Humoraalipatologia kunniaan

Suosikkejani parantajien kirjossa ovat erilaiset aroma-, väri- ja kiviterapeutit sekä homeopaatit ynnä muut vipeltäjät. He ovat hyvin virkeitä eläjiä ja aivan mahdottomia valehtelemaan, elleivät sitten satu olemaan sitä lajia hupsuja, että uskovat itse näihin hoitoihinsa. Heidän selityksillään ei kylläkään ole mitään tekemistä lääketieteen tai edes luonnonlakien kanssa.

Tarkastellaanpa aluksi vaikka homeopatiaa. Sehän perustuu siihen, että vaikuttavia ainesosia lainmennetaan tarkkojen mittojen mukaan jopa miljardisosaan alkuperäisestä. Pelkkä lantraaminen ei edes riitä, vaan sen täytyy tapahtua kuunkierron mukaan luultavasti myös loitsuja lukien. Sitten vasta lääke puree. Jos tämä olisi totta, niin tippa pirtua vesiämpäriin oikein sekoitettuna aiheuttaisi hirmuisen humalan.

Vielä en kuitenkaan ole törmännyt humoraalipatologan nimeen vannovaan parantajaan. Tämähän on antiikista periytyvä oppi, jonka mukaan kaikki sairaudet johtuvat veren, liman, keltaisen sapen ja mustan sapen välisestä epätasapainosta. Tasapaino on palautettava suonta iskemällä, oksennuttamalla ja ripulia aiheuttamalla. Hoitoon kuoli varmasti enemmän heikkoja sairaita kuin parani, mutta se oli hyväksyttävä hoitotappio. Hoito nimittäin ei voinut olla väärä, koska antiikin auktoriteetit olivat niin sanoneet. Oppi oli virallisen lääketieteen ohjenuorana vielä uuden ajan alussa.

Hoidon vaarallisuus ja epämiellyttävyys lienevät syynä nykyiseen heikkoon harrastuspohjaan. Voisi sitä silti kokeilla siinä kuin jotain muutakin. Saman tien voitaisiin ottaa käyttöön oppi vaeltavasta kohdusta, joka periytyi myös antiikista asti. Sen mukaan kohtu ei ollut kiinni missään, vaan vaelsi koko ajan ympäri naisen kehoa aiheuttaen kaikenlaisia vaivoja hysteriasta alkaen. Jo terve järki sanoo, ettei asia voi olla näin, mutta silti opin kumoaminen vei vuosisatoja. Antiikin auktoriteetteja ei niin vain uhmattu.

Astrologiauskovaiset ovat verrattavissa vaeltavaan kohtuun uskoviin. Hekin vetoavat antiikin auktoriteetteihin ja pitkään kestäneeseen viralliseen asemaan yliopistojen oppiaineena. Silti he tietävät hyvin, että Uranuksen olemassaolo havaittiin 1781, Neptunuksen 1846 ja Pluto oli planeetta 1930-2006. Ennen näitä vuosilukuja niiden olemassaolosta ei voinut olla mitään tietoa, mutta silti ne istuvat mukavasti ikivanhaan järjestelmään.

Minä taidan pysyä vanhassa väriterapiassa jääkaapilla: sinistä lenkkiä ja punaista maitoa.

Historiasta lääke työvoimapulaan

Kun suurvalta Ruotsi aikoinaan kävi sotia, niin miehiä tarvittiin paljon lippujen ja sitä tietä mullan alle. Aikana 1620-1720 kolmasosa aikuisista Ruotsin ja siis myös Suomen miehista kuoli sotapalveluksessa. Tällaisesta mieshukasta seurasi tietenkin valtava työvoimapula, jota säännöllisesti toistuvat katovuodet vielä pahensivat. Valtiovalta korjasi tilannetta säätämällä irtolaisuuden kielletyksi ja irtolaismehet armeijaan. Myös sisäinen passi otettiin käyttöön estämään kuljeskelua paremman työpaikan perässä.

Kun nämä toimet eivät riittäneet, määrättiin vuonna 1664 palveluspakko. Jokaisen oli työllistettävä itsensä joko omalla työllään tai mieluummin toisen palveluksessa. Tämä koski myös sairaita ja vajaakuntoisia. Vuoden 1739 palkollissäännössä kriminalisoitiin joutenolo ja jopa työtä vailla olevan auttaminen. Astumalla toisen palvelukseen ihminen alistui tämän isäntävallan alle. Isännällä oli oikeus ja jopa velvollisuus kurittaa palkollistaan ruumiillisesti ja palvelijan oman kirstun avaimen täytyi olla isännän hallussa.

