Tehtiin tällainen laki…

-Työttömän näkökulmaa tässä on haettu. Tilanteita, jossa työtön joutuisi kohtuuttomaan tilanteeseen eikä sen takia pysty velvoitteita täyttämään, ei saa syntyä. 

Työttömyysturvan aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen suosion yllättämät päättäjämmme alkavat kömpiä lomaltaan puolustelemaan säätämäänsä lakia. Toissapäivänä työministeri Jari Lindström syytti vihervasemmistoa tekopyhyydestä, ja eilen pääministeri Juha Sipilä syytti aktiivimallin vastustajia pelottelusta. Syytä huoleen ei kuulemma ole, sillä työttömiltä haetaan henkilökohtaista palautetta ja epäkohtia korjataan tarvittaessa. Enää puuttuu vain lain valmistelusta ja esitelystä vastanneen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan näkemys, mutta sitä lienee turha odottaa. Hän kieltäytyi kaikesta julkisesta keskustelusta jo viikko sitten.

Jos Sipilä olisi seurannut aktiivimallista käytyä keskustelua, niin hän tuskin kehtaisi puhua läpiä päähänsä. Aktiivimalli asettaa ison osan työttömistä kohtuuttomaan tilanteeseen, sillä malli ei tunne mitään yksilöllisiä ja paikkakuntakohtaisia olosuhteita.  Laki on tämän hallituksen laatimaksi harvinaisen selkeä. Jos työtön ei onnistu kolmen kuukauden aikana saamaan palkkatyötä 18 tunnin ajaksi, ei ansaitse yritystoiminnalla vähintään 241 euroa tai ei mahdu työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin, niin leikkuri heilahtaa.

Sitä Sipilän kaipaamaa palautetta on tullut runsaasti ja olisi tullut paljon enemmänkin, jos asiasta olisi keskusteltu julkisuudessa ennen lain hyäksymistä. Jos yleisesti olisi tiedetty etukäteen lain joustamattomuudesta, niin Sipilä ja kumppanit olisivat joutuneet itsekin ajattelemaan asiaa jo aiemmin.

Hyvin asiasta vaiettiin. Media kiinnostui aiheesta vasta sitten, kun kansalaisaloite räjähti silmille. Siihen asti oppositio sai keskustella asiasta edukunnassa yksinään, ja mediaa kiinnosti vain vahvempien juomien saaminen kauppoihin.

Sipilän mukaan aktiivimalliin tehdään muutoksia, jos tarve vaatii. Se tarve vaatii jo nyt, mutta tämän hallituksen tapana on aina tehdä ensin laki ja katsoa mitä tapahtuu. Hallitus on unohtanut lainvalmisteluun kuuluvan vaikutusarvioinnin, sillä jo aktiivimallilla saatavien työpaikkojen arvioitu määrä on vastaajasta riippuen milloin mitäkin.

Yksi asia kuitenkin arvioitiin kohdalleen. Kävi miten kävi, niin valtio säästää. Se on kirjoitettu auki hallituksen esityksen perusteluihin:

”Malli kuitenkin parantaa julkisen talouden tilaa sekä silloin kun se onnistuu tavoitteessaan työttömien aktivoitumiseen nykyistä enemmän että silloin, jos sillä ei ole mitään vaikutusta työttömien aktiivisuuteen. Tämä johtuu siitä, että mallin vaikutusten ääritilanteet vahvistavat kumpikin julkista taloutta joko säästämällä työttömyysturvamenoja tai lisäämällä työllisyyttä.”

Hallitus pääsee kehumaan itseään ja työttömät kärsivät, mutta työttömiä lohduttanee Sipilän jalomielinen lupaus:

Tilanteita, jossa työtön joutuisi kohtuuttomaan tilanteeseen eikä sen takia pysty velvoitteita täyttämään, ei saa syntyä. 

Kun niitä kohtuuttomia tilanteita syntyy, niin mahdollisesti lakia viilataan. Todennäköisesti kuitenkaan ei, sillä aina voi syyttää oppositiota pelottelusta ja vihervasemmistoa aiempien vaalikausien aikana tehdyistä leikkauksista. Ja tietysti työttömiä laiskuudesta.

sira

Kuva: Sira Moksi

Kommentit (78)
  1. Jukka Laine
    14.1.2018, 11:22

    Kun aloite etenee eduskunnan käsittelyyn, ei lakia peruta, mutta tehdään pieniä muutoksia joilla ei ole mitään merkitystä. Kepulaiset ministerit voivat sitten röyhistää rintaansa, että saimmepas huonon lain muutettua.

    Kansa tietysti suuttuu vielä enemmän, ja ehkä kerätään taas nimiä. Ei vaikuta mihinkään, ellei koko hallitusta saada nurin. Ei saada. Kokoomuksella ja Kepulla on liian paljon pelissä. Siniset voivat päästä jopa näiden listoille ensi vaaleissa- Palkkioksi tottelevaisuudesta.

    1. Pentti Sorsa
      14.1.2018, 12:22

      Kepuun ei mahdu. Berner ohitti sellaisen joukon ministerijonossa että uudet toimijat joutuvat hakemaan paikkansa porstuan puolelta.

  2. Eihä sitä toki suoraan saa sanoa, että leikkuri mikä leikkuri. Nyt onkin Sipilän jo aika ruveta masionoimaan kepityskavereineen aktiivimalli 2.0- kamppanjaa.

Kommentointi suljettu.