Miten aktiivimalli toimii?

Yhteisenä vastauksena kaikille kysyjille kerron, että en minä tiedä miten aktiivimalli toimii. Kukaan ei tiedä. Sitä eivät tiedä edes neuvontavelvolliset Te-toimistot ja Kela. Kaikkein vähiten tietävät lain hyväksyneet kansanedustajat. He ovat keskittyneet munaamaan itsensä toinen toistaan hulluimmilla selittelyillä ja neuvoilla. Kaiken huippu taitaa olla Juhana Vartiaisen kaupunkien työttömille antama neuvo muuttaa maalle töihin. Ei ole monta päivää siitä, kun saman puolueen ministeri Kai Mykkänen neuvoi maaseudun työttömiä muuttamaan kaupunkeihin.

Päättäjien neuvo siis näyttää olevan, että maaseudun ja kaupunkien työttömät vaihtaisivat paikkaa keskenään. Saataisiinhan sillä tietysti vähän vaihtelua kylänraitilla vastaantulevien naamoihin, mutta esimerkiksi Juuan työttömyysprosentti huitelee jo nyt seitsemäntoista tienoilla, ja avoimia työpaikkoja on seitsemän.

Kun aktiivimalli on hyväksytty tällaisella järjenjuoksulla, niin en ihmettele yhtään sitä yleisönosastokirjoittajaa, joka ei tiedä työttömyysetuuden ennakonpidätysprosentin olevan 20.

Mutta oikeasti, miten se toimii? Laki hyväksyttiin niin nopeasti ja niin huonolla valmistelulla, että Te-toimistot ja Kela eivät ennättäneet edes miettiä käytännön toteuttamista. Niinpä Te-toimistot sanovat vain, että aktiivisuuden seuranta ei kuulu niille tippaakaan, vaan sitä seuraavat etuuden maksajat eli työttömyyskasssat ja Kela.

Kela puolestaan kertoo, että työskentelystä ilmoitetaan työttömyysajan ilmoituksessa ja osallistumisesta työllistymistä edistävään palveluun Kela saa tiedon Te-toimistoilta. Näyttää siltä, että kukaan ei tiedä eikä haluakaan tietää miten homma käytännössä toimii. Sotkut selvitellään sitten huhtikuussa, kun ensimmäinen tarkastelujakso on päättynyt. Siihen asti työttömät saavat olla epätietoisia tulevasta kohtalostaan.

Erityisesti Te-toimistojen vetäytyminen vastuusta on huolestuttavaa. Juuri Te-toimistot antavat etuuden maksajaa sitovat työvoimapoliittiset lausunnot, joiden perusteella työttömyysetuutta joko maksetaan tai ei makseta. Tästä lausunnosta ei voi edes valittaa, vaan valittaa voi vasta kassan tai Kelan tekemästä maksupäätöksestä. Te-toimistot eivät kuitenkaan aio seurata mitenkään työntekoa.

Muuta aktiivisuuutta ne seuraavat. Muu aktiivisuushan tarkoittaa vaikkapa osallistumista työllistymistä edistävään koulutukseen, joka hyvin usein on pelkkää konsulttifirmojen rahastusta. Te-toimistoilla onkin hyvin toimivat suhteet näihin jo vuosikausia turhaa koulutusta järjestäneisiin firmoihin, joista parhaat tekevät miljoonatulosta.

Kukaan ei siis tiedä miten aktiivimalli toimii. Minä olen kertonut aktiivimallissa huomaamistani epäkohdista, mutta se ei tee minua päteväksi kertomaan miten malli toimii. Asiasta päättäneet eivät näitäkään epäkohtia tunnusta, eivätkä Te-toimistot ja Kela osaa antaa neuvoja. Kansa vaeltaa pimeydessä siihen asti, kunnes ongelmat rysähtävät syliin.

Sitten syyllisiksi löydetään varmasti työttömät, jotka eivät ole ymmärtäneet toimia päättäjien epämääräisen tahdon mukaisesti.

kela

Kommentit (112)
  1. Terve Saku

    Ainakin ansiosidonnaisesta menee veroa 25% automaattisesti, ellei hae verottajalta
    muutosverokorttie (etuusverokortti), yleensä veroprosentti ei juurikaan pienene,
    koska ansiosidonnaista työttömyyskorvausta saava ei saa ns. työstä johtuvia
    kustannuksia vähennyksenä, eikä myöskään ns. viranpuolesta tehtäviä vähenneksyä.

    1. Hannele Ketola
      3.1.2018, 09:16

      Samoin menee työmarkkinatuesta, 25%, jollei hae muutosverokorttia, jolla prosentin saa mahdollisesti pudotettua n. 19%.

        1. Jori Lahtinen
          3.1.2018, 09:57

          Syy miksi tässä mennään sekaisin on että viime vuoden alussa ansiosidonnaisen verotusta nostettiin 25%. Muut pysyivät 20%.

      1. liisa hirvonen
        3.1.2018, 11:00

        Veroprosentti vaihtelee, tarkasti sitä ei voi sanoa, koska siihen vaikuttavat muut mahdolliset tulot ja työtön maksaa valtioveron lisäksi kuntaveroa mikä myös vaihtelee. Edullisinta tietenkin on asua kunnassa jossa on mahdollisimman pieni kuntavero. Mutta keskimäärin vero on etuudesta 16-19%.

      2. “Teen 21–23 tuntia viikossa fyysistä osa-aikatyötä ja saan siitä noin 800 euroa käteen kuukaudessa. Tuloveroa en ­juurikaan joudu maksamaan. Lisäksi saan asumistukea, koska lienee jotakuinkin selvää, etten tule palkallani toimeen pää­kaupunkiseudulla.”