Palkkojen nousu estettiin tehokkaasti palkkasääntelyllä ja rajoittamalla työpaikan vaihto-oikeus vain römppäviikkoon kerran vuodessa. Luvatta työstä poistunut etsintäkuulutettiin. Kun työtä pakoileva lurjus saatiin kiinni, hänelle tuomittiin sakkoja, jotka usein muunnettiin raipparangaistukseksi. Sitten palattiinkin entistä nöyrempinä töihin. Palveluspakko kumottiin vasta 1883.

Arvaatteko jo, mitä ajan takaa? Työvoimapulasta on pidetty kovaa meteliä jo vuosikausia. Aina laman iskiessä parku vähän vaimenee, mutta silloinkin varoitetaan, että työvoimapula iskee heti kun lama hellittää. Ei mene enää kauan, kun tässä maassa säädetään taas palveluspakko. Myös palkkasääntely ja työpaikan vaihto-oikeuden rajoittaminen tulevat sen mukana, koska työvoiman myyjän markkinoita ei tulla sallimaan. Kurinpito-oikeutta ei ehkä tule ihan entisen mallin mukaan, mutta jollain keinolla suut tukitaan varmasti.

Tämä ei ole höpinää vaan ennustus. Ensimmäiset merkit tulevasta näkyvät ja kuuluvat jo. Ministeri Linden sanoi Lex Nokian yhteydessä, että jo nykylain mukaan työnantajalla on oikeus vaikka riisuttaa työntekijä alastomaksi. Elinkeinoelämän Keskusliitto on tulkinnut, että lääkäri ei määrää sairauslomaa, vaan siitä päättää työnantaja. Jos sairas ei käskystä huolimatta tule töihin, niin häntä voidaan rangaista. EK haluaa myös rajoittaa lakko-oikeutta ja korottaa laittomien lakkojen sakkomaksuja.

Kohta huomaamme noudatettavan vuoden 1795 ohjetta työntekijän ajankäytöstä: ”Palveluskuntaan kuuluvilla on 7 tuntia nukkuakseen, tunti lukeakseen hartauskirjoja, 2 tuntia syödäkseen, 2 tuntia levätäkseen ja 12 tuntia tehdäkseen työtä, mutta sen tulee tapahtua miehen tavoin”.

Konsulttipuppua

Minä muistan hyvin sen ajan, jolloin laatu oli synonyymi sanalle hyvä. Sitten tulivat konsultit johtamisteorioineen ja laatu muuttui monimutkaiseksi järjestelyksi, jonka tarkoitus on siirtää yritysten rahoja konsulteille.

Luin erään johtamisfilosofin kirjoittamasta oppaasta seuraavaa: ”Projektit ja projektijohtaminen ovat välineitä saada nopeasti aikaan tehokasta toimintaa jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Pysyvämpi linjaorganisaatio kohtaa dynaamisten ja nopealiikkeisten projektien maailman.”

Tämä hölynpöly kertoo projektijohtamisesta, joka on eräs uususkontoon verrattava johtamisfilosofia monien kaltaistensa joukossa. Kuten asiaan kuuluu, sen airueet suoltavat käsittämätöntä jargonia täynnä upeita sanoja ilman mitään sisältöä. Koko höpinä on pelkkää lumetodellisuutta, jossa keisarilla ei ole vaatteita. Tosiasiassa projektijohtaminen tarkoittaa pätkätyön teettämistä.

Johtamisfilosofioissa on aina sama kaava. Asiaa on hyvin ohuelti tai ei ollenkaan, mutta koko komeus on kuorrutettu ylisanoilla, hämärillä ajatuksilla ja amerikkalaisesta liike-elämästä lainatuilla markkinointi-iskulauseilla. Paketti myydään sitten hyvään hintaan yrityksille, joilla on ylimääräistä rahaa ja jotka haluavat näyttää trendikkäiltä.

Olen elämäni aikana joutunut koulutettavaksi ainakin seuraavien johtamisoppien mukaan: mikrojohtaminen, makrojohtaminen, tulosjohtaminen, tavoitejohtaminen, laatujohtaminen ja visiojohtaminen. Lienee niitä vielä muitakin. Merkillisintä näissä koulutustilaisuuksissa on se, että aina joku koulutettava hurahtaa uuteen oppiin kuin mummu ylivainiolaisuuteen ja alkaa silmät päässä pyörien julistaa uuden tavan olevan ainoa oikea. Parin vuoden kuluttua opit heitetään romukoppaan ja kehitetään uusi filosofia, jota myydään samoille pöhköille. Ja yleensä aina samat yksilöt hurahtavat uudelleen. Heillä lienee jokin hurahtamisgeeni, joka aktivoituu konsultin puhuessa. Ja konsultti tarjoaa myhäillen itselleen kakkukahvit.