Aktiivimallin ansat

Meille on kerrottu, että työttömyysturvan aktiivimalli edellyttää työttömältä vain vähäistä palkkatyötä täyden työttömyyskorvauksen saamiseksi. Yrittivätpä jotkut ihan vakavissaan väittää, että pelkkä aktiivinen työnhaku riittää, ja että lain yhteydessää hyväksytty lausuma lain vaikutusten tarkasta seuraamisesta estäisi leikkaukset. Onneksi nämä puheet on jo kumottu moneen kertaan.

Eilen kerroin muutamista hallitukselle “yllätyksenä” tulevista seurauksista, kuten aktiivimallin ulottumisesta myös vakituisesta työstä lomautettuihin ja yrittäjinä työllistymistä kokeilevien jäämisestä kokonaan korvauksetta neljän kuukauden jälkeen. Lisäksi tulee tietysti myös toimeentulotukimenojen kasvu, kun leikattua tukea joudutaan paikkaamaan Kelan luukun toisesta lokerosta otetulla rahalla.

On kuitenkin vielä yksi vaikutus, josta ei ole huomattu puhua. Sen nosti esille juuri äsken Risto Pukari Facebookin ryhmässä Puhetta työstä, työttömyydestä & toimeentulosta, ja se on nimeltään työssäoloehto.

Ainakin lain hyväksymistä äänestäneillä kansanedustajilla ja suurella yleisöllä on sellainen käsitys, että pelkkä 18 tunnin palkallinen työskentely kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana riittäisi estämään tuen leikkaamisen. Niin se riittääkin, jos työssäoloehto täyttyy.

Hyväksytyn lain mukaan henkilön katsotaan 65 päivän aikana olleen riittävästi työssä tai työllistymistä edistävässä palvelussa, jos hän on kyseisenä aikana työssä yhteensä niin paljon, että työ kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin palkansaajan työssäoloehtoon.

Työssäoloehdon täyttyminen löytyy Kelan sivulta. Ensimmäinen edellytys on tietenkin se, että työnantaja on maksanut palkasta eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut sekä toimittanut ennakonpidätyksen. Sen lisäksi työajan on oltava vähintään 18 tuntia viikossa. Koska aktiivimallissa työssäoloehdon on täytyttävä kolmessa kuukaudessa, niin 18 tuntia on tultava täyteen samassa ajassa.

Palkan on oltava vähintään alan työehtosopimuksessa sovitun vähimmäispalkan suuruinen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, niin kokoaikatyön palkan tulee vuonna 2018 olla vähintään 1 189 euroa kuukaudessa.

Työssäoloehtoa laskettaessa palkka suhteutetaan työaikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että päivän minimipalkka on 55,30 euroa (1 189 : 21,5) ja tunnin minimipalkka 6,91 euroa (55,30 : 8). Työssäoloehden täyttymisen määrittelemiseksi Kelaan on toimitettava työ- ja palkkatodistukset.

Ei siis riitä, että menee minne tahansa tekemään mitä tahansa millä tahansa palkalla. Ja nyt tulee se ongelma: Mistä taiotaan kaikillle työttömille työssäoloehdon täyttävä palkkatyö? Tai pikemminkin: mistä taiotaan ne työnantajat, jotka haluavat ruveta pätkätyöllistämään ihmisiä 18 tunnin ajaksi kolmessa kuukaudessa ja käymään vaadittavan paperisodan työ- ja palkkatodistuksineen?

Huomasivatkohan provisiopalkkaista puhelinmyyjän työtä ja muuta pienipalkkaista työtä ehdottelevat kansanedustajat hyväksyneensä akviivimalliin työssäoloehdon, jonka mukaan palkan on oltava vähintään 6,91 euroa tunnissa? Ja kuka hullu yleensä sai päähänsä ideoida tällaisen paperisodan kolmen kuukauden aikana ansaittavan 124,38 euron takia?

Viimeistään huhtikuussa paljastuvat kaikki mahdolliset ansat. Toivottavasti lain tarkkaan seuraamiseen hurskaasti uskovat päättäjämme ovat määränneet jonkun oikeasti myös seuraamaan sitä tarkasti. Nämä asiathan olisi pitänyt selvittää jo lain valmisteluvaiheessa, mutta kun oli taas niin kiire tehdä tällainen laki ja katsoa sitten, mitä siitä seuraa.

 

 

 

Kommentit (119)
  1. Niin, ja mistä löytyy työharjoittelupaikkoja (orjatyötä) kaikille haluaville, jos seurataan kaikkia niille määrättyjä asetuksia? Tosin näitähän on kierretty jo vuosia.

  2. Kaisa-Leena
    2.1.2018, 13:52

    Mulla olis töitä, keikkaduuneja jenkkifirmalle. Ne eivät kuitenkaan käy pakkotyöksi, koska niistä maksetaan per suoritus, meni aikaa miten kauan tahansa. Työkkärin mielestä mun kannattaisi alkaa yrittäjäksi, koska “voihan sen yrityksen sitten vaikka lopettaa”.

