Ilmaistyötä pakolla?

Huonostikin palkattu työ on otettava vastaan. Kukaan ei saa loisia aikana, jolloin tekemätöntä työtä on yllin kyllin. Työvoiman myyjä ei saa keinotella hinnoilla kuten muut tuotteitaan myyvät. Olemassaolon oikeus on lunastettava työllä ja ihmiset on opetettava siihen, että leipä tulee vain kovaa työtä tekemällä. Kerjäläiselle ei saa antaa mitään, sillä se mahdollistaa vetelehtimisen. Vetelehtivän nuorison kasvattaminen on vaarallisen rikkaruohon kylvämistä.

Tämä ei ole peräisin hallituksen työvoimapoliittisesta selonteosta eikä kenenkään ilmaistyöhön uskovan suusta, vaikka ihan hyvin voisi olla. Näin kirjoitti Hufvudstadsbladet 23.5.1918, mutta poistin tekstistä sellaiset sanonnat kuin yhteiskunnan alemmat kerrokset, roskajoukko ja kuriton rahvas. Tämä oli oman aikansa tekstiä, mutta joskus tuntuu siltä, että ajan ratasta halutaan kammeta takaisin väkisin.

Samantapaisia ajatuksia putkahtelee nykyisin esille tämän tästä. Työttömiä vaaditaan työttömyysetuuden vastineeksi milloin lumitöihin, milloin peräti vanhusten kodinhoitajiksi. Erityisesti olisin kiinnostunut tietämään, mihin perustuu näiden yksityisajattelijoiden kritiikitön usko palkattoman työn jalostavaan ja siunaavaan vaikutukseen? Vai onko kyse vain siitä, että työmarkkinoiden sanasto on heille tuntematon maaperä?

En vastusta työllisyyskoulutusta enkä palkkatuella toteutettavaa työllistämistä. Koulutuksesta voi olla hyötyä ja työntekijälle on samantekevää, maksetaanko hänen palkkansa palkkatuesta, työnantajan kassasta vai puoliksi molemmista. Häntä kiinnostaa vain tehdystä työstä saatava palkka. Sen sijaan vastustan ehdottomasti koulutuksen tai työharjoittelun nimellä teetettävää palkatonta työtä. Se on halpamaista toimintaa, joka polkee sekä työntekijän ihmisarvoa että palkkatyön arvostusta. Moniko työttömien ilmaistyön kannattaja olisi halukas tekemään nykyistä työtään noin 400 euron kuukausipalkalla eli työmarkkinatuella? Siinä taitaisi horjua usko palkattoman työelämässä kiinni pysymisen elähdyttävään vaikutukseen.

Nämä ilmaisen pakkotyön kannattajat eivät ilmeisesti häveliäisyyttään koskaan kerro, mitä ilmaisesta työstä kieltäytyjälle pitäisi tehdä. Vuonna 1918 ei tunnettu tällaisia estoja, vaan niskuroijat oli armotta ja lopullisesti leikattava kokonaan irti yhteiskunnasta.

Kanien ja köyhien loukkupyyntiä

Viime syksynä Helsingissä taivasteltiin citykanien räjähdysmäistä lisääntymistä sekä kerjäläisten määrän kasvua ja leipäjonojen pitenemistä. Citykaneille keksittiin hävittämiskeinoiksi mm. jalkajousimetsästys, myrkytys ja loukkupyynti. Köyhien määrää ei kukaan ole tohtinut ehdottaa rajoitettavaksi näin radikaalein keinoin. Jossain kaupungintalon hämärissä loukoissa istuu kuitenkin köyhyystyöryhmä, joka pohtii näitäkin asioita. Ehkäpä suunnitteilla on jotain seuraavaa:

Köyhien metsästys asein vaarantaa myös hyväosaisten turvallisuutta, joten se on mahdoton ajatus. Myrkyn käyttöä voitaisiin harkita, koska annos olisi helppo sujauttaa ruuanjakopisteissä jaettaviin eväisiin. Haittapuolena olisivat kuitenkin Kurvissa oksentevat köyhät, mutta pelastuslaitos voisi käydä välillä suihkuttamassa kadut puhtaiksi. Oksennellaanhan siellä jo nytkin.

Ehdottomasti paras idea on kuitenkin köyhien loukkupyynti. Ympäri kaupunkia viritetään ns. köyhyysloukkuja, joihin asetaan sopiva syötti, vaikkapa viiden euron seteli. Kun köyhimys sitten kurkottaa kohti syöttiä, pudotetaan hänen niskaansa giljotiiin terä eli köyhyysleikkuri. Tällä tavoin köyhyys ei tosin puolitu, mutta pienenee tai ainakin lyhenee yksilökohtaisesti.

