Jälkipuintia

Suomen satavuotisjuhlat on pidetty, ja köyhäkin kansa sai nauttia tekemätöntä työtä junan ikkunasta nähneen edustajansa välityksellä loistosta. Valtioneuvoston kanslia muisti likipitäen kaikkia kansalaisia tekstiviestillä, mutta ainakaan minulle sitä ei tullut. Ei se välttämättä ilahduttanut kaikkia sen saaneitakaan, kuten aamun Karjalaisen tekstiviestipalstalta näkyy.

txt

Mennäänpä vielä 612-marssin jälkipuintiin. Kyseessähän oli järjestäjien mukaan epäpoliittinen ja isänmaallinen tapahtuma, jossa ei pitänyt olla natsitunnuksia. Oli kuitenkin, eivätkä järjestäjät mahtaneet mitään – jos nyt edes kovin hirveästi yrittivätkään.

24852666_745767302290541_4024691430539438463_n

Juhlahumussa 612-kulkueen pääorganisaattori kirjoitti tapahtumaa aiemmin kritisoineelle Maija Vilkkumaalle omistetun uuden esseen.

tissit

Sitten vakavampi osuus. Poliisi otti ennaltaehkäisevästi kiinni miehen, jota itse ampui joukkojenhallinta-aseella silmään kaksi vuotta sitten ja joka viime vuonna pahoinpiteli poliisiautossa ruotsalaisen natsin. Poliisin tehtävä on poliisilain mukaan ennaltaehkäistä rikoksia, joten siinä mielessä kiinniotto voi olla perusteltu. Tosin mies itse on hyvissä ajoin kertonut sosiaalisessa mediassa viettävänsä itsenäisyyspäivän ihan vaan kotonaan. Sen sijaan hän vietti sen putkassa.

Putkaan ei laitettu toista turvallisuusuhkaa eli PVL:n Jesse Torniaista. Hän odottelee edelleen vapaalla jalalla hovioikeuden päätöstä kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Hän osallistui sekä PVL:n omaan marssiin että 612-soihtukulkueeseen PVL:n kaulaliina kaulassaan. Ruotsalainen, toimittajaksi tekeytynyt natsi oli kuvaamassa molempia kulkueita ja haastatteli uhkaavaan sävyyn vastamielenosoittajia.  Hän haastatteli myös Jesse Torniaista kutsuen tätä ihaillen kansallissosialistien rocktähdeksi. Tämä videopätkä herättää muutamia kysymyksiä.

Oliko sivullisen pahoinpitelijä Torniainen? Jos oli, niin miten poliisi ja poliisin toiminnasta vastaava sisäministeri selittävät sen, että tunnetusti vaarallinen väkivaltarikollinen saa osallistua mielenosoitukseen, jossa hän hyvin todennäköisesti syyllistyy uusiin rikoksiin? Miksi häntä ei otettu kiinni ennaltaehkäisevästi, vaikka putkaan vietiin myös poliisiautoa kuvannut nainen?

Jos hän ei ollut Torniainen, niin selitettävää on silti. Miksi tätä siirtymistä marssilta toiselle valvonut poliisi ei estänyt pahoinpitelyä tai edes ottanut tekijää kiinni? Miksi mielenosoitusta ei keskeytetty, vaikka siinä syyllistyttiin rikokseen? Miksi oikeuden päätöksellä kielletty järjestö saa yleensä järjestää oman marssin, liehutella kiellettyjä lippuja ja esitellä muita järjestötunnuksia?

Tiedän, puhutaan oikeuden päätöksen puuttuvasta lainvoimasta. Yhdistyslaki ei kuitenkaan puhu mitään yhdistyksen lakkauttamista koskevan päätöksen lainvoimasta, vaan lain 45 §:n mukaan lakkautetun yhdistyksen toiminta on heti lopetettava. Ilmeisesti oikeuden olisi pitänyt määrätä PVL:lle lakkauttamisen lisäksi myös toimintakielto valitusajaksi.

Jäänpä odottelemaan vastauksia, vaikka oletan niiden saamisen olevan yhtä varmaa kuin hallituksen tekstiviestin tuleminen puhelimeeni.

