Oikea karva paljastuu

Työttömyysturvan aktiivimallin kumoamista vaativa ja jatkuvasti lisää kannattajia keräävä kansalaisaloite on viimeinkin avannut sen keskustelun, joka olisi pitänyt käydä jo kauan ennen lain hyväksymistä. Kyllä sitä jopa media on yrittänyt, kuten selviää tästä Iltalehden viime kesänä julkaisemasta artikkelista. Kaikki soraäänet ovat kuitekin kadonneet yleiseen hymistelyyn, vähättelyyn ja jopa vaikenemiseen. Että mitäs pahaa muka on pienen aktiivisuuden osoittamisessa tukien vastineeksi ja niin edelleen.

Nyt kun keskustelua käydään, niin aktiivimallin todellinen sisältö on selvinnyt niillekin, joita se ei tähän asti ole kiinnostanut tai jotka ovat uskoneet hallituksen hymistelyjä. Se tarkoittaa raakaa leikkuria tukiin sille, joka ei onnistu saamaan palkkatyötä tai survoutumaan työllisyyttä edistävään toimintaan, jonne nytkään eivät mahdu kaikki halukkaat.

Tiedon lisääntyessä aktiivimallin kannattajat puolustelevat mallia entistä kiivaammin, ja samalla tulevat paljastaneeksi mallin takana olevan ajattelun. Se pohjautuu siihen, että työttömät ovat yhteiskunnan riesaksi tahallaan heittäytyneitä luusereita, joille on annettava kurinpalautusta.

Totuuden vääristelyäkin vielä yritetään, kuten tekee Iltalehden Mika Koskinen. Hän väittää pokkana, että aktiivimalliin liitetty eduskunnan hyväksymä lausuma lain vaikutusten tarkasta seurannasta estää kaavamaisen tukileikkurin käytön.

Minulla on Koskiselle uutisia: ei se estä. Lausuma ei ole lakitekstiä, eikä se voi millään tavalla estää itse lakiin sisältyvän kaavamaisen leikkurin käyttöä. Jos ja kun seuranta paljastaa epäkohtia, niin epäkohtien korjaaminen vaatii lain muuttamista. Se vie aina oman aikansa, ja koko ajan leikkuri leikkaa.

Kokoomuslaisten reaktiot käyvät päivä päivältä mielenkiintoisemmiksi. En nyt enää viitsi puhua puoluetoimiston työntekijän hölmöilystä, vaan bongaan isompia lintuja. Kansanedustaja Juhana Vartiainen vaatii kurinpalautusta, mutta tekisi sentään työttömistä työvoimakelpoisia korjauttamalla heidän hampaansa. Ministeri Kai Mykkänen vaatii ihmisä muuttamaan pois sellaisilta alueilta, joilla ei ole tarjolla työtä eikä edes työvoimapalveluja.

Sieltähän se todellinen karva paljastuu. Työttömien pitää jättää koko elämänsä ja muuttaa kotoaan pois hammastarkastuksen kautta. En uskalla kuvitella mitä tehdään niille, jotka eivät halua muuttaa tai joiden terveys tai hampaat eivät enää ole korjattavissa. Ehkä heiltä otetaan kaikki tuet pois ja he saavat elää miten pystyvät. Perustuslain takaama oikeus valita vapaasti asuinpaikkansa ei näköjään koske työttömiä.

Kokoomukselle esitän sellaisen toiveen, että päästäkää ihmeessä enemmän ääneen näitä todellisten ajatustensa paljastajia. Kannatuslukunne kyllä laskevat, mutta sehän kertoo vain kansan viisastumisesta.

PS Kokoomuksen epätoivoa todistaa sekin, että Juhana Vartiaisen eduskunta-avustaja on laatinut kansalaisloitteen tekijästä ”paljastuskirjoituksen” kokoomuksen Verkkouutisiin.  Kun asiaa ei voi puolustella järkevästi, niin käydään kiinni henkilöön. Todella surkeaa toimintaa.