Jos joku ei ihan ymmärtänyt, niin tämä oli sarkasmia ja vieläpä huonoa sellaista. Joskus vain tuntuu siltä, että en ihmetteli tällaisenkaan menetelmän toteuttamista.

Yksityistettyä lainvalvontaa

Oikeusministeri Tuija Brax on kyllä koulutukseltaan juristi, mutta hän on tainnut lintsata yleisen oikeustieteen ja oikeusjärjestelmän perusteiden luennot. Muuten ei oikein voi selittää hänen suunnitelmiaan sallia pysäköintivirhemaksujen yksityistäminen taloyhtiöille ja parkkifirmoille. Kerrataanpa lyhyesti järjestelmän perusteita:

Lainvalvonta kuuluu meillä yksiselitteisesti julkiselle vallalle eli poliisille ja pysäköinnin osalta myös kunnallisille pysäköinninvalvojille. Yksityinen ihminen, yhdistys tai yritys ei voi ruveta seriffiksi vetoamalla siihen, että julkinen valvonta ei toimi. Sisäministerin velvollisuus on järjestää resursseja niin paljon, että se toimii. Lailla on periaatteessa mahdollisuus siirtää tätä valtaa myös muuanne, mutta juuri tällainen suunnitteilla oleva laki sotii järjestelmän perusideaa vastaan. Jos laki säädetään, niin se on tehtävä perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Koko ajatus kuvastaa hyvin nykyisin vallitsevaa ajattelua, jonka mukaan julkinen sektori on tehoton, huono, ruma ja haiseva, mutta yksityistäminen avaa taivaan portit ja sallii mannan ja hunajan virrata. Tässä ideologisessa valinnassa piilee kuitenkin erittäin ikävä ansa. Jos lainvalvonnan yksityistäminen aloitetaan pysäköinninvalvonnasta, niin mitä saamme seuraavaksi?

Johdonmukaisuus edellyttää, että seuraavaksi saamme yksityiset poliisivoimat, yksityiset tuomioistuimet ja yksityiset vankilat. Oikeastaan minä en pidä Suomen laista sen kaikilta osin, joten taidankin säätää omia lakeja, joiden noudattamista valvon itse. Absurdiahan tällainen ajattelu on, mutta pysäköinninvalvontamaksujen yksityistäminen on merkittävä askel tähän suuntaan.

Paikkarin torppa ja mens sana in corpore sano

Satusetä Topelius aikoinaan aloitti valheen, jonka mukaan Elias Lönnrot syntyi köyhässä Paikkarin torpassa ja tätä tarinaa opetetaan totena vieläkin. Totuus kuitenkin on, että Lönnrot syntyi Kyrönahon torpassa, joka kuului Paikalin sotilasvirkataloon. Kansallisromantiikan henkeen nyt vain sattuu kuulumaan kurniva vatsa ja paikatut vaatteet.

Toinen tarinaniskijä oli Lauri ”Tahko” Pihkala, joka väitti jo muinaisten roomalaisten sanoneen, että terveessä ruumiissa on terve sielu eli mens sana in corpore sano. Pihkala oli joko lintsannut latinantunnilta tai hän sisällissodan propagandistina ei antanut totuuden pilata hyvää iskulausetta. Todellisuudessa roomalainen satiirikko Juvenailis kirjoitti: Ordanum est ut sit mens sana in corpore sano eli on rukoiltava, että terveessä ruumiissa olisi myös terve sielu. Tällä hän kritisoi oman aikansa ruumiinkulttuuria ja gladioottoreiden ihailua sivistyksen syrjäyttäjinä. Nyt tiedätte sitten tämänkin.

Suurmieshöpinää

Kautta historian suurmiehet ovat ohjanneet kansojen kohtaloita. Suomalaisuuden suuria edelläkävijöitä olivat Arwidsson, Runeberg ja Snellman, joita seurasivat Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen. Näiden miesten ylväät ajatukset ja teot tekivät Suomesta Suomen ja heidän pyyteetön työnsä perustui vain tinkimättömään isänmaanrakkauteen. Heidän kohtalonsa oli syntyä suurmiehiksi tekemään suuria tekoja silloin, kun isänmaa niitä eniten tarvitsi. Näinhän meille on Topeliuksesta lähtien historiaa opetettu.