Alpakoiden ja anarkistien salaliitto

Suunnilleen minun muistini ajan itsenäisyyspäivien juhlintaa on moitittu jäykäksi pönöttämiseksi, josta puuttuu kokonaan iloinen karnevaalihenki. Niin puuttuu jatkossakin, sillä lapset, puput ja alpakat saavat väistyä äärioikeiston tieltä. Äärioikeiston foliohattuosasto kehitti välittömästi teorian, jonka mukaan aiottu lastentapahtuma oli anarkistien katala suunnitelma estää nyt neljännen kerran järjestettävä 612-soihtukulkue. Kuten asiaan kuuluu, niin media suorastaan tenttaa lastentapahtuman järjestäjiä näistä aikeista.

Totuttuun tapaan 612-kulkueen järjestäjät kiistävät olevansa äärioikeistoa. Todennäköisesti kulkueeseen osallistuu tänäkin vuonna näkyvästi myös oikeuden päätöksellä kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen natseja, mutta koska he tavan mukaan esiintyvät isänmaallisina, niin heidän osallistumistaan ei pidetä natsien osallistumisena. Todennäköisesti tavan mukaan järjestetään myös vastamielenosoitus.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin sekä Helsingin kaupunki että poliisi ovat tyrineet tiedonkulun suhteen. Kaupunki myönsi maanomistajana luvan järjestää lastentapahtuma Töölöntorilla. Jo aiemmin 612-kulkueen järjestäjät olivat tehneet ilmoituksen poliisille samassa paikassa samaan aikaan pidettävästä yleisestä kokouksesta. Kukaan ei muistanut kertoa kummankaan tapahtuman järjestäjille tuplabuukkauksesta.

Kun sotku oli valmis, niin vasta sitten ruvettiin selaamaan lakikirjaa. Kokoontumislain 10 §:n 1 momentin mukaan etusija on ilmoituksen ensimmäisenä tehneellä järjestäjällä, jollei kokouspaikan perinteisestä tai sopimukseen perustuvasta käytöstä muuta johdu. Saman 10 §:n 2 momentin mukaan poliisi voi osoittaa kokoukselle toisen paikan, jos yleisen kokouksen järjestäminen vaarantaa ihmisten turvallisuutta, aiheuttaa huomattavaa haittaa ympäristölle tai vahinkoa omaisuudelle.

Kaupungilla ja lastentapahtuman järjestäjillä oli sopimus kokouspaikan käytöstä, mutta poliisi tulkitsi ensimmäisenä ilmoittaneen oikeuden vahvemmaksi kuin maanomistajan kanssa tehdyn sopimuksen. Enpä rupea kinaamaan tulkinnan oikeellisuudesta, mutta ei se hyvältä näytä. Isänmaalliset ja lapset eivät mahdu samaan aikaan samaan paikkaan, ja turvallisuusuhkaan vedoten lapset väistyvät. Isänmaa ei pysty takaaman lapsille turvallista itsenäisyyspäivää ääärioikeiston marssin takia.

612-yhdistys pitää tiedotteessaan lastentapahtumaa anarkistien järjestämänä ja uhkaa rikosilmoituksella yhdistystä äärioikeistoksi sanovia:

Lähtökohtaisesti tilanne on se, että olemme 612.fi-yhdistyksenä ilmoittaneet jo viime vuonna Helsingin Töölöntorilla pidettävästä yleisestä kokouksesta. Lisäksi meillä on jatkumo tähän asiaan jo neljättä kertaa. Toinen juttu on sitten ”äärioikeistoksi” nimittely. Nyt näyttää siltä, että jotkut yhdistyksen jäsenistä käynnistävät henkilökohtaisesti asiaan liittyviä rikostutkitojan itsenäisyyspäivän jälkeen.

Lisäksi on hyvä muistaa, että tämä ns. lastentilaisuus oli ilmoitettu viikko sitten ja sen todellinen funktio oli pyrkiä estämään kulkueemme ja näin ollen se oli myös yritys poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen. De facto.

