eivät ole työttömänä koko vuotta – eivätkä kaikki yhtä aikaa. Silti, 726 000 henkilön äänet eivät hallituspuolueita kiinnosta koska tietävät, että vain hyvin toimeentulevat äänestävät. Viime vaaleissahan äänestysprosentti oli vain 65% verran. Ranskassa valittiin jo alle 50% äänestysaktiivisuudella ja tätä julistettiin lehdistössä murskavoittona…

Kommentointi suljettu.