    1. Jouko Norvapalo
      2.1.2018, 14:07

      Älä vaan missään nimessä vihjaisekaan TE-keskukselle harkitesevasi yrittäjyyttä. Se on tuhon tie. Toisekseen jos teet työtä perheenjäsenesi (esimerkiksi miehesi) yrityksessä katsotaan sinutkin päätoimiseksi yrittäjäksi.

      1. Kaisa-Leena
        2.1.2018, 14:11

        Joo ei pelkoa että saisivat minut siihen huiputettua. Tuli vaan kovasti sellainen tunne, että tämän pakkotyömallin perimmäinen tavoite on saada työttömät yrittäjiksi ja sitä kautta pois tukien ulottumattomiin. Opiskeluun ei kannustettu yhtään niin ponnekkaasti vaan pikemminkin päinvastoin.

        1. Kuullostaa tilanteelta jossa oiva toimintamalli olisi tämä paljon puhuttu “kevytyrittäjyys” jonkun laskutusfirman kautta (eezy, ukko jne.)
          Mutta kun näidenkin kautta toimiessa on laskettu yrittäjäksi ja käytäntö lienee tälläkin hetkellä erittäin sekava. En tosin ole selvillä miten tämä uusi laki kohtelee jatkossa näitä laskutuspalveluita ja niiden kautta laskuttavia, onko tähän kellään mitään selventävää tietoa?

          1. Kaisa-Leena
            2.1.2018, 14:35

            Työkkärikään ei osannut vastata muuta kuin että “tilannekohtaisesti katsotaan sitten neljän kuukauden jälkeen”. En siis ottaisi riskiä, varsinkin kun aiemmin olen saanut te-“palveluista” tarkempaakin infoa mm. yrityksen omistusosuuksista ja käytetyn työajan merkityksestä. Mä jouduin itse valistamaan siitäkin, että Suomessa ei osakeyhtiötä noin vain lopeteta.

          2. Marina Asara
            2.1.2018, 17:16

            Pakko kommentoida pikaisesti tähän, että laskutuspalveluiden kautta tehty työ, ns. kevytyrittäjyys, ei kerrytä palkansaajan työssäoloehtoa!

          3. “Kevytyrittäjyys vaikuttaa työttömyysturvaan siten, että laskutuspalvelun kautta työllistyvä katsotaan työttömyysturvan osalta yrittäjäksi Työttömyysturvalakiin 1.1.2016 tulleen säädöksen mukaan.”

            https://tyotrahaksi.fi/miten-kevytyrittajyys-vaikuttaa-tyottomyysturvaan/

            Juu eli et välttämättä pääse enää ollenkaan työttömyysturvalle jos tuota erehdyt tekemään. Katsos kun tuollainen toiminta alkoi liikaa vaikuttaa siltä, että työttömät pyrkivät työllistymään olis se hetimiten lopetettava.

          4. Timo Pettay
            3.1.2018, 10:23

            EEZY:n sivuilta: “Olet mm. verotuksen ja kirjanpitovelvollisuuden kannalta palkansaaja. Työttömyysturvalaissa sinut rinnastetaan 1.1.2016 voimaan tulleen lain mukaan yrittäjään. Sinulla on silti mahdollisuus saada ns. soviteltua päivärahaa, mikäli yrittäjämäisen toimintasi katsotaan olevan sivutoimista. Eläkevakuuttamisen osalta kuulut YELin piiriin eli sinun tulee ottaa YEL-vakuutus, mikäli vakuuttamisvelvolli-suuden kriteerit täyttyvät kohdallasi.”

      2. Pihlajamäki Marja
        2.1.2018, 14:33

        Jouko Norvapalo: Toiminimellä yrittävä ei voi palkata puolisoaan mutta lapset kyllä. Muihin yritysmuotoihin pätee että katsotaan työllistyväksi puolison firmaan, vaikka ei olisi mitään mitä työtön puoliso voisi siellä tehdä.

        1. Pirjo Metiäinen
          2.1.2018, 16:53

          Ei pidä paikkaansa tuo väite.

      3. Rosa Warski
        2.1.2018, 15:56

        Muutama päivä sitten Uudessa Suomessa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Mykkänen (kok.) valitti, että “ennalta luovuttamisen henki on järkyttävää”. Kuitenkaan kykypuolue ei ole tehnyt mitään helpottaakseen pienyrittäjyyttä. Päinvastoin lain kautta on tehty niin, että jos yrität yhtään mitään, sinua kohdellaan samantien kuin rikollista.

      4. Ystäväni meni juuri tuohon halpaan ja ryhtyi “yrittäjäksi” työllistäen itsensä. Se ansio mitä hän sai jäi todella pieneksi,jatkuva epävarmuus seuraavasta työkeikasta painoi. Nyt töitä ei ole eikä hän saa minkäänlaista työttömyyskorvausta vaan on sossun ropojen varassa.

Kommentointi suljettu.