        -> vaikkapa alalla, jossa kokotyöaika olisi 38 t/vk, tekee 55-61% aikaa ja saa 800e, jonka lisäksi otettu tuloveroa “ei juurikaan”
        -> palkka on ihan omien osa-aikatöideni tasolla. Miksi osa-aikatyöläinen ei hae työttömyyskorvausta, jota saa siihen asti, kunnes työaika on 80% kokotyöajasta?

        Työmarkkinatukea/peruspäivärahaakin saisi sovittelun jälkeen, kun vähennetään 300e ja loppupalkasta 50% vähentää saman määrän korvausta.

        Työttömän veroprosentista:
        “Esimerkiksi 12 000 euron vuosituloista työtön maksaa 21 prosenttia veroja ja palkansaaja 8,5 prosenttia (keskimääräisellä kunnallisveroprosentilla), valtiovarainministeriön taulukosta selviää. – Mielestäni tässä on jotain pielessä, jos ihmiset eivät tiedä, miten heitä verotetaan. Kannustimet eivät voi saada tarkoitettua efektiä aikaiseksi, jos ihmiset eivät edes tiedä, mitä verotuksessa on tapahtunut, finanssineuvos Elina Pylkkänen sanoo”, josta linkki https://www.uusisuomi.fi/raha/171723-tyottoman-veroprosentti-ihmetyttaa-jopa-kansanedustajia-jotain-pielessa-jos-ihmiset

    2. Nyt oot kyllä yössä….Etuusverokortti kannattaa ehdottomasti hakea. Mulla veroa menee vajaa 10 %. Voit ihan itse mennä vero.fi sivuille ja täyttää vero- ja palkkatietosi, niin näät veroprosenttisi.

      1. liisa hirvonen
        3.1.2018, 15:58

        Maksat sitten jälkiveroa, mikäli verovuoden aikana saat muuta tuloa. Ja uuden lain mukaan sitä onkin oltava, vähintään 18 tunnin työ/65 tarkastelupäivää (ma-la).

        1. Hulivilipoika
          3.1.2018, 22:59

          Jos saat muuta tuloa, teetät uuden verokortin. Asia on sillä hoidettu ja jäännösveroa ei tule. Uuden verokortin voi pyytää aina tarvittaessa. Voi pyytää myös etuutta ja mahdollista osa-aika-, pätkä- tai vakinaista työtä varten eri verokortit. Aina näiden kanssa on voinut pelailla. Pitää vain tietää, kuinka paljon on rahaa tienannut ja saanut. Molempien tietojen hankkiminen on nykyään aika helppoa, kun parilla puhelinsoitolla asiat selviää.

      2. Olet nyt itse pahasti pimeydessä, sillä etuudesta maksettava vero on ansiotuloverotusta suurempi johtuen vähennysten (esm ansiotulo) puuttumisesta. Työmarkkinatuesta menee 20% veroa ja jos tiputat prosentin puoleen, niin maksat takuu varmasti jälkiveroa vähintäinkin liki tuon pudonneen osuuden verran. En ymmärrä mihin perustuu tämä luulo, että prosentin voi pudottaa puoleenkin saadakseen sen kautta hyötyä. Lopullinen verotus tasaa kaiken kuitenkin vuoden lopussa, joten esm työmarkkinatuen verotus on lopulta about sen 20%, vaikka olisit maksanut koko vuoden 2% veroa tuesta. Maksat loput jälkiverona, that simple.

        Mikäli olet ollut osan vuotta työssä, niin silloin prosentti määräytyy näiden kahden yhteisvaikutuksesta. Ei se etuuden prosentti ole ihan hatusta heitetty, joten kannattaa vähän kuunnella asioista tietäviä ennen kun alkaa laskemaan prosenttiaan. T. Ex veronkiertäjä

    3. kassatyöläinen
      3.1.2018, 11:47

      Tämä veroprosenttikin vaihtelee, Kela pidättää 20 mutta työttömyyskassat 25. https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/verokortti/tyottomyyspaivaraha/

      Mitä aktiivimalliin tulee, laki on erinomaisen sekava, mutta kyllä meillä kassoissa ainakin on suht selvät sävelet siitä, mitä lasketaan ja miten. Koulutukset huomioidaan työkkärin lausuntojen mukaan, palkka- ja yritystulot omien ilmoitusten (ja tietenkin todistusten) mukaan. Oman suolan tuo lukuisat laskurin nollaus- ja poissulkutilanteet, joista en ole nähnyt paljoa puhuttavan, ja näissä mielestäni tulee eniten epäselvyyksiä vastaan. STM muutti ohjeistustaan poissulkutilanteen ja nollaustilanteen risteämästä lennossa vuodenvaihteessa, virallisia tulkintaohjeita odotellaan varmasti maaliskuuhun saakka.

      Jos sopii, pidän oman nimeni salaisena ammattini takia.

      1. “Koulutukset huomioidaan työkkärin lausuntojen mukaan, palkka- ja yritystulot omien ilmoitusten (ja tietenkin todistusten) mukaan.”
        Mitä tässä aktiivimallissa tarkoitetaan yrityksen tulolla? Ei kai sentään sisään tulevaa rahaa, josta ei ole vielä vähennetty yrityksen kuluja?
        Yritystulohan selviää oikeastaan vasta vuoden lopulla, kun on ynnätty tulot ja menot. Vaikka kulut olisivat pienet, ilman kuluja ei pyöritetä edes minkäänlaista yksinyrittäjän toimintaa.

  2. Harri Heiskanen
    3.1.2018, 09:07

    Ja koko sekoilu vaan siksi että “Mr. Sippilän” hallitus haluaa tilastot kauniimmiksi, hinnalla millä hyvänsä. Siinä kaikki.

Kommentointi suljettu.