Anarkistit alittivat tässä viimeisenkin säädyllisyyden ja moraalin rajan laittamalla lapset luokkasotansa ja terrorinsa etulinjaan. Näiltä ja näiden vanhemmilta lupaa kysymättä. Tällaista toimintaa on vaikea kuvailla painokelpoisin termein.

Justiinsa. Saatiinhan sitä karnevaalihenkeä oikein supisuomalaisen kyräilevään ja uhoavaan tapaan. Lapset, alpakat ja puput ovat säädyttömässä ja moraalittomassa salaliitossa anarkistien kanssa terrorisoidakseen isänmaallisia. Tämä maa kuuluu vain uhkaavan juhlallisesti soihtujen kanssa marssivalle äärioikeistolle.  De facto.

24296567_10215429620757746_923471169182914122_n

 

Jo oli aikakin

Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi eilen lakkautettavaksi sekä natsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen että sille omalla toiminnallaan rahaa rahaa keränneen Pohjoinen Perinne ry:n. Päätös ei vielä ole lainvoimainen, joten saatamme vielä joutua näkemään natsien marssivan oman lippunsa alla Suomen täyttäessä sata vuotta. Tosin sen ei pitäisi enää olla mahdollista, sillä yhdistyslain 45 §:n mukaan oikeuden lakkauttaman yhdistyksen toiminta on heti lopetettava.

Liikkeen historia on hengästyttävä. Vuonna 2010 kaasuisku Helsinki Pride -kulkueeseen, 2011 kokoomuksen vaalikojun työntekijöiden kimppuun hyökkääminen, 2012 Dan Koivulaakson kimppuun käyminen kaasusumuttimella kirjanesittelytilaisuudessa, 2012 satunnaisen ohikulkijan pahoinpitely Hartolan markkinoilla, 2012 rasisminvastustajaksi mielletyn henkilön pahoinpitely hänen kotiovellaan Tampereella, 2013 Jyväskylän kirjastoisku, 2013 laiton henkilörekisteri, 2014 ulkomalaistaustaisen henkilön pahoinpitely Myyrmäessä, 2015 väkivalta Jyväskylässä, 2016 törkeä pahoinpitely ja mahdollinen kuolemantuottamus Helsingin Rautatientorilla. Tästä viimeisestä teosta liike palkisi näyttävästi tekijän, vaikka naamioikin palkitsemisen syyksi muka muut ansiot liikkeen toiminnassa.

Kirjoitin ensimmäisen kerran silloin Suomen Vastarintaliikkeen nimellä toimivasta järjestöstä huhtikuussa 2010, jolloin se oli vain yön pimeydessä hiippaileva pieni tarranliimaajaporukka. Jo silloin sen ohjelma kertoi ihan selvää kieltään tavoitteista. Sen jälkeen olen palannut aiheeseen silloin tällöin, mutta eipä se ole paljon kiinnostanut. Ei edes silloin, kun SVL alkoi syyllistyä väkivaltarikoksiin julkisilla paikoilla keskellä päivää. Ei edes silloin, kun natsit alkoivat marssia kaduillamme eikä vielä silloinkaan, kun natsit omivat itsenäisyyspäivän viettämisen ja hämäsivät osan kansaa liittymään soihtumarssiin ensimmäisen kerran. Toisella kertaa marssia edeltävässä ohjelmassa oli jo mukana hallituspuolueen kansanedustajakin, mutta eipä asia jaksanut ketään kiinnostaa.

612-soihtukulkue järjestetään tänäkin vuonna, ja toivottavasti järjestäjät tekevät natseihin viimeinkin selvän pesäeron. Tähän asti natsit ovat siinäkin tapahtumassa verhoutuneet isänmaallisuuden valepukuun. Suomen yhteiskuntajärjestyksen kumoaminen väkivalloin yhteispohjoismaisen kansallissosialistisen valtion tieltä ei ole isänmaallista.

Demokratia heräsi puolustamaan itseään. Järjestön tarkoitus on koko ajan ollut laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoaminen väkivalloin, mutta eivät he itsekään ole uskoneet sen toteutuvan. Sen sijaan liike on kerännyt joukkoonsa väkivaltaa ihannoivia ja pelon lietsontaan halukkaita uhoajia. Joillain poliitikoillamme on ollut enemmän tai vähemmän verhottua halua tehdä liikkeen kanssa yhteistyötä.