Minä en tätä usko. Suurmies ei rakenna maailmaa kuin palapeliä talouden, kulttuurin ja valtarakenteiden paloista. Suurmies ei pysty sanomaan kansalle, että nyt meidän on ruvettava elämään näin. Kukaan ei pysty pakottamaan tai houkuttelemaan ihmisiä heille vastentahtoiseen toimintaan, ellei sitten satu olemaan diktaattori tai fanaattisen uskonnollisen liikkeen johtaja. Ihmisillä on aina päällimmäisenä mielessään oma hyöty. Jos ns. suurmiehen ajatukset, sanat ja teot hyödyttävät enemmistöä, niin hän saa kannatusta.Hyödyttömiä horisevasta ei tule koskaan suurmiestä olivatpa hänen ajatuksensa kuinka järkeviä tahansa. Suurmiehiä ei synny, vaan me teemme heitä. Muun väittäminen olisi sen hyväksymistä, että ihmiset ovat typeriä ja kyvyttömiä näkemään oman etunsa.

Suurmiesteoria on hyväksytty, koska se näyttää vastaavan arkitodellisuutta. Muutokset tulevat henkilöiden ajamina ja politiikka henkilöityy. Suurmies on myös kätevä tapa vapautua vastuusta: minkäpä me pienet ihmiset voimme, kun suurmiehet kuitenkin sanelevat historian kulun. Elämä on helppoa, kun suurmiehet päättävät asioista luonnonlain mukaisesti. Me mitättömyydet voimme vain odotella, millaisen suurmiehen luontoäiti näkee hyväksi pukata maailmaan seuraavaksi.

Jos suurmies on syntynyt suureksi, niin eikö hänen pitäisi olla sitä jo nuoresta pitäen? Kuinka sujui suurmiestemme elämä ennen läpimurtoa? J.W.Snellman on tietenkin kiistaton suurmies. Hänen suomalaisuuspuheensa sekä ennen kaikea kaunainen ja ilkeä luonteensa aiheuttivat hänelle potkut Aleksanterin yliopiston virasta. Hän siirtyi Ruotsiin, jossa yritti saada yliopistollista virkaa olemalla ruotsalaisempi kuin ruotsalaiset itse ja haukkumalla kaikkea suomalaisuutta. Kun ovet eivät kuitenkaan auenneet, hän palasi Helsinkiin vaatimattomiin konttoristin töihin. Kun Aleksanteri II:n aikana suomenmieliset pääsivät taas ääneen, sukeutui Snellmanista taas kiivas suomalaisuusmies. Hänet nimitettiin epäpätevänä hakijana yliopiston virkaan ja siitä alkoi hänen suurmieskautensa.

Olisiko ilman Mannerheimia Suomi vapautunut vainolaisen vallasta ja myöhemmin säilynyt itsenäisenä? Kyllä ja kyllä. Ellei Mannerheimia olisi ollut, olisi hänen tilalleen valikoitunut joku toinen suurmies. Varteenotettava ehdokas olisi ollut vaikka toinen suomalaissyntyinen kenraali, Karl Wilkman. Hän osasi maan kieltä paremmin kuin Mannerheim, oli arvostettu sotilas ja harras uskovainen. Eväät olivat siis hyvät, mutta hän jäi varjoon.

Sisällissodan aikana oli tarve suurmiehelle, ja sellainen tehtiin Mannerheimista. Hänen maineensa on suorastaan myyttinen. Tosiasiassa esimerkiksi Tampereen valloituksen suunnitteli ja toteutti saksalainen eversti Eduard Ausfeld ja Mannerheim tyytyi poseeraamaan komeana kiikaroimassa palavaa kaupunkia. Kuitenkin vielä 1916 tämä suomalaisuusmies kävi Helsingissä värväämässä vapaaehtoisia sotilaita tsaarin armeijaan. Tämä episodi yleensä ohitetaan vaieten. Viime sotien aikana tämä ryhdikäs kulissi korotettiin jumalaksi.

J.K.Paasikivi ei ollut suurmies vielä 1918, jolloin hän kannatti ehdottomasti kuningasvaltaa. Hänelle ei hurrattu myöskään vuonna 1939, jolloin hän vaati alueluovutuksia sodan välttämiseksi.Hänestä tuli suurmies vasta sodan jälkeen, jolloin hän saneli julki maan ja sen vallanpitäjien edun suhteessa isoon naapuriin.

Kekkonen lienee ollut ennen sotia ja kauan jälkeenkin maan vihatuin poliitikko. 1939 hän vangitutti kyseenalaisin perustein kommunisteja ja kaiken huipuksi määräsi jo evakkoon lähteneet rajan asukkaat palaamaan takaisin juuri ennen sodan syttymistä. 1940 hän vastusti kiivaasti rauhan solmimista. Hänestäkin tuli suurmies vasta sitten, kun hänen puheensa ja pyrkimyksensä vastasivat kansan enemmistön ja vallanpitäjien etua suhteessa naapuriin ja terveeseen järkeen.

Suurmiehiä ei synny, vaan heitä tehdään. Muistakaa tämä, kun seuraavan kerran kuulette puhuttavan jaloista ja pyyteettömistä suurmiehistä.