Kun kysymään ruvettiin

Kun kokoomuksen puoluetoimiston viestintää ja visualisointia hoitava henkilö kyselee julkisesti, onko oikein julkaista blogiani lehdessä, niin on aika ruveta kyselemään oman sananvapautensa perään. Erityisesti aihetta kyselemiseen on, kun hän jatkaa omaa virhettään tajuamatta samalla linjalla, vaikka hänelle siitä heti nasevasti huomautetaan.

 

 

Erityisen vakavaa tuntuu olevan, että blogistani jopa maksetaan. Jos näin on, niin silloin kaikki toimittajat ja muut sisällöntuottajat ovat epäilyttäviä heti, jos he eivät kannata hallitusta.

 

Halutessanne voitte lukea koko ketjun täältä.  Mainittakoon, että Apu-lehden päätoimittaja Marja Aarnipuron asiallinen vastaus kertoo todellisesta ammattitaidosta. Kokoomuksen linja tuli kyllä kerralla selväksi. Hallitusta ei saa arvostella, ei ainakaan mediassa. Työstä ei pidä maksaa, ei ainakaan silloin, jos työ sisältää hallituksen arvostelua.

Tämä tästä pienoisesta ja huvittavasta somekohusta. Ymmärränhän minä, että vauhdilla kannattajia keräävä aktiivimallin vastainen kansalaisaloite ja kokoomuksen aleneva kannatus huolestuttavat. Ilmoitan kuitenkin, että minulla ei ole pienintäkään aikomusta käyttää tekstejäni ennakkosensuurissa kokoomuksen puoluetoimistossa ja pyytää niille julkaisulupaa. Olen viime päivinä arvostellut hallitusta erityisen kitkerästi työttömyysturvan aktiivimallin runnomisesta läpi, ja niin teen nytkin.

Syy aktiivimallin arvosteluuni ei ole se, että se koskettaisi minua. Jostain kumman syystä monilla on sellainen käsitys, että työttömien puolesta ei saa puhua, jos itse pärjää omalla työllään. Silloin ilmeisesti pitäisi liittyä soimaajien kuoroon haukkumaan työttömiä sohvalla makaajiksi. Se ei sovi minun ajatteluuni.

Epäoikeudenmukaisuuden lisäksi arvostelen hallitusta myös siitä, että se sivuutti perustuslakivaliokunnan lausunnon tekemättä esitykseensä yhtään korjausta. Näin valiokunta sanoi lausunnossaan:

Koska työttömillä ei edellä todetuista ja erilaisista yksilöllisistä syistä ole yrityksistään huolimatta välttämättä mahdollista täyttää lain tarkoittamaa aktiivisuusvaatimusta, ehdotusta ei voida pitää perustuslain kannalta ongelmattomana. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti korostanut, että etuuden epäämisen pitää olla asiallisesti perustellussa suhteessa siihen, minkälaisia työllistymisen edistämistä tarkoittavia toimintoja on ollut tarjolla ja mitä työttömänä olevan henkilön syyksi voidaan lukea. Nyt arvioitavassa hallituksen esityksessä on sitä vastoin sen perusteluidenkin mukaan kyse ”kaavamaisesta laskusäännöksestä” vailla yksilöllistä harkintaa. 

Tämä ei ilmeisesti ollut riittävän selvästi sanottu. Kun nyt kysymään ruvettiin, niin minä kysyn vuorostani:

Miksi hallitus ohitti perustuslakivaliokunnan lausunnon? Miksi oikeuskansleri ei puuttunut asiaan? Vai eikö tällaisia saa kysellä?

 

matkailu
Kommentit (139)
  1. Esa Auramäki
    29.12.2017, 18:41

    Mainio kirjoitus!

    1. liisa hirvonen
      29.12.2017, 19:32

      Kyllä! Kiitos vaan Saku.

  2. Sakusta leivotaan kapinakenraalia, ja vuosi -18 on jo ovella.

    First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you — then, you win!

    Jotain mätää on Tanskanmaalla…

    Suomi taitaa olla jo diktatuuri tai ainakin banaanivaltio.

    1. Voi hyvän tähen! Tälläkö järjenjuoksulla todella hoidetaan kokoomuksen viestintää ja visualisointia?

      Sanomisen estäminen? Epämiellyttävät mielipiteet on poistettava julkisuudesta ? Tämäkö on todella nykyisen kokoomuksen johdon tahto ja tarve?

      Olen minä tämän maan historiassa tutustunut parempiinkin kokoomuslaisiin, ihmisiin, jotka tunsivat todellista vastuuta maasta ja kansalaisista.

      Onko tilalla nyt lauma ahneita idiootteja, joille köyhempien ihmisten korkeampi koulutuskin on vaara?

      Käsittiköhän tämä älyniekka Kristian Tervo, miten paljastavan tollouden tuli nettiin kokoomuksen nimissä pukanneeksi?

      1. Kyllä! Tuskin tuo on Kokoomuksen kanta. En ole Kokoomuksen ylin ystävä, mutta muutama hyvä ystäväni vaikuttaa tuossa puolueessa, ja ainakin nämä ruohonjuuritason työmyyrät ovat jokseenkin pöyristyneitä Kristian Tervon twiittailusta.

      2. Äänestän liikkuvasti ja useasti olen tähän ikään jo kokoomustakin äänestänyt. Tälläisen pellet ajavat äänestäjät todella kauas, paitsi jos on itse samanlainen hurmahenki. Voiko tämä Tervo oikeasti olla kokoomuksesta? Persu?

        1. Vasemmistokapitalisti
          30.12.2017, 13:46

          No niin, tulihan se sieltä. Persu. Jos älynlahjat eivät riitä prosessoimaan asioita jotta sanottavaa olisi enemmän kuin mitä tyhjästä jää, niin vastaus on persu. Tai natsi.

Kommentointi suljettu.