Jo eilen alkoi parku poliittisesta poliisista, Demlan mädättämästä oikeuslaitoksesta ja isänmaallisiin suomalaisiin kohdistuvasta vainosta ja kansanmurhasta. Parkujat näyttävät pelkäävän, että heille tehdään se, mitä he itse ovat avoimesti kertoneet haluavansa tehdä muille, eli vähintään tapetaan. Pelko on ihan turha. Sananvapaus, mielipiteenvapaus ja kokoontumisvapaus ovat ennallaan, mutta yhteiskunta näytti hyväksyttävän toiminnan selkeän rajan. Demokratian ei tarvitse sietää demokratian väkivaltaiseen kumoamiseen pyrkiviä järjestöjä.

Demokraattinen yhteiskunta on pitkämielinen, mutta ei se ihan mitä tahansa loputtomiin siedä.

gif-indiana-jones-hate

EDIT: 1.12.2017 klo 14.30: Lisätty toiseen kappaleeseen maininta yhdistyslain 45 §:stä.

Natsi marssii nätisti

Ei Suomessa ole natseja! 

Entä vasemmistoanarkistien marssit, kirjoita niistä. Vai hyväksytkö vasemmiston väkivallan?

Ja niin edelleen, loputtomiin. Tällaisia kommentteja tuli taas eiliseen juttuuni läjäpäin, kuten aina näistä aiheista kirjoittaessani. Näin kommentoivat osoittavat selkeästi, että ensinnäkään he eivät näytä lukevan juttujani ja toiseksi he kulkevat muutenkin silmät kiinni ja puuroa korvissa.

Keitä sitten olivat ne Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen järjestämälle marssille osallistujat, jotka vaativat Suomen itsenäisyyden lakkauttamista ja pohjoismaisen natsivaltion perustamista? Partiopoikiako, koska he osaavat marssia hyvin ja häiriötä aiheuttamatta?

Natsit ovat aina osanneet marssia hyvin ja komeasti. Marssimisen jälkeen alkaa sitten erilainen komento. Tästä meillä on esimerkkinä törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäilty Jesse Torniainen, joka eilen näytti rupattelevan leppoisasti poliisien kanssa.

jesse-ja-poliisi

Yksi kiiinniotettu vastamielenosoittaja ilmeisesti hyökkäsi kiinniotetun natsin kimppuun poliisiautossa. En totisesti ymmärrä miten heidät yleensä on onnistuttu survomaan samaan poliisiautoon, kun autoja kuitenkin oli paikalla kymmenittäin. En minä tuotakaan väkivallantekoa hyväksy sen enempää kuin mitään muutakaan väkivaltaa, mutta ainakin tämä mies yritti vastustaa natseja.

Niin eivät tehneet ne yli 2 000 ihmistä, jotka osallistuivat yhdessä natsien kanssa yhteiseen 612-soihtukulkueeseen. He ovat myötäilijöitä, joista hyvin helposti tulisi natsiaatteen kannattajia. He sanovat kirkkain silmin marssineensa isänmaan ja sankarivainajien puolesta, mutta tosiasiassa he tulivat kannattaneeksi natsiaatetta. Kerro minulle millaisia ystäväsi ovat, niin minä kerron millainen sinä olet.

Siellä marssivat sulassa sovussa yhteispohjoismaisten natsien kanssa Perussuomalaiset, Suomen Sisu, Rajat kiinni -liike, Suomi Ensin -liike ja Linnake Suomi. Lisäksi mukana oli paljon hiljaisia kannattajia. Perussuomalaisia edusti ainakin nuorisojärjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen, joka näin tunustaa väriä.

Suurin osa kansasta katseli televisiota ja paheksui tissivakoja ja nännejä. He häiriintyvät suunnattomasti siitä, että minä otan taas esille natsit. Heitähän ei ole ja jos onkin, niin heitä ei haluta nähdä. Isänmaan ja itsenäisyyden puolesta on natsillakin oikeus marssia, varsinkin kun natsi marssiikin niin nätisti. Viis siitä, että natsi haluaa lakkauttaa sekä isänmaan että itsenäisyyden.