 

 

 

Kommentit (127)
  1. Taas asiaa. Kokoomuksen linja on selvä, tukileikkuri käyntiin. Kurinpalautus rikkaruohoille, maan matosille.

    1. Kyösti Hyttinen
      30.12.2017, 13:26

      Juu, ihan silmissäni näen tihrusilmäisen kokoomuksen supersankarin Juhanan, hartioille solmitun torkkupeiton liehuessa, sumuttavan ”aktivimal” rikkarunomyrkkyä kohti sohvan takana lymyilevää parempiosaisten suurinta vihollista, pitkäaikaistyötöntä.

    2. Hesarissa on tänään ansiokas Helsingin Sanomien politiikan toimittajan juttu, joka päättyy sanoihin: ”Se on markkina­talouden keskeinen ajatus. Antaa ihmisille mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä kulkuun.”

      Ja täytyy sanoa, että aktiivimallihan juuri mitätöi kaikkea tähän liittyvää, eikö totta? Aktiivimalli siten suorastaan mitätöi markkinataloutta.

      On hämmentävää, jos Kokoomuksen ministerit eivät tätä näe. Syitä on yritetty heille hahmotella, oletan? Mutta miksi se ei mene perille?

      Juttu ”Yritysjohtajat julistautuvat mieluusti markkinatalouden kannattajiksi, mutta ahdingossa kilpailua halutaan usein rajoittaa” kannattaa lukea syvään ja huolella, koska se tuo valoa myös työvoimapolitiikkamme tilaan: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005506753.html

      1. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa että työnantajille on tarjolla työntekijöitä, joilla elämä on kunnossa ja tulevat toimeen palkallaan. Näin yksinkertaistettuna.

        Kun yhteiskunnassa muistettaisiin tämä, niin kaikilla menisi hyvin.

        Eikä tähän kuulu yritysten tukeminen rahalla.

  2. Vartiaisen suusta tulee ulos se, mitä kokoomus ajattelee muttei sano sitä ääneen. Erikoista on se, että Orpo ei ole millään lailla kiiruhtanut torppaamaan Vartiaisen möläytyksiä. Ideologisista syystä sitä ei tulla torppaamaan vaan jos nuo möläyttelyt alkaa vaikuttamaan kannatuslukemiin, tulee Orpo irtautumaan Vartiaisen puheista toteamalla ne yksittäisen edustajansa höpinöiksi, eikä puolueen viralliseksi linjaksi.

    1. Niihän Orpo toimii. Hymyilee eikä ota kantaa. Asiat vaietaan kuoliaaksi, mikä onkin osoittautunut hyväksi taktiikaksi puolueen kannalta.

    2. Markkinataloussysteemi säilyy kestävänä mielestäni vain sillä, että annetaan työvoimankin äänestää jaloillaan siitä, millainen on mielekäs ja kestävä työpaikka. Nykyinen velvoitetyöllistäminen on hieman kuin yritystuki: se vinouttaa markkinataloutta keinotekoisesti. Se on ikäänkuin tekohengistystä havaantumisvaarassa olevalla epäkelvolle systeemille.

      Miten voi olla, että pidämme Kokoomusta markkinatalouden puoltajina vaikka he tukevat yritystukia ja ns. velvoitetyöllisyyttä, jossa työtätekevät eivät saisi arvioida omia työnhakumahdollisuuksiaan itse? Kokoomus – puoltaako se sellaista maailmankuvaa, jossa ihminen _ei_ saa itse päättää elämästään?

      Äärimmäisen hämmentävää, jos näin on. Nyt siis jo Vartiainen sekä ministeri Mykkänen tulevat ulos ideoilla, jotka vain taklaavat yksilön mahdollisuuksia päättää omasta elämästään?

      Surullista, kerrassaan.

      Youtubesta löytyy hakusanoilla ”perustulo” video, jossa Björn Wahlroos kiteyttää alle kahdessa minuutissa perustulon kiistattomat hyödyt. Olisikohan ministeri Mykkäsellä ja edustaja Vartiaisella aikaa etsiä ja katsoa se?

Kommentointi suljettu.