Onneksi paikalla oli moninkertainen määrä rauhallisia vastamielernosoittajia. Heidän lukumääränsä kertoo selkeää kieltään siitä, että natseilla ei ole tässä maassa tulevaisuutta. Ei sittenkään, vaikka hiljaisia myötäilijöitä löytyy aina.

***
Kommentointi vain omalla nimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

 

Leijonan alennustila

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tänään Helsingissä on useampia äärioikeistolaisia tapahtumia. Natsit järjestävät ikioman kulkueen Hakaniemestä Kaisaniemeen ja Narinkkatorilla on kansallismielisiksi itseään sanovan Rajat kiinni -porukan tapahtuma. Kansalaistorilla kokoontuvat Linnake Suomen sotajoukot. Lopuksi kaikki osallistuvat 612-soihtukulkueeseen. Sitä väitetään epäpoliittiseksi ja puhtaasti isänmaalliseksi tapahtumaksi, mutta ei se ole. Suomen Vastarintaliikkeen perustanut Henrik Holappa on kertonut, että alusta lähtien SVL teki yhteistyötä kulkueen järjestävän 612-yhdistyksen kanssa. Ensimmäisessä kulkueessa kaksi vuotta sitten järjestysmiehet tulivat SVL:n riveistä.

Tälläkin kertaa nykyisin Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen nimeä käyttävät natsit osallistuvat kulkueeseen. Yksi osallistujista on törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäilty Jesse Torniainen, jota liike juhlii sankarina.

jesse

 

Tämä sopii kulkueen järjestäjille oikein hyvin. Kulkueen järjestävä Kordelinin säätiön apurahalla palkittu kirjailija Timo Hännikäinen ei piittaa tippaakaan.

 

th

Nähtäväksi jää mitä poliisi tekee. Poliisilain 2 luvun 10 § 1 momentin mukaan kulkueesta voitaisiin poistaa useita henkilöitä ja joka tapauksessa ainakin Torniainen.

Poliisimiehellä on oikeus poistaa paikalta henkilö, jos hänen uhkaustensa tai muun käyttäytymisensä perusteella on perusteltua syytä olettaa tai hänen aikaisemman käyttäytymisensä perusteella on todennäköistä, että hän syyllistyisi henkeen, terveyteen, vapauteen, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistuvaan rikokseen taikka aiheuttaisi huomattavaa häiriötä tai välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle.

Onhan hänelläkin oikeus esittää mielipiteensä, niinkö? Onpa tietenkin. Hän on esittänyt sen monta kertaa ihan konkreettisesti ja näyttöjen perusteella hän on turvallisuusriski.

Suomen Sisu aikoo kuulemma tänään yksinoikeudella määritellä suomalaisuuden. Odotan mielenkiinnolla riittävätkö omat edellytykseni vai julistetaanko minut epäsuomalaiseksi.

ssisu

Sanotaan tämä nyt ihan suoraan:

15356680_10211247798220465_7875283415842516013_n

Itsenäisyyspäivästä on mennyt maku. Itsenäisyyden ovat omineet itselleen natsit ja äärioikeistolaiset kansalliskiihkoilijat. He näyttävät pitävän itsenäisyyttä peräti omana ansionaan ihan vain sillä perusteella, että ovat julistautuneet ainoiksi oikeiksi isänmaallisiksi.

Toisin kuin poliittiset populistit haluavat uskotella, Suomen itsenäisyys elää ja voi hyvin, mutta itsenäisyyspäivä on kuollut jo ajat sitten. Tätä nykyä päivämäärän merkitsevät kalentereihinsa enää vain uusnatsit, anarkistit, mellakkapoliisit, kampaajat ja vaatesuunnittelijat.

Näin sanoo historioitsija Jussi Jalonen blogikirjoituksessaan, joka kannattaa lukea kokonaan.

15285044_1009514372493714_5067038734958732929_n

Kuva: Demokraatti/Ville Ranta.

***

Kommentointi vain omalla nimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.